Senjälkeen on apostolin suuri ääni ollut vaiti. Hänen ruumiinsa on kuin
muurattu hautaan. Mutta haudat eivät ole koskaan sulkeneet ajatusta.
Ja hänen näkymätön sielunsa elähdyttää yhä jatkuvasti Intian ääretöntä
ruumista. _Rauha, »pois väkivalta» ja kärsimys_ ovat ainoat tiedonannot
vankilasta.[89] Hänet on kuultu. Järjestyksen sana on kiitänyt maan
äärestä toiseen. Kolme vuotta aikaisemmin olisi Gandhin vangitseminen
aikaansaanut verenvuotoa Intiassa. Kun huhu siitä levisi maaliskuussa
1920, nousivat kansanjoukot. Ahmedabadin tuomion otti Intia vastaan
uskonnollisesti vaieten. Tuhannet intialaiset antoivat vangita itsensä
rauhallisen iloisina. _»Pois väkivalta» ja kärsimys_... Tämä oli
erikoisena esimerkkinä siitä, miten syvälle kansan sieluun jumalallinen
sana oli tunkeutunut.
Sikhit, kuten tiedetään, ovat aina olleet Intian sotaisimpia
heimoja; heitä oli laumoittain palvellut sodan aikana sotaväessä.
Viime vuoden kuluessa nousi vakava riita heidän keskuudessaan. Sen
alkusyy oli mitätön (meidän eurooppalaisten silmissä). Uskonnollinen
Sikh-renessanssi oli nostattanut Akali-lahkon, joka tahtoi puhdistaa
pyhättöjä. Nämä pyhätöt olivat tulleet huonomaineisten vartijain
elinkautisiksi paikoiksi, ja he kieltäytyivät edelleenkin muuttamasta
niistä. Hallitus ryhtyi heitä puoltamaan laillisuussyistä. Silloin
alkoi noin elokuussa 1922 Guru-Ka-Bagh'in[90] jokapäiväinen kärsimys.
Akalit olivat omistaneet »pois väkivalta» -opin. Tuhat heistä
asettautui pyhätön lähelle, neljä tuhatta Amritsarin Kultatemppeliin.
Joka päivä sata vapaaehtoista (suurin osa sotapalvelusiässä,
useat viime sodassa palvelleita) lähti Kultatemppelistä tehtyään
lupauksen Jumalalle, etteivät käytä väkivaltaa töissä eikä sanoissa
ja saavuttavat Guru-Ka-Baghin tai saa heidät muuten tiedottomina
tuoda takaisin. Toisesta tuhannesta kaksikymmentä akalia teki saman
lupauksen. Eräällä sillalla lähellä pyhättöä odotti brittiläinen
poliisi pitkin rautapäisin seipäin. Ja joka päivä kehittyi harhalta
näyttävä näky, jota meille kuvaa Andrewsin, Santiniketanin professorin
ja Tagoren ystävän unohtumaton kertomus.[91] Akalit, päässä musta
turbaani, jota koristi pieni valkokukkainen kiehkura, saapuivat
poliisijoukon vastapäätä ja seisahtuivat metrin päähän rukousasentoon
hiljaisina, liikkumattomina. Poliisit lyövät heitä ankarasti pitkillä
kepeillään. Sikhit kierivät maassa, nousevat uudelleen ylös, jos
voivat, alkavat uudelleen; uudelleen heitä lyödään, joskus poljetaan
siksi kunnes he menettävät tajuntansa. Andrews ei kuule huutoakaan, ei
huomaa yhtään uhmakatsetta. Ympärillä jonkun matkan päässä satakunta
katselijaa, kasvot tuskasta jännittyneinä, rukoilee hiljaa, ihailun ja
kärsimyksen ilmein.
»He muistuttivat minulle», sanoo Andrews, »Ristin varjoa.»
Englantilaiset, jotka kertovat tästä näytöksestä sanomalehdissään,
ihmettelevät ymmärtämättä mitään, toteavat vastenmielisesti, että
mieletön uhrautuminen on loistava voitto »pois väkivalta» -liikkeen
armeijalle ja että Punjabin väestö on sen lumoama. Mutta ylevämielinen
Andrews, jonka puhdas ihanteellisuus on oppinut lukemaan Intian sielua,
on tässä nähnyt, kuten Goethe Valmyssa, uuden aikakauden alun: »_uusi
sankaruus, kärsimyksen opettama, on noussut tämän maan päälle; uusi
hengen sota...»_
Kansa itse näyttää paremmin säilyttäneen Mahatman ajatuksen kuin
ne, jotka olivat saaneet toimekseen olla opastajia. Muistamme
oppositioina, joka oli ilmennyt Delhin kongressin komiteassa
kaksikymmentä päivää ennen Mestarin vangitsemista. Se uudistui, kun
kongressin komitea kokoontui uudelleen Lucknowissa kesäkuun 7 p:nä
1922. Vallitsi suuri tyytymättömyys Gandhin määräämään kärsivällisen
rakentamisen ja odotuksen ohjelmaan nähden; halu siirtyä tästä
siviilitottelemattomuuteen vahvistui. Asetettiin tutkimuskomissioni
tarkastamaan, oliko maa riittävästi valmis tottelemattomuuteen.
Komissioni kulki ympäri Intian; ja sen syksyllä antama tiedonanto oli
masentava: se ei ainoastaan väittänyt, että tottelemattomuus oli sillä
kertaa mahdoton, vaan puolet jäsenistä (miehiä koetelluin uskoin)
tahtoi luovuttavan itse »pois väkivalta» -liikkeen gandhilaisista
menetelmistäkin, poliittisten virkojen vieromisesta, ja että
_Swarâj_-(Home Rule)-puolue muodostuisi hallituksen neuvostojen
helmassa, lyhyesti, että »pois väkivalta» -liikkeestä tulisi itse
asiassa parlamentaarinen oppositsioni. Täten Gandhin opin olivat
rikkoneet toiselta puolen väkivaltaiset, toiselta pidättyvät.
Mutta Intia pani vastaan. Intian kansalliskongressi vuotuisessa
kokouksessaan Gayassa joulukuun lopulla 1922 vahvisti uudelleen
painavasti uskollisuutensa vainottua Johtajaa kohtaan ja uskonsa
»pois väkivalta» -oppiin. 1740 äänellä 890:tä vastaan se hylkäsi
ehdotuksen osanotosta lakiasäätäviin neuvostoihin.[92] Ja lopuksi
päästiin uudelleen yksimielisyyteen poliittisen lakon jatkamisesta
vain pienin yksityiskohtaisin poikkeuksin menetelmissä. Hyljättiin
ainoastaan ehdotus kaikkien englantilaisten kauppatavarani
hylkimisestä, viisaasti kylläkin huolehtien siitä, ettei herätettäisi
eurooppalaisten työntekijäin vastustusta. Aina rohkeampi Khilafatin
moslemien konferenssi oli äänestänyt tämän hylkimisen puolesta suurella
enemmistöllä.
