Vihan kahleiden takomista ja...?
Vasta myöhään seuraavana iltapäivänä Tarzan näki jälleen
matkatovereitansa, joiden asioihin hänen rehellisyydenvaistonsa
oli hänet paiskannut. Ja silloin hän tuli mitä odottamattomimmin
Rokoffin ja Paulvitshin pariin hetkellä, jolloin nämä kaksi kai
olisivat kaikkein vähimmin halunneet hänen seuraansa. He seisoivat
kannella, tilapäisesti ihmistyhjällä paikalla, ja olivat Tarzanin
tullessa heidän luokseen kiihkeässä väittelyssä naisen kanssa. Tarzan
huomasi, että tämä oli rikkaasti puettu ja solakasta siromuotoisesta
vartalostaan päättäen vielä nuori; mutta harson takaa ei voinut
eroittaa hänen piirteitään.
Miehet seisoivat kummallakin puolen naista, ja kaikki olivat selin
Tarzaniin, joten hän pääsi ihan lähelle näiden havaitsematta
hänen saapuvillaoloaan. Hänestä näytti siltä, että Rokoff uhkaili
rukoilevaa naista, mutta kun he käyttivät outoa kieltä, saattoi hän
ainoastaan eleistä ja äänensävystä arvata, että nainen oli peloissaan.
Rokoffin asento näytti niin ilmeisesti ruumiillista väkivaltaa
uhkaavalta, että Apinain Tarzan hetkiseksi pysähtyi kolmikon taakse,
vaistomaisesti aavistaen vaaraa. Tuskin oli hän jäänyt epäröiden
seisomaan, kun mies tarttui rajusti naisen ranteeseen vääntäen sitä
ikäänkuin olisi kidutuksella tahtonut kiristää häneltä lupauksen.
Mitä sitä lähinnä olisi tapahtunut, jos Rokoff olisi saanut
menetellä tahtonsa mukaan, voimme ainoastaan oletellen arvailla,
koska hän ei laisinkaan saanut viedyksi tahtoansa perille. Sensijaan
tarttuivat teräksiset sormet hänen olkapäähänsä, hänet käännettiin
kursailematta, ja hän kohtasi saman muukalaisen kylmät, harmaat
silmät, joka edellisenä päivänä oli tehnyt hänen aikeensa tyhjäksi.
"_Sapristi_!" kiljahti raivostunut Rokoff. "Mitä tarkoitatte?
Oletteko hullu, kun tällä tavoin taas solvaatte Nikolas Rokoffia?"
"Tämä on vastaukseni kirjeeseenne, monsieur", sanoi Tarzan matalalla
äänellä ja sitten paiskasi miehen sellaisella voimalla luotaan, että
Rokoff lensi koivet harallaan laivankannen kaidetta vasten.
"Kirous ja kadotus!" kirkaisi Rokoff. "Tämän saat hengelläsi maksaa,
sika!" Ja samassa hän ponnahtaen jaloilleen hyökkäsi Tarzanin
kimppuun ja nyki revolveria lonkkataskustaan. Nuori nainen peräytyi
kauhistuneena.
"Nikolas!" huusi hän. "Älä tee... oih, älä tee sitä. Paetkaa
nopeasti, monsieur, muutoin hän varmasti tappaa teidät!"
Mutta pakenemisen asemesta Tarzan astui miestä vastaan. "Älkää
hupsutelko, herra", sanoi hän.
Rokoff, aivan hulluna raivosta nöyryytyksen tähden, jonka muukalainen
oli hänelle tuottanut, oli vihdoinkin saanut vedetyksi revolverinsa
esiin. Hän oli pysähtynyt ja kohotti nyt aseen harkitsevasti
Tarzanin rintaa kohti, vetäen liipasimesta. Kuului napsahdus, mutta
se panos puuttui. Apinamiehen käsi työntyi eteenpäin kuin vihaisen
python-käärmeen pää. Nopea tempaisu, ja revolveri lensi kauas
laivanreunan yli ja katosi Atlantin aaltoihin.
