Kun "Tulella ja miekalla" (Ogniem i mieczem) v. 1884 ilmestyi,
herätti se ihastuksen, jollaista ei pitkään aikaan mikään puolalainen
kirja ollut saanut osakseen. Ulkomaillakin johti teos yleisön
huomion Puolaan ja puolalaista kirjallisuutta aljettiin kääntää
länsi-eurooppalaisille kielille. Puolalaisia viehätti tässä kirjassa
sekä Sienkiewiczin yhtä värikäs kuin asiallinen kertomistapa että
itse isänmaallinen aihe: vyörytetäänhän tässä teoksessa silmien
ohitse joukottain henkilöjä ja tapauksia eräästä puolalaisen
historian kohtalokkaimpia aikakausia.
Vaikka "Tulella ja miekalla" luonnollisesti on löytänyt ja aina tulee
löytämään likeisimmän lukijapiirinsä Sienkiewiczin kotimaassa, on sen
viehätysvoima ei-puolalaiseenkin lukijaan suuri. Tämä Sienkiewiczin
nuoruudenteos on kuin onkin niitä historiallisia romaaneja, joissa
kuulemme ikäänkuin historian humisevan päidemme päällä ja tunnemme
ihmisjoukkojen kamppailun alkuoloista, kaaoksesta kohti järjestettyjä
oloja, selkeyttä. Kuin loistava, Sienkiewiczin kuuluisan maamiehen
Matejkon, maalarin, kuvasarja, leviävät Tulella ja miekalla-teoksen
tapahtumat lukijan eteen.
Pari sanaa suomalaiselle lukijalle selitykseksi hiukan
monimutkaisesta kasakkalaitoksesta.
Puola oli 16:nnella vuosisadalla kohonnut Itä-Euroopan mahtavimmaksi
valtakunnaksi. Koko itäinen puolisko oli kansallisuudeltaan
liettualainen ja venäläinen. Varsinkin valtakunnan lounaisissa
maakunnissa asui venäläisiä, etupäässä vähävenäläisiä, jotka olivat
kreikkalaiskatolista uskoa. Puolalaiset yrittivät heidän keskuuteensa
levittää roomalaiskatolista uskontoa. Tämä nosti vähävenäläiset
vastarintaan, joka kävi yhä kovemmaksi, kun puolalaiset saattoivat
osan ennen vapaita vähävenäläisiä talonpoikia maaorjuuteen.
Vähävenäläisen vastarinnan johtajiksi tulivat kasakat, joiden
keskustaksi 16:nnen vuosisadan lopulla muodostui Sicz eli Setsh
eräällä Dnieperin saarella koskien alapuolella. Sensijaan että he
ennen olivat ryöstäen hyökkäilleet tatarilaisten ja turkkilaisten
alueille, he 1590-luvulta alkaen ahdistelivat myöskin puolalaisten
ylimysten kaakkoisissa rajamaissa olevia maatiloja. Heidän joukkoonsa
oli näet siirtynyt paljon puolalaisten herrojen karanneita
maaorjia. Nämä hyökkäykset kehittyivät vähitellen varsinaisiksi
sotaretkiksi Puolaa vastaan ja tulivat sitä vaarallisemmiksi,
jota lujemmaksi kasakkain sotilaallinen järjestö oli muodostunut.
Rauhanteossa kasakkasotien jälkeen oli aina kysymys siitä, kuinka
suuri kasakkasotajoukko sai olla. Niin esim. v:n 1625 sopimuksessa
määrättiin, että kasakkajoukkoja saisi olla 6000 miestä, muiden
oli palattava takaisin maaorjuuteen. Sallittu kasakkamäärä oli
pantava luetteloon, rekisteriin. Rekisterikasakat olivat siis Puolan
hallituksen suvaitsemia kasakkoja ja heihin luultiin voitavan
luottaa. Erittäin vihasivat kasakat Puolan valtakunnan suojaksi
heidän lähimpään naapuruuteensa rakennettua Kudakin eli Kodakin
linnoitusta. Useissa taisteluissa koettivat kasakat hävittää
Kudakin ja suurentaa "rekisterin" lukumäärää. V. 1638 saivat
kasakat onnettoman kapinan jälkeen kärsiä suuren nöyryytyksen.
Heidän itsehallintonsa lakkautettiin, he saivat asua vain kolmessa
starostakunnassa. "Rekisteri" alennettiin jälleen kuuteentuhanteen,
mitään sen ulkopuolella olevia kasakoita ei tunnustettu. Hävitetty
Kudakin linnoitus rakennettiin uudelleen ja kasakat alistettiin
Ukrainaan majoitettujen puolalaisten sotajoukkojen valvontaan. Mutta
vain kymmenkunnan vuotta kesti hiljaisuutta. Bohdan Chmielnickin
johdolla nousi koko Ukrainan kansa kapinaan puolalaisia vastaan.
Siitä alkoi Puolan valtakunnan nopea heikentyminen. Kasakatkaan
eivät kuitenkaan saavuttaneet toivomaansa tulosta. V. 1654 Ukraina
yhdistettiin Moskovan valtakuntaan ja samalla myöskin entinen vapaa
kasakkajärjestö loppui.
Puolalaisten nimien kirjoituksessa on seurattu -- mikäli meidän
kirjapainoissamme löytyvät merkit ovat sallineet -- puolalaisten
omaa kirjoitustapaa. Sen selittämiseksi riittänee seuraavien
seikkain mainitseminen: _c_ on äännettävä kuin suomen _ts_ siis:
Chmielnicki l. Hmjelnitski; _cz_ on _tsh_, esim. Sicz l. sitsh; _z_
on soinnillinen _s_-äänne (esim. ven. znak); _ch_ = _h_; _rz_ äännetään
_sh_ (_r_ ei kuulu ollenkaan) esim. Skrzetuski l. Skshetuski.
_Suomentaja_.