LÖVENBORG
Laulakaa meille joku laulu! Minä pidän noista luonnontuoreista
lauluista.
HILDA
Ja sinä Eeva voit säestää. Osaathan sinäkin niitä.
TUNTEMATON
No, olkoon menneeksi! Kulkian laulu.
(Menee pianon luo ja laulaa Eevan säestäissä.)
En rauhaa löydä mä päällä maan,
ei kotia missään mulle;
mun kohtalo määräsi kulkemaan
vain suruksi itselle -- sulle.
Ma kuljen ja kuljen yhäti vain
ja kannan kaihoa rinnassain --
tie kunne kulkijan päättyy?
En lieden lämpöhön syntynyt,
kotisirkka ei soitellut mulle;
siks' mieron polkuja kuljen nyt,
sen kylmyyttä kerron sulle.
Ma kuljen ja kuljen yhäti vain
ja kannan kaihoa rinnassain --
niin lienee tähdissä säätty.
Ei tyynnä virrannut eloni vuo,
mua mainingit heitteli huimat;
siks' laulun synkkänä kaikua suo
ja viihtää tuskani tuimat.
Ma kuljen ja kuljen yhäti vain
ja kannan kaihoa rinnassain --
tie kunnes kulkijan päättyy.
(Laulun vaiettua seuraa hiljaisuus. Hella nousee paikaltaan kyyneleitä
silmissään ja kääntyy liikutustaan salaten akkunaan.)
LÖVENBORG
Kiitos, nuori mies! Te olette laulaja. Tuolla laululla ilmaisitte
enemmän kuin tahdoittekaan.
TUNTEMATON
Kuinka niin?
LÖVENBORG
Noin ei laula tukkilainen.
TUNTEMATON (hymyillen)
Minkälainen tukkilainenkin on.
(Elvira tulee oikealta.)
9:säs kohtaus.
Edelliset, Elvira.
ELVIRA
Täällä toisessa huoneessa on teetä, jos herrasväki haluaa.
LÖVENBORG
No, Aarne, lähde liikkeelle. Iltatoti odottaa.
HIRVIKANGAS (tarjoten käsivartensa Elviralle)
Saanko luvan?
(Menevät oikealle.)
LÖVENBORG
Teidän luvallanne, rouva, minä maksan samalla mitalla...
(Tarjoo käsivartensa Hildalle ja menevät.)
HÄRMÄ (tehden samoin Hellalle)
Teemmekö nyt välirauhan, neiti?
(Hella tarttuu aikaillen hänen käsivarteensa ja luo mennessään
viipyvän katseen tuntemattomaan.)
10:nes kohtaus.
Eeva, Tuntematon.
EEVA (leikillisesti)
Nyt aikailitte liiaksi ja jäitte kuivalle istumaan! Semmoista se on.
TUNTEMATON
Se vastoinkäyminen on hyvin helppo jakaa teidän kanssanne, neiti.
EEVA
Oo, kylläpä te olette kohtelias.
TUNTEMATON
Saanko sanoa terveisiä?
EEVA
Terveisiä!... Keneltä?
TUNTEMATON
Eräältä, joka siellä erämaassa muistelee teitä.
EEVA
En tunne ketään sellaista.
TUNTEMATON
Sitten tunnen minä enemmän kuin te.
EEVA
Lähettikö tuo tuntematon todellakin terveisiä?
TUNTEMATON
Lähetti, ja tässä on todistus siitä.
(Antaa kirjeen Eevalle.)
EEVA (ottaen kirjeen)
Kiitos!... Miksei hän tullut itse tänne?
TUNTEMATON
Hänellä lienee ollut esteitä?
EEVA
Milloinka te palaatte takaisia?
TUNTEMATON
Luultavasti huomenna.
EEVA.
No, koska te olette hänen uskottunsa, niin...
TUNTEMATON
Niin... Mitä sitten?
EEVA
Voitte kai viedä kirjeen tuolle eräälle toiselle tuntemattomalle?
TUNTEMATON
Suurimmalla mielihyvällä, neiti.
(Hella tulee oikealta)
11:des kohtaus.
Hella, Tuntematon, Eeva.
HELLA
Oo, häiritsenkö ehkä?
TUNTEMATON
Ette enää, neiti.
HELLA
Te ette ehkä huoli ensinkään teestä?
