ROUVA ARVIK (tulee verandaovesta vasemmalta). Hyvä jumala, kuinka tuo
tyttölapsi on onnellinen! (Astuu Hallin luo). Anna minun syleillä sinua!
(He syleilevät toisiansa).
HELENA (tulee jäljessä ulos ja lähestyy heitä).
HALL. Tiesitkö sinä sen?
ROUVA ARVIK. En. Että hän piti sinusta, sen kyllä tiesin. Ja että
toiset härnäilivät häntä, senkin kuulin. Mutta —! Sinähän olit
nuorimman sisareni mies. Kukapa silloin olisi voinut uskoa, että sinä
tulisit nuorimman tyttäreni mieheksi?
HALL. Se on jumalan sallimus.
ROUVA ARVIK. Luuletko sinä? Hänen niskoilleen pannaan niin paljon.
Mutta sen minä sanon suoraan, että nuoren tytön pitäisi aina mennä
vanhemman miehen kanssa naimisiin. Silloin sekä hän että me pääsisimme
kaikesta turhasta kujeilusta. (Katselee ulos vasemmalle). Mitäs tuo
merkitsee? (Kaksi miestä kantaa sisään suunnatonta matka-arkkua ja
kääröjä ja laukkuja. He laskevat ne taustalle ja katoavat).
HALL. Laiva on kai saapunut etelästä.
ROUVA ARVIK (katselee kelloaan). Niin, mutta kukapa sieltäpäin tulisi?
(Miehet tulevat jälleen kantaen toista suurta arkkua ja muita kapineita
ja poistuvat taaskin).
HELENA. Äiti —? (Rientää hänen luokseen).
ROUVA ARVIK. Mikä sinun on, lapsi? Tunnetko tavarat?
HELENA. Tunnen! Ne ovat Marnan!
ROUVA ARVIK. Marnan —?!
HELENA. Ja tuolla ulkona...
ROUVA ARVIK (huutaa miehille). Seis! Nuo tavarat ovat kannettavat
tuohon rakennukseen! (Viittaa vasemmalle). Kantakaa nuokin ulos.
(Toisille). Sillä jos Marna tulee meille käymään... Mutta enhän minä
ole kuullut mitään koko asiasta. (Molemmat peräytyvät jälleen).
HELENA. Ja kaikki kapionsa —! Mitä tämä merkitsee, äiti —?
8 ROUVA ARVIK. Ei suinkaan siinä kaikkia ole. Mutta kovin paljon vain
vierailua varten. Vai mitä te arvelette?
HELENA. Jotakin on varmaan tapahtunut.
ROUVA ARVIK. Viiden kuukauden avioliiton jälkeen?! Mitä —?
HALL. Arvik sanoi kuitenkin tänään... (vaikenee).
ROUVA ARVIK. Mitä?
HALL. Ettei kaikki ole oikealla tolalla.
ROUVA ARVIK. Nuorten kodissako?
HALL. Että ilmapuntari näyttää myrskyä, sanoi hän. Hän oli saanut
kirjeen.
ROUVA ARVIK. Ja siitä hän ei mainitse mitään meille muille?
ALBERTA (vasemmalta). Oi, äiti —?
ROUVA ARVIK. Mitä, lapseni?
HELENA. Marna. Onko hän täällä?
ALBERTA. Ei. Mutta Gunda on puhunut hänen kanssaan.
ROUVA ARVIK. Marnanko kanssa?