Kuink' ajaa kuollut keviäst',
heljästi paistaa kuu!
Soi hiljaa synkkä sypressi,
sa musta murhepuu!
Pois laske taakkas, matkamies,
täss' aika seisahtuu!
Täss' aukee ikuisuutehen
väsyneen virran suu.
On varjon varjo retkemme,
myös olevainen muu.
Koht' ystäväst' on jäljellä
vain valkeneva luu.
Koht' uudet sataa kyyneleet
ja vanhat unhoittuu.
Oi, soita rauhaa sieluille,
sa unhon musta puu!