HILLERI (neiti Salmelan puolimainen käsi kasvojen suojana). Olette
valmis lähtemään, toivotte suuria aikaansaavanne ja mahdollisesti
saattekin.
NEITI SALMELA. Minä saan, minä tunnen sen varmasti.
HILLERI. Te aiotte saada perustetuksi uuden lehden, eikö niin?
NEITI SALMELA. Niin. Ja se ei pitäisi olla mikään vaikeus.
HILLERI. Mutta oletteko valmis pettymykseen? Tiedättekö mitä on
pettymys?
NEITI SALMELA. Se on minulle tuttu. Olen sen koulun käynyt.
HILLERI (äänettömyyden jälkeen). Vähimmällä puuhalla ja vähimmällä
pettymyksellä pääsette siten, että minä otan sen kirjoituksen syykseni.
NEITI SALMELA (kiivastuen). Hilleri! Luuletteko, että Hurmerinta on
raukka? Vai ettekö ymmärrä, että se olisi kurja keino! En olisi
odottanut teidän tuollaista ajattelevankaan saati sitten lausuvan
julki.--Me emme enään puhele!
HILLERI (nousee). No niin. Ministeerinne saa siis mennä?
HURMERINTA (tulee kamaristaan). Minä kasasin kaikki kiireimmittäin.
Olisiko Hillerillä aikaa viedä minun tavarani seurahuoneelle?
HILLERI. On kyllä, herra toimittaja.