näin virkkoi herra G.M. -- niin olisin valmis tarjoamaan hänelle
palvelustani ja olemaan hänelle kohtelias. Minä vastasin, että mikäli
tunsin sinun luonnettasi en epäillyt että sinä vilpittömästi vastaisit
sellaiseen kohteluun, etenkin -- näin huomautin -- jos hän voisi
parantaa sinun raha-asioitasi, jotka ovat olleet kovin rappiolla
siitälähtien kuin välisi omaisiisi ovat olleet huonot. Hän keskeytti
minut vakuuttaen tarjoavansa sinulle kaikkea apua, johon suinkin
kykeni, jopa lisäksi, jos haluaisit solmia uuden rakkaussuhteen,
hankkivansa sinulle sievän tytön, jonka hän oli hylännyt kiintyessään
minuun.
-- Minä hyväksyin hänen tuumansa -- hän jatkoi -- sitä varmemmin
karkoittaakseni hänen epäluulonsa, ja yhä enemmän vahvistuen
suunnitelmassani etsin ainoastaan keinoa saattaakseni sen sinun
tietoosi, jotta et olisi tullut kovin levottomaksi minun jäädessäni
pois sovitusta kohtaamisesta. Sitä varten ehdoitin, että hän jo
samana iltana lähettäisi luoksesi tuon uuden rakastajattaren, jotta
minulla olisi ollut tilaisuus kirjoittaa sinulle. Minun oli pakko
turvautua tähän juoneen, kun en voinut toivoa, että hän hetkeksikään
jättäisi minua rauhaan. Hän nauroi ehdoitukselleni, kutsui saapuville
palvelijansa, kysyi, voiko hän heti tavata entisen rakastajattarensa
ja lähetti hänet tätä etsimään eri paikoista. Hän kuvitteli, että tuon
naisen oli mentävä Chaillot'hon sinua tavatakseen; mutta minä sanoin
hänelle, että minä erotessani sinusta olin luvannut jälleen tavata
sinut teatterissa tai että sinä, jos joku seikka esti minua sinne
lähtemästä, olit luvannut odottaa minua vaunuissa Saint-André-kadun
päässä. Sentähden oli parempi lähettää uusi rakastajattaresi sinne, jos
ei muun, niin sen vuoksi, ettet turhaan kuluttaisi siinä koko yötäsi!
Sanoin hänelle vielä, että oli sopivaa kirjoittaa sinulle pari riviä
ja selittää tämän sijaisen tulo, jota sinun muuten olisi ollut vaikea
käsittää. Hän suostui siihen. Mutta minun oli pakko kirjoittaa hänen
läsnäollessaan, ja minun täytyi varoa liian avoimia sanoja.
-- Näin on kaikki käynyt -- lisäsi Manon. En salaa sinulta mitään
teoistani enkä tuumistani. Tuo nuori nainen tuli; huomasin hänet
sieväksi, ja kun en epäillyt, että poissaoloni tuotti sinulle ikävää,
toivoin vilpittömästi, että hän saattaisi huvittaa sinua muutaman
hetken, sillä se uskollisuus, jota sinulta odotan, on sydämen
uskollisuus. Olisin hyvin mielelläni lähettänyt luoksesi Marcelin;
mutta en voinut saada vähintäkään tilaisuutta ilmaistakseni hänelle
mitä tahdoin saattaa tietoosi.
Hän lopetti viimein kertomuksensa mainiten, kuinka suureen pulaan herra
de T:n kirjelippu oli saattanut G.M:n.
-- Hän oli kahden vaiheilla lähtisikö luotani ja vakuutti, ettei
aikonut viipyä kauan poissa. Sentähden näen levottomana sinut täällä ja
säikähdin sinun tuloasi.
Hyvin kärsivällisenä kuuntelin tätä puhetta, Kieltämättä siinä oli
minulle paljon julmaa ja nöyryyttävää, sillä olihan hän niin ilmeisesti
aikonut olla minulle uskoton, ettei edes ollut huolinut sitä salata.