TUNTEMATON
Kyllä varmasti! Kiitoksia kaikissa tapauksissa.
HELLA
Viivyttelynne siis aiheutuu ujoudesta kai...
(Menee akkunan luo istumaan.)
TUNTEMATON
Ei, vaan omanarvontunnosta.
(Tarjoo Eevalle käsivartensa.)
Teemmekö mekin välirauhan, neiti?
EEVA (nauraen)
Kiitoksia!... mutta minä en juo milloinkaan illalla teetä.
TUNTEMATON
Siis, periaatteita. Silloin on ihmisellä aina jotain, jota vastaan voi
rikkoa.
(Kumartaa ja menee.)
12:des kohtaus.
Eeva, Hella.
EEVA (lyhyen äänettömyyden jälkeen)
Mitä sinä katselet, Hella?
HELLA (havahtuen)
Siellä on revontulet.
EEVA (lähestyen)
Ne ovat loimunneet usein viime aikoina. Vanhat sanovat niiden tietävän
kovia pakkasia. (Laskeutuu pöydän nojalle.) Ei, mutta kauniisti ne
palavatkin tänä iltana! Katsos tuota, joka nousee noin korkealle! Nyt
se sammui. Kylläpä ne ovat kauniit!
HELLA (innostuen)
Olisitpa nähnyt ne revontulet silloin yöllä erämaassa! Ne leimusivat
yli taivaan monivärisinä kuin raketit. Se oli kauheata ja kaunista
samalla kertaa.
EEVA
Minuun ne aina tekevät ahdistavan vaikutuksen.
HELLA (intohimoisesti)
Ja minua ne hurmaavat mahtavalla ja salaperäisellä kauneudellaan. Ne
ovat yhtä ylhäisen tutkimattomat ja valtavan houkuttelevat kuin erämaa.
EEVA (istuen pöydän päähän)
Mutta sanoppas minulle, mitä sinulle tapahtui silloin erämaassa?
HELLA (muuttuneella äänellä)
Miksi sitä kysyt?
EEVA
Sinä olet muuttunut, Hella. Olet käynyt niin omituiseksi ja
umpimieliseksi.
HELLA
Ei minulle mitään tapahtunut.
EEVA (leikillisesti)
Ethän vain ole rakastunut tuohon salomaiden ritariin?
HELLA (nousten kärsimättömästi)
Mutta Eeva!... Jollet lakkaa niin minä suutun.
EEVA
Varo vain. Hän on komea mies.
HELLA (kävellen hermostuneesti)
Kauhea hän on!
EEVA
Sitä myöskin... Ja niin vaarallinen!
HELLA
Oo, minua hän ärsyttää ja kiihoittaa, tuo tuntematon! Hänessä on
jotain salaperäistä ja suurenmoista, joka kiduttaa minua. Kun hän
esittää ajatuksiaan, tapahtuu se tavalla, joka saa itse tunturitkin
vavahtelemaan. Ja mikä on ihmeellisintä, hän saa väkisinkin uskomaan,
mitä hän sanoo... Mikä oikeus hänellä on olla noin ylpeä ja suuri?
EEVA
Mitä hän sanoi sinulle, kun löysi sinut silloin yöllä?
HELLA (vieden hänet sohvalle istumaan)
Istuhan tänne, niin kerron sinulle.
EEVA
No niin, annahan kuulua.
HELLA
Oikeastaan minun pitäisi olla hyvin suuttunut hänelle. Hän sanoi
minulle jotain niin epäkohteliasta.
EEVA
Mitä hän sitten sanoi sinulle?
HELLA
Kun istuin lumihangessa niin uupuneena ja kangistuneena, että vaivoin
sain vastatuksi hänen huutoonsa, niin hän iski nuo ylpeät silmänsä
minuun ja sanoi kuin pahantapaiselle lapselle: "Neiti, te olette
käyttäytynyt kuin kuriton ja ajattelematon lapsi!"... Oo, se kauhea
mies! (Eeva naurahtaa.) Mitä sinä oikein naurat?
EEVA
Minusta tuo nyt ei ollut niinkään väärin sanottu.
HELLA
Oo, vai niin sinusta. Mikä oikeus hänellä oli nuhdella minua kuin lasta?
EEVA
Ehkä hän katsoi itsellään olevan sen oikeuden. -- No niin, entäs sitten?
