Elinainen, neitsy nuori,_Kertovaisia runoelmia: Alkuperäisiä

Produced by Tapio Riikonen

KERTOVAISIA RUNOELMIA

Alkuperäisiä

Helsingissä,

Kansanvalistus-seuran kustantama.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,

1890.

SISÄLLYS:

Suonio:

Hyljätty äiti

Karkuri

Kantelettaren runoja:

Pispa Heinrikki ja Lalli

Annikki ja Kesti

Lalmanti ja Inkeri

Klaus Kurki ja Elina rouva

Antero ja Kaloniemen neito

Kuollutta kultaansa itkevä neito

P. Cajander:

Vapautettu kuningatar

Runolaulaja

Scipio Africanus

Leena

Vaivais-Aapo

Kehräjä-äiti

J. H. Erkko:

Valvojaiset

Vanha mummo

B. F. Godenhjelm:

Kaupin linna

Gezelius

Kuusen alla

J. P. Hannikainen:

Lauluun pyyntö

Jussi:

Hovin herra

Arvi Jännes:

Hakkapeliitta

Poku

Aleksis Kivi:

Äiti ja lapsi

Kaarlo Kramsu:

Ilkka

Hannu Krankka

Jaakkiman Verends

Taneli Luukkonen

Minna Krohn:

Silmälasit

G. Lbk.

Sotavanhus pidoissa

J. Mustakallio:

Munkazcy

Oksanen:

Eräs nälkätalven kuvia

Koskenlaskijan morsiamet

U. von Schrowe:

Mierolais-äijä

Pieni mierolainen

Pesijä

Morsian

Tuokko:

Birger Jarlin linna

Wäinö:

Ferencz Renyi

Asiallisia selityksiä.

Muutamia sanain selityksiä.

Hyljätty äiti.

Köyh' asuu akkanen töllissään,

Leipäänsä kyynelin kastaa;

Hän istuu siin' ypö-yksinään;

Häll' eikö heimoa, lasta?

Näin istuiss' aikahan menneesen

Pois kauas miettehet lentää,

Pois kauas aikahan kultaiseen --

Ja vedet poskille entää.

Ain' ollut näin ei hän yksinään;

Häll' oli poikansa silloin;

Nyt missä lie, mihin viipyikään?

Taas hänet nähnehe milloin?

Se häll' oli kallehin kalleus,

Pimeässä silmien valo,

Se kurjuudessakin lohdutus,

Se päivän koittavan salo.

Raskaimmat raatoi äit' orjan työt

Vaivoistaan nurkahtamatta;

Hän valvoi päivät, hän valvoi yöt

Lepoa muistelematta.

Pojasta, toivoi hän, tulee mies

Jalompi vanhempiansa,

Ja maineensa rinnalla jää kenties

Myös muistonen kantajastansa.

Ja poika varttui kuin honka maan,

Ei vertaa häll' ole toista;

Ja missä parhaita mainitaan,

Nimensä kirkkainna loistaa.

Mut onness' uudessa halvaksi

Hänestä käynyt on äiti;

Hän saadun lemmen jo unhoitti,

Ja yksin kantajan heitti.

Se äiti köyhä ja kurja on,

Oi suomen lape, isänmaasi.

Kuink' olla hälle, sä armoton,

Voit kylmä kuin talvinen paasi?

Jo palaa jälleen sun äitis' luo

Hänt' ota hellähän hoivaas!

Taas hälle lempesi täysi suo!

Hän itkien kaipaavi voimaas.

Ja jos vaan mökkiinsä astahdat,

Kohoova katto on kohta.

Ja laajaks seinät käy ahtahat;

Kuin keisarin linna se hohtaa.

Ja äitis vanhan ja vaivaisen

Näet nuoreks nuortuvan taasen,

Ja kruunun painavi kultaisen

Hän otsaansa kirkkahasen.

Ja kummastellen kaikk' kansat on

Näin lausuvat keskenänsä:

"Mik' ihme outo ja verraton! --

Sen lapsi loi lemmellänsä."

Suonio.

Pispa Heinrikki ja Lalli.

Kaks' oli pyhä'ä miestä,

Kaksi kansan ruhtinasta,

Ristinveljeä jaloa,

Yksi kasvoi Kaalimaassa,

Varttui maalla vierahalla,

Toinen Ruotsissa yleni;

Pian kasvoi pienelliset,

Yksivuotiset yleni.

Joka kasvoi Kaalimaassa,

Se kasvoi kananmunilla,

Joka Ruotsissa yleni,

Se Ruotsin sianlihoilla.

