maalikuvilla selitetyt.
[Kirjoittanut Gustaf Erik Eurén.]
Turussa 1855,
J. W. Lillja & Co. kirjapainossa.
Imprimatur: C. A. Sanmark.
Johdanto.
Meripedot ovat kahta heimoa, #hylkeet¤ ja #mursut¤.
Hylkeet.
Hylkeillä on etuhampaita ylisessä leuassa 6 ja alisessa 4, eli ylisestä
4 ja alisessa 2. Kulmahampaat ovat pitkät ja puikkomaiset, mutta huulet
peittää ne täydellisesti. Sivuhampaita on ylhäällä ja alhaalla
kummallakin puolella 5, ainoasti yhdellä suvulla on 4. Raatohammasta ja
kuhlohampaita ei ole näillä ollenkaan.
Jalkoja on 4, uimaan soveliaat, mutta ruumista kantamaan kelvottomat. Ne
ovat aivan lyhyt; etujalat pistävät ulos sivullepäin ja takajalat
taanpäin. Kynsiä on 5 ja niiden välissä kesi uimisen tarpeeksi.
Ruumis on muutoin jäykkä ja vähä latistetun munan kaltainen, karvoilla
peitetty. Häntä on aivan lyhy.
Kielen pää on kahden haarainen. Korvalehtiä ei ole ollenkaan ja korvan
aukko on aivan vähäinen. Sieramet saattaa hän avata suuriksi ollessansa
veden päällä, mutta vetää peräti kokoon sukeltaissansa. Viiksit ovat
tukevat ja latistetut.
Hylkeet ovat aivotut enimmästi vedessä elämään, jonka mukaan heidän
ruumiinsakin rakennus on muodostunut. Ruumis pitkämäinen, vähän
latistettu ja molemmat päät kapenevaiset, jalat lyhyt ja melkein kuin
kalain uimukset.
Hylkeet elävät erinomattain meressä, sekä jäämeressä että niiden
lahdissa. Muutamat kulkevat meristä pitkin virtoja ylöspäin ja tulevat
niin järviin, joista he eivät enää löydä tietä takaisin. Niin löytyy
hylkeitä suomenki sisävesissä, Saimassa ja Ladogassa.
Hylkeet ovat paljo maapetojen kaltaiset sekä rakennuksensa että elämänsä
suhteen. Heillä ei kuitenkaan ole raatohammasta. Hylkeet elävät
enimmiten laumoissa. He syövät eläviä vesi-eläimiä tuoreeltansa,
erinomattain kelpaa heille kalat, ankeriaiset ja myös puutteessa
huonommatki vesi-elävät. Usein sieppavat he saaliinsa veden pohjasta ja
tekevät sitä niin äkisti että samassa seuraa kiviäki heidän mahaansa,
jossa niitä usein löydetään. Enimmästi on vatsa alaspäin, mutta usein
kääntävät he myös vatsansa ylöspäin, jossa tilassa he usein sieppaavat
saaliinsa.
Myös kesyttymisen vuoksi ovat hylkeet maapetojen kaltaiset. Ne ovat
melkein yhtä huokiat kesyttää ja opettaa kuin koirat. He suostuvat myös
ihmisiin yhtä hyvin kuin koirat, joiden virkaa he myös oppivat
toimittamaan. Kesyttynyt hylje seuraa uiden isäntänsä venettä; pysättyä
nousee hän veneesen ja vartioitsee sitä niinkuin koira kuormaa isäntänsä
pois ollessa. Hylkeet kalastavat sekä itsellensä että isännällensä. He
leikittelevät mielellänsä niinkuin koirat ja ottavat hyvin mielin
vastaan ihmisen liehakoitsemisia. Joka tahtoo tämmöisen hylkeen saada,
hän ottakoon hylkeen penikan ja antakoon sen vaan olla ihmisten parissa.