HELLA
Sitten nosti hän minut käsivarrelleen ja etsi erään suojaisen kallion
onkalon. Poljettuaan lumeen kuopan, karsi hän sen pohjalle havuja ja
asetti minut niille istumaan. Sitten peitti hän minut palttoollaan.
EEVA
Sehän oli kauniisti häneltä.
HELLA
Sen jälkeen etsi hän kuivia oksia ja sytytti tulen, että saimme
lämmitellä.
EEVA
Ja sitten...?
HELLA
Sitten puhui hän minulle niin kauniisti kaikenlaisia kummallisia
asioita... Luulen, että hän puhui vain rauhoittaakseen minua.
EEVA
Sehän oli jännittävää!
HELLA
Se oli kamalaa, Eeva! Myrsky ärjyi, ryskyi ja valitti puissa...
Lumipilvet tanssivat ympärillä hurjaa vauhtia, niin ettei eteensä
nähnyt. Myöhemmin tyyntyi kumminkin tuuli ja revontulet syttyivät
leimuamaan. Se oli kauniimpaa!
EEVA
Ja sitten te lähditte kotimatkalle?
HELLA
Niin, sitten kuin olimme tarpeeksi levänneet. Hän hiihti edellä ja
minä jälkiä myöten perässä. Ja kun väsyin, niin kantoi hän minua ja
jatkoi matkaansa voimakkaana ja uupumattomana. Hänellä täytyy olla
jättiläisvoimat!
EEVA
Miltä sinusta oikein tuntui tuo seikkailu?
HELLA
Se oli kummallinen yö, Eeva!... Me kaksi, toisillemme vierasta ihmistä
keskellä ääretöntä, jylhää erämaata. Saman tulen ääressä, ympärillä yö
ja yksinäisyys. Hurjasti loimuavat revontulet, jotka loivat sinertävän
heijastuksen häikäisevän valkealle lumelle. Hiljaa huokailevien
puiden salaperäiset varjot ja kylmästä napsahtelevien oksien luomat
kuviot lumella. Oo, se oli niin kummallista, etten koskaan,voi sitä
unohtaa!... En koskaan, en koskaan, en koskaan!
EEVA
Eikö sinua pelottanut tuo tuntematon mies?
HELLA
Ei ensinkään! Hän käyttäytyi niin hienosti ja varmasti aivankuin olisi
ollut kysymyksessä vain huviretki. Hän on ihailtava mies!
(Nousee äkkiä.)
Ja tiedätkö, mitä hän sanoi minulle?
EEVA
En luonnollisestikaan!
HELLA
Hän sanoi, että se on sivistys ja sen tuhannet turhuudet, jotka luovat
rajoja ja esteitä ihmisten välille, ja että siellä, missä kaikki
keinotekoinen lakkaa, voivat erilaisetkin ihmiset lähestyä toisiaan
ihmisinä. Ja siinä hän oli oikeassa!
EEVA
Kaikesta päättäen on hän sivistynyt mies.
HELLA (kävellen jännittyneenä edestakaisin)
Hän on niin erilainen kuin muut miehet! Hän on sittenkin hieno mies!
EEVA
Tuohan on jo täyttä rakkautta!
HELLA (intohimoisesti)
Minusta tuntuu kuin vihaisin häntä! Hänen ylimielistä vanhuuttaan ja
puuttumatonta voimaansa. Hän hurmaa, viettelee ja peloittaa kuin synti
ja katumus!
EEVA
Mutta, Hella! Sinähän olet hermostunut!
HELLA
Hän on ärsyttänyt minun uteliaisuuteni äärimmilleen! Ja minä tahtoisin
loukata häntä!
(Menee kuohuissaan akkunan luo ja heittäytyy tuolille
sekä katselee ulos.)
EEVA (myöskin nousten)
Minkä nimessä?
HELLA
Miksei hän sitten sano, kuka hän on? Minä puristan häneltä vielä sen
ulos!
EEVA
Oo, sinä suuri lapsi! Sinä etsit juhannuksen aikuista lunta! -- --
On kuitenkin parasta, että rauhoitut. Tuolla tulisuudellasi et hänen
kanssaan pitkälle pääse...
(Tuntematon tulee.)
13:s kohtaus.
Hella, Eeva, Tuntematon.