Eihän hän voinut toivoa, että G.M. antaisi hänen viettää koko yötä
vestaalin tavoin. Hän siis aikoi viettää sen tuon herran seurassa.
Mikä tunnustus rakastajalle! Olin kuitenkin huomaavinani, että osaksi
olin syypää hänen hairahdukseensa, minä kun ensin olin puhunut hänelle
herra G.M:n tunteista häntä kohtaan ja niin sokeasti suostunut hänen
uhkarohkeaan seikkailuunsa. Lisäksi sai minulle erikoinen luontainen
taipumus minut liikutetuksi hänen kertomuksensa teeskentelemättömästä
avomielisyydestä ja siitä herttaisesta ja suorasta tavasta, millä
hän teki selkoa niistäkin yksityisseikoista, jotka minua enimmin
loukkasivat.
-- Hän tekee syntiä ilman tahallista vilppiä -- ajattelin itsekseni.
-- Hän on kevytmielinen ja varomaton, mutta hän on suora. Sitäpaitsi
rakkaus yksin riitti sulkemaan silmäni näkemästä kaikkia hänen
vikojaan. Olin ylen tyytyväinen toivoessani vielä samana iltana
riistäväni hänet kilpailijaltani.
Kuitenkin sanoin hänelle:
-- Entä ensi yö, kenen kanssa aiot viettää sen?
Tämä kysymys, jonka alakuloisena tein hänelle, tyrmistytti hänet. Hän
vastasi minulle ainoastaan katkonaisesti, vältellen.
Säälin hänen ahdistustaan, keskeytin tämän puheen ja selitin muitta
mutkitta, että vaadin häntä heti paikalla seuraamaan minua.
-- Siihen suostun kernaasti -- hän vastasi; -- mutta etkö siis hyväksy
minun juontani?
-- Oi, eikö jo riitä, -- minä huudahdin -- että hyväksyn kaiken, minkä
tähänasti olet tehnyt?
-- Kuinka? Emmekö vie mukanamme edes noita kymmentätuhatta frangia? --
hän kysäsi. -- Hän on antanut ne minulle, ne ovat minun omaisuuttani.
Neuvoin häntä hylkäämään kaiken ja ajattelemaan yksinomaan pikaista
poistumista, sillä vaikka tuskin olin ollut puolta tuntia hänen
seurassaan, pelkäsin G.M:n paluuta. Mutta hän kiusasi minua niin
hellittämättä suostumaan siihen, ettemme tyhjin käsin lähtisi tiehemme,
että katsoin itseni velvolliseksi myöntymään jossakin määrin, hänen
suostuttuaan niin paljoon.
Meidän valmistuessamme lähtemään, kuulin kolkutettavan kadunpuoleiselle
ovelle. Minä olin aivan varma siitä, että se oli herra G.M., ja tämän
ajatuksen aiheuttamassa hämmennystilassa sanoin Manonille, että tuo
mies oli kuoleman oma, jos hän nyt ilmestyi eteeni. En todella ollut
tarpeeksi tointunut raivostani, jotta olisin voinut hillitä itseni
hänet nähdessäni. Marcel teki lopun tuskastani tuomalla minulle
kirjelipun, joka oli minulle osoitettu, ja jonka oli vastaanottanut
portilla. Se oli herra de T:n lähettämä.
Siinä sanottiin, että hän, G.M:n mentyä kotoansa noutamaan rahoja,
hyväkseen käytti hänen poissaoloaan saattaakseen tiedokseni hyvin
sukkelan tuuman: hän arveli, etten minä luontevammin voinut kostaa
kilpailijalleni kuin syömällä hänen illallisensa ja viettämällä sen yön
siinä vuoteessa, jossa hän oli aikonut levätä minun rakastajattareni
rinnalla. Tämä näytti hänestä olevan sangen helposti toimeenpantavissa,
jos minä voisin hankkia kolme tai neljä miestä, jotka olisivat kyllin
tarmokkaita vangitsemaan hänet kadulla ja vartioimaan häntä seuraavaan
aamuun asti. Itse de T. lupasi pidättää G.M:n ainakin tunnin ajan
tavalla, josta hän aikoi tehdä selkoa palattuaan.
