Kun marto maaliskuinen
maan yllä soittelee,
niin sydän tuiretuinen
kaihoonsa raukenee.
Taa hankein, sinivetten,
pois taivaanrannan taa!
Niin kauas, koskaan etten
tään helmaan enää saa.
tään kalsan maan, mi hyytää
jääks' ihmiskohtalon!
Näin sydän parka pyytää,
onnelleen uskoton.
Sa inha maa, sa suurin
lahjoista jumalten!
Oon orjas sydänjuurin,
ah, elinkautinen!