TUNTEMATON
Sallitteko... vai häiritsenkö?
EEVA
Oo, ette ensinkään! Olinkin juuri menossa kirjoittamaan. -- Saanen kai
mennä sinun huoneeseesi, Hella?
HELLA
Tietysti. Siellä voit olla rauhassa.
(Eeva poistuu.)
14:jäs kohtaus.
Hella, Tuntematon.
TUNTEMATON (lyhyen äänettömyyden jälkeen; hauskasti)
Oletteko kuutamosairas, neiti?
HELLA
En... Ettekö tunne revontulia?
TUNTEMATON
Tunnenpa kai! Sehän on minun kotilieteni hehkua!
HELLA (kiihkeästi)
Mutta sanokaa minulle, missä on teidän kotinne?
TUNTEMATON
Kaikkialla, eikä missään.
HELLA
Suuria sanoja eivätkä sisällä mitään!
TUNTEMATON
Ne sisältävät niin sanomattoman paljon, neiti!
HELLA
Niin, ehkä... Kotinne ei ainakaan ole liian ahdas.
TUNTEMATON
Ei, eikä hemmoittele myöskään.
HELLA (nousten kärsimättömästi)
Te näyttelette salaperäistä, mutta luuletteko, etten tiedä mikä te
olette.
TUNTEMATON
No, miksi sitten puhumme siitä?
HELLA
Te-te olette....
(Epäröi sanoa.)
TUNTEMATON
No niin, mikä minä olen?
HELLA
-- joko erinomainen ihminen tai suuruudenhullu, narri! Siinä sen
kuulitte!
TUNTEMATON
Sitten tiedätte enemmän kuin minä! Valitettavasti en ole kumpaakaan.
Olen vain tukkilainen, joka on sattumalta joutunut sivistyneeseen
seuraan.
HELLA
Sattumaltako te jouduitte myöskin tuonne erämaahan?
TUNTEMATON
En, minut vei sinne erään rakastettavan lapsen oikku.
(Matalasti)
Tiedättekö, mitä olisin silloin tehnyt, jos olisin ollut isänne?
HELLA
Ja mitä, herra tuntematon?
TUNTEMATON
Olisin antanut teille hiukan koivunoksasta.
HELLA (tavattomasti ällistyen)
Tämä on kuulumatonta! Te uskallatte...!
TUNTEMATON
Se on juuri minun vahvin puoleni!
HELLA
Ja tuota kaikkea sanoaksenneko te tulitte tänne?
TUNTEMATON
En, vaan tukkiyhtiön asiain vuoksi ja myöskin näkemään teitä.
HELLA
Ehkä minä saan sanoa: minkätähden?
TUNTEMATON
Olen halukas kuulemaan sen. Te nyt näytte tuntevan minun vaikuttimeni
paremmin kuin minä itse.
HELLA
Te tulitte loistamaan jonain merkillisyytenä ja ottamaan vastaan
kiitoksia.
TUNTEMATON (nuhdellen)
Neiti!... Ehkä unohdamme tuon pikku jutun. Siten säästytte tekin
olemasta ilkeä.
HELLA (katuen)
Suokaa anteeksi!... Olin todellakin ilkeä ja minua hävettää se! Mutta
ette suinkaan te uskone, että minä tarkoitin sillä täyttä totta?
TUNTEMATON
En, niin pilaantuneeksi en teitä uskonut. Sitäpaitsi, tehän olette
vanhempainne ainoa lapsi.
HELLA
Niin, mutta mitä se tähän kuuluu?
TUNTEMATON
Hyvin paljon. Nehän aina ennen muita oppivat tuntemaan, kuinka tärkeitä
he ovat ihmiskunnan menestykselle.
HELLA
Nyt te saatte minut sanattomaksi.
TUNTEMATON
Ei, ei, neiti, älkää missään nimessä tulko sanattomaksi! Silloin
luovutte kaikesta, mikä kuuluu nuorelle, kauniille ja nerokkaalle
tytölle!
HELLA
Ja pilaantuneelle tytölle!
TUNTEMATON (kumartaen)
Ennen kaikkea juuri hänelle!
HELLA (nauraen)
Te olette kummallinen mies! Täytyyhän teidän myöntää, että olette
viskellyt minulle muutakin kuin paljaita kohteliaisuuksia!
TUNTEMATON
Olen ainakin koettanut valita niitä.