Näytin tämän kirjeen Manonille ja kerroin, mihin juoneen olin
turvautunut esteettömästi päästäkseni hänen asuntoonsa. Minun ja
herra de T:n päähänpistot olivat hänen mielestään erinomaiset.
Me nauroimme niille hetkisen sydämemme pohjasta. Mutta kun aloin
puhua jälkimäisestä tuumasta, niinkuin olisi se ollut vaan pilaa,
hämmästyin kuullessani, että hän vallan tosissaan kehoitti panemaan sen
täytäntöön mielijohteena, joka häntä suuresti viehätti. Turhaan kysyin
häneltä, mistä äkkiä saatoin löytää sopivia miehiä vangitsemaan herra
G.M:n ja uskollisesti vartioimaan häntä. Manon sanoi, että ainakin
täytyi yrittää, kun herra de T. takasi meille vielä tunnin ajan, ja
vastaukseksi muihin vastaväitteisiini hän huomautti, että minä olin
tiranni ja etten ollenkaan välittänyt hänen toivomuksistaan. Hän ei
voinut kuvitella mitään hauskempaa kuin mitä oli tämä tuuma.
-- Sinä syöt illallista hänen lautaseltaan -- hän toisti -- sinä nukut
hänen lakanainsa välissä, ja varhain huomisaamuna viet mukaasi hänen
rakastajattarensa ja hänen rahansa. Silloin olet kostanut sekä isälle
että pojalle.
Suostuin, kun hän ei hellittänyt, vaikka salainen ääni sydämessäni
tuntui ennustavan onnetonta loppua. Lähdin kaupungille pyytääkseni
paria kolmea henkivartijaa, joihin Lescaut oli tutustuttanut minut,
ryhtymään toimiin G.M:n vangitsemista varten. Tapasin ainoastaan yhden
heistä kotona, mutta hän oli yritteliäs mies, joka tuskin oli kuullut,
mistä oli kysymys, kun jo vakuutti, että kaikki oli onnistuva hyvin.
Hän pyysi ainoastaan kymmenen pistolin suuruisen summan palkinnoksi
kolmelle kaartisoturille, joita hän päätti käyttää yritykseen, itse
ollen sen johtajana. Pyysin, ettei hän hukkaisi aikaa. Eikä hän
tarvinnut täyttä neljännestuntia saadakseen heidät kokoon. Odotin
heitä hänen asunnossaan, ja kun hän oli saapunut kätyreineen, vein
itse hänet erään kadun kulmaan, josta herra G.M:n välttämättä oli
kulkeminen palatessaan Manonin luo. Kielsin pahoin pitelemästä häntä,
mutta kehoitin vartioimaan häntä niin tarkasti kello seitsemään asti
seuraavana aamuna, että saatoin olla varma siitä, ettei hän päässyt
pakenemaan. Hän taas sanoi aikomuksensa olevan viedä tuo herrasmies
huoneeseensa ja pakoittaa hänet riisuutumaan jopa panemaan maata hänen
vuoteeseensa, kun sillävälin hän ja hänen kolme apuriansa viettäisivät
yönsä juoden ja pelaten.
Jäin heidän seuraansa, kunnes näin herra G.M:n ilmaantuvan, ja
vetäydyin silloin muutaman askeleen loitommalle pimeään paikkaan,
ollakseni näkemässä niin erikoista kohtausta. Henkivartija pysäytti
hänet pistooli kädessä ja selitti hänelle kohteliaasti, ettei
tavoitellut hänen henkeään eikä rahojaan, mutta että jos hän vähääkään
estelisi seuraamasta häntä tai päästäisi heikonkin huudon, niin
ampuisi hän luodin hänen otsaansa. G.M., joka näki hänellä olevan
tukenaan kolme soturia ja joka ilmeisesti pelkäsi pistoolia, ei tehnyt
vastarintaa. Näin häntä vietävän pois kuin karitsaa.
