On hepoin lautasilla rasvalammet.
On kulhot kukkuroillaan, sarvaat, sammet
ja lahja-aamit viinitarhojen
saa riemun remuun ihmis-eläimen!
Ma nään: he kaikki viihtyy maassa tässä,
sen nautinnossa mullan-väkevässä.
Ma yksin vain, ah riutumahan jään
maan korkeamman koti-ikävään.
Ja henget hetken pientä sotaa käyvät,
he turhan tuskan vuoksi hämärtäyvät:
kurkoitus vallan, kullan, kunnian
kuin kulo syöksyy halki maailman.
Ma nään: se heille täys' on onnen määrä,
aurinko ajan, mulle yksin väärä,
yön tyhjä vilkkutuli. Elämään
ma muukalaisna muutin, siksi jään.