Tässä historiankohdassa meidän tulee keskeyttää kertomuksemme
gandhilaisten suuresta liikkeestä. Huolimatta muutamista myönnytyksistä
joita ei voitu välttää mestarin ja hänen parhaimpien oppilaittensa,
varapäällikköjen (erittäin Ali-veljesten), vangittujen kuten hänkin,
poissa ollessa, se on kestänyt voitollisesti ensimmäisen opasta vailla
vierineen vuoden epäilyttävän koetuksen. Ja englantilaisten lehtien
tunnustama pettymys Gayan kongressin jälkeen osoittaa, miten tärkeä
tämä voitto oli.[93]
Mitä tästä tulee lopulta? Eikö Englanti menneiden virheiden opettamana
osoittaudu taitavammaksi kansan innon hillitsijäksi? Eikö tämän
kansan järkähtämättömyys väsy? Kansoilla on vähän muistia; ja epäilen
kovasti, säilyttääkö Intian miesten muisti kovinkaan kauan Mahatman
opetuksia, elleivät ne ole olleet jo kauan aikaa sitten kirjoitetut
heimon sisimpään. Sillä jos nero on ainoastaan suuruutensa takia suuri,
olkoonpa sitten tai ei ympäristönsä kanssa sopusoinnussa, hän on
toiminnan nero vain rotunsa vaistojen, aikansa tarpeiden ja maailman
odotusten ilmaisijana.
Sellainen on Mahatma Gandhi. Hänen _Ahimsâ_ (»Pois väkivalta»)
periaatteensa oli uurrettu Intian sydämeen jo kaksituhatta vuotta
sitten: Mahâvira, Buddha ja Višnu-kultti olivat olleet näiden
miljoonien sielujen olemuksena. Gandhi on siihen ainoastaan vuodattanut
sankarillisen verensä. Hän loihtii esiin jättiläisvarjoja, menneisyyden
voimia, jotka olivat jo jäykistyneet ja vaipuneet kuoleman horrokseen.
Ja hänen äänestään ne ovat nousseet. Sillä ne tuntevat itsensä
hänessä. Hän on enemmän kuin sanat, hän on esimerkki. Hän on heidät
ruumiillistuttanut. Onnellinen mies, joka on koko kansa, — hänen
hautaan pantu kansansa ylösnousee hänessä!
Mutta nämä ylösnousemukset eivät koskaan tapahdu sattumalta. Ja jos
Intian henki nousee sen temppeleistä ja sen metsistä, merkitsee tämä,
että se tuo maailmaan edeltä määrätyn vastauksen, jota maailma odotti.
* * * * *
Vastaus on tosiaankin ihmeellisempi Intiaa. Ainoastaan Intia on
voinut sen antaa. Mutta se sisältää maalle yhtä paljon suuruutta kuin
kärsimystä. Siitä on vähältä tulla sen risti.
Näyttää siltä, että yhden kansan on aina uhrauduttava, jotta maailma
uudistuisi. Juutalaiset uhrattiin Messiakselle, jota he vuosisatoja
toiveillaan kannatettuaan ja elätettyään eivät tunnustaneet, kun hänet
vihdoin verisellä ristillä kruunattiin. Onnellisemmat intialaiset,
jotka ovat omansa tunteneet! Ja he menevät iloisesti uhraukseen, joka
heidät vapauttaa.
Mutta kaikki eivät ymmärrä tämän vapautuksen todellista luonnetta
kuten ensimmäiset kristityt. Kauan nämä odottivat maassaan _adveniat
regnum tuum_. Suuren osan toiveet Intiassa eivät näe kauemmaksi kuin
että _Svarâj_ hallitsisi Intiaa. Ja minun luullakseni tämä poliittinen
ihanne saavutetaan pian. Sotien ja vallankumouksien runtelema,
köyhtynyt ja väsynyt Eurooppa, jolta arvovalta on riistetty sen
sortaman Aasian silmissä, ei enää kauan kykene olemaan Aasian kamaralla
heränneitten Islamin, Intian, Kiinan ja Japanin kansojen johtajana.
Mutta merkitsisi vähän se, että joitakin kansoja tulisi lisää, — niin
rikkaat kuin ihmissinfoniaa täydentävät uudet soinnut voisivatkin olla,
— tuo merkitsisi vähän, elleivät nämä Aasian voimat olisi vaikuttimena
uuteen elämän ja kuoleman ymmärrykseen ja (mikä eniten merkitsee!)
ymmärrykseen työskennellä koko ihmiskunnan hyväksi, elleivät ne toisi
uupuneelle Euroopalle uutta evästä.
Väkivallan tuuli on laassut maailmaa. Tässä rajuilmassa, joka hävittää
sivistyksemme laihot, ei ole mitään odottamatonta. Vuosisatojen
raa'an vallankumouksen epäjumalaisen aatteellisuuden kiihoittaman,
kansan valtojen sokean apinoinnin levittämän kansallisen ylpeyden,
— ja huippuna: epäinhimillisen industrialismin ja ahneen rahavallan
vuosisadan, orjuuttavan koneellisuuden, taloudellisen materialismin,
jossa sielu kuolee tukahtuen, — täytyi tietysti viedä näihin
kohtalokkaihin myllerryksiin, joissa Lännen aarteet häviävät. Ei ole
kyllin sanoa, että tämä oli tarpeen vaatimaa. Tässä on kohtalon sormi.
Jokainen kansa syöksee turmioon toisen kansan samojen periaatteiden
nimessä, jotka ohjasivat Kainin pyrkimyksiä ja vaistoja. Kaikki, — niin
natsionalistit, fascistit kuin bolsevikit, niin sorretut kansat ja
luokat kuin sortajakansat ja -luokatkin, — vaativat itselleen, kieltäen
sen muilta, oikeutta väkivaltaan, joka niistä näyttää oikeudelta. Puoli
vuosisataa sitten voima kävi ennen oikeutta. Nykyhetkellä on asia
pahempi: voima on oikeus. Se on sen niellyt. Tässä vanhassa vierivässä
maailmassa ei ole mitään turvaa, mitään toivoa. Ei yhtään suurta valoa.
Kirkko antaa annoksittain typeriä hyveellisiä neuvoja, varovaisesti
valvoen, ettei se joutuisi eripuraisuuteen mahtavien kanssa; muuten se
vain neuvoo, antamatta itse esimerkkiä. Laimeat rauhanmiehet määkivät
toivovasti, ja ihminen tuntee, että he epäröivät; he puhuvat uskosta,
jonka omistamisesta he eivät ole varmoja. Kuka koettelisi tätä heidän
uskoaan? Ja kuinka, keskellä tätä maailmaa, joka sen kieltää? — Millä
sitten usko itsensä todistaa? Toiminnalla!
Tässä Sanoma maailmalle, kuten Gandhi sitä nimittää, Intian sanoma:
»Uhrautukaamme!»
Ja Tagore on sen toistanut lumoavin sanoin, sillä tässä ylpeässä
periaatteessa Tagore ja Gandhi ovat yhtä mieltä!