HELLA
Sen minä kyllä uskon!
(Istuutuu sohvalle.)
TUNTEMATON (Istuutuen hänen viereensä.)
Vakavasti puhuen... meidän kiistamme on vain ilmaan huitomista,
niinkuin yleensä ne asiat, joita pidämme tärkeimpinä.
HELLA
Oo, vai niin!
TUNTEMATON
Te tahdotte tietää, kuka minä olen. Mutta uskokaa minua, te ette
voittaisi sillä mitään. Te saisitte uuden nimen kokoelmaanne, mutta
kadottaisitte mielenkiintonne henkilöön.
HELLA
Se riippuu henkilöstä.
TUNTEMATON
Taikka sanokaa nimestä! Sillä sitähän te juuri haluatte tietää.
(Lämpimästi.)
Neiti, onko teidän niin vaikea uskoa, että ihmisellä voi olla -- sillä
kannalla kuin asiat nykyään vielä ovat täällä maailmassa -- vakavatkin
syyt unohtaa nimensä?
HELLA
Ainoastaan huonot ihmiset salaavat nimensä!
TUNTEMATON
No niin, ehkä minä olen sitten huono ihminen, koska te sen niin
varmasti sanotte.
HELLA (hämillään)
Oi, ei, sitä en tarkoittanut! Mutta ymmärrättehän, etten voi ajatella
teidän tavallanne. Olen niin paljosta teille kiitollisuudenvelassa,
enkä edes tiedä kenelle olen ja kuka te olette. Te olette kun ilmaa,
jota hengitän, mutta jonka tavoittaminen on turhaa!
TUNTEMATON
Tuo oli tunnustus!
HELLA
Mitä? Älkää vain ymmärtäkö kovin mielivaltaisesti sanojani!
(Nousee kiihoittuneena kävelemään.)
TUNTEMATON
En... Olkaa rauhassa!... No niin, Te tahtoisitte kaikin mokomin, että
teillä olisi varastossanne nimi, jonka sitten sopivassa tilaisuudessa
unohtaisitte. Mutta minä en sitä tahdo. Nyt kun teillä ei ole mitään
sellaista, ette voi mitään unohtaakaan.
HELLA
Ei maksa vaivaa! Meidän on mahdoton ymmärtää toisiamme.
TUNTEMATON
Niin täällä... Mutta siellä erämaassa me ymmärsimme hyvin toisiamme.
HELLA
Siellä te olittekin kiltimpi.
TUNTEMATON
Siellä me olimme oikealla maaperällä. Te ette kysynyt nimeäni, teille
riitti, että teillä oli luonanne ihminen. Mutta täällä höylätyllä
lattialla tulee kysymykseen syntyperä, nimi, esi-isät sekä suoritetut
että suorittamattomat oppiarvot. Se on sivuseikka mikä ihminen on ja
mihin hän kykenee, kunhan hän vain kantaa hyvää tavaramerkkiä! Mutta
sanokaa minulle, kummassa te olitte rehellisemmin oma itsenne, täällä
vai siellä?
HELLA (hiljaa)
Siellä.
TUNTEMATON
Kas niin, me ymmärrämme siis kumminkin toisiamme!
HELLA
No niin, te tahdotte siis olla vain eräs herra maantieltä!
TUNTEMATON (surumielisesti)
Eräälle herralle maantieltä riittää hyvin, jos eräs neiti erämaasta
muistelee häntä joskus myötätunnolla!
(Hella menee kuohuissaan oikealle. Tuntematon katsoo
pitkään hänen jälkeensä.)
Hm!
15:des kohtaus.
Tuntematon, Härmä.
HÄRMÄ (tulee, kiivaasti tiuskaisten)
Neiti oli kiihoittunut! Mitä täällä on tapahtunut?
TUNTEMATON
Ei mitään vaarallista.
HÄRMÄ
Vastatkaa suoraan, mitä te sanoitte hänelle!
TUNTEMATON
Vain sanoja, ei mitään muuta.
HÄRMÄ (painavasti)
Te olette rohkea, herra seikkailija!
TUNTEMATON
Se on synnynnäinen ominaisuus oikeassa miehessä. Mutta onko se vika?
HÄRMÄ
On teissä. Te unohdatte asemanne.
TUNTEMATON (ylpeästi)
Minä en unohda mitään. Minä vain hallitsen asemani!
