Ylhäällä tuolla vesisiltain päällä
maailma jossain lienee outo, uus
ja toisenlainen kuin on meillä täällä.
Oi Outous, oi julma salaisuus!
Vain kultaleikut sieltä alas putoo,
kuolleisiin katseisiimme kuvat kutoo
seuduista, miss' on tähtiseppelnevat,
miss' soittaa suut ja korvat kuuntelevat...
Oi Outous, miks oomme mykät, sokeet
ja hyljätyt kuin huonot hylkykokeet,
me utuhaamut merenpohja-yön
kierteessä kylmän, himmeen horros-yön!
Laineiden laulavaisten hämäriin,
sylihin Syöjättären, merikyyn,
ikuisten valhekourain hyväilyyn,
veen luovivaisen joustinkahleisiin,
oi Outous, miks meidät vangiks lyötit!
Ja sentään kuultaa meille kummat syötit,
pisaret päivän, kuudanhelmet soreet.
Kohahtaa pintaan mielikuvain poreet!
Oi lemmenleikut, silmänpyynti-hetket,
himomme joita kuni saalist' ajaa!
Voi aallon-alaisien soentajaa,
kutua auringon, mi syvyyteen
kuin säderihmaa laskee hiljalleen
unelmaa, joka huntuu uintiretket,
niin että seitittyypi selvä tie!
Oi Outous, tuo mikä leijas lie?
Oot salaisuus, oot autuutemme tiellä.
Sun juoda tahdomme, kuin helmen niellä!
Käy himo hiukaisuna verihin...
Sun tahdomme, vaikk' ansa oisitkin
ja yläilmain suurin kravunsaksi!
Myös meill' on halu tulla jumalaksi
ja saada kylmiin suoniin tuliverta
ja kaikki tietää, nähdä taivaankaaret,
nuo kaukaa liekehtivät satusaaret,
valkeemmat vaahtoja, kirkkaammat merta!
Oi taivaan tuli, tähti elämän,
nyt juon ma salaisuutes välkkyvän!
Oi kultaleikku, kuolemani mun,
ken olit, hourekuva hirmuinen?
Elävä sydän syösty koukkuhun
kuin minä, kärsivä kuin minäkin!
Jos en ois kylmä niinkuin vesikyy,
mua ensi kertaa kauhistaisi syy:
miks on tää tehty ja sen teki ken?
Ja ennen henkeä jos sielu pois
mult' ei ois otettu jo syntymässä,
uus' tuntematon tuska eess' ois tässä
ja surmaajaani suurin sääli ois!
Mut tähän uupui multa uintiretki,
jäi aistimatta ilmain avaruus.
Oi kivun väike, elon viime hetki,
oi Outous, oi julma salaisuus!