Miehet seisoivat tovin katsellen toisiansa. Rokoff oli saanut
takaisin kylmäverisyytensä. Hän puhui ensimmäiseksi.
"Jo kahdesti on monsieur katsonut sopivaksi sekaantua asioihin,
jotka eivät hänelle kuulu. Kahdesti hän on suvainnut nöyryyttää
Nikolas Rokoffia. Ensimmäinen loukkaus annettiin anteeksi siinä
olettamuksessa, että monsieur toimi tietämättömyydestä, mutta tätä asiaa
ei anneta anteeksi. Jos monsieur ei tiedä, kuka Nikolas Rokoff on,
niin tämä viimeinen loukkaus antaa monsieurille kyllin aihetta hänet
muistaakseen."
"Minulle riittää, että tiedän teidän olevan pelkuri ja roisto",
vastasi Tarzan, ja kääntyi kysymään naiselta, oliko mies tehnyt
hänelle pahaa, mutta ahdistettu oli hävinnyt. Sitten hän, edes
vilkaisematta Rokoffiin ja hänen toveriinsa, jatkoi kävelyään
kannella.
Tarzan ei voinut olla ihmettelemättä, aprikoidessaan minkälainen
salavehje saattoi olla tekeillä tai missä juonessa nuo kaksi miestä
olivat. Hunnutetun naisen ulkomuodossa oli jotakin tutunomaista,
mutta kun ei ollut näkynyt kasvoja, ei Tarzan voinut olla varma,
oliko häntä koskaan ennen tavannut. Tarzan oli hänessä erikoisesti
pannut merkille ainoastaan omituisenmallisen sormuksen yhdessä sen
käden sormessa, johon Rokoff oli tarttunut, ja hän päätti senjälkeen
tarkata naispuolisten matkustajain sormia, jotta voisi tuntea sen,
jota Rokoff oli vainonnut, ja kuulla, oliko tuo mies yrittänyt
sittemmin häiritä.
Hän oli etsinyt telttatuolinsa ja istui nyt mietiskellen niitä monia
esimerkkejä ihmisten julmuudesta, itsekkyydestä ja häijyydestä,
joiden todistajaksi hän oli joutunut sen päivän jälkeen, kun hänen
silmänsä viidakossa neljä vuotta sitten olivat ensi kertaa nähneet
jonkun muun ihmisolennon kuin oman itsensä, -- sileän, mustan
Kulongan, jonka nopea keihäs oli tunkeutunut Kaalan, ison emäapinan,
sisuksiin ja ryöstänyt Tarzanilta ainoan äidin, mitä hän koskaan oli
tuntenut.
Hän muisti Kingin, jonka rotannaamainen Snipes oli surmannut,
_Arrow_-laivan kapinoitsijain hylkäämän professori Porterin
seuralaisineen, Mbongan mustien sotilaitten ja naisten julmuuden
vankejaan kohtaan, sivili- ja sotilasvirkailijani joutavan
keskinäisen kateellisuuden länsirannikon siirtomaassa, jossa hän ensi
kertaa oli tutustunut sivistyneen maailman tapoihin.
"_Mon Dieu_!" jupisi hän itsekseen, "kaikki ovat samanlaisia!
Pettävät, murhaavat, valehtelevat, tappavat, ja kaikkea tuota etujen
vuoksi, joita viidakon pedotkin halveksisivat -- saadakseen rahaa,
millä ostaa heikkojen ja veltostuneiden hekumaa ja nautintoja.
Ja kuitenkin heitä sitovat typerät tavat, jotka tekevät heidät
onnettoman kohtalonsa orjiksi, sillä välin kun he vahvasti
uskovat olevansa luomakunnan herroja ja tuntevansa elämän ainoita
tosiriemuja. Viidakon asukas tuskin seisoisi veltosti syrjässä toisen
viedessä hänen kainaloisensa. Tämä on tyhmä maailma, typerä maailma,
ja Apinain Tarzan oli hullu, kun hylkäsi metsiensä vapauden ja onnen
tänne saapuakseen."
