Tekijän totuudenrakkaus. Mitä hän on tarkoittanut julkaistessaan
teoksensa. Hän moittii niitä matkailijoita, jotka poikkeavat
totuudesta. Tekijä osoittaa, ettei hänen kirjailemisensa ole tapahtunut
missään ilkeässä tarkoituksessa. Eräs vastaväite kumotaan. Siirtomaiden
hankkimisessa käytetty menetelmä. Tekijä puhuu kotimaansa puolesta. Hän
todistaa, että kruunulla on oikeus hänen kuvailemiinsa maihin. Niiden
valloittamisesta koituvat vaikeudet. Tekijä lausuu viimeisen kerran
jäähyväiset lukijalleen, selittää, kuinka aikoo elää edelleen, antaa
hyvää neuvoa ja päättää teoksensa.
Olen siis, suosiollinen lukijani, totuudenmukaisesti kuvaillut sinulle
kuusitoista vuotta ja kahdeksatta kuukautta kestäneitä retkiäni ja olen
harrastanut vähemmän esityksen koristeellisuutta kuin sen totuutta.
Olisin ehkä voinut toisten tavoin hämmästyttää sinua eriskummallisilla
ja uskomattomilla tarinoilla, mutta olen sittenkin pitänyt parempana
kertoa pelkät tosiasiat yksinkertaisesti ja koruttomasti, koska
tärkeimpänä tarkoituksenani oli sinun valistaminen eikä huvittaminen.
Me, jotka retkeilemme kaukaisissa maissa, missä harvoin käyvät
englantilaiset tai muut eurooppalaiset, voimme aivan helposti sepittää
ihmeellisten meri- ja maaeläinten kuvauksia. Mutta retkeilijän
tärkeimpänä tarkoituksena tulisi olla ihmisten viisastuttaminen ja
parantaminen ja heidän olemuksensa jalostaminen esittämällä vieraiden
maiden kuvauksissa sekä huonoja että hyviä esikuvia.
Toivon hartaasti, että säädetään laki, jonka mukaan jokainen retkeilijä
saa luvan julkaista matkakertomuksensa vasta vannottuaan valtakunnan
kanslerille, että on kertonut kaikki kokemansa parhaan tietonsa
mukaan todenperäisesti. Silloin ei maailma joudu enää petetyksi
niinkuin käy yleensä nyt, kun muutamat kirjailijat, saadakseen
kirjoilleen suuremman menekin, esittävät mitä törkeimpiä valheita
mitään pahaa aavistamattomalle lukijalle. Nuoremmalla iälläni
luin suureksi huvikseni useita matkakertomuksia, mutta käytyäni
sittemmin useimmissa maapallon osissa ja havaittuani omin silmin
monet tarumaiset kertomukset perättömiksi olen aivan kyllästynyt
sellaiseen kirjallisuuteen ja hiukan närkästynytkin huomatessani,
kuinka häpeämättömästi ihmisten herkkäuskoisuutta käytetään väärin.
Kun siis tuttavani suvaitsivat olla sitä mieltä, että vaatimattomat
kyhäykseni voisivat kansalaisiani miellyttää, asetin järkähtämättömästi
noudatettavakseni periaatteeksi, että _pysyisin kiinteästi totuudessa_.
Tosiaankaan en ole tuntenut vähintäkään kiusausta siitä poiketa,
koska mielessäni ovat elävinä jalon isäntäni ja toisten houyhnhnmien
opetukset ja esikuvat, jotka keräsin saadessani kunnian olla pitkät
ajat heidän nöyränä kuuntelijanaan.
Nec si miserum Fortuna Sinonem
Finxit, vanum etiam mendacemque improba finget.
Tiedän varsin hyvin, kuinka vähän mainetta on voitettavissa teoksilla,
jotka eivät edellytä nerokkuutta enempää kuin suurta oppiakaan,
ei oikeastaan mitään muuta kuin hyvää muistia tai seikkaperäistä
päiväkirjaa. Tiedän myös, että matkakertomusten kirjoittajat,
samoinkuin sanakirjain tekijät, vaipuvat unohduksiin seuraajiensa
painon ja määrän alle, koska viimeksimainitut ovat aina päällimmäisinä.
Niinpä onkin erittäin todennäköistä, että retkeilijät, jotka myöhemmin
käyvät niissä maissa, joista olen kirjassani kertonut, erehdyksiäni
osoittamalla (jos niitä on olemassa) ja monia uusia havaintoja
esittämällä sysäävät minut pois yleisön suosiosta, valtaavat sijani ja
saavat maailman unohtamaan, että olen milloinkaan mitään kirjoittanut.