Lapsi maalta vierahalta,

Maalimaassa kasvatettu,

Se oli herra Heinrikki,

Vaan se Ruotsissa ylennyt

Oli Eirikki ritari,

Ruotsin kuulusa kuningas.

Sanoi herra Heinrikki

Eirikille veljellensä:

"Lähtekämme Suomenmaalle,

Menkämme Hämehenmaalle,

Maille ristimättömille,

Paikoille papittomille,

Siell' on lapset ristimättä,

Kansa kaikki kastamatta;

Tehkämme kiviset kirkot,

Kappelit rakentakamme,

Papin saarnoja sanella,

Kansan kaiken kuultavaksi!"

Siitä Eirikki ritari

Itse lausui, noin saneli

Heinrikille veljellensä:

"Veikkoseni, vaimon poika,

Entä jos tapettanehen,

Sinä siellä surmatahan,

Maan kuningas kaaetahan;

Paljo on sinne mennehiä,

Enempi evännehiä,

Ei paljon palannehia."

Sanoi herra Heinrikki:

"Lähen toki, en totelle;

Jos minä tapettanehen,

Toinen jäänevi jälelle."

Siitä herra Heinrikki

Sanoin lausui, suin puheli:

"Pilttiseni, pienoiseni,

Vantti vaaksan korkuhuinen,

Laita korja kohallensa,

Perällensä pieni korja,

Ota ohrilta oronen,

Maatajouhi valtahilta,

Pane varsa valjahihin,

Suvikunta suitsi suuhun,

Lähimaille mennäkseni,

Maille ristimättömille."

Siitä piltti pikkuruinen,

Vantti vaaksan korkuhuinen,

Ottavi koasta korjan,

Kohallensa korjan laitti,

Saatti lastat sarjallensa,

Aisat tammiset asetti.

Otti ohrilta orosen,

I'uilta isolihaisen,

Pani länget mursunluiset,

Valjahat majavanluiset,

Harmin kaulahan asetti;

Pani luokan kynnäppäisen

Harjalle hyvän hevosen,

Ohjat suoniset ojensi.

Sitten herra Heinrikki

Niin kohta ajohon läksi,

Virman peuroja viritti

Jälissänsä juoksemahan,

Latoi lauman laulajia

Päänsä päällä lentämähän,

Jänön valkoisen hypitti

Eessänsä vilettämähän,

Teiri kultainen kukersi

Karhun rautaisen kiassa.

Ajella karuttelevi

Kaksi päivä'ä keväistä,

Kaksi yötä järjestänsä;

Sanoi piltti pikkuruinen,

Vantti vaaksan korkuhuinen:

"Jo minun tulevi nälkä,

Kun ei syöä eikä juoa

Eikä purtua pietä."

Sanoi herra Heinrikki:

"Jo pian talo tulevi;

Lallola on lahen takana,

Hyvä neuvo niemen päässä,

Siinä syömme, siinä juomme,

Siinä purtua piämme."

Sanoi piltti pikkuruinen,

Vantti vaaksan korkuhuinen:

"Entä on järvi jäätämättä,

Sulana joki kovera."

Siihen herra Heinrikki

Itse vastaten sanovi;

"Kierretähän Kiulon järvi,

Ympäri joki kovera."

Lähettihin Lallolahan,

Kierrettihin Kiulon järvi,

Ympäri joki kovera.

Sitten tultua talohon,

Nälissänsä niemen päähän,

Kerttu kelvoton emäntä,

Paha vaimo pannahinen,

Suitsi suuta kunnotonta,

Keitti kieltä kelvotonta,

Einettä aneleville;

Ei saa einettä tuliat

Eikä heiniä hevonen.

Sitten herra Heinrikki

Sanoin lausui, suin puheli:

"Pilttiseni, pienoiseni,

Vantti vaaksan korkuhuinen,

Ota leipä uunin päältä,

Heitä penningit sijahan,

Ota kellarist' olutta,

Heitä penningit sijahan,

Ota heiniä hevosen,

Pane penningit sijahan,

Katso kauroja lisäksi,

Heitä penningit sijahan!"

Sitten piltti pikkuruinen,

Vantti vaaksan korkuhuinen,

Otti kyrsän uunin päältä,

Vieritti rahan sijalle,

Otti olutta kellarista,

Vieritti rahan sijalle,

Heinät heinähuonehesta,

Vieritti rahan sijalle,

Kaurat kaurahinkalosta,

Vieritti rahan sijalle.

