Ruotsalainen Andrée oli jo tunnettu ilmapallopurjehtija ja kuuluisa
tavattoman vaarallisesta retkestään öisessä syysmyrskyssä Ahvenanmaan
saariston yli, kun hän esitti suunnitelman ilmapallomatkaa varten, joka
ei rajottunut Itämereen. Hän tahtoi leijua yli koko Pohjoisen Jäämeren
Huippuvuorilta Beringin salmelle, 370 penikulman taipaleen, ja mikäli
mahdollista lentää suoraan pohjoisnavan yli. Se on rohkein
suunnitelma, mitä tutkimusmatkailija on milloinkaan laatinut.
Ja Andrée oli miettinyt niin kauvan ja niin tarkkaan, että hän tiesi
täsmälleen, kuinka paljon mikin nuora, mikin ruuvi sai painaa.
Pallo oli valmistettava kaksinkertaisesta ja kolminkertaisesta
kiinalaisesta silkistä ja öljyttävä sekä ulkoa että sisältä, jotta se
menettäisi mahdollisimman vähän 4.500 kuutiometrin suuruisesta
vetykaasu-sisällöstään. Läpimitta olisi kaksikymmentä metriä, ja
yläosan pinta verhottaisiin kalotilla, joka estäisi lumen tarttumasta
verkkoon.
Pitkien laahusköysien avulla pidettäisiin pallo aina samalla
korkeudella. Ne valmistettaisiin kookoskuiduista, jotta ne kelluisivat
veden päällä; jään yli liukuisivat ne paljoa keveämmin kuin maan yli,
missä ne usein tarttuvat puihin ja muihin esineihin ja panevat pallon
vaarallisesti nytkähtelemään. Jos puolet köyttä on maassa ja toinen
puolikas leijuu ilmassa, niin ainoastaan jälkimäinen painaa palloa
alaspäin. Mutta jos pallo vaipuu, joutuu yhä suurempi osa köyttä
lepäämään maassa, joten pallo keventyy ja kohoaa. Laahusköydet estävät
sitä myös nousemasta liian korkealle, sillä mitä pitemmät osat köysiä
riippuu ilmassa, sitä enemmän ne painavat palloa taas alas. Seurauksena
on, että se aina pysyy jokseenkin samalla korkeudella maan pinnasta.
Laahusköysillä on toinenkin tarkoitus. Kihnaten meren pintaa tai jäätä
ne ehkäisevät pallon nopeutta. Tuuli kulkee senvuoksi joutuisammin kuin
pallo, joka ei ole vapaa, vaan laahautuu maan varassa. Asettamalla
purjeen jommallekummalle sivulle voipi siis jossain määrin ohjata
palloa oikealle tai vasemmalle vallitsevasta tuulensuunnasta.
Palmikoiduista pajunvesoista tehdyn gondoolin tulee olla pyöreä,
tilava, luja ja kevyt, varustettu katolla, jonka päällä ilmapurjehtijat
voivat seistä tekemässä havaintojaan kuten rintasuojan reunustamalla
lavalla. Luukusta päästään alas gondooliin, jossa on makuusijat
kahdelle miehelle. Kattoon on kiinnitetty pieniä vitsaskirjahyllyjä, ja
parista ikkunasta avautuu näköalaa. Seinissä on runsaasti taskuja ja
silmukoita kaikenlaisille kapineille. Kuuden paksun köyden varassa
riippuu gondooli kantorenkaassa. Kahdeksan 70 metrin pituista
painolastiköyttä riippuu ilmalaivasta lieventämässä sysäyksiä, siltä
varalta että tuuli äkkiä painaa pallon maanpintaa vasten. Ne voidaan
myös sivaltaa poikki, jos pallo menettää niin paljon kaasua, ettei se
kykene kannattamaan ilmassa koko painoitustaan. Kaikki nämä laahus- ja
painolastiköydet vastaavat yhteensä noin 1.000 kiloa.
Pallon arveltiin voivan pysyä ilmassa kolmekymmentä päivää. Mutta
saattoihan tapahtua, että se joutui tyveneen tai ajautui takaisin
napaseudun ahtojään yli. Sen vuoksi oli oltava varustautuneita
jättämään ilmapallo ja lähtemään paluumatkalle yli jään. Siitä syystä
otettiin mukaan kelkkoja ja lumikenkiä, teltti, purjekankainen vene ja
kolme kivääriä ampumatarpeineen. Sadaksi päiväksi lasketut ruokavarat
sullottiin säkkeihin ja taskuihin kantorenkaan yläpuolelle.