Hänen siinä istuessaan valtasi hänet äkkiä aavistus, että silmät
tähystelivät häntä takaapäin, ja villieläimen vanha vaisto kuohahti
sivistyksen silauksen alla, joten hän kääntyi niin nopeasti, että
häntä salavihkaa katselleen nuoren naisen silmät eivät edes ehtineet
painua alas apinamiehen harmaiden silmien edessä, jotka sinkosivat
niihin kysyvän katseen. Sitten, kun ne painuivat alas, näki Tarzan
heikon punerruksen nopeasti häilähtävän puolittain poiskäännetyillä
kasvoilla.
Hän hymyili itsekseen perin sivistymättömän ja epäritarillisen
tekonsa seuraukselle, sillä hän ei ollut laskenut alas omia silmiään,
kun ne kohtasivat nuoren naisen, joka oli hyvin nuori ja samalla
kaunis ulkomuodoltaan. Sitäpaitsi oli tässä naisessa jotakin
tutunomaista, ja se sai Tarzanin ihmettelemään, missä oli hänet ennen
nähnyt. Hän otti entisen asentonsa, ja silloin hän huomasi, että
nainen oli noussut lähteäkseen kannelta. Hänen mennessään ohitse
Tarzan kääntyi häntä tarkkaamaan, toivoen keksivänsä jotakin, mikä
paljastaisi, kuka tuo nainen oli.
Eikä hän kokonaan pettynytkään, sillä kävellessään nainen kohotti
toisen kätensä mustaan, aaltoilevaan röykkiöön niskassaan --
erityisellä naisellisella liikkeellä, joka osoittaa tietoisuutta
takana tähystelevien arvostelevien silmien katseista, -- ja Tarzan
näki sormessa saman omituisenmallisen sormuksen, jonka silloin
aikaisemmin oli nähnyt hunnutetulla naisella.
Tätä kaunista naista oli siis Rokoff vainonnut. Tarzan mietiskeli
veltosti, ken hän saattoi olla ja missä suhteessa noin herttainen
olento oli jöröön, parrakkaaseen venäläiseen?
Päivällisen jälkeen sinä iltana käveli Tarzan laivan keulapuolella,
missä viipyi vielä hämärissäkin, jutellen toisen perämiehen kanssa;
ja kun tämän herran velvollisuus kutsui hänet toisaalle, nojaili
Tarzan veltosti kaidepuuta vasten, katsellen kuutamon leikkiä
vienosti vyöryvillä laineilla. Hänet peitti puolittain eräs taavetti,
joten kaksi kannella lähestyvää miestä ei häntä huomannut, ja näiden
mennessä ohitse hän eroitti kyllin paljon heidän keskustelustaan
ryhtyäkseen heitä seuraa: maan ja kuuntelemaan, mitä pirunjuonia he
suunnittelivat Hän oli tuntenut Rokoffin äänen ja nähnyt, että hänen
seuralaisenaan oli Paulvitsh.
Tarzan oli eroittanut vain muutamia sanoja: "Ja jos se kirkuu, niin
voit kuristaa häntä, kunnes..." Mutta ne sanat olivat riittäneet
herättämään hänen seikkailuvaistonsa, ja siksipä hän piti noita
kahta miestä silmällä heidän nyt kävellessään ripeästi kannella. Hän
seurasi heitä tupakkahuoneeseen, mutta he viivähtivät vain kotvan
aikaa sen ovella, kaiketikin todetakseen, että joku, jonka olopaikan
he tahtoivat tietää, oli siellä sisällä.