Se olisi epäilemättä liian ankara nöyryytys, jos olisin kirjoittanut
voittaakseni mainetta. Mutta koska ainoana silmämääränäni on ollut
_yleinen menestys_, ei yritykseni tyhjiinraukeaminen voi olla ehdoton.
Kukapa voisikaan lukea kuvailemistani jalojen houyhnhnmien hyveistä
häpeämättä omia paheitaan pitäessään itseään oman maansa järjellisenä,
hallitsevana eläimenä? En sano mitään niistä kaukaisista maista, joissa
yahoot ovat johtajina. Heidän joukossaan ovat vähimmin turmeltuneita
brobdingnagilaiset, joiden viisaiden moraalisten ja valtiollisten
periaatteitten noudattaminen olisi meille onneksi. En kumminkaan huoli
asiasta laveammin puhua, vaan jätän ymmärtäväisen lukijan asiaksi tehdä
omia huomioita ja sovellutuksia.
Minua ilahduttaa melkoisesti, ettei teostani voitane mitenkään moittia.
Millaisia vastaväitteitä kävisikään esittäminen, kun kirjailija
kertoo selviä tosiasioita kaukaisista maista, joissa meillä ei
ole minkäänlaisia kaupan eikä merenkulun etuja valvottavina? Olen
visusti välttänyt kaikkia niitä virheitä, joista matkakuvausten
sepittäjiä yleensä syystäkin moititaan. Sitäpaitsi en lukeudu missään
määrässä mihinkään puolueeseen, vaan kirjoitan kiihkottomasti,
ennakkoluulottomasti, osoittamatta mitään karsautta kenellekään
ihmiselle tai ihmisryhmälle. Kirjoitan kaikkein jaloimmassa
tarkoituksessa, valistaakseni ja opettaakseni ihmisiä, joita hieman
aimompana voin itseäni pitää, silti loukkaamatta vaatimattomuutta,
koska olen saanut pitkän ajan nauttia täydellisten houyhnhnmien
seurasta koituvia etuja. Kirjoitan pitämättä ollenkaan silmällä
hyötyä tai kiitosta. En ole kirjoittanut yhtäkään sanaa, joka voi
näyttää vihjaukselta tai vähimmässäkään määrässä loukata kaikkein
herkimpiäkään. Toivon siis voivani oikeudenmukaisesti nimittää itseäni
täysin nuhteettomaksi kirjailijaksi, joka ei milloinkaan tarjoa
kumoajien, tutkijoiden, tutkistelijoiden, tarkastajien, moittijoiden,
paljastajien ja muistuttajien joukoille tilaisuutta kykyjensä
harjoittamiseen.
Tunnustan kuulleeni kuiskattavan, että olisin Englannin kansalaisena
ollut velvollinen jo ensimmäisen kerran palattuani jättämään
kertomuksen valtiosihteerille, koska jokainen maan kansalaisen
löytämä alue kuuluu kruunulle. Epäilen kuitenkin, voisimmeko
valloittaa kuvailemani maat yhtä helposti kuin Ferdinand Cortez
valloitti alastomien amerikkalaisten asuinsijoja. Lilliputilaisten
tuhoamiseksi ei luullakseni kannata varustaa laivastoa ja sotajoukkoa,
ja minä puolestani jätän ratkaisematta, olisiko viisasta hyökätä
brobdingnagilaisten kimppuun, ja tuntisiko englantilainen armeija
olonsa turvalliseksi, jos Lentävä saari leijuisi sen yläpuolella.
Houyhnhnmit tosin eivät ole niin hyvin varustautuneet sotaan,
joka taito on heille täysin vieras, varsinkin mitä heittoaseitten
käyttämiseen tulee. Jos olisin valtioministeri, en kuitenkaan
neuvoisi hyökkäämään heidän maahansa. Heidän viisautensa,
yksimielisyytensä, ehdoton pelottomuutensa ja isänmaanrakkautensa
korvaisivat täydellisesti kaikki sotilaallisen taidon vajavaisuudet.
Ajateltakoon vain, että kaksikymmentätuhatta houyhnhnmiä syöksyy
keskelle eurooppalaista armeijaa hämmentäen rivit, kumoten ajoneuvot
ja piesten soturien kasvot möyhyksi takakavioittensa hirmuisilla
iskuilla. He näet varmaan ansaitsisivat mainelauseen, joka on sovitettu
Augustukseen: _Recalcitrat undique tulus_. En siis suinkaan ehdottele
tämän ylevämielisen kansakunnan kukistamista, vaan päinvastoin toivon
heidän kykenevän ja haluavan lähettää riittävän määrän kansalaisiaan
sivistämään Eurooppaa, opettamaan meille kunnian, oikeuden, totuuden,
kohtuullisuuden, yhteishengen, uljuuden, siveyden, ystävyyden,
hyväntahtoisuuden ja uskollisuuden ensimmäisiä alkeita. Kaikkien näiden
hyveiden nimet ovat säilyneet useimmissa kielissämme, ja ne tavataan
sekä uudempien että vanhempien kirjailijoiden teoksissa, kuten oman
vähäisen lukemiseni nojalla voin todistaa.
