Ah, valvova enkeli, lempeä, hurskas,
tuli mua tänä yönä pelastamaan,
minut ennen kuin pahan valta murskas.
Nyt tiedän, ett' tosi eloa harvoin
mitata voi maallisen rikkauden arvoin.
Katumusta ja pelkoa kammoinhan kantaa,
joka alttiiksi sielunsa autuuden antaa. —
Menen luostariin pyhän Sunniven —.
GUDMUNDIN ja SIGNEN tahtoessa puhua.
Ma päätöksestäni luovu en.
(Yhdistää heidän kätensä.)
Gudmund — sun morsiames on tässä.
Pyhä liittonne on; käsi Herran on lässä!
(Viittaa jäähyväisiksi ja poistuu vasemmalle, GUDMUND ja SIGNE aikovat
seurata häntä, MARGIT pysähdyttää heidät torjuvalla liikkeellä, menee
ulos ja lukitsee oven jälkeensä. Samassa hetkessä aurinko nousee ja
valaa loistettaan tupaan.)
GUDMUND.
Valoaan luo aurinko kukkivaan tarhaan;
se nuoren rakkautemme on koi!
SIGNE.
Unelmain ihanimmat, mun muistoni parhaan
sävelet sinun harppusi mulle soi.
Jalo laulajain, — soita harppuas vain
niin murheen kuin ilon päivinä mullen;
ole varma, on kieliä rinnassain, —
jotk' kaikuvat niin surun kuin ilon tullen.
KUOROLAULU
miesten ja naisten.
Kaiken yllä valon silmä valvoo,
hurskaan askeleita valaisee,
lohtuansa meille säteilee; —
Korkeuden Herraa kaikki palvoo!
JÄLKIKIRJOITUS.
Nti Anna-Maria Tallgrenia ja maist. E.A. Saarimaata, jotka tämän
suomennokseni käsikirjoitusta lukiessaan ovat tehneet pienempiä
muutosehdotuksia käännöksen sanontaan, kiitän täten vilpittömästi.
Runoa viimeistellessäni olen mielihyvällä ottanut varteen heidän
huomautuksensa.
Helsingissä jouluk. 3 p:nä 1923.
_Aarni Kouta_.