»... Toivon voimakkaana kasvavan tämän uhrautumishengen, tämän
suostumuksen kärsimykseen. Se on oikeata vapautta... Ei yksikään arvo
ole korkeampi, — ei edes kansallinen riippumattomuus... Lännellä on
järkkymätön uskonsa voimaan ja aineelliseen rikkauteen: huutakoon se
siis rauhan ja aseistariisumisen puolesta, sen julmuus on muriseva
aina vain kovemmin. Se on kuin kala, jota haavoittaa veden puristus
ja joka tahtoisi lentää: loistava ajatus! Mutta aivan mahdoton kalan
toteuttaa. Meidän, intialaisten on näytettävä maailmalle, mikä on
totuus, joka ei tee ainoastaan mahdolliseksi aseista riisumista, vaan
muuttaa sen voimaksi. Se, että siveellinen voima on suurempi raakaa
voimaa, on aseettoman kansan todistettava. Elämän kehitys osoittaa,
että se on vähitellen heittänyt hirvittävän aseiden taakan ja kauhean
lihajoukon, siihen päivään saakka, jolloin ihmisestä on tullut raa'an
maailman valloittaja. Tulee päivä, jolloin heikko, täydellisesti
aseista vapaa sydämen-ihminen osoittaa, että lempeät ovat maan
perijät. On siis johdonmukaista, että ruumiiltaan heikko ja kaikkia
aineellisia lähteitä vailla oleva Mahatma Gandhi herättää lempeiden ja
nöyrien äärettömän voiman, joka odottaa loukatun ja sivuutetun Intian
inhimillisyyden sydämen kätköissä. Intian kohtalot ovat valinneet
liittolaiseksi _Nârâyanan_, eikä _Nârâyani-senâa_, sielun voiman,
eikä lihaksen voimaa. Sen tulee kohottaa ihmishistoria aineellisen
sekamelskan likaiselta tasolta hengen taistojen huipuille... Vaikka
Lännestä oppimamme lauseet johtaisivat meidät harhaan, _Swarâj_ (Home
Rule) ei ole päämäärämme. Meidän taistelumme on henkistä taistelua. Se
on taistelua Ihmisen puolesta. Meidän tulee vapauttaa ihminen niistä
verkoista, joita se on ympärilleen kutonut, kansallisen itsekkyyden
järjestöistä. Meidän tulee vakuuttaa perhoselle, että taivaan vapaus
on suurempiarvoinen kuin kotelon suoja... Meidän kielestämme puuttuu
kansallisuutta merkitsevä sana. Kun lainaamme tämän sanan muilta
kansoilta, niin ei se meille ollenkaan sovi, sillä meidän tulee liittyä
_Nârâyanaan_, korkeimpaan olentoon; ja meidän voittomme ei anna meille
muuta kuin voiton Jumalan maailmalle... Jos voimme uhmata voimakkaita,
rikkaita, aseita, paljastaen maailmalle kuolemattoman hengen voiman,
syöksyisi Lihan jättiläisen koko linna tyhjyyteen. Ja silloin ihminen
löytäisi todellisen _Swarâjin_. Me, Idän ryysyiset kerjäläiset, me
valloitamme vapauden koko ihmiskunnalle...»
Oi, Tagore, Gandhi, Intian virrat, jotka Induksen ja Gangeksen
kaltaisina suljette kaksoissyleilyynne Idän ja Lännen, — toinen
sankarillisen toiminnan murhenäytelmä, toinen laaja valon unelma, —
molemmatkin Jumalasta virraten, levittäkää hänen kylvöään väkivallan
auran kyntämän maailman ylle!
* * * * *
_»Meidän taistelumme saavutuksena», selittää Gandhi, »on ystävyys koko
maailman kanssa. »Pois väkivalta» on saapunut ihmisten keskeen, ja se
pysyy. Se on maailmanrauhan julistaja...»_
Maailmanrauha on kaukana. Meillä ei ole harhakuvia. Olemme runsaasti
nähneet puolen vuosisadan kuluessa ihmisen valheita, ilkeyksiä
ja raakuuksia. Tämä ei silti ollenkaan estä sitä rakastamasta.
Sillä huonoimmallakin on jotain _nescio quid Dei_... Me tunnemme
sen aineellisen kohtalokkuuden, joka lepää raskaana XX vuosisadan
Euroopan yllä, Euroopan, jota puristavat taloudellisten ehtojen
murskaava determinismi ja intohimojen sekä kivettyneiden erheiden
vuosisadat, jotka muodostavat aikamme sielujen ympärille kovan, valoa
päästämättömän kuoren. Mutta me tunnemme myöskin hengen ihmeet.
Historioitsija, me olemme nähneet näiden ihmeiden salamain läpäisevän
paljon pimeämpiä taivaita kuin meidän. Erinäisinä hetkinä me kuulemme
Intiassa Šivan rummun: _»Mestari-tanssija peittää hurjan katseensa ja
ohjaa askelensa pelastaakseen kuilusta maailmankaikkeuden»_...[94]
Väkivallan (vallankumouksellisen tai taantumuksellisen)
_realipoliitikot_ pilkkaavat tätä uskoa ja he osoittavat täten
tietämättömyyttään syvistä totuuksista. Pilkatkoot! Minulla on tämä
usko. Näen sitä Euroopassa solvattavan ja vainottavan; ja omassa
maassa meitä on kourallinen... (Onko meitä korallistakaan?...)
Mutta vaikka uskoisin aivan yksin, välipä siitä? Uskon ominaisuus
on — kaukana maailman vihamielisyyden kieltämisestä — nähdä tämä
vihamielisyys ja uskoa kuitenkin, sen uhalla, mikä on vielä parempi!
Sillä usko on taistelua. Ja meidän »pois väkivalta» -aatteemme on
raskainta taistelua. Rauhan tie ei ole heikkouden tie. Vihaamme enemmän
heikkoutta kuin väkivaltaa. Ei mikään tule arvoonsa ilman voimaa; ei
paha eikä hyvä. Ja enemmän arvoinen on täydellinen paha kuin salvettu
hyvä. Voihkiva rauhanaate on rauhalle kuolettava: se on pelkuruutta ja
uskon puutetta. Ne, jotka eivät usko tai jotka pelkäävät, peräytykööt!
Rauhan tie on itsensä uhrausta.
Tämä on Gandhin opetus.[95] Siltä puuttuu vain Risti. Jokainen tietää,
että ilman juutalaisia Rooma olisi sen kieltänyt Kristukselta. Ja
brittiläinen valtakunta on Rooman valtakunnan veroinen. Mutta into on
annettu. Idän kansojen sielua on se liikuttanut syvyyksiä myöten, ja
sen värähtelyt leviävät yli koko maan.
Suurilla uskonnollisilla ilmiöillä Idässä on rytminsä. Tapahtuu
jompikumpi kahdesta: joko Gandhin ilmiö voittaa tai se toistuu, — kuten
ovat toistuneet vuosisatoja ennen Messias ja Buddha — kuolevaisena
puolijumalana täydelliseen lihaksitulemiseen saakka, mikä vie uuden
ihmiskunnan uuteen levähdyspaikkaan.
Helmikuussa 1923.
Viiteselitykset:
[1] Intian kansan Gandhille antama nimi merkitsee kirjaimellisesti:
_Mahâ_, suuri, _Atmâ_, sielu. Sana on peräisin Upanišadeista, jossa
se merkitsee korkeinta olentoa sekä — tiedon ja rakkauden sopusoinnun
kautta — niitä, jotka yhtyvät häneen.
Se on loistava yksilö, Kaiken Luoja, Mahâtmâ,
Aina kansojen sydämissä asuva,
Sydämen, välittömän näkemyksen ja järjen ilmentämä.
Ken sen tuntee, saa kuolemattomuuden.
Tagore lainasi nämä kauniit säkeet kohdistaen ne tähän apostoliin
käydessään joulukuussa 1922 Ašramissa (Gandhin mieluisin
oleskelupaikka).
[2] C.-F. Andrews lisää: »Hän nauraa kuin lapsi ja ihailee lapsia.»
[3] »Harvat ihmiset voivat vastustaa hänen olemuksensa tenhoa. Hänen
suuri kohteliaisuutensa on lauhduttanut ankarimmatkin vastustajat.»