Palasin heti Manonin luo ja poistaakseni vähimmänkin epäluulon
palvelijoista, sanoin hänelle sisäänastuessani, ettei tarvinnut odottaa
G.M:iä illalliseksi. Hänelle oli muka ilmaantunut tärkeitä asioita,
jotka viivyttivät häntä poissa kotoa vastoin hänen tahtoansa. Hän oli
muka antanut minulle tehtäväksi viedä perille hänen anteeksipyyntönsä
ja kehoittanut minua syömään illallista Manonin kanssa, mitä minä pidin
suurena suosionosoituksena, kun oli kyseessä niin kaunis nainen. Manon
säesti hyvin taitavasti minun juontani. Me istuimme pöydän ääreen ja
näytimme vakavilta, palvelijain ollessa sisällä tarjoilemassa. Kun
lopulta olimme päästäneet heidät menemään, vietimme yhden elämämme
ihanimmista illoista. Käskin salaa Marcel'in hakea ajurin ja sanoa
hänelle, että hän seuraavana aamuna ennen kello kuutta tulisi
portille. Puoliyön aikaan olin lähtevinäni pois Manonin luota, mutta
palasin hiljaa Marcel'in avulla ja valmistauduin panemaan maata G.M:n
vuoteeseen, niinkuin jo olin anastanut hänen paikkansa pöydän ääressä.
Kaiken tämän kuluessa paha henkemme valmisteli turmiotamme. Keskellä
ilomme huumausta miekka riippui uhkaavana päämme päällä. Sitä
kannattava lanka oli katkeamaisillaan. Mutta jotta perikatomme kaikki
yksityiskohdat paremmin selviäisivät, on minun mainittava sen syyt.
G.M:iä seurasi palvelija, silloin kun soturit vangitsivat hänet.
Kauhistuneena herransa onnettomuudesta tämä mies peräytyi ja pakeni, ja
hänen ensimäinen toimenpiteensä herraansa auttaakseen oli se, että hän
vanhalle G.M:lle antoi tiedon siitä, mitä oli tapahtunut.
Näin ikävä uutinen luonnollisesti saattoi tämän hyvin levottomaksi.
Tällä miehellä oli tämä ainoa poika, ja ikäänsä nähden hän oli hyvin
kiivas. Ensin hän tahtoi palvelijalta kuulla kaikki, mitä hänen
poikansa oli tehnyt sinä iltapäivänä; oliko hän joutunut riitaan
jonkun kanssa, oliko hän sekaantunut jonkun toisen jupakkaan, oliko
hän käynyt jossakin pahamaineisessa talossa. Palvelija, joka luuli
isäntänsä olevan hengenvaarassa ja arveli velvollisuudekseen ilmaista
kaikki voidakseen auttaa häntä, kertoi kaiken, minkä tiesi herransa
rakkaudesta Manoniin ja kuinka paljo kuluja hänellä oli ollut tämän
naisen tähden, miten hän oli viettänyt iltapäivää kotonaan noin kello
yhdeksään asti, että hän sitten oli poistunut kotoa ja paluumatkallaan
joutunut tuon onnettomuuden uhriksi. Tämä riitti herättämään
vanhuksessa sen epäilyksen, että hänen poikansa oli joutunut jonkun
kilpailijan käsiin. Vaikka kello jo oli puoli yksitoista illalla, hän
ei hetkeäkään epäröinyt lähtemästä poliisipäällikön luo, jonka pyysi
antamaan erityiset määräykset kaikille kulkuvahdeille, ja saatuaan
yhden seuraansa hän itse riensi sille kadulle, missä poikansa oli
vangittu. Hän tutki kaikki ne paikat kaupungilla, joista toivoi
löytävänsä hänet, ja kun ei nähnyt ainoatakaan jälkeä hänestä, hän
lopulta antoi opastaa itsensä poikansa rakastajattaren asuntoon, jonne
poikansa mahdollisesti oli saattanut palata.