Kerttu kelvoton emäntä,

Salasyöjä sappehinen,

Sepä kirkui kiukahalta,

Parkui patsahan nenästä:

"Jahka Lalli saa kotihin,

Se sun luusi luistelevi

Ja pääsi päristelevi,

Suonesi sirottelevi."

Sitten herra Heinrikki

Läksi Lallolan talosta,

Lapset lauleli jälestä,

Lapset laiskat Lallolassa:

"Jo kävi meillä ihmisiä,

Joivat tynnyrist' oluen,

Kakun söivät kammarista,

Laoit heiniä laosta,

Heiniä hevosen syöä,

Kannoit kauroja lisäksi."

Lalli kun tuli kotia,

Tuo Lallin paha emäntä,

Vanha naara, vaimo valski,

Kantoi kieltä kelvotonta,

Valehteli vanha naara:

"Jo kävi tässä ihmisiä,

Täss' on syöty, tässä juotu,

Tässä purtua pietty:

Ruoka-ruotsi, syömä-saksa,

Kiertolaiset kelvottomat,

Joivat oluen kellarista,

Vettä viskasit sijahan,

Kakun söivät kammarissa,

Kiven vierrytit sijahan,

Veivät heiniä laosta,

Heitit hieta'a sijahan,

Kauroja hevosen syöä,

Saivat santa'a sijahan."

Lausui paimen patsahalta:

"Jo vainen valehtelitkin;

Ele vainen usko'kana

Vaimon valskin lausehia!"

Lalli mies pahantapainen

Ei tuosta totella ollut;

Sivui Lalli laapurinsa,

Piru pitkän keihähänsä,

Lykkäsi lylyn lumelle

Suin on voisen vuolakkehen,

Syöksi kalhun kaljamalle

Kuin on talvisen jäniksen,

Sitten hiihti hirmuisesti,

Lyly vieri vinkeästi,

Tuli suitsi suksen tiestä,

Savu sauvan somman tiestä.

Sanoi piltti pikkuruinen,

Vantti vaaksan korkuhuinen:

"Jo kuuluu kumu takana,

Ajanko tätä hevoista?"

Sanoi herra Heinrikki:

"Jos kumu takana kuului,

Ele aja tätä hevoista,

Karkottele konkaria!"

"Entä jos tavoitetahan

Tahikka tapetahanki;

Lalli hiihtäen tulevi,

Pitkä keihäs kainalossa."

Siitä herra Heinrikki

Kun tunsi tuhon tulevan,

Hätäpäivän päälle saavan,

Sanan lausui, noin puheli:

"Pilttiseni, pienoiseni,

Käy sinä kivien taaksi,

Kuuntele kiven takana;

Kuin ei kilpeä kivessä,

Niin sä mene tammen taaksi,

Katsele takana tammen,

Kuin mua tavotetahan.

Taikka tapetahanki!

Jos minä tapettanehen

Ja sinä jälille jäänet,

Niin poimi lumesta luuni,

Aseta orin rekehen,

Orin Suomehen vetä'ä,

Vaan jos uupuvi oronen,

Sitten härkä pantakohon;

Kussa härkä tauvonnevi,

Siihen kirkko tehtäköhön,

Kappeli rakettakohon!"

Lalli hiihti, Hiien ruoka,

Tavotti takaa-ajetun,

Tappoi herra Heinrikin,

Surmasi jalosukuisen,

Jok' oli tänne joutununna

Suomen kansan kastajaksi.

Sitten piltti pikkuruinen,

Vantti vaaksan korkuhuinen,

Luut korjasi lumesta,

Poimi kaikki kaunihisti,

Verkasäkkihin veteli,

Sitoi silkkinauhasilla,

Asetti orin rekehen.

Kun sitten oronen uupui,

Niin antoi härän vetä'ä,

Kussa härkä seisoutui,

Nousiaiset heitti maahan,

Heitti kankahan nenähän,

Johon herra Heinrikki

Ensimmäinen hauattihin,

Kivikirkko rakettihin

Herran Heinrikin nimehen.

Vaan ei piltti pikkuruinen,

Vantti vaaksan korkuhuinen,

Löytänyt lumen sisältä

Pyhän miehen peukaloa,

Sormea ison isännän

Kultasormuksen keralla,

Ennen kuin kesäsyännä,

Kun oli kevät ihana

Jäät jo järvistä sulannut,

Sekin sitten löyettihin

Pienen jäänpalasen päältä

Kultasormuksen keralla.