HÄRMÄ
Te olette saanut vaikutusvaltaa tuohon kummalliseen tyttöön! Hän tietää
olevansa teille kiitollisuudenvelassa pelastuksestaan ja kuvittelee
ties mitä luonnottomuuksia! Ja tätä kaikkea te tahdotte käyttää
hyväksenne!
TUNTEMATON
Teillä oli sama vapaus hankkia tuo kiitollisuudenvelka. Mutta
jostain syystä ette tehnyt sitä. Teillä on myöskin enemmän tilaisuutta
vaikuttaa häneen kuin minulla. Mutta käytöksenne ilmaisee, että te ette
ole sitä käyttänyt ainakaan eduksenne.
HÄRMÄ
Se ei kuulu teihin!
TUNTEMATON
Olen jo alusta alkaen ollut siitä selvillä. Teidän esimerkkinne
sotkeutua toisten asioihin, houkutteli vain minuakin.
HÄRMÄ
Mitä? Vertaatteko te itseänne minuun? Minä sanon teille kerta
kaikkiaan, etten kärsi ketään tielläni!
TUNTEMATON
Jos teillä on entinen suuntanne, niin sillä tiellä ette minua tapaa,
ettekä ketään muutakaan kunnon miestä.
HÄRMÄ (raivostuen)
Kurja! Sinä unohdat, että minä voisin raivata sinut tieltäni yhdellä
ainoalla sanalla!
TUNTEMATON (kylmästi)
Se sana ei teitä paljoakaan auttaisi. Täällä Pohjolassa vetää
ilmiantaja lyhimmän korren... Sellainen menettely tuskin olisi teille
mikään suositus ylimetsäherra Lövenborgin perheessä.
HÄRMÄ
Sinä et tunne minua, onneton!
TUNTEMATON
Päinvastoin me tunnemme toisemme tarpeeksi jo pitemmältä ajalta. On
viisainta, että muistatte sen tässä kilpailussa.
HÄRMÄ
En ryhdy kilpailemaan kulkurien kanssa!
TUNTEMATON
Tällä kertaa saatte sen tehdä, herra, tahdoittapa sitä eli ei, jollette
tahdo väistyä.
(Hella tulee ovelle.)
HÄRMÄ
Minä en koskaan väisty taistelutta!
TUNTEMATON
Enkä minä taistelua!
HÄRMÄ
Varokaa! Jos joku tunkeutuu minun tielleni, hänet minä muserran
keinoista välittämättä!
TUNTEMATON
No, syyttäkää sitten itseänne, jos muserrutte omiin keinoihinne!
HÄRMÄ (kohottaa kätensä kuin hyökätäkseen hänen kimppuunsa)
Mitä sinä uskallat kurja maankiertäjä!
TUNTEMATON (astuen askeleen lähemmäksi ja katsoo häntä tiukasti
silmiin, Härmä peräytyy)
Parasta se onkin... Se juttu voisi päättyä teille epätyydyttävästi.
16:des kohtaus.
Tuntematon, Hella, Härmä.
HELLA (tullen esiin)
Mitä tämä on? Mitä te oikein ajattelette, herrat?
TUNTEMATON
Kysykää häneltä, neiti... Minusta tässä ei tunnu olevan paljoakaan
ajatusta.
HÄRMÄ
Suokaa anteeksi, neiti! Tuo seikkailija ärsytti minua.
HELLA (katkerasti)
Sehän kuuluu hänen seurustelutapoihinsa.
TUNTEMATON
Minä en tiennyt teidän kaivanneen täällä salonkimiestä. Muuten pyydän
anteeksi teiltä, neiti, että olen sellainen kuin olen.
(Kumartaa.)
HELLA
Te olette oikeassa. Täällä on salonkimiehiä tarpeeksi.
(Tarjoo Härmälle käsivartensa.)
Tulkaa, herra luutnantti.
HÄRMÄ
Mielelläni, neiti. -- Ja te herra seikkailija, jääkää hyvästi. Toisella
kertaa puhumme enemmän tästä.
HELLA
Keksikää itsellenne nimi. Te näette, että tavaramerkilläkin on etunsa.
TUNTEMATON (hymyillen)
Anteeksi, mutta sitä en ole vielä huomannut.