Oli kuitenkin olemassa eräs toinen syy, jonka vuoksi en erikoisesti
halunnut avartaa Hänen Majesteettinsa valta-alueita löytöjeni avulla.
Totta puhuakseni en ollut aivan varma siitä, jakoivatko ruhtinaat
sellaisissa tapauksissa oikeutta täysin moitteettomasti. Tässä eräs
esimerkki. Joukko merirosvoja ajautuu myrskyssä tuntemattomille
vesille, vihdoin havaitsee mastonnokasta tähystelevä poika maata, he
lähtevät maihin ryöstämään ja rosvoamaan, kohtaavat rauhallisen kansan,
joka ottaa heidät ystävällisesti vastaan, antavat maalle uuden nimen,
valtaavat sen hallitsijansa puolesta, pystyttävät mädänneen lankun tai
jonkin kivenmöhkäleen muistomerkiksi, murhaavat pari kolme tusinaa
maan asukkaita, ottavat väkisin pari kappaletta näytteeksi, palaavat
kotimaahan ja saavat armahduksen. Niin on saatu uusi valta-alue, kuten
sanotaan, _jumalallisen oikeuden_ nojalla. Sinne lähetetään laivoja
niin pian kuin suinkin mahdollista, alkuasukkaat karkoitetaan tai
tuhotaan, heidän ruhtinaitaan kidutetaan, jotta ilmaisisivat aarteensa,
kaikkia epäinhimillisiä ja lihallisia himoja voidaan vapaasti
tyydyttää, maa höyryää asukkaittensa verestä, ja tämä ylen hurskaassa
tarkoituksessa lähetetty kammottava teurastajajoukkio on _uudenaikainen
siirtokunta_, jonka asiana on epäjumaliapalvelevan raakalaiskansan
käännyttäminen ja sivistäminen.
Tunnustan kuitenkin, ettei tuo kuvaus mitenkään sovellu Britannian
kansaan, jonka tekee koko maailmalle kelvolliseksi esikuvaksi
siirtokuntien perustamisessa ilmenevä viisaus, huolellisuus ja
oikeudenmukaisuus, runsaat uskonnon ja sivistyksen edistämiseen
myönnetyt varat, hurskaiden ja kyvykkäiden hengenmiesten valitseminen
kristinuskon levittäjiksi, hyvä huolenpito siitä, että emämaasta
lähetetään siirtokuntiin tavoiltaan ja käytökseltään moitteetonta
väkeä, tarkka oikeudenkäytön valvominen sen nojalla, että kaikkien
siirtokuntien siviilihallinto uskotaan erinomaisen kyvykkäille,
mihinkään omanedunharrastukseen taipumattomille virkamiehille, ja
kaiken kruununa se, että siirtokuntiin lähetetään kaikkein valppaimpia
ja kelvollisimpia kuvernöörejä, jotka pitävät silmällä yksinomaan
johtamansa kansan onnea ja herransa kuninkaan kunniaa.
Mutta koska kuvailemani kansat eivät näytä ollenkaan mielivän joutua
kukistetuiksi, orjuutetuiksi, tuhotuiksi tai uusien tulijoiden
karkoittamiksi ja koska heidän maissaan ei ole runsaasti kultaa,
hopeaa, sokeria eikä tupakkaa, olen rohjennut nöyrimmästi otaksua,
etteivät ne ollenkaan sovellu intomme, urhoollisuutemme tai
harrastuksemme esineiksi. Jos kuitenkin ne, joita asia lähemmin
koskee, katsovat toisenlaisen mielipiteen otollisemmaksi, olen valmis
laillisen haasteen saatuani todistamaan, ettei yksikään eurooppalainen
ole ennen minua käynyt näissä maissa, mikäli näet luotetaan
alkuasukkaiden tiedonantoihin. Kiistaa voisi kukaties syntyä niistä
kahdesta yahoosta, jotka kerrotaan monta vuotta sitten nähdyn eräällä
Houyhnhnmein maan vuorella ja joista mainitun rodun otaksutaan siellä
saaneen alkunsa. Ne voivat hyvinkin olla englantilaisia, sillä niiden
jälkeläisten tosin melkoisesti rumentuneet kasvojenpiirteet näyttivät
tosiaankin siihen viittaavan. Jätän kumminkin siirtomaaoikeuteen
perehtyneiden henkilöiden ratkaistavaksi, voidaanko tuo seikka asettaa
oikeusvaatimuksen perusteeksi.
