Kyyristellessään uled-nailien huonerivin katon päällä he kuulivat
arabialaisten sadatuksia alhaalta. Abdul tulkitsi tuon tuostakin
Tarzanille.
"Ne morkkaavat nyt alhaalla kadulla olevia siitä, että päästivät
meidät niin helposti livistämään. Toiset taas väittävät, ettemme
tulleet sitä tietä -- että olemme yhä rakennuksessa. Sanovat,
että kun ylhäälle kiivenneet ovat liian arkoja käydäkseen meidän
kimppuumme, niin ne uskottelevat, että olemme livistäneet. Heti he
saavat tappelun käyntiin omasta kohden, jos jatkavat torailuansa; ja
se kiinnittää heidän huomionsa."
Vihdoin rakennuksessa olevat lakkasivat etsimästä ja palasivat
kahvilaan. Jotkut jäivät kadulle poltellen ja rupatellen.
Tarzan puhutteli tyttöä kiittäen häntä uhrauksesta, jonka oli tehnyt
hänelle, ventovieraalle.
"Minä pidin teistä", vastasi uled-nail koruttomasti. "Te olitte
toisenlainen kuin muut kahvilassa kävijät. Ette puhutellut minua
raa'asti -- eikä se tapa, jolla annoitte minulle rahaa, ollut
solvaiseva."
"Mitä teet tämän illan jälkeen?" kysyi Tarzan. "Et voi palata
kahvilaan. Et kai voi koskaan enää olla turvassa Sidi Aissassa?"
"Huomiseksi se unohdetaan", vastasi tyttö. "Mutta olisin iloinen, jos
minun ei koskaan tarvitsisi palata tähän tai muuhunkaan kahvilaan. En
ollut siellä omasta halustani; minä olen ollut vanki."
"Vanki!" huudahti Tarzan epäuskoisesti.
"Orjatar olisi oikeampi sana", selitti tyttö. "Rosvojoukko varasti
minut yöllä isäni _duarista_. He toivat minut tänne arabialaiselle,
joka pitää tätä kahvilaa. On jo kulunut lähes kaksi vuotta, kun minä
viimeksi näin omaa kansaani. Ne asuvat hyvin kaukana etelässä. Ne
eivät käy koskaan Sidi Aissassa."
"Tahtoisitko palata oman kansasi luo?" kysyi Tarzan. "Sitten lupaan
saattaa sinut turvallisesti ainakin Bu Saadaan. Siellä voimme varmaan
sopia komendantin kanssa sinun lähettämisestäsi perille asti."
"Oi, m'sieur", huudahti neitonen, "millä voin teille koskaan maksaa!
Ette tarkoittane todella, että te tahdotte tehdä niin paljon
onnettoman uled-nailin vuoksi? Mutta isä voi palkita teitä ja sen hän
tekee, sillä eikö hän ole suuri sheikki? Hän on Kadur ben Saden."
"Kadur ben Saden!" huudahti Tarzan. "Mutta Kadur ben Saden on juuri
tänä iltana Sidi Aissassa. Hän söi minun kanssani päivällistä vasta
muutama tunti sitten."
"Isänikö Sidi Aissassa?" ihmetteli tyttö. "Allah olkoon kiitetty!
Nythän minä olen tosiaan pelastettu."
"Hst!" varoitti Abdul. "Kuunnelkaa."
Alhaalta kuului ääniä, jotka saattoi selvästi eroittaa illan tyynessä
ilmassa. Tarzan ei voinut ymmärtää sanoja, mutta Abdul ja tyttö
tulkitsivat.
"Ne ovat nyt menneet", sanoi jälkimäinen. "Teitä ne tahtovat, herra.
Yksi niistä sanoi, että muukalainen, joka on tarjonnut rahaa teidän
tappamisestanne, makaa Ahmed din Sulefin talossa ranne murskattuna,
mutta on luvannut vielä suuremman palkkion, jos joku väijyy teitä Bu
Saadan tiellä ja tappaa teidät."
