_Kun rikas englantilaisnainen_ aamulla heräsi, huomasi hän kuvan
kadonneen ja ihmeissään mietti, mistä hänen pitäisi sitä etsiä. Hän
arveli, että ainoastaan Aracoelin munkit olivat voineet sen ottaa. Ja
hän lähti kiireesti Kapitoliumille päin etsimään ja vakoilemaan.
Niin hän saapui niitten suurten marmoriportaitten juurelle, jotka
veivät Aracoelin basilikaan. Ja hänen sydämensä löi rajusti ilosta,
sillä alimmalla portaalla hän näki juuri sen, mitä etsi. Hän otti
kuvan, heitti viittansa sen yli ja kiiruhti kotiaan. Ja hän asetti sen
taas saliinsa.
Mutta kun hän nyt vaipui katselemaan sen ihanuutta, huomasi hän, että
kruunuun oli tullut kuhmu. Hän otti kruunun kuvan päästä, nähdäkseen
kuinka suuri oli vahinko, ja samassa hänen silmänsä sattuivat
kirjoitukseen, jonka hän itse oli piirtänyt: "Minun valtakuntani on
vain tästä maailmasta".
Silloin hän tiesi, että tässä oli se väärä Kristuksen kuva, ja että
oikea oli joutunut takaisin Aracoeliin.
Hän joutui epätoivoon ymmärtäessään, ettei hän enää koskaan saanut sitä
omakseen, ja hän päätti seuraavana päivänä matkustaa pois Roomasta,
sillä hän ei tahtonut jäädä sinne, koskei hänellä enää ollut kuvaa.
Mutta kun hän lähti, otti hän väärän kuvan mukaansa, koska se muistutti
sitä, jota hän rakasti, ja se seurasi häntä sitten kaikilla matkoilla.
Hän ei saanut missään rauhaa, vaan matkusteli lakkaamatta, ja siten
kulki kuvakin ympäri koko maailman.
Ja kaikkialla, minne kuva tuli, tuntui Kristuksen valta ikäänkuin
vähenevän, vaikkei kukaan voinut tietää minkätähden. Sillä eihän
mikään näyttänyt sen heikommalta kuin tuo jalavainen kuva-parka
messinkisormuksineen ja lasihelmineen.
Kun se rikas englantilaisnainen, jonka hallussa kuva ensin oli ollut,
kuoli, siirtyi se perintönä toiselle rikkaalle englantilaisnaiselle,
joka myöskin alituiseen matkusteli, ja tältä taas kolmannelle. --
Kerran, tämä tapahtui jo sen ensimäisen englantilaisnaisen aikana, kuva
saapui Parisiin.
Kun se ajoi kaupunkiin, oli siellä kapina. Kansajoukot kulkivat
hurjasti huutaen katuja pitkin ja vaativat leipää. Ne ryöstivät puoteja
ja heittivät kiviä rikkaitten palatseihin. Sotajoukko-osastot marssivat
niitä vastaan, ja silloin ne kiskoivat irti katukiviä, kumosivat läjiin
ajopelejä ja huonekaluja ja rakensivat katusulkuja.
Kun nyt rikas englantilaisnainen saapui suurissa matkavaunuissaan,
hyökkäsi kansajoukko vaunujen kimppuun, pakoitti hänet nousemaan niistä
ja kiskoi ne lisäksi yhteen katusulkuun.
Kun koetettiin vierittää vaunuja niitten tuhansien tavaroitten
joukkoon, joista katusulku oli tehty, putosi maahan muuan suurista
matkakirstuista. Kansi ponnahti auki, ja ulos kieri kaiken muun muassa
Aracoelista heitetty Kristuksenkuvakin.
Väki hyökkäsi sen kimppuun ryöstääkseen sen, mutta pian huomattiin,
että kaikki sen korut olivat väärennettyjä ja aivan arvottomia, ja
sille ruvettiin nauramaan ja sitä pilkkaamaan.
Se kulki kädestä käteen kapinoitsijain joukossa, kunnes muuan niistä
kumartui katsomaan sen kruunua. Silloin hänen silmänsä keksivät ne
sanat, jotka olivat piirrettyinä siihen: "Minun valtakuntani on vain
tästä maailmasta."
Mies huusi ääneen nämä sanat, ja kaikki kirkuivat, että se pieni kuva
sai olla heidän sotalippunaan. He veivät sen katusulun harjalle ja
asettivat sen sinne kuten lipun.
Katusulun puolustajien joukossa oli muuan mies, joka ei ollut köyhä
työmies, vaan oppinut, joka oli viettänyt koko ikänsä lukukammiossaan.
