_Viikkoa myöhemmin_ pater Gondo oli saapunut Roomaan. Hän pääsi
Vatikanin vanhan miehen puheille ja kertoi tälle, kuinka hän oli
löytänyt Kristuksen haamuun kätkeytyneen Antikristuksen, kuinka tämä
oli kietonut Diamanten asukkaitten mielen maallisiin ja kuinka hän
oli aikonut polttaa hänet. Hän kertoi vielä, ettei hän voinut saada
kansaa palaamaan Jumalan luo. Sensijaan koko Diamante oli langennut
epäuskoon ja sosialismiin. Ei kukaan huolehtinut sielustaan, ei kukaan
ajatellut taivasta. Pater Gondo kysyi, mitä hänen pitäisi tehdä näille
ihmis-raukoille.
Vanha paavi, joka oli viisaampi kuin kukaan muu, ei nauranut pater
Gondon kertomukselle, vaan tuli syvästi murheiseksi.
"Olet menetellyt väärin, olet menetellyt hyvin väärin", sanoi hän.
Hän istui hetkisen ääneti ja miettivänä, sitten hän sanoi: "Et ole
nähnyt Orvieton tuomiokirkkoa?" -- "En, pyhä isä." -- "Mene sitten
katsomaan sitä", sanoi paavi "ja kun palaat sieltä takaisin, saat
kertoa minulle, mitä olet nähnyt".
Pater Gondo totteli. Hän lähti Orvietoon katsomaan sen pyhää
tuomiokirkkoa. Kahden päivän kuluttua hän palasi taas Vatikaniin.
"Mitä olet nyt saanut nähdä Orvietossa?" kysyi häneltä paavi.
Pater Gondo kertoi, että hän yhdessä tuomiokirkon kappelissa oli
löytänyt Luca Signorellin freskoja, jotka esittivät _Viimeisten aikain
tapahtumia_. Mutta hän ei ollut katsellut Viimeistä tuomiota eikä
Kuolleitten ylösnousemusta. Koko hänen huomionsa oli kiintynyt siihen
suureen tauluun, jota kirkonvartija nimitti _Antikristuksen ihmetöiksi_.
"Mitä näit siinä?" kysyi paavi.
"Näin, että Signorelli oli maalannut Antikristuksen yhtä köyhäksi ja
yksinkertaiseksi mieheksi kuin Jumalan poika oli vaeltaessaan täällä
maan päällä. Näin, että hän oli kuvannut hänet Kristuksen kaltaiseksi
ja antanut hänelle Kristuksen kasvot."
"Mitä muuta näit?" sanoi paavi.
"Ensimäiseksi näin freskossa, kuinka Antikristus saarnasi niin, että
rikkaat ja mahtavat laskivat aarteensa hänen jalkainsa juureen.
"Toiseksi näin, että sairas kannettiin Antikristuksen luo ja hän paransi
sen.
"Kolmanneksi näin marttyyrin, joka uskoi Antikristukseen ja poltettiin.
"Neljänneksi näin suuressa seinämaalauksessa, että ihmiset kiiruhtivat
mahtavaan rauhan temppeliin, ja pahuuden henki syöstiin alas taivaasta,
ja taivaan salamat surmasivat kaikki väkivallantekijät."
"Mitä ajattelit, kun näit tämän kaiken?" kysyi paavi.
"Kun näin tämän, ajattelin: Tuo Signorelli on ollut mieletön.
Tarkoittaako hän, että Antikristuksen aikoina paha voitetaan, ja tämä
maailma tulee autuaaksi kuin paratiisi?"
"Näitkö vielä mitään muuta?"
"Viidenneksi näin taulussa kuvattavan, että papit ja munkit ladottiin
suurelle roviolle ja poltettiin.
"Ja kuudenneksi ja viimeiseksi näin, että paholainen seisoi
Antikristuksen vieressä kuiskaten hänen korvaansa ja neuvoen, miten
hänen piti menetellä ja puhua."
"Mitä ajattelit, kun tämän näit?"
"Sanoin itsekseni: Tuo Signorelli ei ole ollut mieletön, vaan profeta.
Totisesti Antikristus tuleekin Kristuksen haamussa ja tekee tästä
maailmasta paratiisin. Hän tekee sen niin kauniiksi, että ihmiset
unohtavat taivaan. Ja siitä tulee maailman vaarallisin kiusaus."
"Ymmärrätkös nyt", sanoi paavi, "että se, mitä minulle kerroit, ei
ollut mitään uutta? Kirkko on aina tiennyt, että Antikristus tulisi
täynnään Kristuksen hyveitä."
"Tiesittekö senkin, pyhä isä, että hän tosiaankin oli tullut?"
