Kuuluu torvien toitotus
ja sadan kavion jymy.
Vuoret kaikaa ja tömisee maa,
kun ritari häitään ratsastaa
morsion nuoren rinnalla.
Mut morsion nuoren huulilta
on kuollut nuoruuden hymy.
»Neiti marmorin-valkoinen,
mihin hukkasit silmäsi säteen?
Ole ihana impeni onnekas,
et vanki sa oo, vaan valtias:
hääkellomme, kuuletko, vastaan jo soit
Saat kaiken, min ihminen saada voi,
saat kullat ja päärlyt käteen!»
»Ritari hurmehen-punainen,
on toinen ylkä jo mulla.
Punaverkana puuntavi kirkkoties,
välillämme istuu murhattu mies.
Varo kostoa valkean vainajan:
vie toisen meistä hän hautahan,
ei koskaan me kirkkoon tulla....»
Ritari hurmehen-punainen
näin huus: »Vaikka henkeni hinnan
se maksais, niin sua suutelen
ja kuolleiden haamuja pelkää ma en!»
Kävi ritari syliksi morsiameen:
sai suihkavan surman sydämeen,
veri purppuroi rohkean rinnan.
Neiti marmorin-valkoinen
näin kuiskaili: »Päivät huolen
jo päättyy, jo pääsen ma vihillen
sun kanssasi, sulhoni ainoinen....»
Ja hän nauravi, nauravi, nauravi vaan
ja kalpeilla karkeloi huulillaan
ilo kaamea mielipuolen.
Kuuluu torvien toitotus
ja sadan kavion jymy.
Vuoret kaikaa ja tömisee maa,
kun ritari häitään ratsastaa,
ritari hurmehen-punainen
ja neiti marmorin-valkoinen
huulilla hullun hymy....