Heinäkuun 21 p:nä, kello 12.
"Ystävä parkani, olisin lähtenyt kaikesta huolimatta, jollen
olisi tottunut pitämään teidän tahtoanne käskynä. Ajattelen
teitä eilisestä alkaen ja sydäntä särkevä tuska kalvaa rintaani.
Ajattelen, kuinka te äänettöminä matkustatte tänä yönä istuen
vastapäätä tytärtänne ja miestänne niukasti valaistussa
rautatievaunussa, joka teidät kuljettaa lähemmäksi vainajaa.
Minä näen teidät kaikki kolme tuon pienen öljylampun valossa,
teidät itkevänä ja Annetten nyyhkivänä. Näen teidän saapuvan
asemalle, ajavan tuon kauhean ikävän taipaleen vaunuissa,
astuvan linnaan palvelijoiden ympäröimänä, syöksyvän portaissa
sitä huonetta kohti, sitä vuodetta kohti, jossa hän lepää, näen
teidän luovan ensimäisen katseenne häneen ja painavan suudelman
hänen liikkumattomille, laihoille kasvoilleen. Ja minä ajattelen
teidän sydäntänne, tuota teidän sydän-parkaanne, josta puolet
kuuluu minulle ja joka nyt särkyy, joka nyt niin kovin kärsii,
joka tahtoo tukehduttaa teidät ja tuottaa minullekin niin paljon
tuskaa tällä hetkellä.
Suutelen teidän kyynelien täyttämiä silmiänne syvästi säälien.