Lokakuun 20 päivä.
Babyn syntymäpäivä oli eilen, ja vaikka se tulikin sopimattomasti
kuun lopulla, oli hänellä kuitenkin, kahvikekkerit puolelle
tusinalle parhaimmista ystävistään Y.Y:ssä. Ja Sakki lahjoitti
punaruusureunaisen sateenvarjon, ja minä kirjoitin säkeistöjä, joissa
suonenvedontapaisesti koetin saada loppusoinnut soveltumaan sanaan
notaari. Mutta Babylla oli koko päivä ruusu vyöllä ja onnensäteily
silmässä ja molemmat olivat häneltä.
Meillä oli touhua, ennenkuin kaikki oli kunnossa. Baby ja minä
hotkasimme pari lihapullaa Vaasanautomaatissa, ja kiertelimme sitten
leipä- ja hedelmämyymälöissä, jonka jälkeen otimme aika harppauksen ja
hyökkäsimme portaita ylös. Puolitiessä tapasimme Eevan, joka lopettaa
varemmin, kädessään kantoi hän kahta suurta pillerirasiaa, joihin
oli mahtunut 500 Blaudin rautapilleriä, ja hän selitti ostavansa
kerman kaupasta. Mutta hän vakuutti, että oli viruttanut ne kahdessa
lämpöisessä vedessä.
Tultuamme ylös kompastuimme Emmyyn, joka pincenezit nenällä pesi
eteisen lattiata. Eeva oli jo asettanut kukkia maljakkoihin, ja
sitten katoimme pöydän niin hienosti kuin taisimme, vaikka me itse
saimme juoda kukkamaljakoista, eikä ollut vieraillekaan lusikkaa
yksinomaiseen käyttöön kullekin. Leipäkorina oli ylösalasin käännetty
ja ruokaliinalla peitetty lampunkupu, mutta niinkuin Eeva sanoi, saapi
mukautua talon tapoihin. Sopii vain nimittää tätä boheemi-elämäksi,
niin se on heti hienompaa kristallimaljakkojakin hienompaa.
Kaikessa hiljaisuudessa olin pelännyt tätä Babyn juhlaa, sillä
puoli tusinaa sekoittamattomia naisia ja enemmänkin tapaa vaikuttaa
masentavasti minuun. Mutta näiden kanssa ei ollut vaarallista. Se oli
kuin rajumyrsky, tietenkin, kun he tulla hyökkäsivät kaikki kuusi ja
pauhaavien tyrskyjen kuohu murtui Babyn ympärille, mutta ne olivat
erinomaisia ja koruttomia ja iloisia, ja vain pari heistä vaikutti
rouvasihmiseltä. Toisinaan täytyi minun mennä syrjään ja lepuuttaa
korviani, mutta muuten läpäsin oivallisesti.
Baby kauniine vaaleine hiuksineen, pehmeine ruusuisine poskineen ja
pienine valkoesiliinakodikkaisuuksineen oli sievä emäntänä.
-- Sinun pitäisi olla naimisissa Baby, tällaiseen sovellut paremmin
kuin Y. Y:hin.
-- Niin, mutta luuletko minun saavan sen, jota tahdon? kysyi Baby
juurikuin he voisivat nähdä notaariin ja tulevaisuuteen.
-- Ei, Baby, sanoin minä, sitä, jonka tahtoo saada, ei koskaan saa,
mutta mahdollisesti voi saada sen, jota joku toinen tahtoo, ja se on
yhtä hyvä, melkein parempi.
Tästä siirryttiin huomaamatta Yhtyneitten Yhtiöiden herroihin, ja
silloin täytyi minun mennä kotvaseksi keittiöön, jossa asetin tulelle
vesikattilan astiain pesua varten.
Sinne tuli luokseni muuan Babyn vieraista, pitkä, luiseva, muita
vanhempi, joka oli jo päätöksensä tehnyt ja tullut leikilliseksi, niin
että hänet sitä varten kutsuttiin mukaan.
Hän harrastaa enemmän kuin me muut sosiaalisia kysymyksiä, ja toruu
meitä aina sen vuoksi, ettei meillä ole harrastuksia. Hän sanoi,
että pitää valmistautua äänioikeutta varten, mutta hänpä ei olekaan
koskaan ollut nuori ja sen sellaista (sen sellaisella tarkoittaa Baby
lemmenasioita). Baby uskoo, että sosiaaliset harrastukset tulevat
vuosien mukana, ja minä sanon, että hyvä olisi, jos niin olisi, sillä
silloin voisi olla toivoa hänenkin suhteensa. Ei, minä olen aikonut
mennä naimisiin, sanoo Baby ja siinä on hänen mielestään logiikkaa,
niinkuin siinä onkin.