(Joseph J. Doke.)
[4] »Kaikki poikkeaminen totuudesta, vaikkapa vain ohimennen, on
hänelle sietämätöntä.» (C.-F. Andrews).
[5] »Hän ei ole intohimoinen kaunopuhuja, hänen tapansa puhua on
rauhallinen ja hidas; hän vetoo etupäässä järkeen. Mutta hänen
rauhallisuutensa luo asioihin mitä selkeimmän valon. Hänen äänensä
vivahteet ovat vähäiset, mutta ehdottoman välittömät. Hän ei liikehdi
koskaan käsillään, liikuttaa harvoin sormiaankaan puhuessaan.
Hänen selkeät sanansa, jotka soinnahtavat pontevin mietelauselmin,
vakuuttavat. Hän ei hellitä rahtuakaan ennenkuin varmasti tietää
tulleensa ymmärretyksi.» (Joseph J. Doke).
[6] _Young India_, maalisk. 2:sena 1922. (Tämän tutkielman sivujen alle
merkityt päivämäärät tarkoittavat Gandhin Young Indiassa julkaisemia
kirjoitelmia).
[7] Samoin.
[8] _A_: kieltopartikkeli; _Himsâ_: tehdä pahaa. Siis: ei milloinkaan
herjausta eikä väkivaltaa. »Väkivallan välttäminen on hindu-uskontojen
vanhimpia periaatteita, niinkuin eritoten Mahâvira, džainalaisuuden
perustaja, ja Buddha sekä Višnun palveluksen mestarit ovat todistaneet,
ja se oli suuresti vaikuttanut Gandhiin.
[9] Hän opiskeli seitsemänteen ikävuoteen saakka Porbandarin
alkeiskoulussa, sitten Radškotin keskikoulussa; kymmenvuotiaasta alkaen
Kathiavarin korkeakoulussa, vihdoin 17 vuoden vanhasta Ahmedabadin
yliopistossa.
[10] Hän on tuttavallisessa muodossa kuvannut lapsuuttansa Intian
halveksittujen luokkien (paariain) konferenssissa huhtikuun 13 p:nä
1921.
[11] Myöhemmin hän puhui näistä kauhuista Joseph J. Dokelle; hän oli
menettänyt sentakia unensa; hän piti itseään murhaajana.
[12] Kihloissa kahdeksanvuotiaana, naimisissa kahdentoista. Sittemmin
hän taisteli lapsiavioliittoja vastaan, joissa hän näki syyn ihmisen
perikatoon. Kuitenkin, hän lisää, poikkeuksellisesti sellainen
elämänliitto, joka on alettu ennen luonteen muodostumista, voi saada
aikaan puolisoiden kesken ihmeellisen sielujen yhteyden. Hänen oma
avioliittonsa oli ollut ihailtava esimerkki siitä. Rouva Gandhi on
jakanut kaikki miehensä koettelemukset osoittaen uskollisuutta ja
rohkeutta, jotka eivät koskaan ole pettäneet.
[13] Esitelmä huhtikuun 13 p:nä 1921.
[14] Hänen edelläkävijänsä, joitten poliittista rohkeutta on ylistetty,
ovat saaneet osakseen kiittämättömyyttä ja unhoa myöhempien sukupolvien
puolelta. Mutta Gandhi on pysynyt heille uskollisena, etenkin
Gokhalelle, johon hän oli hellästi kiintynyt. Useat kerrat kehoittaa
hän nuorta Intiaa kunnioittamaan tätä sekä Dadabhaita.
[15] Hän ansaitsi, sanoo Gokhale, 5—6,000 puntaa vuodessa Myöhemmin hän
eli kolmella punnalla kuukaudessa.
[16] _The Golden Number of Indian Opinion_, joka ilmestyi Phoenixissä
v. 1914, julkaisi Tolstoin vähän ennen kuolemaansa Gandhille
kirjoittaman pitkän kirjeen. Tolstoi oli lukenut Indian Opinionia ja
iloinnut siitä, mitä sai tietää intialaisista »pois vastarinta»-aatteen
kannattajista. Hän rohkaisee liikettä ja sanoo, että »pois vastarinta»
on rakkauden laki, toisin sanoen, ihmissielujen pyrkimystä
uskonyhteyteen. Se on Kristuksen ja koko maailman viisaiden julistama
laki.
Ystävämme Birjukoff on löytänyt Tolstoi-arkistossa Moskovassa toisia
Tolstoin kirjeitä Gandhille. Hän julkaisee ne, samalla kuin muut
Tolstoin kirjeet aasialaisille, yleisellä nimellä: _Tolstoi ja Itä_.
[17] Hän on itse rauhallisen hyväntahtoisesti kertonut
vankilakokemuksistaan erinomaisessa artikkelissaan, joka on painettu
kirjassa: _Speeches and writings of M.K. Gandhi_, Natesan, Madras,
sivut 152—178.
[18] V. 1907 hänen omat kansalaisensa: hänen tuli samalla kertaa
kärsiä sekä sortajain että sorrettujen väkivaltaa; ja viimemainittujen
mielestä Gandhin sovittelupyrkimys oli epäilyttävää ja hallitus teki
voitavansa häntä soivatakseen.
[19] Palaan tähän myöhemmin.
[20] Joseph J. Doke, jonka keskustelut Gandhin kanssa Transvaalissa
ovat niin valaisevat, lopettaa kirjansa kuvauksella Gandhista, miten
hänet vangin puvussa vietiin Johannesburgin linnaan ja heitettiin
pimeään vankityrmään yhteen inhoittavain kiinalaisten rikollisten
kanssa.
[21] Kahden vaikutusvaltaisen englantilaisen C.-F. Andrews'in ja W.W.
Pearsonin väliintulo auttoi tehokkaasti Gandhin ponnistuksia.
[22] Gandhi muistelee tapausta kirjoitelmassaan toukokuun 12 p:ltä 1920.
[23] Hänen rakastettu mestarinsa Gokhale, joka oli juuri kuollut,
oli saanut hänet lupautumaan olemaan sekaantumatta vaikuttavaan
politiikkaan, ennenkuin hän olisi vähintään yhden vuoden ajan kulkenut
ympäri Intiaa ja nähnyt läheltä kansaansa, jonka kanssa hän oli
kadottanut yhteyden.
[24] Satyâgraha -liikkeen voi laskea alkaneen helmikuun 28 p:nä 1919.
[25] Hän on suoraan lausunut tuomitsevan mielipiteensä bolševismista.
(24 p. marrask. 1921).
[26] 11 p. elok. 1920. Gandhi asettuu tässä vastustamaan »Miekan oppia».
[27] Ihmiskunta on yksi. On rotueroavaisuuksia, mutta mitä korkeammalle
rotu on kehittynyt, sitä suuremmat ovat sen velvollisuudet.» (Ethical
Religion).
[28] Marraskuun 5 p:nä 1919.
[29] Lokakuun 27 p:nä 1920.
[30] Heinäkuussa 1920. — »Minun uskoni ei vaadi minua pitämään pyhien
runojen kaikkia säkeitä jumalaisen innostuksen tuotteina. Minä en tahdo
olla sidottu mihinkään tulkintaan, olipa se vaikka kuinka korkeaa
oppia, jos se on ristiriidassa järjen ja siveellisen tunteen kanssa...»
(lokakuun 6 p:nä 1921.)
