Me juhlan tässä vietämme muistoksi Porthanille. Jos ken on arvon
ansainnut, niin kuuluu kait se sille, jok' eestä maamme armahan niin
paljon toimitti. Ken enemmin on tehnynnä kuin teki Porthani?
Hän on se, jonka mielehen juolahti ensi kerran, ett' ollut muinaisuutta
on Suomellai jonkun verran, ett' löytyi monta aarretta, joist' ei viel'
tiettykään; ja senpä tähden rupesi hän niitä etsimään.
Vaikk' alla synkän peittehen lepäsi aartehemme, hän sieltäkin ne
ilmitoi ja saatti etehemme. Ne aarteet, joista hälle on ikuinen kunnia,
on muinaissadut, runomme ja meidän historja.
Hän suomalaisen luontoa kun tutki, löysi siellä avuja, joita huomattu
ei oltukahan vielä: se tyly ulkomuoto vaan ol' peite sielujen, joihinka
Luoja laskenut ol' suuren rikkauden.
Hän muinaisuuden Suomenmaan kun valkeuteen veti, myös tulevista
tarpeista hän rakkaan huolen piti, opettajana monelle. Hän alku onpi
niin tietoihin, jotka kauttansa myös meihin kylvettiin.
Ja seuraellen polkujaan me eestä isänmaamme myös voimamme ja hikemme
ilolla uhratkaamme! Ja siunaellen muistoaan nähkäämme siitä myös, ett'
toimi, lempi, uutteruus voittaapi joka työss'.
Porthan on pellot perkanut ja raivannunna tiemme; me taasen peltoon
valmiisen nyt kevätkylvön teemme. Ja tulevaiset suvut meit' on siitä
siunaavat, ja vaivoistamme hedelmät on heille tulevat.