Sitä kuuli tuuitteli,

Vieno aaltonen ajeli,

Ihmisille nähtäväksi,

Tunnusmerkiksi jaloksi,

Jott' ei sallinut Jumala

Eikä suonut suuri Luoja,

Ve'en alle vaipumahan,

Hukkahan tuleumahan,

Sormea ison isännän,

Pyhän miehen peukaloa.

Lalli, se pahin pakana,

Julmin juutasten seassa,

Pahan työnsä täytettyä,

Pyhän miehen mestattua,

Surmattua suuren miehen,

Pispan, herra Heinrikin,

Otti korkean kypärän

Pyhän miehen pispan päästä,

Pani päähänsä omahan,

Kallohonsa kauheahan,

Palasi pahalta työltä,

Hiihti kilttinä kotihin.

Lausui paimen patsahalta:

"Mist' on Lalli lakin saanut,

Mies häijy hyvän hytyrän,

Pispan hiipan, hirtehinen?"

Lalli se murehetonna

Päästä lakkia tavotti,

Hivukset himahtelivat

Lakkihin imentyneinä,

Läksi kallosta kamara,

Luikas luiska irrallensa,

Kävi kallo kaljamaksi,

Pää pahan nahattomaksi.

Niin tämän pahan pakanan,

Pispa raukan raatelejan,

Tuli kosto korkealta,

Makso mailman valtialta;

Sen teki totinen Luoja

Ja sallei jalo Jumala.

Nyt se pispa taivahassa,

Herran enkelein elossa,

Voiton virttä veisailevi,

Lalli paikassa pahassa,

Sakean savun seassa,

Helvetissä hiihtelevi.

Siellä pirut pistelevät

Helvetissä helteisessä

Sieluparkoja pahasti.

Varjele vaka Jumala,

Estä Luoja armollinen,

Meitä sinne saapumasta;

Saata taivahan salihin,

Ijankaikkiseen ilohon!

Kanteletar III: 28.

Annikki ja Kesti.

Annikki, Turusen neiti,

Istui Turun sillan päässä,

Lauloi Turun neitosille,

Neuvoi kaupungin kanoja:

Elkätte, tytöt typerät,

Niin kuin mie typerä tyttö,

Reivin reistoihin ruvetko,

Kauppamiesten kainaloihin;

Elkättehän, nuoret neiot,

Vastakasvavat kanaset,

Uskoko urun sanoja,

Miehen valskin vannonnoita,

Pettävi uro sanansa,

Mies valski valansa syöpi.

Kun olin nuorna neitosena,

Kukkana ison kotona,

Istuin mie Turun korolla,

Turun kosken korvaksella,

Loin silmäni selälle,

Käänsin päätä päivän alle,

Näin purren purjehtivan

Sekä vieryvän venosen:

"Oisko tuo isoni pursi.

Tahi velloni venonen?"

Aloin teetellä teloja,

Varustella valkamoita,

Sinisiä siltapuita,

Punaisia puolapuita,

Laskea isoni laivan

Tahi velloni venosen,

Tekemilleni teloille,

Valmihille valkamoille.

Ei ollut isoni pursi

Eikä velloni venonen.

Oli pursi, Kestin pursi.

Miehen vierahan venonen.

Kesti purresta puhuvi,

Venehestä veskoroivi:

"Tule, neito, purtehein,

Astuos alukseheni!"

Minä vasten vastaelin

Ja sanoin sanalla tällä:

"Eipä käskenyt emoni

Tätä lasta laivahasi,

Purtehen meristen miesten,

Joutomiesten juoniloihin."

Kesti purresta puhuvi:

"Lähe pois, elekä huoli,

Tule minun turvihini.

Käy käsivarrelleni,

Pohatalle puolisoksi,

Kauppamiehelle kanaksi."

Minä vasten vastaelin:

"Jos lähen venohehesi.

Mull' ompi kiviset kengät,

Sukat sukkuiset sisässä,

Polen puhki puisen purren,

Halki haapaisen venehen,

Kivisillä kengilläni,

Sukillani sukkuisilla."

Kesti saattavi sanoa,

Itse purresta puhuvi:

"Polkisitko purren puhki,

Halki haapaisen venoni,

Kyll' on päiviä kesässä,

Sykysyssä vietinkiä,

Milloin pursi paikatahan,

Veno lauoin veistetähän."

