[Kansantarun mukaan.]
Oli kerran muutamassa valtakunnassa hallitusmies; hänen nimensä
oli Aggei. Hän oli kuuluisa ja mahtava: hallitsija oli antanut
hänelle täyden vallan maassa; hänen vihollisensa häntä pelkäsivät,
ystäviä ei hänellä ollut, ja koko maan kansa eli kuuliaisesti
tuntien hallitusmiehensä vallan. Ja hallitusmies kävi ylpeäksi ja
alkoi ajatella, ett'ei ketään maailmassa ollut häntä mahtavampaa
ja viisaampaa. Eli hän komeasti; paljon oli hänellä rikkautta ja
palvelijoita, joiden kanssa ei konsaan puhunut, sillä piti heitä siihen
arvottomina. Vaimonsa kanssa eli hän sovussa, mutta piti häntä kurissa,
ett'ei tämä itse uskaltanut puhumaankaan ruveta, vaan odotti, kunnes
miehensä häneltä jotakin kysyi tahi jotakin hänelle sanoi.
Eli siten Aggei yksin, ikäänkuin korkean tornin huipulla seisonut
olisi. Alahalta kansan joukko häntä katselee, vaan hän ei tahdo
ketäkään tuntea, seisoo vain ahtaalla alallaan ja ajattelee, että se
paikka yksin on hänen arvoisensa: vaikka onkin yksinäinen, niin on
kuitenkin ylhäinen.
Meni Aggei eräänä pyhänä kirkkoon. Tuli sinne vaimoineen, kumpainenkin
uhkeasti puettuna; kaapu heillä oli kultakuteinen, vyö hohtokivillä
siroteltu ja heidän yllään samettitelttaa kannettiin. Ja heidän
edellään ja heidän jäljessään kulkivat soturit miekkoineen,
tapparoineen ja saattoivat heitä hallitsijan paikalle, josta heidän
piti jumalanpalvelusta kuunnella. Heidän ympärilleen asettuivat
päälliköt ja virkamiehet. Ja Aggei kuunteli jumalanpalvelusta ja
ajatteli omalla tavallaan, niinkuin hänestä näytti, oikeinko vai väärin
Raamatussa puhutaan.
Alkoi siitä pappi kirjaa lukea ja tuli siihen paikkaan, missä sanotaan:
"rikkaat tulevat köyhiksi ja köyhät rikkaiksi". Vaan kun kuuli ne sanat
Aggei, niin suuttui.
— Mikä sinun on, sanoo, pappi, kun semmoista valetta lu'et? Etkö sinä
tiedä, kuinka mahtava minä olen ja rikas? Ettäkö minä köyhtyisin ja
köyhä minun sijaani rikastuisi?
Pappi vain ei kuunnellut häntä, vaan luki edelleen ja piti
jumalanpalveluksen loppuun, vastaamatta Aggeille mitään.
Ja hallitusmies julmistui: käski panna papin rautoihin ja vankeuteen
sulkea, ja sen lehden, jossa ne sanat kirjoitetut olivat, käski repiä
kirjasta pois.
Vietiin pappi vankeuteen ja lehti revittiin pois, ja hallitusmies Aggei
läksi palatsiinsa pitoja pitämään, pidoissa söi, joi ja iloitsi.
Olipa muudan nuorukainen mennyt kaupungin taa ja näki siellä
hirven, ison oikein ja kauniin, jommoista ei sitä ennen koskaan
ollut nähnytkään. Ja hän tahtoi olla hallitusmiehen mieleen: juoksi
kaupunkiin, tuli hänen palatsiinsa ja kertoi palvelijoille hirvestä.
Ilmoitettiin siitä Aggeille ja hän käski valmistautua metsästysretkelle.
Lähtivät metsästäjät ulos kedolle; näkivät hirven ja ajoivat sen luo.