"Se on sama mies, joka seurasi herraa tänään torilla", huudahti
Abdul. "Minä näin hänet kahvilassa -- erään toisen kanssa. Ja
molemmat menivät sisäpihaan puhuteltuaan tätä tyttöä. Ne juuri
meidän kimppuumme hyökkäsivätkin ja ampuivat meitä kahvilasta ulos
tullessamme. Miksi ne tahtovat tappaa teidät, m'sieur?"
"En tiedä", vastasi Tarzan ja lisäsi hetkisen perästä: "Paitsi
jos..." Mutta hän ei päättänyt lausettaan, sillä se ajatus, joka
salaisuuden ainoana järkevänä selityksenä oli juolahtanut hänen
mieleensä, tuntui samassa aivan uskomattomalta.
Sitten miehet poistuivat kadulta. Piha ja kahvila tyhjentyivät.
Varovaisesti laskeutui Tarzan tytön ikkunalle. Huone oli tyhjä. Hän
palasi katolle, laski Abdulin alas ja nosti sitten tytön odottavan
arabialaisen käsivarsille.
Ikkunalta Abdul pudottausi lyhyen matkan alhaalla olevalle kadulle,
kun taas Tarzan otti tytön syliinsä ja hyppäsi alas, kuten oli
niin monta kertaa tehnyt omassa kotoisessa metsässään taakka
käsivarsillansa. Pieni säikähdyksen parahdus pääsi tytön huulilta,
mutta Tarzan laskeusi kadulle melkein ilman tärähdystä ja asetti
tytön loukkaantumattomana seisaalleen.
Tyttö riippui hänessä hetkisen.
"Kuinka väkevä herra on ja kuinka ketterä!" huudahti hän. "_El
adrea_, musta leijona, ei ole väkevämpi ja ketterämpi."
"Minä tahtoisin tavata sen 'mustan leijonanne'", sanoi Tarzan. "Olen
paljonkin kuullut siitä puhuttavan."
"Jos tulette isäni duariin, niin saatte sen nähdä", vastasi
tyttö. "_El adrea_ oleksii vuoriston liepeillä sieltä pohjoiseen
ja tulee öisin luolastaan isän duariin ryöstelemään. Yhdellä
ainoalla käpäläniskulla se murskaa härän pääkallon, ja onneton se
myöhästynyt matkaaja, joka öisin ulkona tapaa _el adrean_." Enemmittä
selkkauksitta he pääsivät hotelliin. Uninen isäntä ei millään muotoa
tahtonut suostua panemaan toimeen Kadur ben Sadenin etsimistä ennen
aamua, mutta kultaraha antoi asialle toisen suunnan, niin että
palvelija tuokiota myöhemmin lähti kiertämään pienemmissä hotelleissa
eli karavaanimajoissa, joihin alkuasukkaat yöpyivät ja joissa erämaan
sheikin saattoi otaksua löytävän mieluistaan seuraa. Tarzan oli
pitänyt välttämättömänä löytää tytön isän vielä sinä yönä, peläten
hänen lähtevän kotimatkalleen niin varhain aamulla, että häntä ei
voitaisi tavoittaa.
Kun he olivat odotelleet puolisen tuntia, palasi sanansaattaja Kadur
ben Sadenin kanssa. Vanha sheikki astui huoneeseen kysyvä ilme
ylpeillä kasvoillaan.
"Monsieur on osoittanut minulle kunnian..." aloitti hän, ja sitten
hänen katseensa osui tyttöön. Ojennetuin käsivarsin hän astui huoneen
yli tätä vastaan. "Tyttäreni!" huudahti hän. "Allah on armollinen!"
ja kyyneleet sumensivat vanhan soturin tuimat silmät.
Kun tyttö oli kertonut, kuinka hänet ryöstettiin kodistaan ja millä
tavoin hän nyt vihdoin pelastui, ojensi Kadur ben Saden kätensä
Tarzanille.
"Kaikki, mitä Kadur ben Sadenilla on, kuuluu sinulle, ystäväni, --
henkenikin", lausui hän hyvin koruttomasti, mutta Tarzan tiesi, että
se ei ollut pelkkää sanahelinää.