"Kuinkapa voisin olla täällä Pietarin istuimella vuoden toisensa
jälkeen tietämättä, että hän on tullut?" sanoi paavi. "Näen,
kuinka syntyy joku kansanliike, joka melkein palaa rakkaudesta ja
vihaa Jumalaa. Näen, kuinka uusi toivo onnellisesta maailmasta saa
marttyyrejä. Näen, kuinka he saavat uutta iloa ja uutta voimaa noista
sanoista 'Ajattele tätä maailmaa', aivan samoin kuin he ennen saivat
sitä sanoista 'Ajattele taivasta'. Tiesin, että hän, josta Signorelli
ennusti, oli tullut."
Pater Gondo kumarsi äänetönnä.
"Ymmärrätkö nyt, minkätähden olet menetellyt väärin?"
"Pyhä isä, valaise minulle minun syntini."
Vanha paavi nosti silmänsä. Hänen kirkas katseensa lävisti sen
sattumusten verhon, joka peittää tapahtumia, ja näki sen, mikä
piiloutuu tuon verhon taa.
"Pater Gondo", sanoi hän, "tiedätkö, mikä oli se lapsi, jota vastaan
sinä Diamantessa taistelit, lapsi, joka oli armelias ja ihmeitätekevä
kuin Kristus, tuo köyhä, halveksittu lapsi, joka voitti sinut ja jota
sinä sanot Antikristukseksi? Etkö tiedä, mikä hän on?"
"En, pyhä isä."
"Entä hän, joka Signorellin taulussa paransi sairaita ja hellytti
rikkaitten sydämet ja kaatoi maahan väkivallantekijät, hän, joka muutti
maan paratiisiksi ja vietteli ihmiset unohtamaan taivaan? Etkö tiedä,
kuka hän on?"
"En, pyhä isä."
"Kukapa hän muu voisi olla kuin Antikristuksen oppi, sosialismi?"
Munkki nosti silmänsä kauhuissaan.
"Pater Gondo", sanoi paavi ankarasti, "kun pitelit sylissäsi kuvaa,
tahdoit polttaa sen. Minkätähden? Mikset osoittanut hänelle rakkautta
ja vienyt häntä pienen Kristuslapsen luo Kapitoliumille, josta hän on
lähtenyt?
"Mutta näin te teette, te kerjäläismunkit. Te voisitte ottaa sen suuren
kansanliikkeen käsivarsillenne, siiloinkun se vielä on pieni kuin
kapalolapsi ja te voisitte viedä sen Jeesuksen jalkain juureen, ja
Antikristus saisi nähdä, että hän on vain Kristuksen jäljennös ja
tunnustaisi hänet herrakseen ja mestarikseen. Mutta niin ette tee. Te
heitätte Antikristuksen opin polttoroviolle, ja pian se vuorostaan
heittää sinne teidät."
Pater Gondo vaipui polvilleen. "Ymmärrän, pyhä isä. Minä menen etsimään
kuvaa."
Paavi nousi majesteetillisena. "Älkää etsikö kuvaa, antakaa hänen
käydä kulkuansa kautta aikojen. Me emme häntä pelkää. Kun hän hyökkää
Kapitoliumia kohti päästäkseen maailman valtaistuimelle, otamme Me
hänet vastaan ja Me viemme hänet Kristuksen luo. Me sovitamme taivaan
ja maan. Mutta te teette väärin", jatkoi hän lempeämmin, "kun te
vihaatte häntä. Te olette silloin unohtaneet, että sibylla pitää häntä
yhtenä maailman uudistajista. 'Maailman uudistaja Kapitoliumill'
jumaloidaan, Kristusta, Antikristusta.'"
"Pyhä isä, jos hän parantaa tämän maailman onnettomuudet, eikä taivas
kärsi vahinkoa, niin en vihaa häntä".
Paavi hymyili hienointa hymyään.
"Pater Gondo, suo minunkin kertoa eräs sisilialainen tarina. Kerrotaan,
pater Gondo, että kun Herramme paraillaan loi maailmaa, tahtoi hän
kerran tietää, oliko vielä paljon työtä jäljellä. Ja hän lähetti San
Pietron katsomaan, oliko maailma valmis.
"Kun San Pietro tuli takaisin, sanoi hän: 'Kaikki itkevät ja
nyyhkyttävät ja valittavat.'
"'Silloin ei maailma ole vielä valmis', sanoi Herramme ja loi edelleen.
"Kolmen päivän kuluttua lähetti Herramme San Pietron uudelleen maan
päälle.
"'Kaikki nauravat ja riemuitsevat ja leikkivät', sanoi San Pietro, kun
hän palasi.
"'Ei ole maailma vielä valmis', sanoi Herramme ja loi edelleen.
"San Pietro lähetettiin kolmannen kerran.
"'Toiset itkevät ja toiset nauravat', sanoi hän palattuaan.
"'Silloin on maailma valmis', sanoi Herramme.
"Ja niin se onkin ja sellaiseksi se jää", sanoi vanha paavi. "Ei kukaan
voi vapauttaa ihmisiä heidän suruistaan, mutta se saa paljon anteeksi,
joka synnyttää heissä uutta voimaa kantamaan niitä."