Kesti arkkunsa avasi,

Kimahutti kirjokannen,

Antoi mulle pienen paian,

Pienen paian palttinaisen;

Niin se paita pellavainen

Vaati verkaista hametta,

Niin se verkainen hamehut

Vaati vyötä kullatuista,

Niin se vyöhyt kullatuinen

Tahtoi raskasta raha'a,

Niin ne raskahat rahani

Tahtoi nuorta kauppamiestä.

Niin mun kerran Kesti petti,

Mie menin keralle Kestin,

Kauppamiehelle kanaksi,

Pohatalle puolisoksi,

Vasten kieltoa emoni,

Varotusta vanhempani.

Syötin Kestin, juotin Kestin,

Talven syötin talkkunoilla,

Sykysyn sianlihoilla;

Hankin voit, tupakan ostin,

Lihat hankin, leivät hankin,

Kalat hankin kaikenlaiset.

Kesti taisi talven syöä.

Sekä syöä jotta juoa,

Paljon pantua olutta,

Ruokia rakennetuita,

Söi mun syötetyt sikani,

Joi mun joulutynnyrini,

Vuotteli kesän tuloa,

Tuota toivoi Kestin laiva,

Kestin laiva, Kestin lapset,

Kestin entinen emäntä.

Muut kaikki kesä'ä toivoi,

Vuotteli kesän tuloa,

Yksin pelkäsi petäjä,

Kuorensa kokottavaksi,

Varaeli vastaskoivu

Oksansa otettavaksi.

Kesti vuotteli kesä'ä,

Kun tiesi kesän tulevan,

Kantoi hahtehen kalunsa,

Venehesen vei omansa,

Lykkäsi venon vesille,

Veti päälle purjehia,

Itse istuihe perähän,

Laittelihe laskemahan,

Heitti raukan rannikolle,

Verevän vesikivelle,

Kultansa kujertamahan,

Kaunoisensa katsomahan,

Ijäksensä itkemähän,

Kuuksensa kujertamahan.

Tuli tuuli tuolta maalta

Puhui purjehen sijahan,

Työnti laivan lainehille,

Ulommaksi uittelevi;

Minä raukka rannikolla,

Vienonen vesikivellä,

Itkin äänellä isolla

Sekä Ukkoa rukoilin:

"Kosta, Ukko, säien voima,

Aalto ankara kohota,

Hurja'a hukuttamahan,

Mielipuolta painamahan;

Tuo, Jumala, pohjatuuli,

Nosta tuuli luotehelta,

Tuuli lännestä lähetä

Sekä vielä iästä,

Vie vienonen kallellehen,

Sysäele syrjällehen!"

Tuo Ukko, ylinen herra,

Nosti pilven luotehelta,

Nosti suuren säien voiman,

Aallon ankaran kohotti,

Kaatoi laivan kallellehen,

Sysähytti syrjällehen.

"Kutti, kutti, keito Kesti,

Sehän oikein olikin,

Niin sun kävi, kuin pitiki:

Ei ole aina Annin armot,

Annin armot, Annin tyynyt,

Ei ele Annin pää-alaiset,

Eikä Annin kirjavaipat;

Anni ei nyt suuta anna,

Meren aalto antelevi,

Meren on tyrsky tyynynäsi,

Meren vaahti vaippanasi,

Aalto pää-alaisinasi."

Kanteletar III: 34.

Lalmanti ja Inkeri.

Lalmanti, iso ritari,

Varosi vakahan neion,

Piennä piian pestaeli,

Inkerin, ihanan immen;

Antoi kättä kätkyessä,

Kapalossa kaupan laati,

Isoin kihlain kihlaeli,

Suurin sormuksin lunasti.

Läksi itse muille maille,

Kantoi hahtehen kalunsa,

Neuvoi siitä neitoansa,

Lähtiessänsä varotti:

"Kasva, neito, kaunihiksi,

Alla varjon vanhempaisi,

Jos mä viivyn viikommanki,

Kauvemmaksiki katoisin;

Kokottele vuotta viisi,

Vuotta viisi, vuotta kuusi,

Sekä seitsemän kevättä,

Kanssa kaheksan kesä'ä,

Ynnä syksyä yheksän,

Talvikausi kymmenettä!

Vaan jos kuulet kuolleheni,

Kaiketi katoneheni,

Ottaos toveri toinen,

Elkösä pahempatani,

Elkösä parempatani,

Ota muuten muotohilles!"

Lalmanti, iso ritari,

Astuvi aluksehensa,

Laski laivan lainehille

Mennäksensä muille maille,

Suurille sotakeoille,

Miesten tappotanterille.