Minä olin panemaisillani maata, kun hän saapui. Makuuhuoneen ovi oli
suljettu, joten en kuullut kolkutusta portille, mutta hän tuli sisään
kahden poliisin seuraamana, ja kysyttyään tuloksetta poikaansa, häntä
halutti tavata rakastajatarta, saadakseen häneltä jotain tietoja. Hän
nousee siis yläkertaan, poliisit yhä kintereillään. Me olimme juuri
laskeutumassa vuoteeseen; silloin hän aukaisee oven ja jäätää veremme
ilmestymällä eteemme.
-- Taivaan Jumala! Se on vanha G. M. -- näin sanoin Manonille. Hyökkään
tempaamaan käteeni miekkaani. Pahaksi onneksi se oli kietoutunut
vyöhöni. Poliisit, jotka huomasivat liikkeeni, lähestyivät heti
käydäkseen minuun käsiksi. Paitasillaan oleva mies on auttamattomasti
alttiina ahdistajalleen. He riistivät minulta kaiken puolustautumisen
mahdollisuuden.
Joskohta hämmästyneenä tästä näystä G.M. pian tunsi minut ja vielä
helpommin Manonin.
-- Onko tämä harhanäky -- hän virkkoi ankarana -- vai näenkö todella
edessäni ritari des Grieux'n ja Manon Lescaut'n?
Minä tunsin niin suurta häpeää ja mielipahaa, etten vastannut mitään.
Hän näytti muutaman hetken hautovan mielessään erilaisia ajatuksia, ja
niinkuin olisivat nämä äkkiä sytyttäneet hänen vihansa, hän huudahti,
kääntyen minun puoleeni:
-- Haa, sinä poloinen, olen varma siitä, että olet surmannut poikani!
Tämä häpeällinen syytös ärsytti minua suuresti.
-- Sinä vanha konna -- vastasin hänelle ylpeästi, -- jos olisin aikonut
surmata jonkun sinun perheesi jäsenistä, niin totisesti olisin alkanut
sinusta.
-- Pitäkää häntä lujasti kiinni -- hän sanoi poliiseille. Hänen täytyy
antaa minulle tietoja pojastani. Hirtätän hänet huomispäivänä, ellei
hän heti paikalla ilmaise minulle, mitä on hänelle tehnyt.
-- Sinä hirtätät minut! -- toistin minä. -- Sinun kaltaisesi ilkimykset
päinvastoin ovat kypsät hirtettäviksi. Tiedä, että minun suonissani
virtaa jalompaa ja puhtaampaa verta kuin sinussa. Niin -- lisäsin --
tiedän, mitä on tapahtunut pojallesi; ja jos vielä minua ärsytät,
kuristutan hänet kuoliaaksi ennen aamun valkenemista ja sinulle lupaan
saman kohtalon hänen jälkeensä.
Oli varomatonta tunnustaa hänelle, että tiesin, missä hänen poikansa
oli, mutta ollen vihan vimmassa en malttanut olla sitä sanomatta. Hän
kutsui heti saapuville kuusi muuta poliisia, jotka odottivat portilla,
ja käski heidän vangita kaikki talon palvelijat.
-- Kas noin, herra ritari -- hän sitten jatkoi ivallisesti -- te
tiedätte, missä poikani on ja aiotte kuristuttaa hänet kuoliaaksi,
kuten sanotte. Mutta olkaa varma siitä, että me aiomme järjestää tämän
asian parhaalla tavalla.
Hän lähestyi Manonia, joka istui vuoteen laidalla ja itki, ja lausui
hänelle muutamia pilkallisia kohteliaisuuksia siitä vallasta, jonka
alaiseksi hän oli saattanut sekä isän että pojan, ja kuinka hyvin hän
sitä käytti. Tuo vanha himokas hirviö yritti lisäksi lähestyä Manonia
liian tuttavallisesti.
-- Varo kajoamasta häneen -- huusin minä -- ei olisi mitään pyhää, mikä
voisi pelastaa sinut minun käsistäni. Hän poistui jättäen huoneeseen
kolme poliisia, joiden käski huolehtia siitä, että me kiireisesti
pukeuduimme.