Seisoo hirvi, pää pystyssä, ja katselee metsästäjiä, ikäänkuin mitä
odottaisi. Ei ollut ennen semmoista otusta nähnyt itse Aggeikaan:
kookas ja sileä, turpa ohukainen ja viisaannäköinen, sarvet, kuin
haarakas puu, syltä kokonainen sarvenkärkien väli. Karva sen ruskea
ja kiiltävä, kuin silkki; reidet valkoiset, kuin lumi. Ajaa siitä
Aggei likemmä ja ihmettelee, kun ei hirvi juokse pois, vaan silmät
suurina häntä yhä katselee, ikäänkuin tahtoisi jotakin sanoa. Tuli
lähelle Aggei ja aikoi jo keihäänsä nakata, kun käännähti otus, puisti
haarakkaita sarviaan, hyppäsi ensi hyppäyksellä kolme syltää ja kiiti
pellolle; ratsu oli Aggeilla semmoinen, ett'ei kullallakaan ostetuksi
saa, vaan perään jäi sittekin. Kääntyi hallitusmies seuralaistensa
puoleen, vaan heitäpä enää tuskin näkyvissäkään oli; katsoi taas
eteensä hirveä kohti ja näki, että se kulkuaan hiljensi. — "No, sanoo,
kyllä minä sen ehätän!" Nelistää taas, minkä hevonen pääsee, ja näkee,
että yhä likempänä vilkkavat hirven valkeat reidet. Juuri oli keihästä
heittämäisillään, niin hirvi päätään kääntää, potkaisee ja taaskin
on Aggei kaukana jäljessä. Muut metsästäjät ammoin jo ovat silmistä
kadonneet ja autiolla kedolla kiitävät vain hirvi ja Aggei ratsunsa
selässä.
Ajaa hän sitä puolen päivää, niin näkee vihdoin, että hirvi juoksee
virran luo. "No, — ajattelee, — jos oikealle lähtee, niin se on
hukassa, jos vasemmalle niin — minun!" Vasemmalle teki virta polven
eikä ollut sieltä otuksella minne päästä; takana metsästäjä, edessä
leveä virta, ei ihmisen eikä eläimen yli uida. Kääntyikin hirvi
vasemmalle ja ilosta jo hypähteli Aggein sydän. Ajaa ja itse ajattelee:
"kohta on jo virta etkä pääse minnekään!" Tuli hirvi virralle ja vähän
matkan päässä rannasta oli pieni saari ja saarella tiheä pensaikko
ja metsikkö. Hyppäsi hirvi täyttä vauhtia veteen, meni sukelluksiin,
kohosi ylös ja ui saarelle. Tulee sitte Aggei virran rannalle ja näkee,
että otus jo pensaikkoon katosi. Vaan ajoipa hänkin heponsa veteen.
Astui hepo veteen, kolme askelta astui ja upposi sinne kaulaa myöten
eikä enää jalka pohjaa tavoita. Kääntyi Aggei takaisin rantaan ja
ajattelee: "Eipä se hirvi niinkään minulta minnekään pääse ja noin
vuolaassa virrassa saattaa hevonenkin hukkua." Laskeutui hevosen
selästä, sitoi puuhun kiinni, riisui rikkaat vaatteet yltään ja meni
veteen. Ui, ui, vähällä oli virta viedä. Vihdoin koettaa jalallaan — jo
on pohja. "No, — ajattelee —, kohta minä sen saan" ja astui pensaikkoon.
Vaan vihastuipa Jumala Aggeiseen. Kutsui luokseen enkelin ja käski
hänen, otettuaan Aggein muodon, pukeutua tämän vaatteisiin, istua
hevosen selkään ja ajaa kaupunkiin. Ja enkeli täytti Jumalan tahdon,
niinkuin sanottu oli.
Aggei etsi etsimistään otusta pensaikosta, vaan ei löytänyt. Koko
saaren yltä ympäriinsä käveli, pitkin ja poikki pensaiden läpi ryömi,
— ei ollut mitään. Eikä voinut Aggei ymmärtää, minnekä hirvi oli
joutunut: edessä leveä virta, ei yhdenkään elävän yli uitava; ja
olisihan hän toki hirven nähnyt, jos se olisi uimaan lähtenyt. Harmitti
Aggeita kovin, vaan minkäs sille teki, täytyi palata takaisin. Tuli
rantaan, heitti keihäänsä pois, ett'ei tiellä olisi, ja ui jälleen
toiselle rannalle. Katsoo — ei ole siellä hevosta eikä vaatteita.
