Sama huone kuin ensimäisessä, mutta kuin hävityksen tilassa. Sohva
entisellä paikallaan, pöytä sen edestä vetäisty syrjään, tuolit
huiskinhaiskin ja kuvastin keskilattialla. Kauniste kirjoituksineen
»Terve tuloa» riippuu oven päällä toisesta päästään kiinni. Muutaman
tuolin selkämyksellä Hurmerinnan takki ia liivi.
Ulkoa ikkunan alta kuuluu harpunsoittoa ja nuoren pojan nenä-äänistä
laulua.
HURMERINTA, ilman takkia ja liiviä, koettaa saada kapsäkkiään kiinni,
vihdoin vihaisesti kiskaisee sieltä housut, jotka viskaa syrjään, ja
panee kapsäkin kiinni.
HILLERI tavallisissa arkivaatteissa tulee sisään peräovesta.
HURMERINTA. Hilleri! Menkää ajamaan tuo onneton harpunsoittaja
tiehensä!
HILLERI. En minä uskalla.
HURMERINTA. Ette uskalla? Eihän se ole kuin pieni poika!
HILLERI. Mutta kaikki kaupungin naiset ovat häneen hurjasti
rakastuneet.
HURMERINTA. Täällä ovat ihmiset hulluja!
HILLERI. Meidän tohtori sanoo, etteivät täällä ihmiset ole hullumpia
kuin muuallakaan.
HURMERINTA. Silloin minun täytyy tunnustaa olevani hullu, sillä tuo
poika minut saa raivoon!
HILLERI. Herra runoilija, käskekää hänen mennä pois. Osaahan herra
runoilija italiankieltä.
HURMERINTA. Jos osaisinkin, niin käskisin hänen mennä alimmaiseen
kattilaan!
HILLERI. Sen verran italiankieltä voin minä teille neuvoa. (Ottaa
loukosta kohennusraudan, jonka antaa Hurmerinnalle) Sanokaa, että
pokotroppoo!
HURMERINTA (ottaa kohennusraudan ja ryntää ikkunaan, jonka avaa). Tuki
suusi ja livistä jalkoihisi, muuten--!
HILLERI. Niin katkesi kuin puukolla!
HURMERINTA (jättäen ikkunan auki). Olisin jo äsken tuon tehnyt sen
sijaan kuin siivosti viitoin pois menemään ja viskasin rahan, josta se
vain yltyi.
HILLERI. Taisi olla kultaraha!
HURMERINTA. Kullat tässä vielä! Hyvä kun on hopeoita. (Ottaa housunsa,
joita katselee.) Hilleri. Ostakaa housut!
HILLERI. Ei minulle passaa runoilijan housut!
HURMERINTA. Nämä ovat hyvät housut. Melkein uudet. En ole näitä monta
kertaa pitänytkään. Ja hyvää vaatetta. Saatte helpolla: kymmenen
markkaa!
HILLERI. No ei olisi paljon noin mainioista housuista!
HURMERINTA. Luuletteko, että olisi ostajia?
HILLERI. Niin ostajiako? Runoilijan housuille olisi vaikka kuin paljon
ostajia, kun vain tietäisivät. Kilvan veisivät, se on varma.
HURMERINTA. Käärikääpäs ne tuohon paperiin. (Pukee ylleen liivin.) Ja
toimitatteko minulle vielä yhden asian? Viette taas kirjeen?
HILLERI. Taasko rouva Danellille?
HURMERINTA. Ei, vaan neiti Salmelalle. (Ottaa pöydältä lompakostaan
nimikortin, jolle kirjoittaa.) Mutta nyt ei ole kirjekuorta! (Viskaa
nimikortin pöydälle.) Te voitte suullisesti toimittaa asian.
HILLERI. Kyllä, jos ei se kovin mutkallinen asia ole.
HURMERINTA. Sanotte neiti Salmelalle minulta terveisiä, että minun
pitäisi saada tavata häntä heti.
