Sydämenikö sykintä vai elämäinkö hengitys saa korvissani kaikumaan
tämän liikkeelle lähtenyttä junaa muistuttavan jyrinän, kun se
kärsivällisesti ja varmasti, tasaisin nykäyksin, kulkee yli sen ajan,
joka vielä minut erottaa Nicolasista, ikäänkuin samoisi rajattoman maan
halki?
Elämäni sykkii sykkimistään kuivassa ja hitaassa ajassa. Jokainen
elämäni sykintä on kuin rattaan huohottava ja raskas pyörähdys, joka
lähentää minua Nicolasiin.
Pascalin vaivaiset pienet sanat kuolevat kauas taakseni... tämän
raihnaisen sanat, jotka hetkisen olivat soineet omaantuntooni saakka.
Elämäni pauhu paisuu, täyttää korvani metelillä, peittää lasteni melun,
sen peloittavan melun, jonka nostaa vieressäni leikkivien lasteni
viattomuus.