Sitten he menivät suoraan ensi luokan hyttejä kohti, jotka
sijaitsivat kävelykannella. Täällä oli Tarzanin vaikeampi välttää,
että hänet huomattaisiin, mutta se onnistui hänelle kuitenkin. Kun
miehet pysähtyivät erään kiilloitetun visaoven eteen, livahti Tarzan
kapean käytävän varjoon kymmenkunnan askeleen päähän heistä.
Heidän koputukseensa vastasi naisen ääni ranskankielellä: "Kuka
siellä on?"
"Minä se olen, Olga -- Nikolas", kuului Rokoffin jo tutuksi käynyt
kurkkuääni. "Saanko tulla sisälle?"
"Miksi et lakkaa minua vainoomasta, Nikolas?" lausui nyt naisen ääni
ohuen ovenpeilin takaa. "Enhän ole koskaan tehnyt sinulle pahaa."
"No, no, Olga", pyysi mies rukoilevaan sävyyn; "haluaisin vain puhua
kanssasi viisi, kuusi sanaa. En tee sinulle pahaa enkä astu hyttiisi;
mutta enhän voi kirkua sanottavaani oven lävitse."
Tarzan kuuli salvan kolahtavan, kun lukko sisäpuolelta kierrettiin
auki. Hän astui esille lymypaikastaan kyllin kauas nähdäkseen, mitä
tapahtui. Kun ovi sitten aukeni, muisti hän vain muutamaa minuuttia
aikaisemmin kannella kuulemansa sanat: "Ja jos se kirkuu, niin voit
kuristaa..."
Rokoff seisoi ihan oven edessä. Paulvitsh oli likistynyt takana
olevan käytävän seinälaudoitusta vasten. Ovi aukeni. Rokoff astui
puolittain huoneeseen ja seisoi selin ovea vasten, puhuen hiljaa
kuiskaamalla naiselle, jota Tarzan ei voinut nähdä. Sitten Tarzan
kuuli naisen äänen hillittynä, mutta kyllin voimakkaana eroittaakseen
sanat.
"Ei, Nikolas", puhui hän, "se on hyödytöntä. Uhkaa kuinka paljon
tahansa, mutta vaatimuksiisi minä en koskaan suostu. Lähde tästä
hytistä; sinulla ei ole mitään oikeutta olla täällä. Lupasithan,
ettet astuisi sisälle."
"No niin, Olga, minä en astu sisälle; mutta ennenkuin olen sinusta
suoriutunut, toivot sinä tuhat kertaa, että olisit heti tehnyt
minulle pyytämäni palveluksen. Lopuksi minä kuitenkin voitan, joten
olisi parempi, että säästäisit minulta vaivaa ja aikaa ja häpeätä
itseltäsi ja..."
"En koskaan, Nikolas!" keskeytti nainen, ja sitten näki Tarzan
Rokoffin kääntyvän ja nyökkäävän Paulvitshille, joka juoksi nopeasti
eteenpäin hytin oviaukkoa kohti, syöksyen hänelle ovea auki pitävän
Rokoffin ohitse. Jälkimäinen astui nopeasti ulos. Ovi sulkeutui.
Tarzan kuuli lukon kalahtavan, kun Paulvitsh sisäpuolelta kiersi
avainta. Rokoff jäi seisomaan oven eteen pää kumarassa ikäänkuin
kuunnellakseen, mitä hytissä puhuttiin. Häijy hymy väräytteli hänen
parrakasta huultansa.
Tarzan saattoi kuulla naisen äänen käskevän miestä heti poistumaan
hytistä. "Minä lähetän noutamaan puolisoni", huusi hän. "Hän ei
osoita teille mitään sääliä."
Paulvitshin ivanauru kuului ovilaudan lävitse.
"Rahastonhoitaja noutaa puolisonne, madame", sanoi mies. "Sille
virkailijalle onkin jo ilmoitettu, että pidätte vierasta mieshenkilöä
hytissänne lukitun oven takana."
"Pyh!" huusi nainen. "Puolisoni tietää kyllä kuinka on asian laita."