[31] Samaten. — »Kaikki uskonnot ovat eri teitä, jotka vievät samaan
päämäärään». (Hind Swaràj) — »Kaikki uskonnot ovat perustetut samoille
siveyslaeille. Minun siveellinen uskontoni on kokoonpantu laeista,
jotka yhdistävät kaikki maailman ihmiset.» (Ethical Religion).
[32] Lokakuun 6 p:nä 1921.
[33] Etymologisesti: _Varna_: väri, luokka tai kasti, _ašrama_:
kurinpidon paikka; _dharma_: uskonto. Yhteiskunta esitetään luokkien
kurinpitolaitoksena. Se on hindulaisuuden perustus.
[34] »Etsikää taivaan valtakuntaa ja totuutta, niin kaikki muu teille
annetaan.»
[35] Young India, 25 p. helmik. 1920.
[36] Joseph J. Dokelle v. 1908.
[37] Hän sanoo vielä Joseph J. Dokelle: »Jumala on tullut lihaksi eri
muodoissa aikojen kuluessa. Gĩtâssa Krišna sanoo: _Kun uskonto vaipuu
rappiotilaan, kun uskonnottomuus voittaa, silloin ilmoitan itseni.
Hyvän suojaamiseksi, pahan hävittämiseksi, Dharman vahvistamiseksi minä
synnyn uudestaan iankaikkisesti_.
»Kristinusko on osa jumaluusopistani. Kristus on jumaluuden loistava
ilmaantuminen. Mutta ei ainoa ilmaantumismuoto. En näe häntä yksinään
valtaistuimella...»
[38] Kasteista 8 p:ltä jouluk. 1920, 6 p:ltä lokak. 1921. — Kun vuosien
kuluessa alkuperäiset luokat kivettyivät ylpeiksi kasteiksi, Upanišadit
nostivat vastalauseensa.
[39] Ei pidä unohtaa, että Gandhin pääasiallisimmat hyökkäykset
Euroopan lääketiedettä vastaan aiheutti tämän lääketieteen
turvautuminen vivisektsioniin (elävien eläinten kokeiluleikkelemiseen),
»tähän ihmisten kaikkein mustimpaan rikokseen.»
[40] Etenkin sukupuolisuhteita koskevissa kysymyksissä hänen ankara
oppinsa muistuttaa paljon apostoli Paavalin elämänkatsomusta.
[41] Gandhi koettaa, eurooppalaisen tieteen osoittautuessa vajavaksi,
teroittaa tieteellisten tutkimusten tarpeellisuutta ja ehdotonta
tarkkuutta. Hän ihailee eurooppalaisten tieteilijäin intoa ja
uhrautuvaisuutta, jota hän usein pitää uskovaisten hindujen vastaavia
ominaisuuksia korkeampana. Hän kunnioittaa henkeä; hän vieroo vain sitä
tietä, minkä se on valinnut. Tällaisin rajoituksin pysyy hän kuitenkin
vastustavalla kannalla. Ja tämän takia Tagore, kuten tulemme näkemään,
kohottaa äänensä Gandhin keskiaikaisuutta vastaan.
[42] Viides maapallon kansoista.
[43] Etymologia: _Swa_: »Self», itse; _Râj_: hallitus, autonomia. Sana
on yhtä vanha kuin Vedat; mutta Dadabhai, Gandhin parsi-opettaja, otti
sen uudelleen valtiolliseen sanakirjaansa.
[44] Etymologia: _Satya_: tarkka, oikea; _Agraha_: yritys, koe;
oikea koe. Sitä sovitettiin etenkin vääryyttä torjuttaessa. Gandhi
määrittelee sen (marraskuun 5 p:nä 1919) seuraavasti »Totuudessa
pysyminen; totuuden voima; rakkauden voima tai sielunvoima;» ja
vihdoin: »totuuden voitto sielun ja rakkauden voimin.»
[45] Elokuun 11 p:nä 1920. Yksi Gandhin perustaman Satyâgraha
Ašram-nimisen koulun noudatettava sääntö on _pelottomuus_, »sielun on
oltava vapaa kuningasten, kansojen, kastien, perhesuhteiden, ihmisten,
villipetojen, kuoleman pelosta.»
Se on myöskin väkivallattoman vastarinnan neljäs ehto _Hind Swarâjssa_.
(Kolme muuta ehtoa ovat: siveys, köyhyys, totuus.)
[46] Vielä muutamia kuukausia ennen vangitsemistaan Gandhi vastaa
voimakkaisiin soimauksiin, jotka häneen suunnattiin hänen politiikkansa
epäjohdonmukaisuuden takia. Muistellaan ivallisesti apua, jonka hän
on antanut Englannille Etelä-Afrikassa ja maailmansodan aikaan.
Toistaiseksi hän ei kiellä mitään kohtaa entisessä käytöksessään.
Hän luuli rehellisesti, hän sanoo, olleensa valtakunnan kansalainen,
hänen asiansa ei ollut tuomita hallitusta; hänestä olisi kiusallista,
jos jokainen tekisi itsestään hallituksen tuomarin. Hän on luottanut
englantilaiseen älykkyyteen ja rehellisyyteen niin kauan kuin on
voinut. Hallituksen hairahdus vei häneltä luottamuksen. Kanta- koon
hallitus siitä vastuun (marraskuun 17 p:nä 1921.)
[47] Se tekee pahinta jälkeä. Se alentaa sen, joka sitä käyttää.
Liittoutuneiden väkivallasta Saksaa kohtaan, sanoo Gandhi, on ollut
tuloksena se, että he ovat tulleet saksalaisten kaltaisiksi, joiden
töitä he mustasivat sodan alussa (kesäkuun 9 p:nä 1920).
[48] »Miten kova lieneekään luonne, se sulaa rakkauden tulessa. Ellei
se sula, niin tuli ei ole kyllin voimakas.» (maaliskuun 9 p:nä 1920).
_Satyâgrahan_ jäsenet allekirjoittavat joukolla sitoumuksen, jossa he
kieltäytyvät tottelemasta _Satyâgrahan_ komitean luettelemia huonoja
lakeja ja lupaavat seurata uskollisesti totuuden ääntä ja pidättyä
kaikesta väkivallasta elämään, henkilöön ja omaisuuteen nähden.
[49] Tämä hindustanilainen, joskin alkuaan moslemilainen sana merkitsee
»työn seisausta».
[50] Delhi muuten erehtyi päivästä; se oli aloittanutHartalinsa jo
maaliskuun 30 p:nä.
[51] Gandhi puolestaan siirsi liikkeensä toistaiseksi, huhtikuun
18 p:ään 1919, rauhoittaakseen kuohuntaa sen sijaan että olisi
kiihoittanut sitä, kuten jokainen vallankumouksellinen olisi tehnyt.
[52] Etymologia: _Swa_: self, itse; _Deši_: maa. Kansallinen
riippumattomuus. »Pois väkivalta» -aatteen salaisuuksiin vihityt
käsittävät sanan ennenkaikkea ahtaassa mielessä Taloudellinen
riippumattomuus. Mutta myöhemmin tulemme näkemään, minkä »Sosialisen
evankeliumin» Gandhin oppilaat siitä loihtivat.
[53] Mitä Karl Marx nimittää nimellä »Voyoucratie» — katupoikavalta.
[54] Sellainen on ainakin Gandhin selitys. Uskaltaneeko eurooppalainen
väittää näkevänsä _Bhagavad Gîtâssa_ edes tyyntä välinpitämättömyyttä
tehtyä ja kärsittyä väkivaltaa kohtaan?
