(Syöksyy kuin tiikeri Härmän kimppuun. Tämä laukaisee, mutta se
menee yli. Hella vaipuu kiljahtaen tuolia vasten. Tuntematon
työntää taistellen Härmän vasenta ovea vasten, vääntää häneltä
aseen ja laukaisee kerran.)
HÄRMÄ
Apua! Apua!... Oh... oh... oh!
(Vaipuu vasemmasta ovesta ulos ja jää liikkumattomana makaamaan.)
8:sas kohtaus.
Tuntematon, Hella. Vappu.
VAPPU (hyökäten kiireesti sisälle)
Mitä hornan mellakkaa tämä on?!
TUNTEMATON (astuen muutamia askelia kuin unessa, pudottaa revolverin
lattialle ja vaipuu tuolille istumaan.)
Se on jo ohi.
HELLA (tuskallisesti)
Oletko haavoittunut?
TUNTEMATON
En.
HELLA
Mutta hän ampui sinua!
TUNTEMATON (kolkosti)
Se meni ohi... mutta minun sattui... liiankin hyvin.
VAPPU (tarkastellen kaatunutta)
Siltä näyttää. Tuo mies on saanut osansa!
HELLA
Onnetonta!
VAPPU
No, sitäpä hän etsikin! Olisi osannut olla ihmisiksi!
(Menee ulos.)
9:säs kohtaus.
Hella, Tuntematon.
HELLA (yrittäen katsoa kaatunutta, mutta heittäytyy väristen
tuntemattoman syliin.)
Onnetonta! Mitä oletkaan tehnyt!
TUNTEMATON
Sitä ei voinut välttää.... Kaikki johti kohtalokkaalla
välttämättömyydellä siihen... Meidän vihamme oli siksi hyvä ja
sovittamaton... Ja minä aavistin sitä jo edeltäpäin.
HELLA
Miksi hänen pitikään vainota sinua!
TUNTEMATON
Niin, miksi... miksi ihmiset vainoovat toisiaan?
HELLA
Ja mitä nyt aijot tehdä?
TUNTEMATON
En tiedä. Ensi kerran elämässäni olen epävarma. Sillä nyt minua painaa
rikos.
HELLA
Pakene ennenkuin he tulevat! Pakene erämaahan. Sieltä ei sinua kukaan
voi tavoittaa.
TUNTEMATON
Enhän ole rosvo! Minun täytyy selittää tekoni syyt.
HELLA
Mutta sinä joudut vankilaan!
TUNTEMATON
Silloin saa herran nimessä olla niinkuin on. Minä en pakene!
(Tukkilaiset tulevat sisään.)
10:nes kohtaus.
Edelliset; Tukkilaiset.
TYNJÄLÄ
Mitä täällä on tapahtunut?
TUNTEMATON (viitaten vasemmalle)
Viimeinen selvitys.
TYNJÄLÄ
Kuinka se oikein tapahtui?
TUNTEMATON
Hän tuli ilmoittamaan, että minut aijotaan vangita. Sitten hän pahasti
solvasi neiti Lövenborgia... En voinut sietää sitä, vaan iskin häneen
kiinni!
HELLA
Mutta hän ampui ensiksi!
TUNTEMATON
Sitten väänsin häneltä aseen ja... ja laukasin... Minä kärsin hänen
konnuuttaan viimeiseen saakka!
VAPPU
Sen voin minäkin todistaa!
TUNTEMATON (nousten, voimakkaasti)
Olen tahtomattani tehnyt rikoksen, mutta miehen kunnia ei sallinut
muuta! Menetelkää kanssani niinkuin parhaaksi näette.
TYNJÄLÄ
Me uskomme, että olette menetellyt kuin kunnon mies...
(Vaikenee liikutettuna.)
VIKKI-KALLE
Varmasti! Hänellä oli liiankin pitkä kärsivällisyys!
TYNJÄLÄ
Mutta mitä me nyt teemme? Tämän jälkeen hän ei voi jäädä tänne.
KARMALA (ottaen laukun seinältä ja ojentaen sen Tuntemattomalle)
Tämä sisältää viikon ruokavarat... ja siellä nurkan raossa on hyvin
voideltuja suksia... (Ojentaa hänelle kätensä.) Hyvästi?
TUNTEMATON (puristaen hänen kättään) Kiitos!... Ja... hyvästi?
TYNJÄLÄ
Annammeko hänen mennä?
KAIKKI
Annamme! -- Hän menköön! -- Metsien vapaata poikaa ei kukaan saa
pidättää!
HELLA (painautuen häneen kiinni)
Sinä lähdet pois?... Enkä koskaan... koskaan enää saa nähdä sinua!
TUNTEMATON
Nämä miehet panevat minun kohtaloni omiin käsiini... Ja minä otan sen
heiltä vastaan.
HELLA (valittaen)
Ja mitä jää sitten minulle?
TUNTEMATON
Se, mitä ei kukaan voi sinulta riistää: muisto.
HELLA
Koskaan en tule sinua unohtamaan, sinä suuri ja tuntematon!
TUNTEMATON (hellästi)
Minä tiedän, että sinä tulet aina muistamaan nimetöntä erämaan
kulkijaa. Enkä minä koskaan unohda sinua. Hella!
HELLA (tuskallisesti)
Sinä tulit minun elämääni suurena ja ylivoimaisena kuin myrsky. Ja
pelkäänpä, ettei sinun lähdettyäsi ole minussa muuta jälellä kuin
hävitystä ja sirpaleita.
TUNTEMATON
Rohkeutta, Hella!... Myrskyn jälkeen paistaa kirkkaimmin päivä!...
(Suutelee häntä otsalle.) Voi hyvin, Hella!... Muistele joskus
minuakin!... Hyvästi... armas lapsi!
HELLA
Hyvästi... rakas! Minä muistelen sinua ja elän sinun aatteellesi, kun
en voinut elää sinulle!... Suokoon kohtalo sinulle rauhan!
TUNTEMATON (kirkkaasti)
Ja nyt pojat... vielä kerran "Erämaan laulu"... jäähyväisiksi!
(Kuoro laulaa:)
Miss' aukee Pohjolan metsien vyö,
revontulten salamat taivaalle lyö,
työ ankara heimon on huimapään,
joka uhmaa viimoja talvisään.
Elo hehkuva on, läpi nietosten,
käy retki miesten parhaiden.
Hei, telmettä karhujen lailla
on taistelu Pohjolan mailla!
Miss' alkaa ääretön yö erämaan,
ikitunturit nostavat huippujaan,
siell' kalskuu ja ryskää, luistaa työ,
siks' kunnes koittaa viime yö.
Elo hehkuva on, vaan hankihin
voi päättyä retki parhainkin.
Hei, nukkuvan karhun lailla,
saa uinua Pohjolan mailla!
(Ensimmäisen värssyn lopussa avaa Tuntematon oven, jolloin näkyy hämärä
talvinen erämaa ja Pohjoisessa revontulten loimu.)
TUNTEMATON (laulun vaiettua, melkein hurjalla riemulla)
Se on minun kotilieteni hehkua!
(Syöksyy kiireesti ulos.)
HELLA (heikosti huudahtaen)
Hän meni!...