"Epäilemättä tietää puolisonne, mutta laivan päällystö ei tiedä,
eivätkä sitä usko sanomalehtimiehetkään, jotka maihin noustuamme
jollakin salaperäisellä tavalla saavat kuulla asiasta. Mutta niistä
se on soma juttu, ja niin ajattelevat kaikki ystävännekin, kun
kuulevat siitä aamiaispöydässä -- odottakaas, tänään on tiistai,
-- niin, kun kuulevat siitä aamiaispöydässä ensi perjantai-aamuna.
Eikä mielenkiinto vähene, kun he kaikki saavat kuulla, että mies,
jonka kanssa madamella oli kohtaus, on venäläinen palvelija -- hänen
veljensä lakeija, ollakseni aivan tarkka."
"Alexis Paulvitsh", lausui nainen kylmällä ja pelottomalla äänellä,
"te olette pelkuri, ja kun kuiskaan korvaanne erään nimen, niin
pidätte parempana luopua vaatimuksistanne ja uhkauksistanne minua
kohtaan ja lähdette nopeasti hytistäni. Enkä luule, että sen erän
perästä enää minua häiritsette."
Seurasi hetkisen äänettömyys, jonka aikana Tarzan arveli naisen
kumartuvan roistoa kohti ja kuiskaavan hänelle korvaan sen, mistä
oli vihjaissut. Vain hetkisen äänettömyys, sitten miehen säikähtynyt
kirous -- jalkojen liikettä -- naisen parahdus -- ja sitten kaikki
hiljaa.
Mutta tuskin oli huuto tauonnut, kun apinamies hyppäsi esille
lymypaikastaan. Rokoff lähti juoksemaan, mutta Tarzan tarttui
hänen niskaansa ja laahasi hänet takaisin. Kumpikaan ei puhunut,
sillä molemmat tunsivat vaistomaisesti, että tuossa huoneessa oli
tekeillä murha, ja Tarzan oli varma, että Rokoff ei ollut toivonut
liittolaisensa menevän niin pitkälle, -- hän tajusi, että tämän
miehen päämäärä oli syvällisempi ja kamalampikin kuin törkeä
kylmäverinen murha.
Hukkaamatta aikaa, kysyäkseen sisällä olevilta, apinamies tyrkkäsi
leveällä olkapäällään heikkoa ovilautaa ja puunpirstojen lennellessä
ympärinsä astui hyttiin, laahaten Rokoffia mukanaan. Hänen edessään
vuoteella lepäsi nainen, ja Paulvitsh seisoi kumarruksissa,
sormillaan puristaen kaunista kurkkua, sillä välin kun uhrin kädet
turhaan iskivät häntä kasvoihin ja epätoivoisesti kynsivät julmia
käsiä, jotka yrittivät viedä häneltä hengen.
Tarzanin sisäänastumisesta syntynyt melu sai Paulvitshin
hellittämään, ja hän seisoi siinä tuijottaen uhkaavin silmin. Nuori
nainen nousi vavisten istuvaan asentoon sohvalle. Hän piteli toisella
kädellään kurkkuansa ja hengitti huohottaen. Vaikka hän oli hajalla
hapsin ja kovin kalpea, tunsi Tarzan hänet siksi nuoreksi naiseksi,
jonka oli aikaisemmin päivällä nähnyt kannella.
"Mitä tämä merkitsee?" kysyi Tarzan kääntyen Rokoffiin, jonka hän
vaistomaisesti tajusi loukkauksen alkuunpanijaksi. Mies pysyi
ääneti, otsa rypyssä. "Painakaahan nappia tuossa", jatkoi apinamies;
"kutsumme tänne jonkun laivan päällystöstä -- tämä asia on mennyt
aivan liian pitkälle."