Maitten valtaaminen hallitsijani nimessä ei edes johtunut mieleeni
ja jos olisi johtunut, olisin kenties olosuhteet huomioonottaen
varovaisuuden ja itsesäilytysvietin opastamana siirtänyt toimenpiteen
toistaiseksi.
Siten vastattuani ainoaan muistutukseen, joka voidaan esittää minua
retkeilijää vastaan, lausun tässä viimeisen kerran jäähyväiset
kaikille suosiollisille lukijoilleni ja vetäydyn Redriffissä
sijaitsevaan pieneen puutarhaani nauttimaan omista mietiskelyistäni,
toteuttamaan houyhnhnmien keskuudessa oppimiani erinomaisia hyveitä,
opettamaan oman perheeni yahooita, mikäli havaitsen ne oppivaisiksi
luontokappaleiksi, katselemaan itseäni usein kuvastimessa siten aikaa
voittain mahdollisuuden mukaan tottuakseni sietämään inhimillisen
olennon näkemistä, valittamaan oman maani houyhnhnmien eläimellisyyttä,
mutta siitä huolimatta aina kohtelemaan heitä kunnioittavasti muistaen
jaloa isäntääni, hänen perhettään ja houyhnhnmien koko heimoa, jota
meikäläiset kunniakseen kaikin puolin muistuttavat, joskin heidän
älylliset kykynsä ovat rappeutuneet.
Viime viikolla sallin vaimoni ensimmäisen kerran aterioida kanssani,
pitkän pöydän toisessa päässä, ja vastata (tosin niin lyhyesti kuin
suinkin mahdollista) muutamiin hänelle esittämiini kysymyksiin.
Yahooiden haju kuitenkin minua yhä kiusaa, ja senvuoksi sullon aina
sieraimiini hyvät annokset ruutua, lavendelia tai tupakanlehtiä. Ja
vaikka myöhemmälle puolelle ikäänsä ehtineen miehen on vaikea muuttaa
piintyneitä tapojaan, en kumminkaan ole kokonaan heittänyt toivoa,
että joidenkin aikojen kuluttua voin sietää naapuri-yahoon seuraa
pelkäämättä, kuten vielä nyt, hänen hampaitaan ja kynsiään.
Voisin kenties solmia jälleen sovinnon yahoo-suvun kanssa helpommin,
jos sen jäsenet tyytyisivät niihin paheisiin ja hullutuksiin, joihin
luonto on heidät oikeuttanut. Minua ei ollenkaan ärsytä lakimiehen,
taskuvarkaan, everstin, narrin, lordin, pelaajan, poliitikon,
parittajan, lääkärin, vieraanmiehen, lahjojan, asianajajan, petturin
tai muun sellaisen näkeminen, koska kaikki tuo kuuluu asioiden
luonnolliseen menoon. Mutta kun näen sekä ruumiiltaan että sielultaan
turmeltuneen ja sairaan möhkäleen _ylpeyden_ vaivaamana, niin
kärsivällisyyteni auttamattomasti loppuu ja minun on mahdoton käsittää,
kuinka sellainen eläin ja sellainen pahe soveltuvat yhteen. Viisaat ja
kunnolliset houyhnhnmit, joissa on ylenpalttisesti kaikkia järjellisen
olennon kaunisteeksi kelpaavia hyveitä, eivät tiedä mitään sanaa tätä
pahetta ilmaisemaan. Heidän kielessään näet ei ole minkäänlaisen pahan
ilmaisuvälinettä, lukuunottamatta niitä sanoja, joilla he kuvailevat
yahooittensa inhoittavia ominaisuuksia. Niiden joukosta he eivät
kumminkaan ole keksineet ylpeyttä, koska eivät perinpohjin tunne
ihmisluontoa, sellaisena kuin se esiintyy maissa, joissa tämä eläin
hallitsee. Minä sitävastoin havaitsin laajemman kokemukseni perusteella
aivan selvästi jonkinlaisia mainitun paheen ituja villeissäkin
yahooissa.
Houyhnhnmit, jotka elävät järjen johdon alaisina, eivät ylpeile hyvistä
ominaisuuksistaan enempää kuin minä siitä, ettei minulta puutu jalkaa
tai kättä, mikä seikka ei voi olla kenenkään järjellisen ihmisen
ylpeyden esineenä, vaikka hän tuntisikin itsensä onnettomaksi, jos
jäsenensä menettäisi. Käsittelen tätä asiaa sitäkin laajemmin, koska
haluan kaikin keinoin tehdä englantilaisen yahoon seuran itselleni
ainakin siedettäväksi. Sen vuoksi huomautan kaikille, jotka hiukankin
taipuvat mainittuun paheeseen, että heidän on paras pysytellä poissa
näkyvistäni.