Kuinka laitettaisiin ruokaa ja saataisiin jotakin lämmintä tuolla
ylhäällä kylmässä? Siihenkin oli keino; valmistettiin erikoinen
keittokoje, jonka tuli riippua nuorassa syvällä ilmapallon alla.
Tarvitsi vain asettaa rasiallinen lihamöykkyjä, kala-annos tai lientä
pataan, pitää väkiviinalamppu täytettynä ja laskea koko laitos
gondoolin alapuolelle. Narusta vetämällä saatiin tuli lamppuun, ja kun
ruoka oli kiehunut tarpeeksi kauvan, voitiin letkun avulla sammuttaa
liekki ja sitten vetää ylös keittokoje.
Eikö noilla rohkeilla ilmapurjehtijoilla ollut mitään keinoa tietojen
antamiseksi lennossaan matkansa kulusta? Kyllä oli; he ottivat mukaansa
kolmetoista korkkipoijua, joiden ympäri oli kierretty kuparilankaa ja
sisälle sovitettu metalliputki kirjesäiliöksi. Poijut olivat
numeroittuja, ja isoin aiottiin heittää ulos, kun oltaisiin päästy
pisimmälle pohjoiseen.
Ja eräällä tavalla voitiin lähettää kirjotettuja kirjeitä suoraan halki
ilman. Tähän tarkotukseen ostettiin viitisenkymmentä kirjekyyhkystä,
parasta rotua. Ilmamatkalla asustaisivat kyyhkyset kevyissä
vitsashäkeissä, jossa niillä oli pieniä aluminiumista tehtyjä
vesikaukaloita ja pikku vasuja jyvien, herneiden ja rapsinsiementen
säilyiksi. Kyyhkyset otettiin mukaan Huippuvuorille.
Niin, kaikki oli hyvin harkittua. Kokonainen teos on kirjotettu
tuon matkan pelkästä varustamisesta. Kahden seuralaisensa kanssa
piti Andréen nousta ilmaan Tanskalaissaarelta Huippuvuorten
pohjoisrannikolta heinäkuun alussa, jolloin aurinko on näkyvissä yötä
päivää. Silloin voisi aina ottaa valokuvia, jos purjehtisi yli
tuntemattomien saarten. Alituinen auringonpaiste pitäisi kaasun
pallossa samalla lämpöasteella, ja kantovoima pysyisi siten
muuttumattomana niin kauvan kuin pallo oli ylhäällä.
Andrée oli varma matkan onnistumisesta. Niin, parhaassa tapauksessa
kävisi kaikki kuin tanssi. Eräällä ilmapallomatkallaan, Göteborgista
Gotlannille, hän oli viilettänyt neljäkymmentä penikulmaa kolmessa
tunnissa. Sellaisella vihurilla hän pääsisi navalle yhdeksässä
tunnissa. Tavallisella tuulella kulkisi sen matkan parissa päivässä.
Niin, jos hänellä olisi onnea sään suhteen, ja jos hän saisi hyvän
etelätuulen Huippuvuorilta ja muutenkin kaikki kävisi myötäisesti, niin
hän voisi olla viikon kuluttua Beringin salmella taikka jossakin kohti
Aasian tai Amerikan pohjoisrannikkoa. Mutta "tuuli puhaltaa minne se
tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, etkä tiedä, mistä se tulee tai
mihin se menee".
Ruotsissa herätti hanke ensin hämmästystä, sitten ihailua ja lopuksi
ihastusta. Mutta mistä saisi Andrée rahat? Tarvittiin kaksisataatuhatta
markkaa. No, Alfred Nobel tarjoutui merkitsemään puolet, kuningas
Oskar, joka anteliaasti kannatti kaikkea, mitä tutkimusmatkoiksi
sanottiin, avusti neljänneksellä, ja muut lahjottivat lopun.
Kun kaikki oli valmista, matkusti Andrée Huippuvuorille.
Tanskalaissaarelle rakennettiin mahtava, vajan näköinen talo ilmapallon
suojaksi, sitä täytettäessä. Heinäkuun lopulla oli pallo täytettynä, ja
nyt odotettiin vain etelätuulta. Mutta tuuli puhalsi alati pohjoisesta
tai lännestä. Päivät kuluivat, sumu ja lumiräntä eivät parantaneet
toiveita. Odotettiin turhaan. Suotuisaa tuulta ei vain tullut.