Hyljetten uidessa ovat etujalat kylkeen liitetyt; ainoasti kääntäissä on
etujalka airona liikkeellä. Takajalat ovat hänen kuljettajansa, joiden
voimalla hän kulkee ihmeellisen nopiaan. Usein nähdään hän vähän ajan
perästä nousevan kaukana siitä, missä hän meni alas. Hänen täytyy usein
tulla veden pintaan hengittämään, muutoin ei hän taida elää vedessä.
Toisinaan nousevat hylkeet kuivalle, joko maalle eli jäälle, ja tahtovat
siinäkin kuljeskella, vaikka se on heille vaikia; sillä heidän jalkansa
ovat luodut uimiseksi eikä käymiseksi; heidän jalkansa eivät kannata
ruumista, niin kuin muiden imettäväisten eläväin. Jos he kuivalla
tahtovat paikastansa siirtää, täytyy sen tapahtua matojen tavalla eli
matelemalla. Heidän täytyy vetää peräpuolen ruumistansa eteenpäin että
tulevat köyryyn ja sysäävät sitte etupuolen ruumista eteenpäin; taas
uudestansa vetävät he takapuolen kokoon ja viskaavat sitte etupuolen
eteenpäin j. n. e. Tässä eivät he luota ainoasti etujalkainsa, vaan myös
rintansa päälle. Imettäväiset maa-elävät sitä vastaan kulkevat sillä
tavalla että he aina luottavat kahden jalan päälle, koska toiset kaksi
siirretään eteenpäin. Hylkeen kulku kuivalla näyttää kuin
kuupakkajuoksu. Lumisessa maassa pääsee hän joksikin nopiasti
kuupakoitsemaan.
Pohjaisimpain kansain ainoa rikkaus on hylje, joka heille antaa kaikki
heidän tarpeensa. Hylje on heille yhtä suuresta arvosta kuin
sivistyneitten kansain kaikki elukat yhteensä. Grönlantilaisen koko
maallinen onni eli onnettomuus tulee siitä kuinka hyvin he hylkeitä
saavat. Kuin Kristin opin saarnaajat ensin tulivat Grönlantiin ja
kuvailivat ihmisille taivaan autuaallisuutta, iloa ja riemua, huusivat
he kohta: tottahan siellä sitte on kyllin hylkeitä! Hylkeet ovat
ikäänkuin heidän koti-eläimensä, liha ja rasva syödään; rasvasta saadaan
vielä valoa ja lämmintä; nahka antaa veden pitävän, lämpimän vaatteen ja
rekiä päällisen veneillekin että ne tulevat aivan pitäviksi; nahasta
tehdään vielä huoneita ja suksien alustimia; suonista saadaan lankaa;
suolista tehdään paitoja, purjeita ja akkunoita; luista askaroitaan
kaikenlaisia kovia tarvekaluja.
Grönlantilaiset pyytävät hylkeitä keihäällä, jonka päässä on nuora ja
nuoran päähän on sidottu rakko täynnä ilmaa. Keihäässä on terä ja
terässä vääkkä. Keihään pistettyä sukeltaa hylje, mutta rakko estää ja
tekee sukeltamisen vaikiaksi; se näyttää myös aina mihin hylje kulkee
että taidetaan sitä seurata. Maalla ja jäällä lyödään se kapulalla
kuoliaksi. Sillä ei hylje tarvitse muuta kuin pienen kolauksen kuonoonsa
ennenkuin hän siitä kuolee, jos vaan lyöjä osaa oikian paikan.
Emme tiedä jos meidän maassa missään käytetään rakkoa keihään perässä,
mutta luulisimme sen hyväksiki neuvoksi hylkeen pyytäjille.
Eskimolaiset Amerikassa pyytävät hylkeitä kummasti. Tietysti on
hylkeellä läpi jäässä talvella, johon hän tulee hengittämään. Siitä
tulee hän myös ylös synnyttämisen ajalla ja jättää penikkansa aina
aluksi kuivalle. Mutta vähänki vaaran havaitessa pulkahtaa hän äkisti
veteen. Kaksi Eskimolaista ovat nyt yhdessä toimessa; toinen pitää
kaukana erinomaista ääntä, jolla hän houkuttelee hylkeen kuulemaan
sinnekäsin; toinen juoksee toisaalta hylkeen luoksi ja koppaa hänen
kuoliaksi. Houkuttelia on aina tuulen puolella ja juoksia kulkee
vastatuuleen; muutoin haistaisi hylje pian lähenevän ihollisensa.
