Eräänä seuraavan talven ehtoopäivänä odotti Elisabet kotona, luotsin
tuvassa, miestänsä palaavaksi matkalta. Hän käveli levottomana ja
silmäili alinomaa ulos ikkunasta. Koko edellisen vuorokauden oli
merellä vallinnut myrskysää. Hänen olisi pitänyt palata aamupäivällä,
mutta nyt alkoi jo hämärtää.
Hän heitti ompeluksensa, mutta ei voinut vielä sytyttää valoa ja
tehdä iltaa, istuihan vain hämärissä liesitulen heittäessä valoansa
lattialle. Liedellä porisi pieni kattila. @@ Gjert kävi koulua
Arendalissa @@ hän asui tädin luona @@ ja Henrik istui tulen ääressä
kirvotellen veitsellään puupalasestaan pitkiä lastuja.
"Alkaa jälleen puhaltaa ankarasti, Henrik", virkkoi hän sitaisten
huivin päähänsä aikeissa lähteä ulos.
"Ei maksa vaivaa, äiti", arveli vuoleksija halkaisten veitsellään
pitkän puikon rintaansa vasten. "Siellähän on sysipimeä!"
Elisabet luopuikin aikeestaan, ennenkuin oli ehtinyt ovelle. Mutta
samassa hän seisahtui kuuntelemaan; hänestä tuntui siltä kuin olisi
joku ollut tulossa sisään.
"Hän tulee!" huudahti hän äkkiä rientäen ulos.
Kun luotsi astui eteiseen vettä valuvine öljytakkineen, kietoutui
käsivarsipari hänen ympärilleen.
"Kuinka kauan sinä oletkaan viipynyt, Salve!" huudahti hän ottaen
mieheltään, mitä hänellä oli kädessään, ja astui edellä tupaan, missä
sytytti kynttilän.
"Onko sattunut jotakin erinomaista? Minä kuulin sinun eilen
luotsanneen jonkin kaljaasin Arendaliin ja luulin sinun palanneen
jo aamulla. Eilen oli kamala ilma, Salve @@ minä olin hieman
peloissani", jatkoi hän kiirehtien riisumaan miehensä yltä öljy
vaatteita.
"Minä olen ansainnut hyvin, Elisabet!" virkkoi luotsi tyytyväisenä.
"Kaljaasistako?"
"Niin @@ ja sitten minulla oli jotakin toimitettavaa Arendalissa,
joten pääsin lähtemään vasta päivällisen jälkeen."
"Olet kai jutellut Gjertin kanssa?"
"Olen kyllä!" @@ Hän loi hieman kärsimättömän katseen kohti ovea.
"Voiko hän hyvin?"
"Kysyhän häneltä itseltänsä!" vastasi Salve oven samassa auetessa ja
Gjertin astuessa sisään äänekkäästi tervehtien: "Hyvää iltaa, äiti!"
Elisabet riensi sulkemaan poikansa syliinsä.
"Ei kuivaa lankaa koko pojassa!" valitti hän säälien kuten äiti
ainakin.
"Mutta Salve kulta, mitä tämä merkitsee? Kuinka voi poika olla poissa
koulusta?"
"Kun olemme saaneet kuivaa yllemme ja lämmitelleet hieman, niin
selitän asian sinulle, äiti", vastasi luotsi veitikkamaisesti, @@
"hän jää tänne luoksesi kokonaiseksi viikoksi."
Elisabet askarteli hyvillä mielin luoden silloin tällöin silmäyksen
Gjertiin, jonka näytti olevan ylen vaikea pitää omana tietonaan
jotakin uutista, ja hänestä mieheensä, jonka ilme ei kumminkaan
mitään ilmaissut.
Ovi oli auki keittiöön, missä takkavalkea loimotti korkeana.
Istuuduttuaan, täytettyään piippunsa ja vedettyään muutamia haikuja
virkkoi luotsi:
"No, kerrohan asia, Gjert! Minä näen, ettet kykene kauempaa
pidättymään."
"Niin, äiti!" huudahti hän. "Isä sanoo, että minusta pitää tulla
meriupseeri ja senvuoksi hän on ottanut minut pois koulusta ja vie
minut ensi viikolla mukanaan Frederiksvärniin."
Henrikin suu avautui hiljalleen.
Elisabet, joka hämmensi puuroa, loi mieheensä melkein pelästyneen
katseen:
"Mitä ajatteletkaan, Salve?"
"Eikö olisi sangen somaa, jos näkisit pojan kerran astuvan luoksesi
tupaan kiiltävässä univormussa, Elisabet? Sinähän olet aina pitänyt
siitä kuosista", lisäsi hän hieman leikkisästi. "Ja kun sinusta ei
voinut upseeria tulla @@ eivät kerta kaikkiaan huoli ottaa naisväkeä
sotalaivojemme miehistöön @@ eikä minustakaan ollut mihinkään
sellaiseen, niin olen ajatellut, että annamme Gjertin koettaa."