Vuodenaika kävi myöhäiseksi. Hänen täytyi kääntyä takaisin. Pallo
tyhjennettiin, kaikki tavarat sullottiin kokoon, ja sitten hän matkusti
Tukholmaan. Jotkut pilkkasivat häntä, mutta useimmat ihailivat hänen
maltillisuuttaan. Varat, jotka tarvittiin uuteen yritykseen, merkittiin
Ruotsin miesten keskuudessa heti. Toukokuun puolivälissä seuraavana
vuonna piti hänen palata Tanskalaissaarelle.
Toukokuun 12. p:nä 1897 jätti hän Tukholman ainiaaksi. Lähtö tapahtui
nyt aivan hiljaa. Häntä oli usutettu tarpeeksi, ja saattoi käsittää,
että hän nyt nousisi ilmaan, meni se sitte syteen tai saveen.
Kesäkuussa vallitsi Tanskalaissaarella sama kiire kuin edellisenäkin
vuonna. Heinäkuun alussa oli kaikki valmiina, ja odotettiin vain
etelätuulta. Koitti sunnuntai, heinäkuun 11. p. Jo kello kolmelta
aamulla näkyi vedenkalvossa pientä viriä Hollantilaisniemen edustalla.
Se oli etelälounainen tuulahdus ja voimistui hetki hetkeltä.
Kanunaveneestä, joka oli tuonut heidät sinne, komennettiin miehistö
maihin repimään ilmapallorakennusta, jolloin käytettiin monia
huolellisia varokeinoja pallon vahingoittumisen estämiseksi. Kaikista
valmistuksista suoriudutaan viimein, Andrée kiittää auttajiansa, ristii
pallonsa "Kotkaksi" ja jättää kiireiset jäähyväiset kullekin. Hän
hyppää ylös gondoolin kannelle, jonne hänen molemmat kumppaninsa
Strindberg ja Fränkel ovat jo asettuneet isänmaan lipun suojaan.
Pidäkepunnuksien nuorat katkaistaan yhtaikaa, ja "Kotka" kohoaa
majesteetillisesti pesästään.
Laahus- ja painolastiköysien siukuessa vettä myöten ja kyntäessä
leveätä vakoa meren pintaan, leijuu "Kotka" koilliseen päin yli
Hollantilaisniemen. Sitä ennen laskeutuu se kerran arveluttavasti,
kenties ylhäältäpäin vaikuttavan tuulen painamana. Gondooli ihan
koskettaa laineitakin, mutta poukkoaa jälleen ylös. Yhdeksän
hietasäkkiä on heitettävä yli laidan, jotta "Kotka" suoriutuu tuulen
alapuolella kohoavista kallioista. Kaksisataa kiloa painolastia meni
siten hukkaan. Pahinta oli kuitenkin, että hyvin suuri osa laahusköysiä
oli mennyt poikki ylösnoustessa. Siinäkin menetettiin puoli tonnia
painolastia.
Koko se suunnitelma, johon Andrée oli perustanut matkansa, oli siten
kumoutunut. Hänellä ei enää ollut kunnollista laahuskiinnikettä
maanpinnalla, hän leijui irrallisessa ilmapallossa, tahdottomasti
seuraten oikullisia tuulia.
"Kotka" nousikin noin seitsemänsataa metriä korkealle. Hetkisen oli se
pilven peitossa, mutta tuli jälleen näkyviin. Tunnin kuluttua hävisi se
ikuisiksi ajoiksi kalliosaarten taakse koilliseen ja meni suureen
yksinäisyyteen.
Hiljaisina ja vakavina läksivät ruotsalaiset "Svensksund"-laivalle ja
matkustivat kotiaan.
Miten jännittyneenä odottikaan koko maailma uutisia Andréesta, ja
kuinka sähkölennättimet toimivatkaan, kun tuli tietoon, että hän oli
kohonnut ilmaan ja hävinnyt pohjoiseen! Tuskin oli koko maailmassa
sanomalehteä, joka ei olisi sisältänyt palstamäärin kuvauksia tästä
uhkarohkeasta lennosta. Ja kaikkialla ihmeteltiin, miten siinä käynee.
Koetettiin laskea, kuinka kauvas etelätuulta saattoi riittää ja missä
pallo todennäköisimmin tulisi taas näkyviin. Siinä kunnossa, missä
"Kotka" oli noussut, ei arveltu sen voivan pysyä ilmassa pitempään kuin
korkeintaan kaksi viikkoa. Mutta siinä ajassa ehtisi se kulkea
suunnattomia matkoja, ja milloin hyvänsä saattoi se tulla näkyviin
asutuilla seuduilla. Valaanpyytäjiä ja kalastajia oli parastaikaa
liikkeellä pohjoisilla vesillä. Ja jännitys kohosi sitä mukaa kuin
päivät kuluivat. Ei välitetty enää pohjoisnavasta. Mihin ikinä pallo
laskeutuisikin, olisi se suorittanut merkillisimmän purjehduksen, mistä
ihmiset olivat koskaan kuulleet puhuttavan.
