Varhaistumma iki-ilta,
varjot mailta kaukaisilta
seuraa mua, ja ma heitä,
heitä--ennen eläneitä.
Yöstä kurkoittaa ne mulle
avutonta lapsenkättään,
ja ne huokaa: »Tulee turmaan
tahtomattaan, tietämättään!
Olet, lapsi, taattos kuva,
hiillos yössä tummentuva,
olet maammos orpo muisto,
karreks jääpä uhripuisto!»