Kuitenkin, kun ajattelen lähtöä, herää jokin levoton tunne minussa, ja
jotakin repeää äkkiä. Se menee varmasti ohitse. Lähdön sekava hetki
vain saattaa mieleni hämmennyksiin...
Nyt jo pitää lähteä! Lähteä niin pian, kun kesäkään ei tahdo mennä
pois...
Oi, tahtoisin yhden ainoan kerran vielä saada takaisin sieluuni
Nicolasin sielun... voidakseni poistua tyydytettynä...
Nimitetäänkö tätä hedelmätöntä kiihtymystä, näitä sielun sopukoista
nousevia täristyksiä ja tätä vitkallista kapinan tunnetta, joka kohoaa
ja sammuu huulille, epätoivoksi?