Suuttui siitä hallitusmies, kun ajatteli, että olivat varastaneet
ne, ja päätti ankarasti rangaista varasta. Astui ylös vedestä, nousi
jyrkälle äyräälle — aukeaa ketoa vain näkyi eikä yhtään ketään. Mitäpä
tehdä, täytyi lähteä alastonna. Astuu ja nurmi jalkoja puree: eivät
olleet tottuneet avoina olemaan; ja aurinkokin polttaa alastonta
ruumista ja päätä. Kulkee siitä Aggei ja nousee kukkulalle; näkee,
laaksossa paimen lehmiä ja vasikoita paimentaa. Seisattuu Aggei ja
alkaa hänelle kädellään viitata:
— Hoi, sinä, — sanoo, — tules tänne!
Paimen häntä katselee ja ihmettelee. "Mistäs se, — ajattelee, —
keskelle aukeata ketoa alaston ihminen ilmestyi?" Meni hiljakseen hänen
luokseen; toisessa kädessä pitkä piiska, toisessa tuohitorvi; itse
on puettu virsuihin ja huonoon mekkorääsyyn: yli olkapään leipäpussi
riippuu.
Aggei hänelle huutaa:
— Miks'et sinä tule, kun huudetaan?
— Kukas sinä olet? kysyy paimen. — Mitä sinä tahdot?
— Etkö ole nähnyt, kuka minun vaatteeni ja hevoseni on vienyt?
— Kukas sinä sitte itse ole? kysyi taas paimen.
— Kuinka, etkö sinä minua tunne? Minä olen teidän hallitusmiehenne,
Aggei.
— Mitä sinä, hölmö, hulluttelet! Hallitusmiehemme vastikään ohitseni
kaupunkiin metsästämästä ajoi. Kauan häntä täällä metsästäjät etsivät,
ennenkuin löysivät: yhdessä sitte lähtivät.
— Kuinka sinä uskallat, mokoma lurjus! huudahti Aggei.
— Mene, mene! — sanoo paimen, taikka saat piiskaa maistaa.
Ei muistanut hallitusmies enää itseänsäkään vihasta. Unhotti, että
oli alaston ja aseeton ja hyökkäsi paimenen kimppuun. Tarttui häntä
olkapäähän, tahtoi lyödä, vaan paimen oli väkevämpi häntä: heitti
Aggein maahan ja alkoi paukuttaa häntä tuohitorvellaan. Löi siksi, että
tuohi kokonaan hajosi, ja silloin hänen sydämensä lauhtui.
— Siin' on, — sanoo, — sulle sanoistasi. Mene!
Nousi ylös Aggei, aivan pahaksi pieksettynä, ja lähti hiljakseen
kulkemaan. Vaan mietti paimen ja kävi häntä sääliksi. "Turhaan minä, —
ajattelee, — miestä loukkasin: kentiesi hän onkin vain joku veitikka
tahi mielipuoli."
Meni Aggei jo vähän matkaa paimenesta, niin kuulee, että toinen häntä
kutsuu.
— Kuulehan, tule takaisin.
Kääntyy Aggei, katselee, ja paimen toisessa kädessään jotakin pitelee,
toisella häntä luokseen viittaa.
— Tule takaisin! huutaa. — Minnekä sinä alastomana menet?... Tuoss' on
sulle edes säkki.
Seisoo Aggei, ei hievahdakaan. Hävetti häntä ja katkeralta tuntui
hänen sielussansa. Paimen otti puukon vyöstään, leikkasi säkkiin kolme
reikää: yhden päätä, kaksi käsiä varten ja astui Aggein luo.
— Säkkini on tyhjä, leipäni olen kaikki syönyt. Ei ole ihmisen hyvä
alastonna kulkea; ota tämä paidan verosta.