Eerikki, vähä ritari,

Valekirjat kannatteli,

Valekirjat kiiruhusti,

Saatteli valesanomat:

"Lalmanti on soassa voittu,

Pantu maahan paineluissa."

Kenpä neien naittajaksi,

Itkettäjäksi ihanan? --

Suku suuri naittajaksi,

Itkettäjäksi ihanan;

Itketti ihalat silmät,

Vetytti punaiset posket.

Väen kihlat kannettihin,

Väen sormus vaihettihin,

Väen ois vihille viety.

Neito itki eikä mennyt,

Saatu ei mielin eikä miehin,

Eikä uljahin urohin,

Ei valituin vallasnaisin,

Eikä neitsyin kaunokaisin.

Nousi neito nostamatta

Yliselle yksinänsä,

Istuvi luhin solassa,

Sekä istui että itki,

Katsoi iän, katsoi lännen,

Katsoi poikki pohjosehen,

Näki mustasen merellä,

Sinertävän lainehilla:

"Jos sä lienet ve'en vaahti,

Vesi, vaahtesi kaota;

Jos sä lienet lintuparvi,

Niin sä lähe lentämähän;

Jos lienet kalainen karja,

Purstoin pohjahan poraha;

Vaan jos lienet Lalmantini,

Tule pursi puittomia,

Laske väljiä vesiä,

Laske näille valkamoille!"

Tuli pursi puittomia,

Laski väljiä vesiä:

"Tuo on pursi Lalmantini;

Tunnen nastan, tunnen purren,

Tulennasta, laskennasta,

Toisen puolen purjehesta,

Uus' on toinen purjepuoli,

Toinen silkkiä sinistä,

Silkki Inkerin kutoma,

Oman käen kaiehtima."

Inkeri alas luhilla,

Kaapsahellen kartanolle,

Näki nuoren veljyensä:

"Minun nuori veljyeni,

Ota ohrilta orisi,

I'ulta ikilihava,

Maatajalka maltahilta,

Lähe vasta Lalmantia!"

Tuop' on nuori velykäinen

Otti ohrilta orihin,

Läksi vasta Lalmantia,

Lausui Lalmanti ritari:

"Terve nuori näätamiesi,

Kuinka Inkeri elävi?"

"Hyvin Inkeri elävi:

Viikkokaus' on häitä juotu,

Toinen lahjoja laeltu,

Kolmatta on kuoleteltu,

Ei ole vihille saatu

Kanssa Eerikki ritarin."

Kanteletar III: 32.

Klaus Kurki ja Elina rouva.

Elinainen, neitsy nuori,

Meni aittahan mäelle,

Vaskivakkanen käessä,

Vaski-avain vakkasessa:

"Tuollapa tulee Klaus Kurki,

Laukon ylpeä isäntä." --

"Mistäs tunnet Klaus Kurjen,

Onko hän elikkä muita?" --

"Tulennasta tuiman tunnen,

Jalon jalkansa polusta." --

"Eikös muita ylpeöitä,

Kun vaan Laukon Klaus Kurki?"

Klaus tuo rannalta tulevi,

Ajoi kohti kartanoa;

Viisi veljestä Elinan

Istuit kaikki pöyän päässä,

Nousit kaikki katsomahan,

Läksit vastahan pihalle.

Kiaus tuo tuli pihalle,

Joukon kanssa kartanolle,

Sa'an saattomiehen kanssa,

Sa'an satula-urohon,

Miehet kultamiekoissansa,

Hevoset hopeapäissä:

"Onko teillä neiti myyä,

Piika pietty minulle?" --

"Ei neittä mäellä myyä,

Panna kaupan kartanolla,

Hevot myyähän mäellä,

Laukaviat kartanolla;

Onhan meillä tupiaki,

Tupa meill' on yljän tulla,

Tupa tulla, toinen mennä,

Talli on hevoset panna,

Maja varsat valjutella,

Naulat laskea satulat."

Klaus lähtevi tupahan,

Polki jalan portahalle,

Miekalla oven avasi,

Tupellansa kiinni tunki:

"Onko teillä neiti myyä,

Piika pietty minulle?"