-- Neitiä ei varmaankaan myöskään huvita, sanoi leikillinen, kuulla
heidän puhuvan pötyä tuolla sisällä?
-- Ehkä ei, sanoin minä, mutta jos te tahtoisitte auttaa minua
pyyhkimään astioita, panisin siihen suurta arvoa. Jätämme siis heidät
hetkiseksi oman onnensa nojaan.
-- Massoja ei voi jättää oman onnensa nojaan, sanoi hän, niitä täytyy
opettaa. Niin, ne ovat luonnollisesti merkinneet minut ihmiseksi,
joka onnettoman rakkauden jälkeen on alkanut harrastaa sosiaalisia
asioita. Niin että tiedätte kai, että minä se olen, joka kiivailen
yhteenliittymistä ja lakkoa uudeksi vuodeksi. Voitteko saada aikaan
jotakin tavatonta soitannollista melua?
Kyllä, harmonikalla.
Olisiko teille vastenmielistä virittää pieni laulu, niin saisin minä
sitten sanoa muutaman sanan, se sopii niin hyvin täällä pienessä
valitussa ja luotettavassa seurassa.
Niin siihen kyllä suostuin, me pakotimme ne vaikenemaan Työn pojilla,
jonka jälkeen leikillinen nousi tuolille ja puhui:
-- Niin, pikku tytöt, täällä te nyt istutte ja lepertelette meidän
kasööreistä ja insinööreistä.
Joku kuiskasi ivallisesti: pihlajanmarjat!
-- Ovat happamia, kyllä, keskeytti hän kuivasti, minä olen maistanut
niitä. -- Mutta te ette todenteolla tahdo ajatellakaan parantaa
asemaanne muulla kuin avioliitolla ja muilla arpajaisilla. Teillä ei
ole mitään yhteistuntoa, ei, eikä mitään oman arvonne tuntoa. Teitä ei
suututa vääryys, joka meille tehdään, kun me saamme jotakuinkin puolta
pienemmän palkan samasta työstä, ei, ei samasta, sillä me ehdimme
totta totisesti tehdä paljon _enemmän_. (Mitä sinä juttelet, ajattele
kasööri Svenssonia, oh, Svensson j.n.e.) Se on kevytmielisyyttä,
ymmärrättekö (käsi pöytään), ja se on teille oikein, että teillä on
niinkuin on. Mutta minä en sittenkään voi olla yrittämättä saada teihin
vähän järkeä. Sovimme että uudelta vuodelta pyydämme 200 kruunun
korotuksen ja tuntia lyhemmän työajan. (Sinä olet hullu, luuletko
sen käyvän, johtaja ajaa meidät ulos -- --.) Käy, sanotte te, ei, ei
se käy, tietenkään, _ja silloin me teemme lakon!_ (Millä me sitten
elämme? Säästöillämme ehkä?) Niin, jatkoi hän, olematta millänsäkään,
säästöillämme ja sitten vetoamme kaikkiin muihin naiskonttoristeihin ja
pyydämme heitä auttamaan meitä. Se käy, jos olemme yksimieliset! Mutta
kenestäkään ei saa tulla petturi!
Ja sitten astui hän alas tuolilta.
Mutta nyt olivat toiset innoissaan, ja viidessä kevytlentoisessa
minuutissa oli lakkoliitto muodostettu, leikillisestä tuli
puheenjohtaja ja kukin maksoi 1 kr. lakkokassaan. Kun tuli Emmyn vuoro,
vetäytyi hän syrjään ja halusi miettiä asiaa.
-- Mielestäni meillä on varsin hyvin niinkuin on, mumisi hän, enkä minä
sitä paitsi jaksanut oikein seuratakaan, tehän puhuitte kaikki yhtä
aikaa. _Ja sitten ei ole niin pitkälti jälelläkään_.
Heti sen jälkeen he menivät, ja me tunsimme olevamme kaikki ihan
kuoleman väsyneitä? Mutta me jatkoimme yhä ja huusimme koko illan
toisillemme, niinkuin olisi ollut kysymyksessä huutamisella hämmentää
Niagaran pauhua.