"Ei, ei", huudahti nuori rouva kavahtaen äkkiä pystyyn. "Älkää
suinkaan sitä tehkö. Olen varma, etteivät he tosissaan tahtoneet
minua vahingoittaa. Minä suututin tuon miehen, ja hän menetti
malttinsa, siinä kaikki. En haluaisi, hyvä herra, että asia
herättäisi enemmän melua." Ja hänen äänensä kuulosti niin
rukoilevalta, että Tarzan ei voinut pysyä jyrkkänä, vaikka hänen
todellinen arvostelukykynsä sanoi hänelle, että oli jotakin tekeillä,
mikä olisi ilmoitettava asianomaisille.
"Haluatteko siis, etten ryhdy asiassa mihinkään toimenpiteisiin?"
kysyi hän.
"Ei mihinkään, olkaa niin hyvä", vastasi nainen.
"Sallitte noiden kahden roiston edelleenkin teitä väijyä?" Nainen
ei tuntunut tietävän, mitä vastaisi, ja näytti kovin hämmentyneeltä
ja onnettomalta. Tarzan näki häijyn voitonriemuisen virnistyksen
värähdyttävän Rokoffin huulta. Nuori rouva pelkäsi kaiketi näitä
kahta -- hän ei uskaltanut heidän kuultensa ilmaista todellisia
toivomuksiansa.
"Sitten", sanoi Tarzan, "toimin omalla vastuullani. Teille", jatkoi
hän kääntyen Rokoffin puoleen, "ja samalla rikostoverillenne voin
sanoa, että tästä lähin matkan loppuun asti otan pitääkseni teitä
silmällä, ja jos tietooni sattuisi joku temppu jommaltakummalta
teistä, joka vähänkin häiritsisi tätä nuorta naista, niin joudutte
vastaamaan siitä suorastaan minulle, eikä se vastaaminen tai
tilinteko olisi teille kummallekaan hauskaa. -- Ulos täältä nyt!"
Hän tarttui sekä Rokoffin että Paulvitshin niskalihaksiin ja paiskasi
heidät rajusti oviaukon läpi, antaen kummallekin saappaansa kärjellä
lisävauhtia, lennättäessään heidät kauaksi käytävään. Sitten hän
kääntyi takaisin hyttiin ja naista kohti. Tämä katseli häntä silmät
suurina kummastuksesta.
"Ja te, madame, teette minulle suuren palveluksen, jos vain
suvaitsette minulle ilmoittaa jokaisen mahdollisen hätyytyksen
jommankumman roiston taholta."
"Ah, monsieur", vastasi puhuteltu, "toivon, että te ette joudu
kärsimään jalomielisen tekonne vuoksi. Olettehan hankkinut perin
häijyn ja neuvokkaan vihollisen, joka ei haikaile mitään, vihaansa
tyydyttääkseen. Teidän tulee tosiaan olla hyvin varuillanne,
monsieur..."
"Anteeksi, madame, nimeni on Tarzan."
"Monsieur Tarzan. Älkää vain luulko, että, vaikken haluakaan
ilmoittaa asiaa laivan päällystölle, en olisi teille vilpittömästi
kiitollinen minulle suomastanne urheasta ja ritarillisesta
suojeluksesta. Hyvää yötä, herra Tarzan. En unohda koskaan velkaani
teille", ja huulillaan mitä herttaisin hymy, joka paljasti rivin
moitteettomia hampaita, nuori rouva kumarsi Tarzanille, joka sanoi
hänelle hyvää yötä ja palasi kannelle.
Häntä hämmästytti suuresti, että laivassa oli kaksi henkilöä --
tämä nainen ja Couden kreivi, -- jotka sietivät hävyttömyyksiä
Rokoffilta ja hänen toveriltaan eivätkä sallineet saattaa syyllisiä
vastaamaan teoistaan. Ennenkuin hän sinä iltana palasi hyttiinsä,
kääntyivät hänen ajatuksensa monet kerrat tuohon kauniiseen naiseen,
jonka ilmeisesti sotkuisen elämänlangan vyyhtiin kohtalo oli niin
omituisesti kietonut hänetkin. Hän muisti, ettei ollut saanut
tietää hänen nimeänsä. Että hän oli naimisissa, ilmeni kapeasta
kultasiteestä, joka vyötti vasemman käden nimetöntä. Vaistomaisesti
hän mietiskeli, kuka se onnellinen mies voi olla.
