voimme huomata, että sanan toinen tavu (-sä-) pitkäksi laulettuna ei
tunnu niin luonnottomalta kuin pääkorollinen (ma-) pitkänä. Sanan
viimeinen koroton tavukaan (-sa) venytettynä ei toukkaa korvaa niin
pahoin, vaikka se laulettaissa tulee kaksi kertaa niin pitkäksi kuin
sanan ensi tavu. On myös otettava huomioon se seikka, että lyhyen tavun
venyttäminen silloin, kun sillä tavalla syntyy kokonaan toinen, oikean
mielikuvan ehkä pahastikin särkevä sana tai muuta epäselvyyttä, on
vielä kiusallisempi kuin muulloin.
Lyhyen tavun asettaminen pitkän sijaan voi joskus olla hyväksyttävä
siinä tapauksessa, että sen jälkeen täydennykseksi tulee paussi, kuten
säkeen lopussa ja isommissa jako- eli sesuurikohdissa. Esim.:
Olette, linnut, täynnä laulu|ja,
suloa, rakkautta, sointu|ja
ja keväthenke|ä — ne| kaikki,| ne
myös lahjoittakaa Suomen lapsil|le.
(Loppusoinnuksi lyhyt tavu ei kernaasti sovi. Siitä enemmän soinnuista
puhuessani.)
Tällainen paussi saattaa tietysti esiintyä vain kahden sanan välissä,
mutta ei sanan sisässä. Yleensäkin runojalan tavujen varsinaisen
laajuuden samoinkuin koronkin muuttaminen paremmin on sallittava,
milloin se tapahtuu — samassa jalassa — kahden sanan, etenkin
yksitavuisen, rajalla kuin useampitavuisen sanan sisässä. Säkeistä