HILLERI. Kyllä minä sellaisen asian voin toimittaa. (Yrittää
lähtemään.)
HURMERINTA. Te voitte ottaa samalla sen paketinkin.
HILLERI. Mitä minä tästä sanon?
HURMERINTA. Jätätte vain hänelle. Mutta sanokaa, että minä matkustan
tänä iltana laivassa.
HILLERI. Matkustatteko pois täältä?
HURMERINTA. Pois! Minuthan on kutsuttu Helsinkiin.
HILLERI. Helsinkiin kutsuttu? Ohoo!
HURMERINTA. Sanomalehden toimittajaksi sinne. (Ottaa lompakostaan
sähkösanoman, jonka antaa nähtäväksi Hillerille, ja alkaa kävellä
edestakaisin kädet taskuissa ja silmäten Hilleriä). Niin! (Yht'äkkiä
käy selittämään.) Kirjoituksella, josta siinä sanotaan, että on
herättänyt yleistä huomiota, tarkoitetaan tietysti sitä johtavaa
kirjoitusta, jonka minä kirjoitin lehteen valtiollisista asioistamme.
HILLERI. Niin tietysti.
HURMERINTA (kävellen). Se sähkösanoma tuli sopivaan aikaan. Oli hauska
nähdä, miten niiden herrain johtokunnan jäsenten naamat venyivät
pitkiksi!
HILLERI. Mutta kyllä tässä herra runoilija on pienessä ereyksessä.
HURMERINTA. Mitä?
HILLERI. Tämä sähkösanoma on täältä.
HURMERINTA. Täältä! (Lukee sähkösanomasta.) Otatteko vastaan
toimittajan paikan täällä perustettavassa uudessa sanomalehdessä?
HILLERI. Niin, täällä.
HURMERINTA. Mutta »täällä» tietysti tarkoittaa sitä paikkakuntaa, josta
sähkösanoma on lähetetty. (Hämmästyy, kääntelee ja katselee, silmää
välistä Hilleriä.) Mitä! Mitä tämä on! (Repii sähkösanoman ja jää
katsomaan vihaisesti Hilleriä.) Roisto! (Kävelee edestakaisin, pysähtyy
Hillerin eteen.) Roisto!
HILLERI. Sen sähkösanoman kirjoitti meidän tohtori, jonka nimikin oli
siinä alla.
HURMERINTA. Te ja teidän tohtorinne ja kaikki täällä olette
samallaisia!
HILLERI. Herra runoilija on nyt ereyksissä. Tohtori on hyvin soma mies
ja hyvä mies, mutta pieni koiransilmä. Hän käski minun juoksuttaa tuon
sähkösanoman herra runoilijalle johtokunnan kokoukseen, sanoi että
venytetään vähän niiden herrain naamoja.
HURMERINTA. Pitäköön pilansa esineenä muita elköönkä minua!
HILLERI. Herra runoilija on suuressa ereyksessä. Tohtori ihailee
kovasti herra runoilijaa ja järkähtämättömästi luottaa teihin, saatte
pian kuulla hänen omasta suustaan. Hän tulee luoksenne.
HURMERINTA. Mikä oli sitten tarkoitus?
HILLERI. Se mitä siinä sähkösanomassa sanottiin.
HURMERINTA. Perustetaanko tänne uusi lehti?
HILLERI. Kauan ovat sitä tuumineet, mutta on ollut puute sopivasta
miehestä.
HURMERINTA. Minkä vuoksi Hilleri ei minulle mitään maininnut ennemmin?
HILLERI. En tiennyt heidän päätöksestään.
HURMERINTA. Olisitte sähkösanoman tuodessanne antanut jonkun merkin!
HILLERI. Kyllähän minä herra runoilijaa koetin parhaani mukaan nykiä
housuntakapuolesta ja luulin, että herra runoilija huomasi. Mutta paha
se on, jos herra runoilijalle on tullut jotakin vahinkoa ereyksen
kautta.