Suomessa on hylje meren rannoilla hyvin rakastettu ja häntä pyydetään
sekä Itämeressä että suomen- ja Pohjanlahdissa. Moni ihminen ansaitsee
siitä elatuksensa. Talvella helmikuun lopulla ja maaliskuun alulla
lähtevät saarelaiset joukottain hylkeen pyyntiin. He kulkevat ulos
merelle usein monet penikulmat, kuinka kylmä talvi on ja meri on jälkeen
kauvas jäätynyt. Sillä hylje ei saa silloin tarpeellista aventoansa
pysymään auki lähellä maata, jossa jää käy kovin paksuksi. Joukossa on
useampia miehiä 3--7, jotka vetävät perässänsä venettä, jolla on valtoin
köli eli #rouki¤. Aina matkan pituuden mukaan otetaan ruokaa joko
muutamaksi päiväksi eli välistäin pariksi viikoksi. Itse pyytäminen
tapahtuu monella tavalla.
Syksyn myrskyt kokoovat usein suuret läjät jäitä yhteen että meri
näyttää ikäänkuin pieniä vuoria ja lumittuneita kiviläjiä täynnä.
Tavallisesti on näitä enimmiten lähellä sulan rajaa; sentähden tulevat
hylkeet näiden sekaan poikimaan. Koirat ovat penikkain kanssa hyvät;
penikat eli #kuutit¤, niinkuin heitä kutsutaan, eivät vielä pääse omin
voimin veteen, ja ovat siis pyytäjäin suora ja helppo saalis. Kuuttien
avulla pyydetään sitte emiäkin sillä tavalla, että #kuutin rauta¤ eli
koukku pistetään kuutin selkänahan alitse ja sen siima lävistetään nahan
alitse jalkain välitse; nyt päästetään kuuti tehdyssä lävessä uimaan ja
houkuttelemaan äitiänsä, joka useimmasti tuleeki jo 10 minutin kuluessa,
mutta välistäin puolen eli noin tiimanki kuluttua, välistä ei ollenkaan.
Pyssymies panee itsensä piiloon ja houkuttelee äänellänsä taikka
viheltämällä hylkeitä lähenemään että hän saa ampua. Pyssy on paras ase
hylkeen pyynnössä; se on luodipyssy, mutta semmoinen että mannermaan
pyy-ampujat sitä pelästyisivät nähdessänsäkin. Sen pyssyn piippu painaa
leiviskän; sen mukaan ovat muutki osat, tukki, lukku, siiat, helat,
kiskot ja rautainen laastikku, että tämä kokonansa taitaa painaa 5 eli 6
leiviskää. Sentähden ei tällä ammutakaan vapaalla kädellä, vaan jonkun
kappaleen päälle luottain. Suurisaarelaisilla on erityinen raudasta
tehty ase täksi tarpeeksi, jonka he kutsuvat #harkki¤, jonka alinen pää
pistetään seisomaan jäähän. Mutta kyllä ovat hylkeen ampujat myös tarkat
eivät mies muistossa he ammu turhaan. Heidän koettelemuksensa on
semmoinen että maaliksi pannaan veitsen terä, jota vastaan hän ampuu
kuulan halki 200 askeleen päästä. Myös ammutaan hylkeitä 400 askeleen
päästä, vaikka harvoin niin pitkältä ampua tarvitaan. Vaikka ampujat ja
pyssyt omat kyllä tarkat, pääsee kuitenki hylje välistäin karkuun; sillä
hylkeen täytyy aina ampua suoraan kuoliaksi, muutoin menee hän, jos
vähäkin voimaa on, veteen ja katoo ijäksi päiväksi.
Vielä hiljempään talvella, koska jää repee roukkoihin, kulkevat hylkeen
pyytäjät ja hakevat saalista; tässä on aina katsominen että saadaan
hylje tapetuksi ennenkun se pääsee alas roukosta taitto avennostansa.