Äiti nuoren Elinaisen

Klaus Kurjelle kumarsi:

"Ei ole meillä neittä myyä

Eikä piikaista pietty;

Meill' on piiat piskuisia,

Vielä kesken kasvavia." --

"Ompa teillä nuor' Elina

Kyllä vahva varrellansa,

Avioksi auttavainen;

Annappa tuo nuor' Elina!" --

"Oh mun äiti kultaseni,

El' anna minua Klaulle!" --

"Ei taia vähä Elina

Panna työhön palkollista,

Ruokkia perettä suurta,

Kaita tarhakarjojasi." --

"Eikä tarvitse Elinan;

Onhan siellä Kirsti piika,

Antakohon Kirsti piian

Panna työhön palkollisen,

Ruokkia talon perehen,

Kaita kanssa tarhakarjan." --

"Kyll' on siellä Kirsti piika,

Laukon entinen emäntä,

Se mun polttaisi tulessa,

Kovin päivin kuolettaisi." --

"Ei ole Kirsti ennenkähän

Toista polttanut tulessa,

Kovin päivin kuolettanut;

Ei ole ennen eikä vasta."

Kukas kuitenki on hullu,

Kukas muu kuin piika raukka,

Jos ei hullu, niin on houkka:

Otti kihlat, antoi kättä,

Käsiten Klaun käessä

Kävi Klaun kartanolle.

Kirsti katseli lasista,

Västärästä vällisteli:

"Oh, jos jollain lailla saisi

Tuon välin pahenemahan,

Ennenkuin avaimet annan,

Toisen käskyllä kävelen."

Toist' ei tuohon tarvittunna,

Itse Kirsti keinon keksi,

Lähti hän Klaun puheille!

"Ohoh Klaus kultaseni,

Vähän kyllä sinä tieät:

Uolevi emännän makasi,

Nuoren Elina emännän,

Hyvän rouvan renki roisto." --

"Oh mun Kirsti piikaseni,

Jospas tuottelet toeksi,

Minkä saattelit sanoiksi,

Sinun silkkihin puetan,

Elinan tulessa poltan;

Viisi verkaista hametta

Annan sinun käyäksesi

Ennenkuin Elina rouvan,

Kätehes avaimet annan

Ennenkuin Elina rouvan." --

"Ohoh Klaus kultaseni,

Aja Aumasten laolle,

Pienten niittusten perille,

Sano kauvas kulkevasi,

Monet viikot viipyväsi

Keräjissä Pohjanmaalla,

Niinpä tuottelen toeksi,

Minkä saattelin sanoiksi."

Klaus Kurki, kurja miesi,

Teki työtä käskettyä,

Kävi rouvan kammarihin:

"Oh mun vähä Elinani,

Viile voita vakkasehen,

Sääli säkkihin evästä,

Liikkiö sianliha'a,

Karpio kananmunia,

Matkahan mun mennäkseni,

Käräjihin Pohjanmaalle!" --

"Oh mun Klaus kultaseni,

Ele siellä kauvan viivy,

Viikot on viimeiset minulla,

Päivät vielä viimeisemmät;

Astu puoli saappahassa,

Astu toiste toinen puoli,

Puhu puolilla sanoilla,

Puhu toiste toinen puoli,

Syö puoli evähistäsi,

Syö toiste toinen puoli,

Juo puoli pikariasi,

Juo toiste toinen puoli,

Niin sa paremmin palajat

Pohjan noitien parista."

Elina emäntä rouva

Säälei säkkihin evästä,

Viilsi voita vakkasehen,

Liikkiön sianliha'a,

Karpion kananmunia;

Klaus lähtevi ajohon,

Ajoi Aumasten laolle,

Pikku niittusten perille.

Kirsti tuo kotahan lähti

Pienten vaattetten pesolle,

Paitojen Elina rouvan.

Kuului kolkkina koasta,

Paukkina patatuvasta,

Kävi rouva katsomahan

Mitä tuolla kolkitahan:

"Oh mun Kirsti piikaseni,

Mitä kolkit niin kovasti,

Paukutat patojen luona?" --

"Huoran huopia virutan,

Pahan vaimon vaattehia." --

"Ele Kirsti, piikaseni,

Kolki niitä niin kovasti!"

Kirstipä tähän mutkan muisti,

Kolkki vieläki kovemmin.

"Ele kolki, Kirsti huora,

Paitojani niin pahasti,

Niit' ei ole täällä tehty,

Vaan on äitini kotona!" --

"Huorat ne hyvätki piiat,

Vaan ei portot puoletkahan;

Olispa minun lukua,

Vaikka parka palkollinen

Hoettaisi huoraksiki,

Itseki isot emännät

Ovat orjien ohessa,

Pitkäpartojen parissa."

