pyysi anteeksi rohkeuttaan.
Hyväntahtoisesti hymyillen sanoi silloin Runeberg:
— Pidä kirja hyvänäsi, jos se huvittaa sinua!
* * *
Syksyllä 1864 kierteli ja kaarteli Johannes _Takanen_ Viipurin linnan
ympärillä, tarkastellen sitä joka taholta. Linnan venäläinen varusväki
luuli outoa nuorukaista salaperäiseksi vakoilijaksi ja lähetti
sotilaspatrullin ottamaan hänet kiinni.
Takanen sai jonkun aikaa istua värjötellä linnan pimeässä tyrmässä,
ennenkuin linnan varusväelle selvisi asia. Sevastopolin kuuluisa
puolustaja, kenraali Totleben oli lähettänyt hänet. Ja silloin lensivät
ovet auki ja upseerit saattoivat hänet linnan portille asti.
Kenraali Totleben oli Viipurin seurahuoneen isännällä nähnyt ihmeen
ihania pieniä puunveistoksia, ja kysynyt heti, kuka ne oli valmistanut.
Ja silloin tuotiin Johannes Takanen hänen eteensä. Totleben lupasi nyt
antaa hänelle opiskeluun tarvittavat varat, jos hän osaisi veistää
puusta Viipurin linnan kuvan.
Kun tuo odottamaton seikkailu oli katkaista Takasen taiteilijauran,
antoi kenraali hänelle lupalipun, niin että hän sai tutkia linnaa sekä
ulkoa että sisältä ja suorittaa työnsä loppuun asti.
— Hän on suuri nero! — virkkoi Totleben nähdessään sitten leppäpuusta
veistetyn linnankuvan.
* * *
Ensimäisen teoksensa esipuheeseen oli _Kauppis-Heikki_ aikonut panna
selityksen, jossa hän pyysi anteeksi rohkeuttaan, kun uskalsi julkaista
»Tarinoita», joilla hänen mielestään ei ollut mitään kirjallista arvoa.
Kun Juhani Aho tapansa mukaan tarkasti teoksen ennen painattamista,
kysyi hän hämmästyneenä Kauppis-Heikiltä:
— Mitä sinä tarkoitat tuolla esipuheella? Minä pyyhkäisen sen joka
tapauksessa pois.
— Saattaneehan se jäädä poiskin, — arveli Kauppis-Heikki. — Pidin
tosiaankin näitä kertomuksia ala-arvoisina ja olen päättänyt kokonaan
lakata niitä kirjoittamasta.
— Miksi lakata? — tiedusteli Aho.
— Kun en kykene enkä joudakaan kirjoittaa mitään arvokasta, niin onhan
suoraan tarpeetonta ja lapsellista kirjoittaa tällaista tänä aikana,
jolloin ilmestyy joka vuosi useita sellaisia kirjailijoita, joiden
esikoisteoksistakin otetaan useita painoksia.
— Anna hirvien hyppiä aitojen ylitse, — nauroi Aho, — niillä on pitkät
sääret, tarvitaan täällä lyhyempijalkaisiakin. Ja huomaa vielä yksi
asia: ne ovat aikoja sitten lopettaneet juoksunsa ja lepäävät väsyneinä
ja kylläisinä jossakin siimeksessä, kun sinä teet vielä taivalta täyttä
kyytiä, vaikkakin lyhyemmillä askeleilla.
Kauppis-Heikki totteli nyt kokeneen ystävänsä neuvoa, niinkuin oli
totellut silloinkin, kun hän oli ollut renkipoikana samassa pappilassa,
jossa Juhani Aho oli ollut »nuorena herrana».