Päätettiin, että, vaikka kolmen heistä oli ratsastettava tuskin
ollenkaan nukuttuaan, olisi viisainta lähteä aikaisin aamulla ja
yrittää päästä Bu Saadaan yhdessä päivässä. Miehille se olisi
verraten helppoa, mutta tytölle epäilemättä varsin väsyttävä matka.
Hän kuitenkin oli innokkain sille lähtemään, hänestä tuntui, että hän
ei voinut kyllin nopeasti päästä perheen ja tuttaviensa luo, joista
oli ollut kaksi vuotta erossa.
Tarzanista tuntui kuin ei olisi sulkenut silmiäänkään ennenkuin
hänet herätettiin, ja tunnin kuluttua siitä oli seurue matkalla
etelään Bu Saadaa kohti. Usean kilometrin pituudelta oli tie hyvää
ja matka edistyi nopeasti, mutta äkkiä se muuttui hiekka-aukeaksi,
johon hevosten jalat vaipuivat vuohiskarvoja myöten melkein joka
askeleella. Paitsi Tarzania, Abdulia ja sheikkiä tyttärineen
oli mukana neljä villiä maurilaista sheikin heimosta, jotka
olivat saattaneet häntä matkalla Sidi-Aissaan. Näin heillä,
seitsenpyssyisellä joukolla, ei juuri ollut syytä pelätä hyökkäystä
päivän aikaan; ja jos kaikki sujui hyvin, saapuisivat he Bu Saadaan
ennen yön tuloa.
Navakka tuuli verhosi heidät erämaan lentohiekkaan, kunnes Tarzanin
huulet olivat paahtuneet ja rakoilla. Se, mitä he saattoivat nähdä
ympäröivästä seudusta, ei suinkaan ollut viehättävää -- laaja alue
epätasaista maata, joka aaltoili pieninä karuina kumpareina. Vain
siellä täällä kasvaa kituutti ryhmä surkastuneita pensaita. Kaukana
etelässä kohosivat saharalaisen Atlas-vuorijonon hämärät ääriviivat.
Kuinka erilaista, ajatteli Tarzan, -- olikaan täällä kuin hänen
poikavuosiensa rennosti rehoittavassa Afrikassa!
Abdul oli aina varuillaan, vilkui taaksepäin aivan yhtä usein kuin
eteensä. Jokaisen kukkulan huipulla, jolle he nousivat, hänellä
oli tapana pysähdyttää hevosensa ja kääntyä perin huolellisesti
tarkkaamaan seutua heidän takanaan. Vihdoin hänen tarkkaavaisuutensa
tuli palkituksi. "Katsokaa!" huudahti hän. "Tuolla takanamme on kuusi
ratsastajaa."
"Varmaankin viimeiltaiset ystävänne, monsieur", huomautti Kadur ben
Saden kuivasti Tarzanille.
"Siitä ei epäilystä", vastasi apinamies. "Olen pahoillani, että
seurani tekee matkanne vaaranalaiseksi. Ensi kylässä minä jään
vaatimaan noilta herroilta selitystä, sillävälin kun te ratsastatte
eteenpäin. Minun ei tarvitse olla tänä iltana Bu Saadassa ja vieläkin
vähemmin, koska silloin ette saisi ratsastaa rauhassa."
"Jos te pysähdytte, niin me pysähdymme", sanoi Kadur ben Saden.
"Siihen asti, kun pääsette turvaan ystävienne luo tai vihollinen on
luopunut takaa-ajosta, me jäämme seuraanne. Siitä asiasta ei ole sen
enempää sanottavaa."
Tarzan nyökäytti päätänsä. Hän oli harvasanainen mies, ja kenties
Kadur ben Saden oli häneen siitäkin syystä mieltynyt, sillä jos
arabialainen jotakin halveksii, niin hän halveksii puheliasta miestä.
Kaiken lopun päivää näki Abdul vilahduksia ratsumiehistä heidän
jäljessään. Ne pysyttelivät aina jokseenkin saman matkan päässä.
Tilapäisten levähdysten ja pitemmän puolipäiväpysähdyksen aikana ne
eivät saapuneet lähemmäksi.
"Ne odottavat pimeän tuloa", sanoi Kadur ben Saden.