Puki Aggei säkin ylleen. Lähti sanaakaan sanomatta kaupunkiin. Astuu
ja ajattelee onnettomuuttaan eikä tiedä, mistä se hänelle tuli. Joku
petturi varmaan, hänen näköisensä, oli ottanut hänen vaatteensa ja
vienyt hevosen. Ja kuta kauemmaksi Aggei astuu, sitä kovemmin hänen
sydämensä kiihtyy. "Kyllä minä hänelle näytän, että minä — Aggei —
olen se oikea, julma hallitusmies. Käsken torille viedä ja pään poikki
hakata. Enkä paimentakaan sillä päästä", — ajatteli Aggei, vaan muisti
yht'äkkiä säkin ja häpesi.
Astui siitä iltaan saakka, vaan kaupunkiin vielä äijä matkaa. Täytyi
kedolla yötä olla: kaivautui heinärukoon ja makasi siinä koko yön.
Aamun sarastaessa nousi ja lähti taas kulkemaan. Tietä myöten ajaa
kaupunkiin, torille, paljon kansaa. Yllätti hänen muuan kuorma ja
ajajat kysymään mikä mies hän oli ja miksi säkkiin oli puettu.
Muistipa Aggei paimenen antaman selkäsaunan ja pelkäsi toden sanoa.
— Minä, — sanoo, — en ole täkäläisiä ihmisiä; kulin teidän kaupunkinne
läpi asioilla, vaan tiellä rosvot päälleni hyökkäsivät, pieksivät pahan
päiväiseksi ja ryöstivät sekä hevosen että vaatteet ja rahat veivät.
Pukivat ylleni säkin ja laskivat menemään.
Säälivät häntä hyvät ihmiset: kuka antoi paidan, kuka housut; yksi
antoi hänelle vanhat saappaanterät, toinen kauhtanan, kolmas lakin.
Kiitti heitä Aggei, kysyi, mikä nimi ja missä asuivat ja lähti
kaupunkiin jo iloisemmalla mielellä.
"Kohta, — ajattelee, — vaivani loppuvat. Konnan minä rankaisen ja
heitä, jotka minua auttoivat, palkitsen."
Meni hän suoraan kirkkotorille: siellä hänen palatsinsa seisoi.
Tahtoi portistaan sisälle mennä, vaan eivät vartijat häntä tunteneet
eivätkä päästäneet. Pelkäsi, kunhan eivät taaskin rupeisi lyömään,
meni pois ja alkoi ajatella, mitä nyt tehdä. Mennä suoraan kotiinsa
ei hän voinut: ennenkuin petturin käsiisi saat, pieksävät pahan
päiväiseksi ja vankeuteen panevat ja kentiesi tappavatkin. "Pitää
kärsiä", — ajattelee. Meni torille, jossa päiväläisiä palkattiin, ja
asettui kansan keskelle. Palkattiinpa hän siitä vähästä rahasta tiiliä
rakennustyöhön kantamaan. Raskas oli työ: hartiansa kokonaan verille
lyötti tottumattomuudesta ja itse oli aivan kuin runneltu. Illalla sai
hän rahat ja jakoi ne kolmeen osaan: yhdellä osti leipää ja söi; toisen
yön varalle jätti, kolmannella osti paperia vaimolleen kirjoittaakseen.
Oli heillä muudan suuri salaisuus, jonka tiesi ainoastaan hän ja
hänen vaimonsa, ja jotta vaimo kirjettä uskoisi, kirjoitti hän siitä
salaisuudesta ja, tultuaan kartanonsa luo, näki hän erään vaimonsa
palvelusnaisista ja antoi hänelle kirjeen perille vietäväksi. Eikä
tuntenut häntä hänen huonoissa vaatteissaan palvelusnainenkaan. Asettui
Aggei vähän matkan päähän portista vastausta odottamaan.
Vaan hänen vaimonsa, kun näki, että miehensä oli hänen luonaan, ei
voinut uskoa tätä kirjettä. Ajatteli, että eiköhän hänen miehensä ollut
jollekin tullut ilmaisseeksi salaisuutta ja että joku ilkiö tahtoi
pettää häntä. Hän pelkäsi ankaraa miestään ja tiesi, että jos hän saapi
kuulla, että hänelle sellaisia kirjeitä tuodaan, niin hän rankaisee
häntä asiaa tutkimatta. Ja ajaakseen pois sen miehen, joka kirjeen oli
kirjoittanut ja pelottaakseen häntä, ett'ei hän koskaan enää uskaltaisi
vaivata häntä, käski hän palvelijain ottaa hänet kiinni, tuoda pihalle
ja pieksää häntä. Ja palvelijat tekivät niin ja päästivät Aggein pois
vähissä hengissä. Ryömi hän siitä vierastaloon ja tuskitteli koko yön:
aamupuoleen vasta nukkui. Ja hänen ruumiinsa oli kipeä, vaan sielunsa
sitäkin kipeämpi: viha voimaton ja hillitty kiukku vaivasivat häntä, ja
eipä vaivoja pahempaa mitään löydy.
