Veri virtasi jälleen hänen suonissaan, sydän löi taas, kyyneleet
vuosivat. "Se on elämää, elämää", sanoi hän itsekseen, samalla kun hän
tahtomattaan liikkui edestakaisin kansanpaljouden mukana. "Elämä on
taas tullut luokseni. En kuolekaan."
Pienen Gandolfon ympärille he kaikki tahtoivat tunkeutua, koska hän oli
antanut heille jonkun, jota rakastaa, johon toivoa, jota ikävöidä näinä
alakuloisuuden aikoina, kun kaikki näytti menetetyltä.