Tarzan ei nähnyt sen koommin ketään sen pienen murhenäytelmän
esittäjistä, johon oli saanut vilaukselta katsahtaa, ennenkuin
myöhään viimeisen matkapäivän iltapuolella. Silloin hän äkkiä
joutui vastatusten nuoren naisen kanssa molempain lähentäessä
tuolejaan eri tahoilta. Nainen tervehti häntä viehkeästi hymyillen
ja alkaen melkein heti jutella selkkauksesta, jonka Tarzan oli
nähnyt tapahtuvan hänen hytissään kaksi päivää sitten. Näytti
siltä kuin häntä olisi kiusannut se arvelu, että muukalainen olisi
hänen tuttavuudestaan Rokoffin ja Paulvitshin kanssa voinut saada
epäedullisia käsityksiä hänestä itsestään.
"Toivon", sanoi hän, "että monsieur ei ole arvostellut minua
tiistai-iltana sattuneen ikävän kohtauksen mukaan. Olen kärsinyt
senvuoksi paljon, -- tämä on ensi kerta, kun siitä pitäen olen
uskaltanut tulla ulos hytistäni. Olen ollut häpeissäni", lopetti hän
koruttomasti.
"Gasellia ei arvostella sitä hätyyttävien leijonain mukaan",
vastasi Tarzan. "Olin nähnyt nuo kaksi jo aikaisemmin työssään --
tupakkahuoneessa päivää ennen kuin he hyökkäsivät kimppuunne, jos
oikein muistan, ja niinpä minä, tuntien heidän menettelytapansa, olen
varma, että heidän vihamielisyytensä on riittävänä takeena heidän
valitsemansa uhrin viattomuudesta. Heidän kaltaisensa miehet voivat
kiintyä vain halpamaisiin ja vihaavat kaikkea, mikä on jalointa ja
parasta."
"Teette hyvin ystävällisesti esittäessänne asian siinä valossa",
virkkoi nainen hymyillen. "Olen jo kuullut selkkauksesta
korttipelissä. Mieheni kertoi minulle koko jutun. Hän puhui
erikoisesti monsieur Tarzanin voimasta ja urhoollisuudesta ja tuntui
olevan teille äärettömässä kiitollisuudenvelassa."
"Miehennekö?" toisti Tarzan.
"Niin. Minä olen Couden kreivitär."
"Minulle, madame, on jo runsaana palkkana se tieto, että olen tehnyt
palveluksen kreivi de Couden puolisolle."
"Ah, monsieur, minäpä olen niin suuressa kiitollisuudenvelassa
teille, etten voine koskaan toivoa laskuni suorittamista, älkääkä
siis, pyydän, lisätkö velvollisuuksieni kuormaa." Ja nuori rouva
hymyili niin hempeästi, että Tarzanista tuntui helpolta yrittää
jotakin paljoa vaikeampaakin kuin hänen tähänastiset saavutuksensa,
pelkästään tuon hivelevän hymyn vuoksi.
Tarzan ei tavannut häntä enää sinä päivänä eikä maihin riennettäessä
seuraavana aamuna nähnyt häntä vilaukseltakaan, mutta tuon naisen
silmissä oli heidän edellisenä päivänä laivankannella erotessaan
ollut ilme, joka häntä yhä vainosi. Se oli ollut melkein haikea,
kun he olivat puhuneet valtameri-retkellä syntyneiden nopeiden
ystävyyssuhteiden omituisuudesta ja kuinka tasaisen tyynesti ne
jälleen iäksi katkeavat.
Tarzan mietiskeli, saisiko hän tuota naista enää koskaan nähdä.