Häntä tapetaan kirveellä, keihäällä taikka muulla käden varalla.
Ahvenanmaalla pyydetään paljo hylkeitä, ja erittäin on Kökarin kappeli
merkillinen siitä ettei koko seurakunnassa ole peltoa, sillä pellon
viljelyksen aikana ovat he merellä hylkeen ja kalan pyynnössä; Itämeri
on heidän peltonsa. Talvella ei nämät vie myötänsä venettä, vaan kelkan,
jolla he vetävät ruokansa ja aseensa merelle ja hylkeensä kotiin. Heillä
on myös hyvä ase keihäässä, jolla on vääkkä. Tällä aseella tavoitetaan
aina hylkeen päätä. Tapahtui kerran että pyytäjä pisti tämän suureen
hylkeesen eikä piste ollut kuolettavainen; mies istui veneessä ja hylje
riensi uimaan kaikin voimin ja tahtoi vetää veneen etupään veden alle;
miehellä oli täysi työ pidättää veneen vaipumasta, ennenkuin hylkeen
veri oli vuotanut ja hän tullut voimattomaksi.
Eräs pyytäjä keksi hyvän neuvon tulla hylkeitä lähelle. Hän oli myös
jäneksen pyytäjä ja vaatetti sekä itsensä että pyssynsä ja kelkkansa
umpi-valkoisiksi jäneksen nahoilla. Tässä tilassa eivät hylkeet häntä
kamoksuneet, vaan hän lähestyi heitä niin ettei tarvinnut monesti pyssyä
laukaistakaan; hän vaan koppasi heitä totutulla tavalla kuonon päälle.
Hiljaan keväällä jäiden lähteissä on tavallisesti hyvä hylkeen saalis;
silloin ovat hylkeen pyytäjät liikkeellä ja heillä on aina vene myötä;
mutta välistäin lohkee suuri jään kappale erillänsä ja ne ihmiset, jotka
osaavat olla sen päällä kaukana veneestä, tulevat kovaan pulaan. Moni
hukkuu surullisesti sillä tavalla. Sentähden he aina eroitessansa
veneessä tiedustelevat onko vaara läsnä; he päästävät jotakin, esim.
leivän muruja, veteen, ja jos niillä on halu kulkea ulospäin, arvaavat
siitä että vesi juoksee ulospäin mereen ja vie seurassansa jään
lohkareita. Silloin ei ole erkaneminen kauvas veneestä.
Tähän aikaan keväällä tulee mannermaalta paljo susiakin merille, tieten
silloin olevan hyvän hylkeen saaliin. Mutta nämät eivät ymmärrä ihmisen
tavalla vartoa jään lohkeamista, vaan jäävät usein joukottain erinäisten
jääkappalten päälle, jotka kulkevat ulos valtamereen. Sen havaittuansa
nousee huuto ja ulvominen, jonka kaltaista tuskin on kuultu muualla.
Sitte he katoovat meren valtaan jäiden sulatessa.
Tästä jo ehkä näkyy että hylkeen pyynti on ihmisillekin vaarallinen.
Niin tapahtuukin niissä usein vahingoita, vaikka ihmiset kyllä tuntevat
meren luonnon ja omituisuudet. Suuret, virstan ja penikulman suuret jään
kappaleet eriävät rantajäistä, eivätkä ihmiset, jotka näiden päällä
ovat, useinkaan tiedä ennenkuin ovat kauas maajäistä eroitetut. Jos nyt
tuuliki aina viepi merelle kohden, sulaa vihdoin jää ja ihmiset ovat
onnettomat. He löytämät meressä hautansa. Toisinaan saavat he kulkea
jäiden seurassa meren toiselle rannalle ja tulevat monen nälkäpäivän
jälkeen vieraisin maihin. Ahvenanmaalta on sillä tavoin tullut ihmisiä
sekä Kuurin maan että Gottlannin rannoille, Itämeren toisella puolella.