En tiedä, mitä hän aikoi meille tehdä. Ehkä olisimme päässeet
vapaiksi, jos olisimme ilmaisseet hänen poikansa olinpaikan. Minä
tuumin pukeutuessani, eikö se ollutkin paras menettely. Mutta vaikka
hän olikin siinä mielentilassa lähtiessään huoneestamme, oli tämä
mielentila kokonaan muuttunut hänen palatessaan. Hän oli käynyt
kuulustelemassa Manonin palvelijoita, jotka poliisit olivat vanginneet.
Mutta hän ei saanut tietää mitään niiltä, jotka Manon oli saanut hänen
pojaltaan. Mutta kuultuaan, että Marcel oli aikaisemmin palvellut
meillä, hän päätti panna tämän puhumaan peloittamalla häntä uhkauksilla.
Marcel oli uskollinen mies, mutta yksinkertainen ja typerä. Muisto
siitä, millä tavalla oli pelastanut Manonin sairaalavankilasta ynnä
G.M:n hänessä herättämä kauhu vaikuttivat niin voimakkaasti hänen
heikkoon ymmärrykseensä, että hän luuli hirsipuun tai teloituspyörän
häntä odottavan. Hän lupasi antaa ilmi kaiken, mitä oli saanut tietää,
kunhan vaan säästettiin hänen henkensä. Tästä G.M. sai varmuuden siitä,
että meidän hankkeissamme oli jotain vakavampaa ja rikollisempaa,
kuin mitä hänellä oli ollut siihenasti syytä epäillä. Ja hän takasi
Marcelille sekä hänen henkensä että palkinnon hänen tunnustuksestaan.
Tuo poloinen mies ilmaisi silloin hänelle osan meidän
suunnitelmistamme, joista peittelemättä olimme keskustelleet hänen
läsnäollessaan, hänen kun oli määrä olla mukana niiden toteuttamisessa.
Tosin hän ei ollenkaan tietänyt niihin Parisissa tekemiämme
muutoksia. Mutta lähdettäessä Chaillot'sta hän oli kuullut, miten
yritys oli järjestetty ja mikä osa hänellä siinä oli näyteltävänä.
Hän selitti siis herra G.M:lle, että tarkoituksemme oli vetää hänen
poikaansa nenästä, että Manonin piti saada tai että hän jo oli saanut
kymmenentuhatta frangia, mikä summa meidän tuumiemme mukaan ei koskaan
joutuisi G.M:n perillisille.
Saatuaan kuulla tämän, vanhus palasi kiivaasti huoneeseemme. Sanaakaan
sanomatta hän meni pukuhuoneeseen, mistä helposti löysi tuon rahasumman
ja koristeet. Sitten hän palasi luoksemme kasvot punoittavina, näytti
meille niitä, suvaiten mainita niitä meidän varkaansaaliiksemme, ja
syyti meille solvaavia soimasanoja. Helminauhan ja rannerenkaat hän
pisti Manonin nenän alle.
-- Tunnetteko nämä? -- hän kysyi ivallisesti hymyillen. Ettepä näe
niitä ensi kertaa. Vallan samat, totta jumaliste! Ne kelpasivat teille,
kaunokaiseni, totta kai! Lapsiparat! -- hän vielä lisäsi -- he ovat
todella sangen miellyttäviä kumpikin, vaikkakin pikku varkaita.
Sydämeni oli pakahtua kuullessani tätä solvaisevaa puhetta. Olisin
hetken vapaudesta antanut... Vanhurskas taivas, mitä olisinkaan
antanut? Lopulta sain itseni hillityksi sen verran, että saatoin sanoa
hänelle noudattaen malttia, joka oikeastaan ei ollut muuta kuin raivon
huippu:
-- Lopettakaa, herraseni, julkeat ivapuheenne. Mistä onkaan kysymys?
-- On kysymys siitä, herra ritari -- hän vastasi -- että suoraa päätä
saatte marssia Châtelet-vankilaan.
Vavisten aavistin mitä kaikkia vaaroja siitä johtuisi. Huolimatta
ylpeydestäni oivalsin, että minun täytyi alistua kohtaloni pakkoon ja
mielistellä pahinta vihamiestäni, voittaakseni jotain nöyryydellä.
