Myöhemmin aamulla suvaitsi Dick tehdä joitakin huomautuksia tytön
poistumisen ja paluun syistä. Mutta silloin kävi Sam hänen kimppuunsa
kuin tuulispää. Hän suorastaan puuskui vihasta — tavanmukainen tyyneys
ja tasaisuus oli tipotiessään.
— Tuki jo kirottu suusi! huusi hän.
Dick vihelsi, ikäänkuin olisi jokin asia hänelle äkkiä valjennut,
ja hän noudatti kirjaimellisesti toverinsa neuvoa. Hän ei päästänyt
ääntäkään koko sen tunnin aikana, joka kului ennenkuin aurinko nousi.
Silloin hän pysähtyi ja osoitti tuoreita jälkiä, jotka kulkivat heidän
tiensä poikki.
Lumessa näkyi selvästi kahden lumikenkäparin painalmat, jotapaitsi kävi
selville, että toisen parin omistaja oli vielä palannut takaisin.
Sam hätkähti. Dick hymyili ivallisesti. Juttu oli sanomattakin aivan
selvä. Chippewa-intiaani ja tyttö olivat tosin lähteneet kaakkoon,
mutta he olivat sitten tehneet kaarroksen käydäkseen varoittamassa
Jingossia. Näkyi selvästi, missä he olivat palanneet Ah-tekin
aikaisemmin avaamalle ladulle. Sitten haarautui tie; toista pitkin oli
chippewa kulkenut ystävää hälyyttääkseen, toista oli tyttö käyttänyt
palatessaan edellisenä yönä jostakin syystä valkoisten leiriin — ehkäpä
eksyttääkseen Samin ja Dickin jäljiltä.
Hetken näytti siltä kuin olisi Sam kadottanut uskonsa sekä itseensä
että muihin.
— Käytähän silmiäsi, Dick, sanoi hän tuokion perästä, tyynesti.
Vain viisi askelta etäämpänä oli lumessa syvennys, joka osoitti kahden
taivaltajan viettäneen siinä yönsä. Ah-tek oli kaikesta päättäen
arvellut, että matkaan menisi kokonainen päivä, ja rauhoitettuaan
itseään sillä, että vihollinen toki ei ollut aivan kintereillä, oli hän
suonut itselleen lepohetken. Lumi oli luotu syrjään, vähäinen nuotio
rakennettu, ja havuja kasattu makuusijaksi. Kaikki tämä oli selvästi
pääteltävissä jäljistä. Mutta lisäksi oli kinoksessa lumikenkäpari
pystyssä, ja jonkun matkan päässä tuhkaläjästä lojui maassa hujan hajan
matkamiehen kamppeita; siinä oli makuupussi, siinä huovat, vaipat.
Miehet riensivät siekailematta lähemmäksi. May-may-gwán ei
liikahtanutkaan koirien luota. Hänen kasvonsa olivat jäykistyneet,
ilmeettömät. Vain silmissä paloi tumma hehku. Sam ja Dick pysähtyivät
levällään olevan huppuvaipan ääreen ja nostivat sen syrjään. Alla oli
kasa huopia ja niillä makasi, rinta lävistettynä, äkillisen kuoleman
yllättämä intiaani, kädet nyrkissä, silmät puoliavoinna ja kasvot
kaamean pelon vääristäminä.