[55] Huhtikuun 23 p:nä 1920, heinäkuun 8 p:nä ja syyskuun 1 p:nä 1921.
Kirjoitelmassaan Kirje Parseille, jotka ovat suuria kauppamiehiä,
Gandhi rukoilee heitä sulkemaan juomakauppansa. Kirjoitelmassaan
_Kirje kohtuullisille_ hän pyytää heitä, vaikkeivät olisikaan yhtä
mieltä hänen kanssaan loppu-ohjelmasta, tukemaan hänen ponnistuksiaan
tässä kohden. Samaan aikaan hän taistelee myös lääkkeiden kauppaa ja
opiuminpolttotupia vastaan.
[56] Gandhi tietää itse, että hänelle tullaan nauramaan. Mutta,
hän sanoo, onko neula jättänyt paikkansa ompelukoneelle tai käsi
kirjoituskoneelle? Rukki ei ole mitään kadottanut tarpeellisuudestaan.
Ja se on nykyään kansallinen välttämättömyys, ainut mahdollinen
tulolähde miljoonille nälkiintyneille (24 p:nä heinäk. 1920).
[57] Englannin kieli ei ole syrjäytetty (enempää kuin mikään muukaan
eurooppalainen kieli). Se jätetään ylimmille kursseille, oppiajan
loppuun. Murteita sensijaan käytetään kaikilla yliopistonasteilla.
Gandhi haaveilee yleisen olemassaolon korkeinta tilaa, missä kaikki
erilaisuudet kestävät kokonaisuutena, ei eri osastoina, vaan »ikäänkuin
saman jalokiven eri särminä.» (kesäkuussa 1920).
[58] Ei »ammatillinen», sillä on tarkoitus juuri erottaa sielu
ammatista.
[59] _Ašram_: kurinalainen paikka, luostari.
[60] Nagpurin kongressiin otti osaa 4726 edustajaa, joista 469
moslemia, 65 sikhiä, 5 parsia, 2 »halveksittua», 4079 hindua, 106
naista.
Uusi perustuslaki määräsi, että oli nimitettävä yksi edusmies
50.000:ttä asukasta kohden: tämä tekisi kaikkiaan 6173 edustajaa. _Koko
Intian kansallinen Kongressi_ kokoontui istuntoon kerran vuodessa
(joulun aikaan). _Koko Intian Kongressin komitea_, joka käsitti noin
350 jäsentä, sai tehtäväkseen Kongressin politiikan toimeenpanon,
tulkitsemalla sen päätöksiä; sillä on Kongressin istuntojen väliajalla
sama arvovalta kuin edellisellä. 15-jäsenisellä _Toimeenpanevalla
komitealla_ on Kabinetin suhde Parlamenttiin; sen voi Kongressin
komitea lakkauttaa.
Nagpurin Kongressi teki suunnitelmat, että muodostettaisiin
_Maaseutukongressin komiteat_, jotka edustaisivat maakuntaa ja 12
kieltä, ja niiden alaisia Paikallisia kongressikomiteoja kaikkia
kyliä ja kyläryhmiä varten työläis- tai virkamiesarmeijoineen
(Intian kansallinen sotapalvelus), joita ylläpitäisi koko Intian
_Swarâj-rahasto_ Tilakin muistoksi.
Jokainen täysikäinen mies tai nainen, jolla on neljä annaa, on
valitsija sillä ehdolla, että on allekirjoittanut Perustuslain
_credon_. Vaalikelpoisuusikä on 21 vuotta. Ehtona on se, että hyväksyy
Perustuslain ensimmäisen pykälän, kongressin asetukset ja toimenpiteet.
[61] Pannen esimerkiksi läheisen ystävyytensä moslemi Maulana Mahomed
Aliin hän todistaa kummankin pysyvän uskollisena uskonnolleen. Gandhi
ei antaisi tytärtään naimisiin Alin pojille, hän ei jakaisi ruokaa
ystävänsä kanssa; ja hänen ystävänsä tekisi samoin. Tämä ei estä
heitä pitämästä toisistaan ja olemasta varmat toisistaan. Gandhi ei
väitä ollenkaan, että hindujen ja moslemien väliset avioliitot ja
yhteiset ateriat olisivat tuomittavat, mutta tarvittaisiin vuosisata
tähän yhteensulamiseen pääsemiseen. Käytännöllisen politiikan ei
pidä harrastaa sellaista uudistusta. Gandhi ei pane sille estettä,
mutta hän pitää sitä ennenaikaisena. Tässä taas ilmenee hänen
todellisuusvaistonsa.
[62] Huhtikuun lopusta v. 1921 halveksinta vähenee. Useissa
kylissä paariat elävät toisten hindujen kanssa ja nauttivat heidän
oikeuksiansa. Sitä vastoin toisissa paikoin, etenkin Madrasissa, heidän
asemansa pysyi surkuteltavana. — Kysymys on vastaiseksi kirjoitettu
intialaisten Kansallisten Kokousten päiväjärjestykseen. Nagpurin
Kongressi oli jo joulukuussa 1920 luvannut hävittää »halveksintasynnin.»
[63] Erään hänen kirjoitelmansa otsakkeena on: _Our fallen sisters_
(syyskuun 15 p:nä 1921).
[64] Gandhi panee vastalauseen _Young Indiassa_ (kesäkuussa 1921).
[65] _Lettres from Abroad_. Kolme kirjettä maaliskuun 2:selta 5:nneltä
ja 13:nnelta päivältä 1921 on julaistu _Modern Review'ssa_ toukokuussa
1921. Tagoren Intiaan palattuaan kirjoittama _Totuuden vaatimus_
ilmestyi _Modern Review'ssa_ lokakuun 1 p:nä 1921.
Näiden kiistakirjoitusten lisäksi tiedämme Tagoren palattuaan
henkilökohtaisesti tavanneen Gandhin. Kukaan ei ole julkaissut siitä
kuvausta. Mutta C.-F. Andrews, sen todistaja, on hyväntahtoisesti
ilmoittanut meille väittelyn aiheet ja vastakkaisuuden pääkohdat.
[66] Hän mainitsee juuri tästä eräässä viimeisimmistä kirjoitelmistaan,
jota hän nimittää: »_Liian pyhä tullakseen painetuksi_» (helmikuun 9
p:nä 1922). Tagore ja Gandhi ovat tunteneet toisensa jo pitkän aikaa,
Gandhi oli useasti oleskellut Tagoren luona Santiniketanissa. Hänellä
oli lupa, sanoo hän, pitää tätä taloa turvapaikkanaan; ja hänen
ollessaan Englannissa hänen lapsensa olivat siellä kasvatettavina.
[67] Ja myöhemmin: »Kaikki kunnia Mahatmalle! Mutta poliitikkomme
eivät voi luopua halustaan saada käytellä häntä salaisen ja viekkaan
šakkipelinsä siirtonappulana.»
[68] Maaliskuun 5 p:nä 1921.
[69] Maaliskuun 13 p:nä 1921. Uusittu ja kehitetty kirjoitelmassa:
Kulttuurin yhteys (Modern Review, marraskuussa 1921).
[70] Ensimmäinen Home Rule-liike Intiassa, Bengaalin divisionan
nostattama vuosina 1907—1908.
[71] _The Poet's Anxiety_, kesäkuun 1 p:nä 1921.