Itkusilmissä Elina

Tuli rannalta tupahan,

Kirsti kiiruhti perästä:

"Oh mun rouva kultaseni,

Ottakamme orjat työstä,

Häijyt härkien perästä,

Pietään pitoset pienet,

Kanssa kempit kestijuhlat;

Niin tääll' ennenkin on tehty,

Kun oli matkoilla isäntä." --

"Ohoh Kirsti piikaseni,

Tehe itse, kuinkas tahot,

Niinkuin teit minua ennen;

Iske kaikki muut tynnyrit,

Se vaan jätä iskemättä,

Jok' on pantu minua varten!"

Kirstipä tuohon mutkan muisti:

Sen hän sitte ensin iski.

"Ohoh Kirsti, piikaseni,

Toisin tehit, toisin käskin." --

"Oh mun rouva kultaseni,

Minne teen mä yösijanne;

Teenkö uutehen tupahan,

ylimmäisen holvin päälle?"

"Ele tee uutehen tupahan,

Ylimmäisen holvin päälle,

Tee kuin ennenkin olet tehnyt

Sijani Klaun tupahan!" --

"Siell' on pyssyt paukkavaiset,

Siellä miekat välkkäväiset,

Siellä kaikki surmarauat,

Terävät terä-asehet." --

"Pyssyt on surmana soassa,

Miekat miehien käsissä,

Tuttuna ovat tuvassa,

Kammarissa kaunihina,

Tee vaan sinne yösijani;

Pane kaksin villavaipat,

Pane kaksin korvatyynyt,

Kaksin liinaiset lakanat!"

Kirstipä tähän mutkan muisti:

Pani viiet villavaipat,

Viiet pani korvatyynyt,

Viiet liinaiset lakanat.

Elina levolle lähti:

"Ohoh Kirsti piikaseni,

Etpäs tehnyt niinkuin käskin,

Panit viiet villavaipat,

Panit viiet korvatyynyt,

Viiet liinaiset lakanat."

Kirsti lähti kammarista,

Meni Uolevin tupahan:

"Uolevi ylimysrenki,

Tulkatte Klaun tupahan,

Siellä teitä tarvitahan,

Kiiruhusti kutsuttihin." --

"Mitästä mä siellä tehnen?"

Meni hän sinne arvollansa,

Kirsti kiiruhti perässä,

Yheksät lukut lukitsi,

Takateljen kymmenennen.

Niin juoksi Aumasten laolle,

Pikku niittusten perille:

"Ohoh Klaus kultaseni,

Ja nyt tuottelin toeksi,

Minkä saattelin sanoiksi:

Ompa Uolevi nytki siellä

Kahen kesken rouvan kanssa,

Orjat Uolevin luvalla

Kestitsevät keskenänsä."

Klaus kohta kotia riensi

Alla päin, pahoilla mielin,

Otti tulta tervaksehen,

Tulta tuohe'en viritti,

Pisti tulen nurkan alle,

Valoi alle valkeata.

Elinainen, nuori rouva,

Pisti sormensa lasista,

Vihkisormus sormessansa:

"Ohoh Klaus kultaseni,

Ele sormustas kaota,

Jossas kantajan kaotat!"

Klaus Kurki, kurja miesi,

Veti miekkansa tupesta,

Raappasi terävän rauan,

Laski oitis sormen poikki,

Elinainen, nuori rouva,

Piti lastansa lasista,

Itkeväistä ikkunasta:

"Ohoh kulta, Klaus kulta,

Ele polta poikalasta,

Jossas poltat pojan tuojan!" --

"Pala, portto, poikinesi,

Tulen kautta lapsinesi!

Se ei ole minun poika,

Uolevin se ompi poika."

Elinainen, nuori rouva,

Herra Jesusta rukoili:

"Ohoh Herra Jesus kulta,

Sinua, armas Herra Jesus,

Että äitini näkisin;

Palakohon kaikki paikat,

Tämä vettä vuotakohon,

Siks ett' äitini näkisin!

Ohoh Uoti veikkoseni,

Juokse, jou'u Suomelahan,

Käske tänne äitiäni,

Puhu paremmin, kuin ompi."

Uoti otti mennäksensä;

Sekä juoksi jotta joutui,

Pian juoksi järven poikki,

Tuli tuonne Suomelahan:

"Ohoh muori kultaseni,

Rouva teitä sinne kutsui."

Nousi hän pian vuotehelta,

Alkoi päällensä pukea:

"Voi minua, vaimo valju,

Kuinka hamehin hametta,

Hame aina eestakaisin;

Kuinka liekään tyttäreni!" --

"Hyvin kyllä, muori kulta,