PORMESTARI. Uskaltanut!
PORMESTARINNA. Niin. Olet sanonut, että mikä sitä riitelemään ja
sakottamaan, että koettaa elää rauhassa--
PORMESTARI. No eikö ole eletty rauhassa? Hä? Eikö ole ollut hyvä sopu?
Häh?
PORMESTARINNA. Minäkö sen sovun ja rauhan olen hävittänyt? Minäkö?
Syytätkö sinä minua siitäkin? (Itkien.) Alfred, Alfred! Kuka sen
tietää, kuinka pian minusta pääset.
PORMESTARI. Mutta enhän minä, mamma, ole sanonut, että sinä sen olet
hävittänyt. Minähän kysyin vain, että eikö ole ollut sopu ja rauha?
Meitä ovat kaikki kunnioittaneet. Nyt ne meille nauravat vasten naamaa!
PORMESTARINNA. Minä en ilkeä enää näyttäytyä omalla pihallakaan.
PORMESTARI. Ja kiitä siitä Hurmerintaa, jonka sinä hommasit meille
asumaan.
PORMESTARINNA. Kas niin, taas minun syyni. Minä se olen hommannut, minä
vain aina.
PORMESTARI. No kukas hänet hommasi? Etkö juuri sinä? Sinun piti saada
lapset sullotuksi ahtaalle ja tuo kamari tuosta Aleksandran kamarin
vierestä Hurmerinnalle. Sinä lensit ja leuhotit, hommasit hänelle
juhlat, menit laivasillalle vastaanottamaan kuin suurtakin herraa. Mitä
varten?
PORMESTARINNA. Sinäpä se ensinnä ehdotitkin, että otettaisiin meille.
KANTTORI ja POMMERI tulevat eteisestä käsikynkässä.
POMMERI. No, onko nyt mielenne hyvä, kun olette saaneet koko kaupungin
--miten sinä kanttori sanoitkaan?