Tuskin oli kahta viikkoa kulunut, kun jo ensimäiset huhut kiersivät
lihavin kirjaimin maailman sanomalehdistön palstoilla. Heinäkuun 17.
p:nä oli eräs hollantilainen nähnyt pallon kelluvan Vienanmerellä.
Asiaa tutkittaessa saatiin selville, että se oli luultavasti ollut vain
kuollut ja pöhöttynyt valas, minkä hollantilainen oli nähnyt.
Sitten ihan sateli huhuja joka puolelta. Grönlannin länsirannikolla oli
kuultu pyssynlaukauksia mereltä. Selvästi oli siellä Andrée tovereineen
jäälautalla ajelehtamassa etelään aivan kuin "Polariksen" miehistö. Kun
laivoihin syyspimeällä kuultiin jäälokkien, kiislojen tai ruokkien
kirkunaa, heti oli Andrée siellä purjekangaskanootissaan tuuliajolla ja
huusi apua.
Ja kuinka moni pohjoisnavan naapureista olikaan omin silmin nähnyt
pallon! Kaukana sisä-Siperiassa olisivat venäläiset turkiskauppiaat ja
talonpojat voineet mennä valalle, että he näkivät pallon leijailevan
sen tai sen kylän yli. Etäisessä idässä oli maanpakolaisten saarella
Sahalinilla "Kotka" hiljaa ja salaperäisenä leijunut alastomien
kallioiden yli.
Pohjois-Amerikan intiaanit olivat nähneet pallon. Toiset olivat
tietävinään, että Andrée oleksi Klondikessa ja oli lähettänyt kirjeitä
sieltä. Kerrottiinpa, että pallo oli eräänä päivänä viilettänyt yli
Brittiläisen Columbian. Kanadassa olivat eskimot nähneet muutamia
valkoihoisia miehiä, joilla oli ruokavaransa isossa kummallisessa
vehkeessä. Toiset olivat nähneet näkyjä ja tiesivät, että Andrée ja
hänen toverinsa olivat pudonneet mereen ja hukkuneet -- he olivat itse
nähneet, miten se tapahtui. Toiset taas vakuuttivat, että Andrée oli
vielä elossa, mutta tarvitsi pikaista apua.
Jo syksyllä lähetettiin Ruotsista apua, ja ruokavaroja asetettiin
sellaisille paikoille, missä arveltiin Andréen mahdollisesti käyvän.
Eräs retkikunta tutki suuren osan siperialaista jäämerenrannikkoa ja
alotti De Longin ja hänen tovereittensa silloin tyhjistä haudoista.
Professori Nathorst luuli, että Andrée ja hänen toverinsa olivat
joutuneet Itä-Grönlantiin, missä he olisivat voineet kauvan elää
myskihärillä. Hän varusti senvuoksi "Antarktik"-laivan ja tutki
rannikon läpikotaisin. Andréeta hän ei löytänyt, mutta hän toi kotiin
erinomaisia karttoja, kokoelmia ja havaintoja.
Niin kuluivat kuukaudet ja vuodet. Silloin tällöin nousi uusi huhu ja
herätti uinuvan jännityksen uudelleen henkiin.
Mutta minne olivat ne kolmetoista poijua joutuneet, ja missä olivat ne
kolmekymmentä kyyhkystä?
Poijuista löytyi parin vuoden kuluttua viisi. Kolme oli rikkoutunutta,
ja niistä puuttui putket kirjeineen. Kahdessa oli kirjelmä, ja ne
olivat kulkeutuneet pitkät matkat virran mukana meren yli. Toinen
löytyi Norjan pohjoisrannikolta, toinen Islannista. Ne oli heitetty
pallosta k:lo 10 ja k:lo 11 samana päivänä, jona Andrée oli noussut
ilmaan, ja kirjelaput antoivat lyhyitä tietoja suunnasta, paikasta,
johon poiju oli heitetty, ja matkalaisten tilasta. Kello kymmenen
kulkivat he koillista kohti, kaikki meni hyvin; he leijailivat irtojään
yläpuolella, "ilma ihana, mieliala erinomainen". Kello yksitoista
olivat he kuusisataa metriä merenpinnan yläpuolella, "kaikki hyvin".