[72] S.o. ne, jotka ovat luopuneet persoonallisesta elämästään
tuodakseen ykseyden ihmisille.
[73] Upanišadien ensimmäisen säkeistön toisinto.
[74] _The great sentinel_, lokakuun 13 p:nä ilmestyneen artikkelin
pääkirjoitus.
[75] Uskonnollinen kohtalo.
[76] Siellä täällä muuten ihailtavia siveellisiä säädöksiä! »Mikä
on mennyt, on mennyt. Mennyt on peruuttamaton, siitä on tullut osa
iäisyyttä, eikä ihmisellä ole enää mitään vaatimusta siihen. Älä haudo
kostoaikeita vääryyksille ja olleille loukkauksille! Kuollut menneisyys
haudatkoon kuolleensa! Toimikaamme elävässä nykyajassa, ohjaajinamme
sydämemme ja Jumala!» Kirjan alusta sen loppuun jäätikön puhtaus.
[77] Tagore oli kai sitäkin herkempi tällaisille kirjoituksille,
kun Gandhin Ašramin (mistä tämä Evankeliumi on kotoisin) ja Tagoren
Santiniketanin välillä oli syntynyt kilpailu, jota molemmat johtajat
koettivat välttää. Sen näkee eräästä kirjoitelmasta helmikuun 9 p:ltä
1922 _Young Indiassa_: Gandhi valittaa siinä, että joku sanomalehtimies
oli Ašramin asiassa hänen omikseen pannut sanoja, joilla oli
Santiniketania loukkaaava luonne. Hän todistaa kunnioitustaan Tagoren
taloa kohtaan — kylläkin vissillä peitetyllä huumorilla: »Jos minun
tulisi päättää toisen tai toisen paremmuudesta», hän sanoo, »huolimatta
Ašramin kurista ja aamunoususta, minä äänestän Santiniketania. Se on
vanhempi veli, paljon vanhempi iältään ja myös viisaudeltaan. »Mutta
hän lisää ilkeästi: »Varokaa, Santiniketanin asukkaat, kilpailua pienen
Ašramin kanssa!»
[78] Minun mielestäni Gandhi on yhtä yleismaailmallinen kuin Tagore,
mutta toisella tavoin. Hän on sitä siveelliseltä tunnoltaan, Tagore
järjeltään. Gandhi ei sulje ketään pois rukouksen ja jokapäiväisen
työn yhteydestä. Täten ei apostoli ensimmäisistä ajoista saakka
erottanut juutalaisia pakanoista; mutta kaikille hän määräsi saman
siveellisen kasvatuksen. Näin tahtoo Gandhi. Mutta juuri tässä on hänen
ahdasmielisyytensä: ei sydämessä, joka on yhtä laaja kuin Kristuksen,
vaan älyllisen asketismin ja köyhyyden hengessä. (Tämä on niinikään
Kristusta.) Gandhi on keskiaikainen universalisti. Vaikka häntä
kunnioitammekin, olemme Tagoren puolella.
[79] 140 kylää; 87000 asukasta.
[80] Samana päivänä eräs julistus _Young Indiassa_ ilmoittaa Intialle
samaisen ultimatumin vielä suuremmalla voimalla. Jollei varakuningas
mitään vastaa, on käsky epäämätön; siviilitottelemattomuus on saatava
täytäntöön kaikin mokomin, vaikkakin nykyään enemmistö panisi vastaan.
[81] Poliisin rakennukset.
[82] Pantakoon merkille tämä valo, joka valaisee tämän sielun
salaperäistä voimaa, sielun, jossa hänen kansansa värähtelyt
heijastuvat!
[83] Gandhille oli tullut selväksi, että osa hänen enemmistöään,
joka kannatti »pois väkivalta» -aatetta, näki siinä vain piilevän
poliittisen keinon, joka oli naamiona väkivallan valmistelulle. Gandhi
sanoo heidän puhuvan imelästi väkivallattomien iskujen antamisesta.
Gandhi oli käsittänyt vaarallisen kaksimielisyyden, minkä Tagore oli jo
kauan sitten havainnut. Ja se häntä tukahdutti. Ankarammin kuin Tagore
hän nyt sen ilmiantaa ja lausuu vasten silmiä.
[84] _The great Trial_, 23 p:nä maalisk. 1922, _Young india_.
[85] »Jos keisarikuntamme olemassaolo on asetettu vaaraan, jos estetään
brittiläistä hallitusta täyttämästä vastuunalaisuuksiaan Intiaa
kohtaan, jos kuvitellaan meidän aikovan vetäytyä pois Intiasta, niin
Intia turhaan uhmaa maailman kaikkein päättävintä kansaa, joka kyllä
vastaa kaikella tarpeellisella tarmolla.»
[86] Syyskuun 19 p:ltä ja joulukuun 15 p:ltä 1921. Ensimmäinen
Ali-veljeksiä vastaan suunnatun syytöksen johdosta, toinen vastaukseksi
lordi Readingin kiihoittavaan puheeseen. Niissä löytää saman
julistuksen sodan loppuun saakka.» — »Tahdomme kukistaa hallituksen,
pakottaa, sen alistumaan kansan tahtoon. Me emme pyydä armahdusta, me
emme sitä odota...»
[87] Suuri Banker, joka jutun aikana oli seurannut uskonnollisesti
Mahatman esimerkkiä, yhtyen kaikkiin hänen puheisiinsa, tuomittiin
vuoden vankeuteen ynnä sakkoihin.
[88] Rouva Kasturibai Gandhi ilmoitti tuomion Intian miehille ja
naisille hyvin arvokkaassa tiedonannossa, joka kehoittaa kansaa
rauhassa keskittäytymään Gandhin rakentavaan ohjelmaan.
Gandhia ei jätetty Sabamratin vankilaan, missä häntä kohdeltiin hyvin.
Hänet siirrettiin salaiseen paikkaan, sitten Yeravdaan, lähelle Poonaa.
Eräs N.S. Hardikerin kertomus: _Gandhi vankilassa_ (Unity, toukokuun
18 p:nä 1922), vakuuttaa, että hänet pantiin tavallisen rikollisen
ravintojärjestelmään ilman mitään erikoisoikeuksia ja että hänen heikko
terveytensä siitä kärsi. Mutta me tiedämme, että kohtelu on nyt taasen
tullut inhimillisemmäksi. Gandhin on sallittu lukea ja kirjoittaa.
Sen mukaan mitä C.-F. Andrews on minulle sanonut, on Mahatma onnellinen
vankilassa, hän on pyytänyt, etteivät toverit tulisi häntä katsomaan,
vaan kunnioittaisivat hänen yksinäisyyttään; hän puhdistautuu, hän
rukoilee ja on vakuutettu, että hänen toimintansa täten on tehokkain
Intian asialle. — C.-F. Andrews vakuuttaa, että gandhilaisten puolue
on todellakin paljon voittanut tästä vangitsemisesta. Intia uskoo
Gandhiin innokkaammin kuin koskaan; se näkee itsepäisesti hänessä šri
Krišnan lihaksitulon, joka tarun mukaan voitollisesti kestää vankilan
koetukset. Ja Gandhi on, vangittuna varmemmin kuin vapaana, estänyt
väkivallan purkauksen, jonka vaaran läheisyyden hän tunsi.