HELLA (kiusoittavasti)
Silloin teidän huomiokykynne on huonompi kuin älynne... Hyvästi, herra
Tuntematon!
(Eeva tulee sisään.)
TUNTEMATON (kumartaa vaieten, mutta hiukan ylimielisesti hymyillen.
Hella ja Härmä poistuvat.)
17:äs kohtaus.
Tuntematon, Eeva.
EEVA
No, taas te jäitte kuivalle! Ai, ai, teitä! Se oli jo toinen kerta
tänään..
TUNTEMATON
Mutta minä säilytin aseman ja sekin on jo paljon.
EEVA
Te olette aika mestari.
TUNTEMATON
Vain kokemusta ja ihmistuntemusta, neiti.
EEVA
Ainakin te osaatte niittää tappioistannekin etua. -- Tässä on nyt se
kirje. Tahdotteko olla niin ystävällinen?
(Antaa hänelle kirjeen.)
TUNTEMATON
Mielelläni, neiti. Vienkö terveisiä myöskin?
EEVA
Jos tiedätte oikean henkilön, niin viekää.
TUNTEMATON
Siitä minä kyllä vastaan. Mutta sallitteko, että poistun?
EEVA
Nytkö jo...? Ja mihin?
TUNTEMATON
Lepäämään... Minun täytyy huomenna palata takaisin.
EEVA
Oo, minä ymmärrän... Kuuluuko sekin taktiikkaan?
TUNTEMATON
Taktiikkaan kuuluu aina sellainen vastasiirto, jota vastustaja kaikkein
vähimmin toivoisi. -- Hyvästi neiti! Nukkukaa hyvin!
(Poistuu perälle.)
EEVA
Samoin teille!
(Itsekseen, hänen jälkeensä katsellen.)
Kummallinen mies.
KOLMAS NÄYTÖS.
(Sama huone kuin ensimäisessä näytöksessä. On iltapuoli. Eeva seisoo
akkunan luona katsellen ulos.)
1:nen kohtaus.
Eeva, Hella.
EEVA (matalasti itsekseen)
Vihdoinkin!
HELLA (tulee hiukan huonotuulisena)
Terveisiä metsästä!
EEVA
Näitkö hänet?
HELLA
En... Koko mies on hävinnyt kuin olisi maa hänet niellyt.
EEVA
Etkö kysynyt?
HELLA
En kehdannut...Tulisi vielä itserakkaammaksi, jos saisi kuulla.
EEVA
Sen hän tekee tahallaan. Hänellä on oikein syntisen hieno maku ilmestyä
ja hävitä juuri oikealla hetkellä.
HELLA
Mutta varroppas, sinä ylpeä mies! Vielä minä sinut kesytän!
EEVA (vakavasti)
Hella, sana minulle suoraan, oletko rakastunut häneen?
HELLA (kärsimättömästi)
Ähs! kaikkia sinäkin viitsit kysellä!
EEVA
Tahtoisin vain varoittaa sinua. Hänellä tuskin on minkäänlaista
tulevaisuutta. Ja vaikka hän onkin -- niinkuin näkyy -- sivistynyt ja
kaikin puolin kunnollinen mies, niin pelkäänpä, että olisi järjetöntä
kiintyä häneen.
HELLA
Kuule Eeva... älä nyt rupea noin juhlalliseksi... Kaikki eivät osaa
kiintyä yhtä järkevästi kuin sinä.
EEVA
Hän on kaikissa tapauksissa vain kulkija.
HELLA
Hän on kaikissa tapauksissa mies, joka kiinnittää mieltäni!
EEVA
Liiaksikin... sen olen huomannut.
HELLA
Hän ärsyttää minua. Tahtoisin kiertää hänet sormeni ympärille!
EEVA
Mielettömyyksiä! Parasta on, ettet leiki tulella. Korvennat siipesi.
HELLÄ (suuttuen)
Omanipa ovat!
EEVA
Usko minua... sinä et milloinkaan kierrä sitä miestä sormesi ympärille,
vaan hän sinut.
HELLA
Kas vaan, kylläpä sinä osaat olla järkevä tänään!
EEVA
Miksi tahdot leikitellä hänen kanssaan? Jollei se parempaa ole, niin
siihen hän on tosiaankin liian hyvä!
HELLA
Se on hauskaa!
EEVA
Mutta onko se viisasta?