Hän tunsi kaiken sen hädän, joka ihmisiä ahdisti, ja hänen sydämensä
oli täynnä osanottoa, niin että hän alituiseen etsi keinoa, millä
parantaa heidän asemaansa. Kolmekymmentä vuotta hän oli kirjoittanut ja
miettinyt löytämättä apua. Kun hän nyt kuuli hätäkellon soivan, seurasi
hän sen kutsuntaa ja syöksyi kadulle.
Hän oli tempaissut käteensä aseen ja liittynyt taisteleviin ajatellen,
että se arvoitus, jota hän ei ollut kyennyt selvittämään, voitaisiin
ratkaista väkivallalla ja voimalla ja että köyhät taistellen
saavuttaisivat paremman aseman.
Niin hän seisoi koko päivän taistelussa, ja kaikkialla hänen
ympärillään kaatui ihmisiä, veri räiskyi hänen kasvoilleen, ja elämän
kurjuus näytti hänestä suuremmalta ja tuskallisemmalta kuin koskaan.
Mutta aina kun ruudinsavu hälveni, loisti hänen silmäänsä tuo pieni
kuva, joka kesken taistelun tuoksinankin seisoi järkkymättä katusulun
korkeimmalla harjalla.
Joka kerran kun hän kuvan näki, välähtivät hänen aivojensa läpi sanat:
"Minun valtakuntani on vain tästä maailmasta." Viimein hänestä tuntui,
että sanat itsestään piirtyivät ilmaan ja alkoivat leijailla hänen
silmäinsä edessä milloin tulessa, milloin veressä, milloin savussa.
Hän seisoi liikkumatta. Hänellä oli pyssy kädessä, mutta hän lakkasi
ampumasta. Yhtäkkiä hän tiesi, että siinä oli se sana, jota hän oli
etsinyt koko elämänsä. Hän tiesi, mitä hänen oli sanottava ihmisille.
Tuo halpa kuva se oli osoittanut hänelle ratkaisun.
Hän lähtee vaeltamaan kautta koko maailman ja julistaa: "Teidän
valtakuntanne on vain tästä maailmasta."
"Huolehtikaa sen vuoksi tästä elämästä ja olkaa kuin veljet. Jakakaa
rikkautenne, niin ettei kukaan ole rikas eikä kukaan köyhä. Tehkää
kaikki työtä, omistakaa jokainen maata, ja olkaa kaikki toistenne
vertaisia.
"Älköön kukaan nälkää nähkö, älköön kukaan ylellisyyteen eksykö,
älköönkä kukaan vanhuudessaan puutetta kärsikö.
"Ja koettakaa kaikille valmistaa onnea, sillä ei löydy mitään korvausta,
joka odottaisi teitä. Teidän valtakuntanne on vain tästä maailmasta."
Kaikki tämä kulki läpi hänen aivojensa hänen seisoessaan siinä
katusululla, ja kun tämä ajatus oli hänelle selvennyt, laski hän alas
aseensa eikä kohottanut sitä enää taisteluun ja verenvuodatukseen.
Pian senjälkeen hyökättiin katusulkua vastaan uudelleen ja se
vallattiin. Sotajoukko-osastot kulkivat voittoisina ja kukistivat
kapinan, ja ennen iltaa vallitsi järjestys ja rauha koko suuressa
kaupungissa.
Silloin lähetti englantilaisnainen muutamia palvelijoita etsimään hänen
kadonneita kapineitaan, ja he löysivät yhtä ja toista vaikkakaan ei
kaikkea. Ensimäiseksi he löysivät vallatulta katusululta sen, joka
Aracoelista oli ulos heitetty.
Mutta mies, joka taistelun aikana oli kuvaa katsellut, alkoi julistaa
uutta oppia, jota kutsutaan sosialismiksi, mutta joka on Antikristuksen
oppi.
Ja se rakastaa ja kieltäytyy ja opettaa ja kärsii kuten kristinusko,
niin että se on aivan sen kaltainen, samoinkuin Aracoelin väärä kuva on
kokonaan oikean Kristuksenkuvan kaltainen.
Ja samoinkuin tuo väärä kuva, sanoo sekin: "Minun valtakuntani on vain
tästä maailmasta."
Ja vaikka kuva, joka on levittänyt opin, on jäänyt syrjään ja
unohtunut, ei opin ole käynyt niin, vaan se kulkee kautta maailman
koettaen vapahtaa ja uudistaa sitä.
Se leviää päivä päivältä. Se kulkee kautta kaikkien maitten ja sillä
on monta nimeä, ja se on niin viekoitteleva senvuoksi, että se lupaa
kaikille maallista onnea ja nautintoa, ja se houkuttelee kannattajia
enemmän kuin mikään, mikä on maailmassa esiintynyt sitten Kristuksen
aikojen.