Sindaco viittasi heitä vaikenemaan.
"Ajatelkaa", sanoi hän, "että Fra Felicen oli mahdotonta tietää, mitkä
numerot ensi lauantaina vedettäisiin.
"Jos näihin numeroihin luotatte, voitte kaikki hävitä. Eikä meillä ole
varaa tulla vielä köyhemmäksi kuin mitä jo olemme täällä Diamantessa.
Pyydän teiltä senvuoksi, että annatte minun hävittää testamentin, niin
ettei kukaan saa sitä nähdä."
"Numerot", huusivat naiset, "numerot esiin!" "Jos saan hävittää
testamentin, lupaan teille", sanoi sindaco, "että sokeat saavat
takaisin kirkkonsa.".
Torilla vallitsi hiljaisuus. Donna Elisa nousi oikeussalissa tuoliltaan
ja tarttui molemmin käsin sen selkänojaan.
"Saatte valita kirkon tai numerot", sanoi sindaco. "Taivaan Jumala",
huokasi donna Elisa, "hänhän on itse paha henki kiusaamaan köyhää
kansaa tällä lailla".
"Olemme ennenkin olleet köyhiä", huusi nyt muuan nainen, "voimme olla
köyhiä edelleenkin".
"Emme valitse Barrabasta Kristuksen sijasta", huusi toinen.
Sindaco otti tulitikkulaatikon taskustaan, raapaisi tulen ja vei sen
hitaasti testamenttia kohti.
Naiset seisoivat äänettöminä ja antoivat Fra Felicen viiden voittavan
numeron haihtua ilmaan. Sokeitten kirkko oli pelastettu.
"Tämä on ihme", kuiskasi vanha donna Elisa, "he uskovat kaikki Fra
Feliceen ja antavat hänen numeroittensa palaa! Tämä on ihme."
* * * * *
Iltapäivällä donna Elisa istui taas puodissaan koruompeluskehyksensä
ääressä. Hän näytti vanhalta istuessaan siinä ja hänessä oli jotain
sortumaisillaan olevaa ja murtunutta. Ei istunut siinä tavallinen donna
Elisa, vaan köyhä, iäkäs, hyljätty nainen.
Hän veti neulan väsyneesti kankaasta ja kun hänen piti pistää se
takaisin, teki hän sen hitaasti ja välinpitämättömästi. Hänen oli
vaikea estää kyyneleitä putoamasta koruompeleelle ja turmelemasta sitä.
Donna Elisa oli saanut kestää suuren surun. Tänään hän oli kadottanut
Gaetanon ainiaaksi. Ei ollut enää pienintäkään toivoa hänen
takaisinsaamisestaan.
Pyhimykset olivat menneet vastustajien puolelle. He tekivät ihmeitä
auttaakseen donna Mikaelaa. Ei kukaan voinut väittää, ettei se ollut
ihme, mikä oli tapahtunut. Eivät olisi Diamanten köyhät naiset voineet
seista hiljaa, sillaikaa kun Fra Felicen numerot paloivat, ellei heitä
ihme olisi sitonut.
Ja kun hyvät pyhimykset näin tahtoivat auttaa donna Mikaelaa, joka
ei pitänyt Gaetanosta, teki se erään ihmisparan niin vanhaksi ja
toivottomaksi.
Ovikello kilisi kiivaasti ja donna Elisa nousi vanhaan tapaansa. Donna
Mikaela tuli. Hän oli iloinen ja astui donna Elisaa vastaan ojennetuin
käsin. Mutta donna Elisa kääntyi pois. Hän ei voinut puristaa noita
käsiä.
Donna Mikaela oli riemuissaan. "Oi, donna Elisa, sinä olet auttanut
minun rautatietäni. Mitä sanoisinkaan? Miten sinua kiittäisin?"
"Säästä kiitoksesi, käly!"
"Donna Elisa!"
"Jos pyhimykset tahtovat antaa meille rautatien, tapahtuu se kai
sitävarten, että Diamante tarvitsee sitä eikä senvuoksi, että he
rakastavat sinua."
Donna Mikaela peräytyi. Nyt hän viimein luuli ymmärtävänsä, miksi donna
Elisa oli vihainen hänelle. "Jospa Gaetano olisi kotona!" sanoi hän.
Hän seisoi siinä painaen kättään sydämelleen ja valittaen. "Jos Gaetano
olisi kotona, ei hän sallisi sinun olla noin julma minua kohtaan."
"Gaetanoko ei sallisi?"
"Ei, hän ei sallisi. Vaikka oletkin vihainen minulle, sentähden että
rakastin häntä mieheni eläessä, et uskaltaisi soimata minua siitä, jos
hän olisi kotona."
Donna Elisa kohotti hieman kulmiaan. "Luulet, että hän saisi minut
vaikenemaan tällaisessa asiassa", sanoi hän ja hänen äänensä oli perin
kummallinen.
"Mutta, donna Elisa!" Donna Mikaela tuli aivan hänen luokseen ja
kuiskasi: "Onhan mahdotonta, aivan mahdotonta olla häntä rakastamatta.
Hän on kaunis, kuuletko. Hän voittaa minut ja minä pelkään häntä. Sinun
täytyy antaa minun rakastaa häntä."
"Täytyykö?" Donna Elisa katsoi maahan ja puhui hyvin lyhyeen ja
käheällä äänellä.
Donna Mikaela joutui suunniltaan. "Minua hän rakastaa", sanoi hän. "Ei
Giannitaa, vaan minua. Ja sinun pitäisi pitää minua tyttärenäsi, sinun
pitäisi auttaa minua, sinun pitäisi olla hyvä minulle. Ja sensijaan
sinä asetut vastaan. Sinä olet julma. Et salli minun tulla luoksesi
puhumaan hänestä. Kuinka kaipaankaan ja työskentelenkään, en saa sitä
sinulle sanoa."
Donna Elisa ei voinut kestää kauempaa. Olihan donna Mikaela todellinen
lapsi, nuori, ajattelematon ja vapiseva kuin linnun sydän. Juuri
sellainen, josta täytyi pitää huolta. Donna Elisan täytyi syleillä
häntä.
"Enhän tiennyt sitä, sinä tuhma lapsi-raukka", sanoi hän.
Seitsemäs luku.