Seuraavana päivänä oli juhlapäivä ja isäntäväki alkoi vierastalosta
valmistautua kirkkoon lähtemään. Pukeutui emäntä koreaksi ja meni ulos
portille, vaan miehensä vielä jostakin syystä pihalla viivytteli.
Alkoipa vaimo miestään kutsua:
— Tule, — huutaa hän, — muutoin menee hallitusmies kirkkoon, emmekä saa
häntä nähdä.
Kuuli sen Aggei ja kysyy:
— Kukas se teidän hallitusmiehenne on?
— Sinä näköjään et ole tämän seudun ihmisiä, koska et sitä tiedä.
Aggeihan se meillä hallitusmiehenä on. Kaupunkia ja koko maakuntaa
hallitsee hän jo kaksitoista vuotta. Julma hän on mies: eilen näin
hänet kadulla, pelosta olin vähällä kaatua maahan.
Meni isäntäväki kirkkoon ja Aggei ei tiedä, mitä ajatellakaan. Viittasi
vain kädellään. "Tuli, mikä tuli, — ajattelee, — vaan pahempaa, kuin
nyt, en voi itselleni tehdä; vaikkapa mestatkootkin minun, vaan minä
menen ja saatan ilkiöt ilmi." Ja hän meni isäntäväen jälestä kirkkoon
ja asettui kansan joukkoon rappusille, josta hallitusmiehen oli määrä
kulkea.
Ja näki Aggei: tulevat hänen henkivartijansa tapparoineen, miekkoineen
ja päälliköt ja virkamiehet juhlapuvuissaan. Ja samettiteltan alla
kulkee hallitusmies puolisoineen: vaatteet heillä on kultakuteiset,
vyöt hohtokivillä sirotetut. Ja katsahti Aggei hallitusmiehen kasvoihin
ja kauhistui: Jumala hänen silmänsä aukaisi ja hän tunsi taivaan
enkelin. Ja Aggei juoksi kauhistuneena pois kaupungista.
* * * * *
Kauan juoksi hän, tietämättä itse, missä ja minne. Ja hän saapui
synkälle salolle ja kaatui väsyneenä puun alle, ja kauan makasi hän
voimatonna, tunnotonna, ikäänkuin sielu olisi hänet hetkeksi jättänyt.
Yöllä hän heräsi ja hänen tuli kamala ollakseen. Unhotti, mitä oli
kolmena viimeisenä päivänä tapahtunut eikä tietänyt, minkä tähden
tähdet häntä oksien välistä katselivat, minkä tähden hänen oli kylmä
ja hän ei maannut höyhenpatjoillaan, vaan kostean maan päällä. Alkoi
muistella ja muisti kaikki.
Ja katkerasti itki Aggei. Muisti koko elämänsä ja käsitti, ett'ei vain
irti revityn lehden tähden häntä Jumala rangaissut, vaan koko hänen
elämänsä tähden. "Vihoittanut olen Jumalaa, — ajattelee hän, — ja
saanko nyt enää armoa ja pelastusta?"
Kauan makasi hän, itki, katuen syntiään ja rukoillen Jumalalta apua ja
voimaa. Ja Jumala lähetti hänelle voimaa.
Aamu koitti; Aggei nousi ylös ja lähti ulos metsästä, meni Jumalan
valoisaan maailmaan ihmisten pariin.