HELLA (kärsimättömästi)
Ooh, sinä olet oikein inhoittavalla tuulella tänään! Parasta lähteä
takaisin metsään!
EEVA
Näitkö siellä Yrjöä?
HELLA
Minä sanoin hänelle... Hyvästi nyt vaan! Älä nyt korvenna siipiäsi, kun
hän tulee!
(Menee kiireesti ulos.)
EEVA
Oo, sinä suuri uppiniskainen lapsi!
2:nen kohtaus.
Eeva, Tynjälä.
TYNJÄLÄ (tulee)
Mistä Hella oli närkästynyt, kun ei ollut näkevinään?
EEVA
Taisin vähän liiaksi neuvoa häntä.
TYNJÄLÄ
Ja mistä te keskustelitte?
EEVA
Tuosta tuntemattomasta.
TYNJÄLÄ
Vai niin, onko Hella innostunut häneen?
EEVA
Pelkään niin olevan, vaikka hän sen kieltää... Ehkä se oli väärin
minulta. Olenhan itsekin vielä neuvojen tarpeessa.
TYNJÄLÄ
Ei, se oli oikein!
EEVA
Niinkö sinäkin ajattelet?
TYNJÄLÄ
Hän on kyllä kunnon mies ja minä pidän hänestä paljon. Mutta siitä ei
mihinkään pääse, että hän on vain tuntematon kulkija.
EEVA
Juuri samaa sanoin minäkin. Ikävä vain, hän olisi muuten erinomainen
mies!
TYNJÄLÄ
Luistava! Mutta hänestä tuskin on Lövenborgin tyttärelle.
EEVA
Niin ajattelen minäkin! -- Mutta minun poikani sitävastoin?
(Lähestyy häntä.)
TYNJÄLÄ (vetäen hänet polvelleen)
No olehan nyt! Ja sinä sitten tiedät mikä minä olen.
EEVA
Tiedän kai! -- Mutta sinä et näytä oikein iloiselta tänään. Mikä sinua
vaivaa?
TYNJÄLÄ
Eräs kiusallinen juttu, mutta ehkä se selviää vähitellen.
EEVA
Kuule, sinun pitäisi päästä täältä erämaasta pois!
TYNJÄLÄ
Se on totta, minua alkaa jo painaa tämä elämä! Se on liian hermoja
kuluttavaa.
EEVA
Sinun täytyy hakea johonkin toimeen Etelään!
TYNJÄLÄ
Sen olen jo tehnytkin.
EEVA
Niinkö, etkä ennen ole minulle siitä puhunut, sinä paha, paha poika!
TYNJÄLÄ
Minulla ei ennen ole ollut varmuutta, mutta nyt minulla on.
EEVA (innostuen)
Oi niin hauskaa!... Ja tietysti sinä pääset. Onhan sinulla niin paljon
kokemusta.
TYNJÄLÄ
Niin... kiitos siitä näiden pitkien, pitkien vuosien! (Vilkkaammin.)
Mutta minä en mene yksin. Minäpä vien sinutkin mukanani Etelään.
EEVA (hiljaa)
Tiedäthän, että tulen mielellänikin!...
TYNJÄLÄ
Niin, Eeva, minä tiedän sen!
EEVA
Minäkin olen kyllästynyt näihin lyhyihin päiviin, lyhyihin kesiin ja
loppumattoman pitkiin öihin ja talviin!
TYNJÄLÄ
Ja sitten me lennämme kuin kaksi muuttolintua Etelään ja rakennamme
sinne pienen pesämme, Eeva!
EEVA (iloisesti)
Niin, rakas! Ja silloin alkaa meidän kesämme!
TYNJÄLÄ
Niin, ajatteles!... Minusta onkin tuntunut kuin vallitsisi täällä
ainainen talvi... Pohjolalla on kylää oma viehätyksensä... mutta
raskasta se on sittenkin...
(Karmala tulee. Eeva ja Tynjälä erkanevat.)
3:mas kohtaus.
Eeva, Tynjälä, Karmala.
KARMALA (juron leikkisästi)
Noo, mitäs forstmestari turhia!... Kyllähän minäkin tuon konstin olen
osannut joskus.
EEVA (hämillään)
Aijoimmekin juuri lähteä ulos.... Emmekö mene Hellaa tapaamaan?
TYNJÄLÄ