Ja pimeä tuli ennenkuin he ehtivät Bu Saadaan. Viimeisellä
vilahduksella, jonka Abdul näki noista heitä vainoavista kolkoista
valkoviittaisista olennoista, juuri ennenkuin hämärä teki
mahdottomaksi heitä eroittaa, oli näyttänyt siltä, että he nopeasti
lyhensivät välimatkaa. Hän kuiskasi sen Tarzanille, kun ei tahtonut
tehdä tyttöä levottomaksi. Apinamies vetäytyi hänen taakseen.
"Sinä ratsastat edeltä muiden kanssa, Abdul", sanoi Tarzan. "Tämä on
minun riitani. Minä odotan lähimmässä sopivassa kohdassa ja tutkin
noita miehiä."
"Sitten odottaa Abdul vieressäsi", vastasi nuori arabialainen, jota
mitkään uhkaukset tai käskyt eivät saaneet luopumaan päätöksestään.
"Hyvä sitten", vastasi Tarzan. "Tässä on niin sopiva paikka kuin
toivoa saattaa. Täällä on kallioita tämän mäen huipulla. Voimme jäädä
tänne ja 'esitellä' itsemme noille herrasmiehille, kun he saapuvat."
He pysähdyttivät hevosensa ja astuivat satulasta. Toiset, jotka
ratsastivat edeltä, olivat pimeässä jo ehtineet heidän näkyvistään.
Etäämpää välkkyivät valot Bu Saadasta. Tarzan otti kiväärinsä sen
tupesta ja irroitti revolverin kotelosta. Hän käski Abdulin vetäytyä
kallion taakse ja viedä hevoset sinne suojaan, jotta eivät joutuisi
vihollisten maalitauluksi, jos nämä ampuisivat. Nuori arabialainen
oli noudattavinaan käskyä, mutta sidottuaan molemmat eläimet lujasti
matalaan pensaaseen hän hiipi takaisin ja heittäytyi vatsalleen
muutaman askeleen päähän Tarzanin taakse.
Apinamies seisoi suorana keskellä tietä ja odotteli. Eikä hänen
tarvinnut kauan odottaa. Nelistäväin hevosten kavioiden kapsetta
alkoi äkkiä kuulua pimeästä hänen alapuoleltaan, hetkistä myöhemmin
hän eroitti liikkuvia vaaleampia täpliä yön tummaa taustaa vasten.
"Seis", huusi hän, "taikka me laukaisemme!"
Valkoiset hahmot pysähtyivät äkkiä, ja seurasi hetkisen hiljaisuus.
Sitten kuului neuvottelun supinaa, ja kuin peikot hajaantuivat
aavemaiset ratsastajat joka taholle. Äänetön erämaa ympäröi häntä
jälleen, mutta se oli kohtalokasta, pahaenteistä hiljaisuutta.
Abdul kohottausi toiselle polvelleen. Tarzan heristi viidakon
kouluttamia korviaan, ja pian hän kuuli hevosten astuntaa niiden
liikkuessa pehmeästi hiekassa hänestä itään, länteen, pohjoiseen ja
etelään. Heidät oli saarrettu. Sitten kuului laukaus siltä suunnalta,
johon hän katseli, luoti viuhahti ilmassa hänen päänsä yli, ja hän
ampui vihollisen pyssynliekkiä kohti.
Äkkiä tärisytti äänetöntä erämaata nopea pyssyjen pamahtelu joka
suunnalta. Abdul ja Tarzan laukaisivat leimahduksia kohti. He eivät
vielä voineet nähdä vihollisiansa. Sitten selvisi, että hyökkääjät
saartoivat heidän asemaansa, saapuen yhä lähemmäksi, kun alkoivat
havaita vastustajain vähälukuisuuden.
Mutta joku tuli liian lähelle, sillä Tarzan oli tottunut käyttämään
silmiään viidakkoyön pimeydessä, jota täydellisempää pimentoa ei
tällä puolen haudan ole. Kuului tuskan pamahdus, ja ratsastaja putosi
satulasta.
"Epäsuhde on tasaantumassa, Abdul", virkkoi Tarzan hiljaa naurahtaen.