Kului vuosi, toinen kuluu, vaan Aggein vaimo yhä luulee, että hänen
miehensä asuu yhdessä hänen kanssaan palatsissa. Hän ihmettelee vain,
miksi hänen miehensä on käynyt niin nöyräksi ja hyvänluontoiseksi: ei
mestaa ketään eikä rankaise; ei käy metsästämässä, vaan kirkossa yhä
käy ja tutkii kiistoja ja riita-asioita ja sovittaa riitaantuneet.
Harvoin näkee häntä hänen vaimonsa; häntä hän kohtelee lempeästi,
toisin kuin ennen, sanoo ystävällisen sanan ja suojaansa poistuu, sinne
sulkeutuu ja yksin istuu.
Tuli hänen luokseen vihdoin hänen vaimonsa. "Herrani, sano minulle,
millä olen sinua vihoittanut, jotta olet luovuttanut vaimosi luotasi?
En tiedä itselläni mitäkään vikaa olevan; miksi minua jo toista vuotta
vierastelet?"
Katsahti häneen Enkeli, hymyili leppeästi ja sanoi:
— Et milläkään ole minua vihoittanut, vaimoni armas, mutta minä olen
antanut Jumalalle lupauksen, ett'en kolmeen vuoteen sinua tuntisi.
Kohta tulee jo kolmas vuosi ja sinä tulet jälleen elämään miehesi
kanssa, kuin ennen.
Sanoi, poistui suojaansa ja sulkeutui sinne. Vaimonsa alkoi itkeä ja
meni myöskin huoneeseensa.
Niin elivät he kolme vuotta. Viikkoa ennenkuin neljäs alkoi, antoi
hallitusmies käskyn koota maakunnastaan kaikki köyhät ja kerjäläiset.
Hallitusmiehen kartanolla oli heille kaikille kestit pidettävät ja
lahjoja annettava. Kiitivät airueet joka kaupunkiin, lähettivät
kaupungeista käskyjä kyliin ja kaikkialle ja joka taholta keräytyi
köyhiä.
Eikä tietänyt kukaan siihen saakka, että niin paljon köyhiä maassa
oli; tiet kaikki olivat heitä täynnä: ontuvia, jalattomia, kädettömiä,
sokeita ja heikkoja ja mielipuolia ja henkisesti köyhiä, vanhoja
ja pikkaraisia. Ne köyhät, jotka parempinäköisiä olivat, kulkivat
yksitellen, vaan sokeat joukottain. Keräytyivät kaupunkiin, ja niin
paljon heitä tuli, ett'eivät edes hallitusmiehen kartanolle sopineet,
vaan vieläpä kirkkotorinkin täyttivät.
Meni siitä hallitusmies kirkkoon ja köyhätkin, jotka vain pääsivät,
tunkeutuivat sinne, toiset joukottain torilla, kirkon edustalla,
seisoskelivat. Palvelijat sillä aikaa torille pöytiä asettelivat ja
kattoivat niitä ja panivat niiden päälle piirakkaita ja särvintä,
lihaa, mettä ja viinejä. Ja niin paljon kuin kerjäläisiä oli, sijaa
riitti kaikille.
Tuli sitte hallitusmies ulos kirkosta, seisattui rappusille, teki
kädellään merkin ja koko joukko vaikeni.
— Minä olen iloinen nähdessäni teidät kaikki, hyvät ihmiset: tehkää
niin hyvin, nauttikaa vieraanvaraisuuttani. Pöytään käykää ja syökää,
ja kun syöneet olette, niin tulen vielä luoksenne.
Sanoi ja meni palatsiinsa. Ruvettiin pöytään istumaan; muuan joukko
sokeita täytti kokonaisen pöydän. Kaukaa olivat nämä sokeat tulleet;
hiljalleen ja kauvan olivat he käyneet; oli heitä kaksitoista henkeä
ja saattaja oli heillä yksi. Hän kävi edessä, kaksi hänestä kiinni
pitivät, heistä taas muut parittain. Istutti hän heidät paikoilleen ja
itse kävi palvelemaan: kaatoi heille kuppeihin särvintä, piirakasta
jakeli, lihaa leikkeli ja lusikoita kullekin antoi. Sokeat syövät ja
hän toisesta toiseen käypi ja palvelee heitä.
