Rovasti Hall tulee sisään oikealta. Kaunis mies, 45—50 vuotias, solakka
ja vilkasliikkeinen, tuuhea tukka. Hän on kesävaatteissa. Kasvoista
kuvastuu suurta älykkäisyyttä. Ei mitään erikoisesti papillista hänen
olennossaan; hän näyttää pikemmin urheilijalta.
HALL. Ei ketään saapuvilla? Luulin tapaavani perheen aamiaispöydässä.
(Katsoo kelloaan.) Mitä ihmettä? Olenko pyöräillyt näin kauan? Täällä
väkisinkin viehättyy poikkeamaan toiselta tieltä toiselle, eikä tule
ajatelleeksikaan aikaa. (Näkee hatun pöydällä.) Onko tuo Helenan?
(Katsoo kumpaiseenkin taloon nähdäkseen olisiko ketään ikkunoissa. Kun
hän ei näe ketään, nostaa hän varovaisesti hattua ja haistelee sitä.)
Se on Helenan! (Tarkastelee sitä.) Mutta senhän minä saatoin jo
nähdäkin. Kuinka hyvin tuo muoto ja nuo värit soveltuvat hänelle.
(Kuuluu nuoren tytön naurua vasemmalta. Siihen yhtyy useita ääniä.)
Siinä he nyt ovat minun kimpussani, kaikki pikkutytöt! Kas kun jätin
pyöräni ulos! (Kiiruhtaa oikealle.)
(Ulkopuolelta vasemmalta kuuluu)
ALBERTA. Siinä hän on! Setä! (juoksee esiin.) Setä! No, mutta setä!
(Ulos hänen jäljessään.)