Kerran tuli muutamia hylkeen pyytäjiä Kökarin kappelista sillä tavalla
Kuurin maan rannalle; he olivat nälästä ja vilusta puolikuolleena, mutta
armahtavaiset ihmiset havaitsivat heidän, pitivät murheen ja palauttivat
heidän henkiin. Aikoja kului eikä heitä kuulunutkaan kotiin. Sukulaiset
surivat ja tekivät niinkuin täällä usein tehdä saadaan: he menivät papin
luokse, kertoivat asian ja pyysivät hänen tekemään kiitoksen heidän
menostansa toiseen elämään. Pappi teki mitä pyydettiin, mutta samana
sunnuntaina tulivat nämät kaivatut ihmiset kotiin ja laskivat rantaan
aivan kirkon lähellä; sillä Kökarin kirkko on saaren rannalla. Toisella
mielellä menivät he kirkkoon, mutta taitaapa kukin arvata heidän
mielensä kuin kuulivat heidän kuolematansa siunattavan ja siitä
Jumalalle kiitosta tehtävän. -- Monta Virolaista tulee samalla tavalla
suomen rannoille. Mutta niin on ihmisen luonto ettei mikään häntä taida
eroittaa siitä elämän laadusta, jonka hän on isiltänsä oppinut ja
johonka luonto on hänen määrännyt. Niin on se kaikissa muissakin
kohdissa.
Kesällä on hylkeen pyynti melkein mitätön. Silloin on häntä vaikea
lähestyä; silloin on myös hän laihimmallansa. Kuitenki ottaa ampuja aina
merelle mennessänsä pyssyn mukaan; sillä usein onnistuu kuitenki hylje
tulemaan hänen tiellensä.
Hylkeen nahka kuivataan naulattuna laattiaan leveällänsä ja kelpaa
moniin tarpeisin. Hylkeen pyytäjät tekevät niistä kenkiä, joissa ei ole
yhtään saumaa, ja jotka siis pitävät veden aika lailla. Saarelaiset
syövät aina lihan, vaikka se on hylkeenrasvanen; toiset tottumattomat
keittävät ensin ulos rasvan ja syövät sitte. Saarelaiset myös paistavat
vedessä rasvan liiskoja, joita he pitämät herkkuna. Kuutin lihaa
kiitetään aivan herkkumaiseksi. Parhaan voiton antaa kuitenki silava; se
maksaa 10 kopekkaa hop. naula ja hyvästä hylkeestä saadaan 8--12
leiviskää. Sillä voidellaan nahkoja kaikesta laista.
Kaikilla hylkeillä on paksu silava lihan ja nahan välissä. Hyljettä
nylkeissä seuraa silava nahkaa ja eroitetaan siitä.
Naaras-hylje ei kanna vuoteensa koskaan muuta kuin yhden penikan, joka
syntyissänsä on peitetty hienoilla karvoilla, jotka ovat melkein kuin
hieno villa. Niin kauan kuin kuutti tätä kantaa, ei hän mene veteen,
vaan pysyy kuivalla ja emä tuo hänelle ruokaa.
Hylkeitä on kaikissa merissä. Pohjan merissä on 6 erilaija, joita
oppineet eroittavat kolmeen sukuun
I. Ne, joilla on 6 etuhammasta ylisessä leuassa ja 4 alisessa, ja joilla
on kummassakin leuassa ja kummallakin puolella 5 sivuhammasta, joilla
kaikilla on kaksi juurta. Viikari, Norppa, Grönlannin hylje ja
partahylje.
II. Ne, joilla on 6 etuhammasta ylisessä leuassa ja 4 alisessa, ja
joilla on kummassakin leuassa ja kummallakin puolella 2 sivuhammasta,
joista ainoasti kahdella takamaisella on kaksi juurta. Halli.
III. Ne, joilla on 4 etuhammasta ylisessä leuassa ja 2 alisessa, ja
joilla on kummassakin leuassa ja kummallakin puolella 5 sivuhammasta,
joilla kaikilla on ainoasti yksi juuri. Lakkinorppa.