[89] Aikakauskirja Unity on julaissut (elokuun 3 p:nä 1922) erään
uudenaikaista sivistystä vastustavan _Kirjeen vankilasta_, mikä kirje
minusta näyttää hämäräperäiseltä. Olen siinä huomaavinani vanhojen
sivujen jäljennöksiä, osia _Hind Swarâjista_.
[90] Guru-Ka-Bagh on pyhättö (Gurdwara), kymmenen penikulmaa
Amritsarista.
[91] The Akali Struggle, ilmestynyt Madrasin Swarâjyassa ja julkaistu
erikseen syyskuun 12 p:nä 1922.
[92] Mitä tulee väkivaltaisiin vallankumouksellisiin aineksiin, oli
niitä vähän Gayassa, ja ne näyttelivät siellä vain toisen asteen osaa.
[93] Eräs Blanche Watsonin artikkeli (Unity, marraskuun 16 p:ltä
1922) luettelee »_ne edut, mitkä Intia on saavuttanut väkivallattoman
vastarinnan taistelusta_.» Hän vakuuttaa, että Intian sisäiset tulot
ovat vähenneet 75 miljoonalla dollarilla ja että englantilaisten
kankaiden hylkiminen on tuottanut Englannille vuodessa 20 miljoonan
dollarin menetyksen. Hän arvioi 30.000:ksi niiden intialaisten
lukumäärän, jotka tänä kuukauden päivänä olivat vangitut, ja osoittaa
hallituksen johtavan koneiston täydellisesti kelvottomaksi. Mutta
Blanche Watsonilla, gandhilaisuuden innokkaalla ihailijalla, on
itsetiedoton pyrkimys liioitella sen menestystä. On muita todistuksia,
jotka näyttävät vähemmän lupaavilta Ne sanovat, että uhrautumisliike
kompastuu kauppias- ja varakkaiden luokkien itsekkyyteen ja että monta
ensi innossa tehtyä eronpyyntöä on sittemmin peruutettu. Ei olisikaan
inhimillistä otaksua vastakkaista. Kaikessa vallankumouksessa jää
moni kehityksestä jäljelle tai palaa järkiinsä. On tärkeätä tietää,
pysyykö virta syvissä uomissaan. Kas tässä todistus, jonka tärkeyttä
ja puolueettomuutta on mahdoton epäillä: _Manchester Guardian_, jonka
älykkään vapaamielisyyden tunnemme, mutta joka edustaa voimakkaita
etuja, jotka gandhilainen »pois yhteistoiminta» on suorastaan vienyt
perikatoon, on juuri ryhtynyt tarkkaavaiseen lailliseen tutkimukseen
kautta Intian. Tämä tutkimus on julkaistu kirjoitelmasarjassa.
Huolimatta siinä ilmenevästä (aivan luonnollisesta) sympatian
puutteesta intialaisen liikkeen suhteen ja huolimatta, että se
koettaa sitä halventaa, toteaa lukija rivi riviltä kasvavalla
huolestumisella tilanteen vakavuuden Englantiin nähden. Minä esitän
lyhykäisesti loppukirjoitelman, joka ilmestyi helmikuun 16 p:nä 1923
(Manchester Guardian Weekly). Tutkija tahtoo luulotella itselleen,
että gandhilaisten taktiikka on kärsinyt kovan tappion ja että
»pois yhteistoiminta»-liikkeen on uudelleen järjestäydyttävä toisin
suunnitelmin. »Mutta», hän lisää, »pois yhteistoiminta» -henki pysyy.
Joka puolella on, jollei gandhilaisuutta, niin ainakin vieraan
hallituksen epäilyä ja palavaa halua päästä siitä irti. Sivistyneet
luokat ja kaupunkilaiset ovat tämän hengen läpitunkemat. _Ryotia_
(talonpoikaa) tämä liikuttaa vasta jokseenkin pintapuolisesti; mutta
olosuhteet kylissä ovat sellaiset, että hänetkin lopulta voitetaan.
Armeija näyttää vielä puolueettomalta; mutta se on majoitettu
kyliin; ja ennemmin tai myöhemmin se tulee seuraamaan liikettä.
Usein parhaimmilla, jopa pidättyneimmillä tämä »pois yhteistoiminta»
-henki on voimakkain. Ainoastaan hillityillä on vastenmielisyys
vallankumoustapoihin; mutta tätä vastenmielisyyttä ei tunne maa.
Se tuntee myötätuntoa »pois yhteistoiminta» -miesten uhkarohkeutta
enemmän kuin hillittyjen varovaisuutta kohtaan.» Englantilainen
huomioitsija arvioi kymmeneksi vuodeksi ajan, mikä tarvitaan sellaiseen
intialaisten talonpoikain järjestäytymiseen, että kieltäydyttäisiin
veroa maksamasta ja käytäisiin vallankumoukseen. Mutta sillä aikaa
tilanne lakkaamatta pahenee; on mahdotonta enää pitää intialaisia
aisoissa vankilan pelolla: tätä pelkoa ei heillä enää ole olemassa;
siihen tultaisiin ankarammilla pakkotoimenpiteillä, mutta nämä vain
lisäisivät vihaa. »Ainoa rauhallinen ja mahdollinen selvitys, _jos
sellainen on olemassa_, on seuraava: »Englannin on tehtävä aloite
intialaisiin uudistuksiin. Ei enää puoliparannuksia, niinkuin tapahtui
v. 1919, jolloin sellaisia koetettiin sovittaa käytäntöön vajaan
vuoden ajan. Ne eivät enää riitä, ja aika kiiruhtaa. Kootkoon Englanti
intialaisen kansallisen konventsionin, jossa olisivat edustettuina
Intian edut ja kaikki ajatusvivahdukset: yhtä hyvin Gandhi oppilainensa
kuin intialaiset prinssit ja eurooppalaiset kapitalistit, moslemit,
hindut, parsit, eurasinit, kristityt, halveksitut... valmistakoon
tämä konventsioni valtakuntaan kuuluvalle autonomiselle Intialle
perustuslain ja määrätköön tämän _Home Rulen_ toimeenpanon määräasemat!
Täten ja ainoastaan täten voi torjua valtakunnan hajautumisen.
En tiedä, missä määrin Intian hallitus ja englantilainen byrokratia
hyväksyvät tällaisen suunnitelman, jota _Manchester Guardian_
kirjeenvaihtajansa mukaan puoltaa tarmolla. Minun on vähän vaikeata
uskoa, että Gandhi ja »pois yhteistoiminta» -miehet suostuisivat
yhtymään samaan intialaiseen kokoukseen eurooppalaisten ja intialaisten
kapitalistien kanssa! Mutta varmalta näyttää vain, ettei Intian
_Home Rule_ ole enää kysymyksenalainen. Muodossa tai toisessa se
on välttämätön. Eikä mikään ole hämmästyttävämpää kuin Englannin
äänensävyn muuttuminen Intian suhteen Gandhin toiminnan alusta laskien.
Eurooppalaiset eivät enää halveksi intialaisia, yritetään puhua heistä
kunnioituksella, ja suostutaan välttämään kömpelöitä väkivaltaisuuksia,
joihin tätä ennen pahimmassa pakossa turvauduttiin, joskus ensi
keinonakin. Intia on siveellisesti voittanut.
[94] Palanen vanhimmasta Šiva-rukouksesta Višâkha-dattan näytelmässä
_Mudrâ-Râkšasa_.
[95] Tämä on myös _Consciencious Objectorsien_ esimerkki, jotka
Englannista parveilevat kaikkiin Euroopan maihin.