Päivällisen päättyessä tuli hallitusmies ulos palatsistaan ja alkoi
kulkea pöydästä pöytään. Miltä kysyy jotakin, mille ystävällisen
sanan sanoo ja hänen perässään astuvat palvelijat, rahaa ja vaatteita
kantavat ja kaikille jakelevat. Kun oli kaikkien luona käynyt, niin
tulee viimeisen pöydän luo, jossa sokeat istuivat. Kun näki saattaja
hallitusmiehen, niin alkoi vavista ja kalpeni kokonaan.
Tulee hallitusmies hänen luokseen ja kysyy:
— Oletko sinäkin kerjäläinen?
— En, suuri hallitusmies, en minä ole kerjäläinen. Kerjäläisten
palvelija minä olen.
— Hyvin sanoit, mies. Mikä sinun nimesi on?
Loi sokeainsaattaja katseensa maahan.
— Aleksiksi minua sanotaan.
Katsoi Enkeli hänen silmiinsä, hymyili ja sanoo:
— Ei kaikkia valhetta valheena pidetä. Seuraa minua.
Jätti saattaja sokeansa ja meni hallitusmiehen perästä palatsiin.
Kulkevat he joukon läpi ja ihmiset heitä kaikki ihmettelevät: kulkevat
kuin kaksi veljeä ikään. Molemmat pitkiä ja kookkaita, molemmilla
mustat hiukset ja molemmat yhdennäköiset; sokeainsaattajalla vain
tuuheissa kiharoissa paljon harmaita karvoja hopealle hohtaa ja kasvot
tuulesta ja päivänpaisteesta mustuneet ovat, vaan hallitusmiehen kasvot
ovat valkoiset ja kirkkaat.
Väistyi kansa syrjään ja heidät ohitsensa päästi; ja he menivät
palatsiin. Vei siitä Enkeli sokeainsaattajan etäiseen suojaan ja
sulkeutui sinne hänen kanssaan.
— Minä tunsin sinut, Aggei, — sanoo hallitusmies, — tunnetkos sinä
minut?
— Tunnen, herra, että lähetetty olit minua rankaisemaan. Ja minä kadun
syntejäni ja elämääni kaikkea...
Ja Aggei puhkesi itkemään ja ääneen itki. Seisoo Enkeli hänen edessään:
kasvonsa loistavat ja hän hymyilee; kohottipa Aggei päätään ja lakkasi
itkemästä: ei ollut koskaan sellaista hymyilyä nähnyt.
— Sinun rangaistuksesi on lopussa, — sanoo Enkeli. — Ota hallitusmiehen
kaapu, ota miekka ja sauva ja hallitusmiehen päähine ota. Muista, ettäs
rangaistu olit ja hallitse kansaa lempeästi ja viisaasti ja ole tästä
saakka kansasi veli.
— En, minun herrani, en tottele minä sinun käskyäsi, en ota miekkaa,
en sauvaa, en päähinettä, en kaapua. En jätä minä sokeita tovereitani:
minä olen heille valo ja ruoka ja ystävä ja veli. Kolme vuotta olen
heidän kanssaan elänyt ja työtä tehnyt heitä varten ja koko sielullani
olen kerjäläisiin ja köyhiin liittynyt. Suo minulle anteeksi ja päästä
minut maailmaan ihmisten luo: kauan seisoin minä yksin kansan keskellä,
kuin kivisen patsaan päässä, korkealla olin, mutta yksin; sydämeni
kivettyi ja rakkaus ihmisiin katosi. Päästä minut!
— Hyvin sanoit sinä, Aggei, — vastasi Enkeli. — Mene rauhaan!
Ja meni Aleksi-sokeainsaattaja kahdentoista sokeansa kanssa ja teki
työtä koko elämänsä heitä ja muita köyhiä ja heikkoja ja sorrettuja
varten ja eli siten monta vuotta kuolemaansa asti.
Ja kolmen päivän kuluttua heitti Enkeli hallitusmiehen ruumiin. Ruumis
haudattiin ja kansa kaipasi hallitusmiestään, joka alussa ylpeä ollut
oli, vaan sitte lempeäksi muuttui.
Vaan Enkeli ilmestyi Herran kasvojen eteen.