On meri myrskyävä kiiraskuoro
ja ukonliekit kirkon kynttilöinä,
kun rukoukseen Luonnon alttarille
ma vaivun ankeen ahdistuksen öinä.
Oi pilvi, pilvi, sada sieluhuni
ja itke, mit' en itkeä ma voinut!
Oi tuuli, tuuli, soita rinnastani
sen mykkä murhe, jok' ei koskaan soinut!
Mut, päivän sormi, piirrä taivahalle
eloni ihanaiset ilon-aiheet,
nuo vielä suuremmat ja salaisemmat
kuin oli vastoinkäymisten! vaiheet,
niin että kerran kera aurinkoisen
tää ilmankansi hehkuis, helkkäis julki
sen kärsimykseen piilleen syvän onnen,
min sairas ihmisyys kuin helmen sulki!
Oi, Luonto, Luonto, mestarini suuri,
sa, jonk' on sielu ikivirtaa, -tulta,
omakses ota sävel sammuvainen
ja laulu, joka kesken uupuu multa!