Ainoastaan yksi kyyhkynen tavattiin. Sen löysi jo neljä päivää
ilmaannousun jälkeen eräs norjalainen valaanpyyntilaiva. Ja
merkillisintä sen tiedonannossa oli se, että Andrée oli kirjottanut sen
heinäkuun 13. p:nä kello puoli yksi päivällä. Pallo oli silloin
leijunut ilmassa neljäkymmentäkuusi tuntia ja pysynyt ylhäällä
kauvemmin kuin mikään muu ilmalaiva. Pienessä kokoonkäärityssä
silkkipaperissa oli luettavana m.m.: "Kaikki hyvin pallossa. Tämä on
kolmas kyyhkysposti. Andrée". Pallo oli silloin Huippuvuorten
pohjoispuolella, mutta ajautui hyvää vauhtia itäkaakkoon.
Sen hetken jälkeen ei tiedetä mitään "Kotkan" kohtalosta eikä kai tulla
tietämäänkään.
Vielä kaksi vuorokautta ilmaannousun jälkeen oli kaikki hyvin pallossa,
ja matkailijoilla ei ollut mitään syytä pelkoon lähimmän tulevaisuuden
suhteen. Kenties he ovat leijuneet ympäri, milloin pohjoista, milloin
etelää kohti useita päiviä. Pallon kantovoima vähentyi kuitenkin päivä
päivältä, ja viimein ei "Kotka" enää jaksanut kantaa taakkaansa.
Silloin heidän täytyi painua alas. Missä se on tapahtunut ja miten,
sitä ei voi tietää.
Jos he laskeutuivat ahtojäälle navan läheisyyteen, Beringin salmen
taholle, oli heidän asemansa melkein toivoton, kun ruokavarat eivät
voineet riittää pitkään jäävaellukseen.
Luultavimpana pidetään, että pallo kulkeutui meren eteläiseen osaan
Frans Josefin maan ja Kuolan niemimaan välille. Pallo on väljennyt
vähitellen ja painunut yhä alemma. Kaikki köydet on katkaistu sen
keventämiseksi. Kaikki painolasti on heitetty ulos. Siten on pallo
leijunut vielä muutaman tunnin, kenties päivän. Mutta sitten se on taas
vajonnut, ja tummanvihreä meri on ammottanut heidän allaan. Silloin on
viimeiset poijut uhrattu, ja kaikki, mitä ilman on voitu tulla toimeen,
on heitetty pois. Pallo on kohonnut hetkeksi, mutta sitte jälleen
laskenut, avutonna ajelehtaen pienimmänkin tuulenhengen mukana. Audrée
oli mies, joka ei lannistunut vaaran hetkenä. Hän ja hänen toverinsa
taistelivat urheasti viimeiseen asti.
Jos tuuli on käynyt vanhan maailman pohjoisrannikolle päin, olisi
heillä ollut toivoa saada piankin ihmisten apua. Silloin ovat he
saattaneet syytää mereen melkoisen osan ruokavaroja ja paljon muuta.
Jäljellä olleet kyyhkyset voitiin laskea vapauteen ja niiden häkit
heittää alas. Kenties matkalaiset kuitenkin vajosivat eivätkä nähneet
missään maata. Silloin on lopulta ollut kysymys elämästä ja kuolemasta.
Gondooli on laahannut vettä kuin kelkka, heittelehtinyt sinne ja tänne
ja saanut töytäyksen jokaiselta aallonharjalta. Silloin ovat he
kiivenneet ylös kantorenkaaseen ja irrottaneet gondoolin. Sellaisen
kevennyksen jälkeen on "Kotka" noussut viimeiseen lentoonsa. Kenties he
ylemmässä ilmakerroksessa tapasivat tuulen, joka ajoi heidät taas
merelle. Tuollaisessa tilanteessa on kysymys ainoastaan joistakuista
tunneista, sillä sitte kun pallo on saavuttanut suurimman korkeutensa,
painuu se jokseenkin nopeasti. Kun he seuraavalla kerralla olivat
alhaalla vesirajassa, ei ollut mitään muuta kuin kantorengas
irrotettavana.
Millaiseksi heidän loppunsa tulikaan, toivokaamme sen olleen pikainen!
Vielä tänä päivänä, näin monen vuoden kuluttua, emme tiedä siitä.
Heidän retkensä on ollut turha, mutta itse pysyvät he kaikkina aikoina
miehekkyyden ja miehuuden esikuvina. He uursivat uusia uria, ja se aika
on lähellä, jolloin muut paremmilla apuneuvoilla seuraavat heidän
näkymättömiä jälkiään "ylös ilmojen halki ja ulapan yli kuin myrskynä
tuulten teitä".