Mutta he olivat vieläkin liian vähäväkiset, ja kun viisi jäljellä
olevaa ratsumiestä annetusta merkistä hyökätä humahti suoraan
kohti, näytti siltä, että ottelu saisi pikaisen lopun. Sekä
Tarzan että Abdul juoksivat kallioiden suojaan voidakseen pitää
vihollisen edessään. Syntyi tömisevää kavioiden kapsetta, kuului
yhteislaukauksia molemmilta puolin, ja arabialaiset vetäytyivät
takaisin toistaakseen liikkeensä; mutta nyt oli ainoastaan neljä
kahta vastaan.
Muutamaan minuuttiin ei kuulunut mitään ääntä ympäröivästä
pimeydestä. Tarzan ei tiennyt, olivatko arabialaiset jo mielestään
menettäneet kylliksi ja luopuneet taistelusta vai väijyivätkö
loitompana tien varrella, hyökätäkseen heidän kimppuunsa, kun
he jatkaisivat matkaansa Bu Saadaa kohti. Mutta kauan hänen ei
tarvinnut olla epätietoinen, sillä kaikilta suunnilta kuului nyt
uuden hyökkäyksen melske. Tuskin kuitenkin oli ensimmäinen kerta
ammuttu, kun kymmenkunta laukausta pamahti arabialaisten takaa.
Uuden kiistapuolen hurjat huudot kajahtivat ja tanner tömisi monien
hevosten askeleista Bu Saadan tiellä.
Arabialaiset eivät jääneet ottamaan selvää siitä, keitä tulijat
olivat. Lähtiessään ampuen yhteislaukauksen, silloin kun hyökkäsivät
aseman ohi, jota Tarzan ja Abdul pitivät hallussaan, ne karauttivat
tietä pitkin Sidi Aissaan päin. Hetkistä myöhemmin ratsasti Kadur ben
Saden miehineen esiin.
Vanha sheikki tunsi sydämensä huojentuneeksi kuullessaan, etteivät
Tarzan ja Abdul olleet saaneet naarmuakaan. Eivät edes heidän
hevosensa olleet haavoittuneet. Nyt etsittiin Tarzanin luodeista
kaatuneet miehet, ja havaitessaan, että molemmat olivat kuolleet, he
jättivät ne paikoilleen virumaan.
"Miksi ette sanonut minulle, että aioitte niitä väijyä?" kysyi
sheikki loukkaantuneella äänellä. "Olisimme voineet kaataa heidät
kaikki, jos kaikki seitsemän olisimme pysähtyneet heitä kohtaamaan."
"Silloin olisi ollut turha pysähtyä ollenkaan", sanoi Tarzan, "sillä
jos olisimme vain ratsastaneet eteenpäin Bu Saadaa kohti, olisivat
he tuotapikaa yllättäneet meidät ja olisimme kaikin saaneet otella.
Juuri estääkseni omaa riitaani tulemasta muiden turmaksi, pysähdyimme
Abdul ja minä kysymään, mitä he tahtoivat. Enkähän hennonnut
tytärtänne suotta saattaa kuuden miehen ampumatarkkuuden koetauluksi."
Kadur ben Saden kohautti olkapäitään. Hän ei pitänyt siitä, että
hänet oli vietelty väistämään taistelua.
Pieni kahakka näin lähellä Bu Saadaa oli saanut aikaan, että
komppania sotaväkeä oli lähtenyt sinnepäin. Tarzan seurueineen tapasi
heidät juuri kaupungin ulkopuolella. Komentava upseeri pysähdytti
heidät tiedustaakseen laukauksien syytä. "Kourallinen rosvoja",
vastasi Kadur ben Saden, "hyökkäsi kahden jälkeen jättäytyneen
seuralaiseni kimppuun, mutta kun me palasimme, niin he pian
hajaantuivat. Niiltä jäi kaksi kuollutta. Minun seurueestani ei
kukaan saanut vammaa."
Tämä näkyi riittävän upseerille, ja kirjoitettuaan matkailijain nimet
muistiin hän komensi miehensä eteenpäin, tuodakseen kahakkapaikalta
kaatuneitten ruumiit, jotta koetettaisiin saada selville, keitä he
olivat.
