(Tomu-uurnan kyljestä.)
Päivät on menneet kuin joutuva haaksi
myrskyssä, yössä,
tuskassa, työssä.
Taisto ja vaiva
kaikki on vaipunut varjojen taaksi.
Vuodet on juosseet kuin juoksija parhain
halk' elon viekkaan
hetkien hiekkaan.
Oi, polo rinta,
siksikö loimusit myöhään ja varhain!
Syöksyit kuin syöstävä: sama on matkaa
ain' yhä eessä.
Kuplaset veessä
suista ei merta,
aalto aallon leikkiä jatkaa.
Kaikki, mi syntyy, ollut on ennen.
Hetkille hohdon
suo, tulijohdon,
Kuoleman myrsky,
ylväys yksilön turmaansa mennen.
Kaikki, mi ollut on, jälleen palaa.
Tyynny ei veri.
Täyty ei meri,
vaikka maan virrat
kaikki sen helmaan syöksyä halaa.
Nopsa kuin nuoli on pääskyn lento.
Suotta on vaivas:
liian on taivas
korkea sulle,
liian on siipesi vaarassa hento!
Aurinko välkkää, päästä ei luoksi.
Turhuuden retki,
kiitävä hetki,
kuink' olet kaunis,
kaunis lyhkäisen onnesi vuoksi!
Aika on iloita, aika on huolla.
Hyvän ja pahan
katoamahan
luonut on Luoja.
Suo elon maljasta maistaa ja kuolla!
Lennellä ilmassa linnun on valta.
Laulain se nousi,
siksi kuin jousi
Maassa se nuolta ei vartoa malta.
Läks sirkkuparvesta vaaran alta
morsiussaatto...!
Taivahan taatto,
suo meidän lentää,
pudota kohdalta korkehimmalta!