(Musset.)
Povi niinkuin syksyn salo,
silmä niinkuin musta pii,
hipiällä kalvas palo:
tuo on Barcelonan valo,
markisitar d'Amaëgui!
Katseillansa säihkyvillä
syttää joka sydämen!
Mun hän on, mun yksin, sillä
säilällä ja sävelillä
suloistani suojelen.
Mun hän on tuo kuuma kukka,
ripsisilmänsä on mun,
jalankaarre, silkkisukka
ja tuo tumma hulmutukka,
laineisiin min uppoun.
Mun hän on tuo joutsen vieno,
uiva utuharsoissaan,
valkovarren viiva hieno,
kautokenkä, käsi pieno
alla valkohansikkaan.
Mut jos ripsen alta salaa
salaman vain silmä lyö,
koko Kastilia palaa,
säilät surmantöihin halaa,
monta silmää peittää yö!
Kenpä arvas hurmioita,
joita hurja mulle soi,
kenpä laski suuteloita,
lemmen kuiskehia noita,
jotka yöhön huminoi!
Kenpä arvas aamujansa,
kuinka sorja sirkuttaa,
kun hän pauloo poveansa,
vyöhön kirjosolkeansa
sormin siroin solmiaa!
Hovipoika, airueni,
käykäämme yön helmahan!
Laulajaiset armaalleni
laita, jotta rakkauteni
raikuu yli Espanjan!