HURMERINTA. Ei minulle mitään vahinkoa ole tullut. Ja mieluummin
jäänkin tänne. Mutta kyllähän Hilleri asettuessaan minun sijalleni voi
helposti ymmärtää--
HILLERI. Herra runoilija, helpostihan minä ymmärrän. Herra runoilija ei
voi aavistaakaan, miten paljon minun pitää ymmärtää--vaikeampiakin
asioita.
HURMERINTA. Niin--no unohdetaan nyt tämä, ja kaikki. Jääköön aivan
meidän kesken.
HILLERI. Jääköön, ja jää!
HURMERINTA. No onko se toinen puolue suurikin?
HILLERI. Ei ole suuri.
HURMERINTA. Tohtori on etevin ja innokkain mies siinä.
HILLERI. On intoa toisillakin, vaan ei ole taitoa.
HURMERINTA. Mitä tohtori sanoi minun valtiollisesta kirjoituksestani?
HILLERI. Ei ole minulle puhunut mitään.
HURMERINTA. Onko Hilleri lukenut sen?
HILLERI. Luettiinhan se meillä kotona ääneen.
HURMERINTA. Se on rohkea kirjoitus! Se on niin rohkeasti ja suoraan
kirjoitettu, että minua ihmetytti, kun sensori laski julkisuuteen.
HILLERI. Muuan minun pojistani sai päähänsä, että herra toimittaja on
varmaan ollut Turkin sodassa.
HURMERINTA. Nykyään kysytään rohkeata, varmaa ja horjumatonta
esiintymistä.
HILLERI. Nykyään ja aina.
TARJOILIJANEITI (tulee perältä röyhkeästi). Tässä on huoneesta lasku,
joka on maksettava heti. Jos herralla ei ole rahaa, niin saa herra
muuttaa heti pois!
HURMERINTA (ottaa laskun, jota katselee). Ohhoh! Onpa osattu panna
taksaa! Ja tällaisesta huoneesta, jossa on aivan tahallaan kaikki
mullinmallin.
TARJOILIJANEITI. Jos ei kelpaa, niin menkää muualle!
HURMERINTA. Menenkin. Mutta kyllä minä teitä muistan! (Ottaa rahan
lompakostaan pöydältä ja maksaa laskun.) Odottakaa nyt, minä annan
teillekin ystävyydestänne vähän--(Pistää kätensä liivintaskuun ja antaa
rahan sitä katsomatta tarjoilijaneidille.)
TARJOILIJANEITI (muuttuen erittäin kohteliaaksi). Kiitoksia! Tuhansia
kiitoksia, herra maisteri. Minä tulen tänne vähän siivoamaan. Taikka
maisteri voi siirtyä tuohon viereiseen huoneeseen, se on erittäin
kaunis huone. (Avaa oven.) Maisteri suvaitsee katsoa. Maisteri varmaan
ihastuu siihen.
HURMERINTA. Minä olen niin äärettömästi ihastunut teihin ja teidän
huoneisiinne.
TARJOILIJANEITI. Ja tuosta on ainoastaan sama vuokra kuin tästäkin.
HURMERINTA. Te olette erittäin ystävällinen.
TARJOILIJANEITI. Ja jos maisteri suvaitsee jotakin tarvita, niin
maisteri soittaa vain kellon päälle. (Menee.)
HURMERINTA. Kun sai puolimarkkasen, niin muuttui toiseksi ihmiseksi.
HILLERI. Toisille pitää olla kerrassaan markka, ennenkuin muuttuvat
toisiksi ihmisiksi, jotkut eivät muutu markalla eikä millään.
HURMERINTA. No! Hillerin ei siis tarvitse nyt mennäkään sille asialle,
koska näin kävi. Ja minä suoritan nyt Hillerin vaivat. (Liivintaskusta
antaa katsomatta kaksi rahaa Hillerille.)
