Oi retkeämme yössä harhaavaa!
Unehen vaipua, unesta nousta
ja unta muistella tai toivottaa
sit' tulevaksi, siin' on ihmisosa,
polvesta polveen yhä uusiintuva.
Halk' usvan aamu iltaa tavoittaa.
Niin elo kaikkinensa katoaa
kuin tyhjä terhen, hullu hourekuva.
Lyö lumilaine halki kevätsään.
Ol' ennen onni elää turhan vuoksi
ja tyhjää kurkoittaa, nyt ikävään
ja yrmyyn saa mun ilma, maa ja taivas
ja yö ja päivä, eljet veen ja jään,
tää elon terhenleikki aina sama,
tää sielun kaipuu irti itsestään,
tää uni ikuisemman rauentama.