"Oletko ihan tosissasi, Salve?" kysyi Elisabet silmäillen yhä
jännittyneenä miestänsä. Luotsi nyökkäsi myöntävästi.
"No, jos isäsi niin tahtoo, niin @@ niin Jumala sinua siunatkoon,
poikaseni!" virkkoi Elisabet silittäen Gjertin otsaa.
"Nytpä voit jälleen siirtää laiturisi tupaan, Henrik! Saat jutella
Gjertin kanssa, jos hän vielä suvaitsee vastata sinunlaisellesi
halvalle miehelle. Sanohan, tahdotko ruveta laivakapteeniksi ja
ansaita yhtä paljon kuin kaksi tuollaista univormupukuista veitikkaa!
Niin pääsisimme, äiti ja minä, teiltä rauhaan täällä keittiössä!"
Heidän kahden kesken jäätyään kysyi Elisabet:
"Mitä sinulle onkaan tapahtunut, Salve?"
"Näetkös, minä olin saanut päähäni sellaisen ajatuksen, että
Gjertistä pitää tulla hieman parempi mies kuin isästä, ja niinpä
menin Beckin, luotsivanhimman puheille ja tiedustelin häneltä, miten
minun oli meneteltävä saadakseni pojan edistymään sillä uralla. Niin,
minä keskustelin vielä Beckin nuoren rouvankin kanssa."
"Hyvä ystävä, menitkö tosiaankin Beckin luo?"
"Menin. Pojan täytyy päästä eteenpäin! Pyysinpä häneltä vielä
puolittain anteeksi vanhoja purevia puheitani @@ ja me sovimme. Hän
on pohjaltaan kelpo ukko, jolle minä olen tehnyt paljon vääryyttä.
Hän sanoi aina muistaneensa, että minä olin pelastanut hänen vanhan
'Junonsa' ja kertoi silloin aikoneensa tehdä minusta aluksen
päällikön. Meidän siinä jutellessamme tuli Beckin nuori rouva
huoneeseen ja kuuli, mistä oli kysymys. Hän innostui kovin asiaan,
koska @@ kuten sanoi @@ sinä olet hänen vanha ystävättärensä, ja
arveli, että Gjert voi saada vapaapaikan opistossa, kunhan hän
ensinnä on suorittanut tutkintonsa kesään mentäessä. Hän tuntee
siellä vaikutusvaltaisia henkilöitä, ja kun luotsivanhin kirjoitti",
@@ jatkoi Salve hieman hämillään @@ "että minä olen kerrassaan
harvinainen luotsi, jolle valtion kannattaisi antaa palkinto @@ niin
asian pitäisi sujua sitäkin helpommin. Niinpä luotsivanhin kirjoitti
anomuksen minun puolestani."
"Entä sitten?" tiedusti Elisabet jännittyneenä.
"Niin, hän sepitti itse minulle todistuksen @@ minulla ei ollut
aavistustakaan, että olen niin melkoinen mies", nauroi Salve.
"Näetkös!" huudahti Elisabet luoden mieheensä ylpeän katseen.
"Vihdoinkin! Nyt hän sen tunnustaa!"
"Ja ellei kävisikään päinsä sillä tavoin, niin voinee Salve
Kristiansen suorittaa sen omasta taskustaankin @@ sillä luonnistua
sen pitää! Kalliiksihan se käy, mutta meillä on vähän säästöpankissa
ja loppu saataneen aikanaan. @@ Voipa olla hyväkin, että minua jokin
asia kannustaa lähtemään mökistä, muutenhan voisin rakastua liiaksi
sekä siihen että sinuun, Elisabet!" virkkoi hän vetäen vaimonsa
luokseen. "Minä tarvitsen toisinaan hieman ryöppyä ja rajusäätä;
luonto vaatii, kuten hyvin tiedät. Ei saa myöskään kääntyä pelkäksi
valheeksi se, mitä luotsivanhin on minusta kirjoittanut."
Elisabet silmäili miestään. Syvä tunne valoi kajastettaan hänen
kauniisiin kasvoihinsa.
"Kuinka onnellisiksi olemmekaan tulleet, Salve!" huudahti hän. "Jospa
olisi ollut niin laita alusta pitäen!"
"Minä olen miettinyt sitä asiaa, Elisabet!" virkkoi Salve vakaasti.
"Siinä on varmaan ollut ohjaajana minua viisaampi, sillä minussa oli
paljon pahaa, kun palasin pitkältä matkaltani. @@ Sinä jouduit siitä
kärsimään, raukka!"
"Minähän se sinut ajoin niille teille, Salve."