kadoksissa olevan tyttärensä siinä kuvattuihin piirteisiin.
Loordi Greystoke tarkasti hetkisen valokuvaa. Hänen silmiinsä välähti
omituinen ilme. Hän kosketti kyynärpäänsä ääressä olevaa soittokelloa,
ja tuokiossa astui palvelija sisälle.
"Pyydä, että miniäni olisi hyvä ja tulisi tänne", käski hän.
Molemmat miehet istuivat ääneti. Kenraali Jacot oli liian hyvin
kasvatettu ilmaistakseen mielipahaa ja pettymystä, jota hän tunsi siitä
ylimalkaisesta tavasta, jolla loordi Greystoke oli sivuuttanut hänen
käyntinsä aiheen. Heti kun nuori rouva olisi saapunut ja tullut hänelle
esitellyksi, aikoi hän lähteä. Hetkistä myöhemmin astui Miriam sisälle.
Loordi Greystoke ja kenraali Jacot nousivat ja katsoivat häneen.
Englantilainen ei virkkanut sanaakaan esittelyksi: hän tahtoi panna
merkille, minkä vaikutuksen tytön kasvot ensi näkemältä tekivät
ranskalaiseen, sillä hänellä oli teoria -- taivainen teoria, joka oli
juolahtanut hänen mieleensä sillä hetkellä, kun hän silmäili Jeanne
Jacotin lapsenkasvoja.
Kenraali Jacot vilkaisi Miriamiin ja kääntyi sitten loordi Greystokeen
päin.
"Kuinka kauan olette tämän tiennyt?" kysyi hän hiukan syyttävästi.
"Siitä asti, kun näytitte minulle tuon valokuvan hetkinen sitten",
vastasi englantilainen.
"Hän se on", sanoi Jacot vavisten hillitystä liikutuksesta; "mutta hän
ei tunne minua -- ei tietenkään voi tuntea." Sitten hän kääntyi
Miriamin puoleen. "Rakas lapseni", virkkoi hän, "minä olen sinun..."
Mutta Miriam keskeytti hänet nopealla, iloisella huudahduksella ja
juoksi avosylin häntä kohti.
"Minä tunnen, minä tunnen!" riemuitsi hän. "Oh, nyt minä muistan!" Ja
vanha soturi sieppasi hänet syliinsä.
Jack Clayton ja hänen äitinsä kutsuttiin saapuville, ja kun tarina oli
kerrottu, olivat hekin iloissaan, että pieni Miriam oli löytänyt isän
ja äidin.
"Etkä sinä nainutkaan arabialaista löytölasta", virkkoi Miriam. "Eikö
se ole mainiota!"
"Sinä olet mainio", vastasi Tappaja. "Minä nain pienen Miriamini enkä
omasta puolestani välitä, onko hän arabialaistyttö vai pelkkä pieni
mangani."
"Hän ei ole kumpikaan, poikani", sanoi kenraali Armand Jacot. "Hän on
ruhtinatar omalla oikeudellaan."