HILLERI (ojentaa kätensä). Herra runoilija, minä en muutu enkä
tahdokaan muuttua toiseksi ihmiseksi.
HURMERINTA (katsoo kultarahoja Hillerin kämmenellä). Mitä? Kultarahoja!
HILLERI. Minä tyydyn olemaan sellainen kuin olen.
HURMERINTA. Mistä ihmeestä kultarahoja? (Koettelee taskuaan.) Ja
tässäkin yhä! (Ottaa vielä molemmista taskuista.) Katsokaa! (Panee
kultarahat pöydälle.)
HILLERI. Mutta sehän on tuo herra runoilijan liivi aika kana munimaan
kultamunia!
HURMERINTA. Hopearahoja olen pidellyt irrallaan taskussa.
HILLERI. Se on ruvennut hautomaan ne kullaksi.
HURMERINTA (koettelee ylätaskua). Ja täällä! Katsokaa nyt! (Koettelee
uudestaan joka taskua.) Ei ole enää.
HILLERI. Riittääkin nuo tälle päivälle. Varustakaa nyt vain liivinne
taskuihin hopeata, niin huomenna se on kultaa.
HURMERINTA (pistää kätensä housujentaskuihin ja nostaa molemmin käsin
seteleitä pöydälle). Mutta tämähän on ihmeellistä!
HILLERI. Runoilijan housut repesivät munimaan seteleitä.
HURMERINTA (koettelee takataskua). Ja täällä!
HILLERI. Missä vain tasku on! Pitäisi olla herra runoilijalla enemmän
taskuja.
HURMERINTA (ottaa takkinsa, vetää sen ylleen ja pistää kätensä
taskuihin, joista vetää esiin seteleitä). Tämähän on satua! (Lappaa yhä
pöydälle toisistakin taskuista. Katselee vaatteitaan.) Minun nämä
vaatteet ovat, se on varma. (Koettelee uudelleen takintaskuja.) Jo
loppuivat.
HILLERI. Eikö ole enää muita taskuja?
HURMERINTA (ottaa paketin, jonka repäisee auki, ja kopeloipi siinä
olevain housujen taskut). Ei ole näissä. (Viskaa housut pöydälle.) Nuo
olivat minulla päälläni, vaan nämä riippuivat siellä kamarini seinällä.
HILLERI. Tavallisesti seinistä tarttuu vaatteisiin ikäviä. (Ottaa
muutaman setelin ja haistaa.) Uhhuh! Mikä haju!
HURMERINTA (ottaa setelin, haistaa ja ihastuu). Rouva Danell!
HILLERI. Sitähän minäkin!
HURMERINTA. Sanoiko Rouva Danell Hillerille mitään, kun veitte hänelle
minun kirjeeni?
HILLERI. Paineli vain sydänalaansa.
HURMERINTA. Kuulkaa, Hilleri. Juoskaa rouva Danellin luo ja sanokaa,
että minä en matkustakaan niinkuin rouva Danellille olin kirjoittanut,
vaan olen päättänytkin jäädä tänne, ja että minä sen vuoksi pyydän
nöyrästi saada luvan tulla rouva Danellin luo vielä tänään, tuntina,
jonka rouva Danell suvaitsisi määrätä.
HILLERI. Herra runoilija kirjoittaa lipun. Sillä jos minä suullisesti
tällaista asiaa lähden ajamaan, niin siihen voi tulla liikoja. Neiti
Salmelalle asianne oli niin simppeli. (Hypistelee pöydällä olevia
housuja.)
HURMERINTA (nimikortille kirjoittaessaan). Hän mahtaa olla rikas?
HILLERI. Neiti Salmelako?
HURMERINTA. Ei, ei, vaan rouva Danell!
HILLERI. Niin, rouva Danell. Onhan se tietty asia!
HURMERINTA. Vai niin rikas! Taitaa olla kymmeniä tuhansia?