Kahta päivää myöhemmin ratsasti Kadur ben Saden seuralaisineen
etelään, Bu Saadan alla sijaitsevan solan kautta kotimatkalleen
etäiseen erämaahan. Sheikki oli kehoittanut Tarzania lähtemään hänen
ja tyttärensä mukaan ja tyttö oli hartaasti yhtynyt isän pyyntöön.
Mutta vaikka Tarzan ei voinut sitä heille selittää, viittoivat hänen
velvollisuutensa erikoisen vakavina viime päiväin tapausten jälkeen,
joten hän ei saattanut hetkeksikään ajatella toimensa jättämistä.
Sensijaan hän lupasi tulla myöhemmin, jos hänelle suinkin oli
mahdollista, ja heidän täytyi tyytyä siihen vakuutukseen.
Näinä kahtena päivänä Tarzan oli viettänyt melkein kaiken aikansa
Kadur ben Sadenin ja hänen tyttärensä parissa. Hänessä herätti suurta
mielenkiintoa tämä jäykkien ja arvokkaiden soturien rotu, ja hän
käytti heidän ystävyytensä suomaa tilaisuutta tutustuakseen minkä voi
heidän elämäänsä ja tapoihinsa. Tämän tummakulmaisen, ruskeasilmäisen
tytön hauskalla opastuksella hän alkoi myöskin oppia heidän kielensä
alkeita. Todellakin kaihomielin ajatteli hän heidän lähtöänsä, ja
hän pysähdytti hevosensa solan suulle, jonne oli heitä saattanut,
ja katseli pienen seurueen jälkeen niin kauan kuin saattoi heistä
vilahduksenkin eroittaa.
Täällä oli hänen mielensä mukaista kansaa. Heidän villi, karkea,
vaarojen ja vastuksien täyttämä elämänsä vaikutti tuohon puolivilliin
mieheen enemmän kuin mikään oli vaikuttanut hänen näkemiensä
suurkaupunkien veltostuneen sivistyksen piirissä. Tämä elämä voitti
elämän viidakossakin, sillä täällä hänellä olisi ihmisseuraa --
oikeiden ihmisten, joita saattoi kunnioittaa ja pitää arvossa, -- ja
kuitenkin hän olisi lähellä rakastamaansa kesytöntä luontoa. Hänen
päässään pyöri ajatus, että hän tehtävänsä suoritettuaan ottaisi
toimestaan eron ja palasi viettämään lopun ikäänsä Kadur ben Sadenin
heimon keskuudessa.
Sitten hän käänsi hevosensa pään ja ratsasti verkalleen takaisin Bu
Saadaan.
Bu Saadassa asettui Tarzan "Pikku Saharan" hotelliin, jonka
julkisivun puolella sijaitsee tarjoiluhuone, kaksi ruokasalia ja
keittiöt. Molempiin ruokasaleihin mennään suoraan tarjoiluhuoneesta
ja toinen niistä on varattu linnueen upseereille. Tarjoiluhuoneesta
saattaa nähdä kumpaankin ruokasaliin.
Tuohon tarjoiluhuoneeseen Tarzan astui palattuaan Kadur ben Sadenia
ja hänen seuruettaan saattamasta. Oli vielä varhainen aamuhetki,
sillä sheikki oli päättänyt ratsastaa kauaksi sinä päivänä; ja niinpä
Tarzanin palatessa olikin vielä vieraita aamiaisella.
Kun hän sattui vilkaisemaan upseerien ruokasaliin, näki hän jotakin,
mikä toi intoa hänen silmiinsä. Siellä istui luutnantti Gernois, ja
Tarzanin katsellessa lähestyi valkoviittainen arabialainen, joka
kumartuen kuiskasi muutamia sanoja luutnantin korvaan. Sitten hän
lähti rakennuksesta toisen oven kautta.
Itsessään tämä ei mitään merkinnyt, mutta kun mies kumartui upseeria
puhuttelemaan, oli Tarzan burnusin sattumalta auetessa äkännyt
jotakin. Arabialainen kantoi vasempaa käsivarttansa siteessä.