(Epilogi.)
Kuin syksyn lehdet heelmät riemujen
on varisseet,
ja päivätyöni kera päivien
pois vierineet.
Mut tää, mut tää,
min murhe totteleva Sallimaa
mun elämäni hiekkaan kirjoittaa,
se jää, se jää!
Syö aika graniitin ja marmorin,
Syö sydämen.
Vain tuulen laulu hautaristeihin
on ikuinen.