Kohteliaasti pyysin häntä hetken kuuntelemaan minua.
-- En tahdo puolustaa itseäni, hyvä herra. Tunnustan, että nuoruuteni
hulluus on saattanut minut suuriin hairahduksiin, jotka ovat teitä niin
syvästi loukanneet, että teillä on syytä tyytymättömyyteen. Mutta jos
tunnette rakkauden voiman, jos voitte käsittää, kuinka paljon kärsii
onneton nuori mies, jolta riistetään hänen rakkaimpansa, niin pidätte
kenties anteeksiannettavana, että olen tavoitellut pientä koston
tuottamaa tyydytystä tai ainakin voinette katsoa kärsimääni solvausta
riittäväksi rangaistukseksi. On tarpeetonta vankilalla tai kidutuksella
pakoittaa minua ilmaisemaan missä poikanne on. Hän on turvassa. Minun
tarkoitukseni ei ole ollut vahingoittaa häntä tai loukata teitä. Olen
valmis mainitsemaan teille sen paikan, missä hän kaikessa rauhassa
viettää yötään, jos olette niin armollinen, että annatte meille
vapauden.
Kaukana siitä, että olisi heltynyt rukoilevasta pyynnöstäni, tuo vanha
peto käänsi minulle nauraen selkänsä. Hän lausui ainoastaan muutaman
sanan osoittaakseen minulle, että tunsi tuumamme alusta loppuun. Mitä
hänen poikaansa tuli, hän lisäsi raa'asti, hänet kyllä löydettäisiin,
kun minä en ollut häntä tappanut.
-- Viekää hänet Châtelet-vankilaan -- hän sanoi poliiseille -- ja
varokaa, ettei ritari pääse teiltä karkaamaan; hän on ovela veijari,
joka jo kerran on paennut Saint-Lazaresta.
Hän poistui ja jätti minut tilaan, jota helposti saattaa kuvitella.
-- Oi taivas -- huudahdin -- vastaanotan nöyrästi kaikki iskut, jotka
lähtevät sinun kädestäsi! Mutta se, että viheliäisellä konnalla on
valta kohdella minua näin julmasti, syöksee minut epätoivon kuiluun.
Poliisit huomauttivat, ettemme antaisi heidän kauempaa odottaa, heillä
kun oli kuomivaunut portilla. Ojensin käteni Manonille johdattaakseni
hänet alas.
-- Tule, rakas kuningattareni -- sanoin hänelle -- ja alistu ankaran
kohtalomme armottomaan pakkoon. Ehkä taivas suvaitsee kerran saattaa
meidät onnellisempaan tilaan.
Läksimme matkaan istuen samoissa vaunuissa. Manon laskeutui minun
syliini. En ollut kuullut hänen sanovan sanaakaan sen hetken jälkeen,
jolloin G.M. näyttäytyi; mutta nyt, ollessaan kahdenkesken minun
kanssani, hän lausui minulle lukemattomia helliä sanoja, soimaten
itseään siitä, että oli syypää minun onnettomuuteeni.
-- Minä en ole surkuteltava -- huomautin minä; -- muutaman kuukauden
vankeus ei minua peloita ja pidän aina Châtelet'ta Saint-Lazarea
parempana. Mutta sinun tähtesi, rakkaani, sydämeni on huolissaan. Mikä
kohtalo niin viehättävälle olennolle! Taivas, miksi kohtelet näin
ankarasti täydellisintä teosta? Miksi emme me molemmat ole syntyneet
sellaisin ominaisuuksin, jotka vastaisivat surkeuttamme? Luonto on
antanut meille henkevyyttä, aistin hienoutta ja herkkätunteisuutta.
Mutta oi! Mitä kaikki tämä meitä hyödyttää, kun niin monet alhaiset
sielut, jotka ansaitsisivat meidän kohtalomme, nauttivat kohtalon
kaikkia etuja.
Nämä ajatukset täyttivät sydämeni surulla. Mutta ne eivät olleet mitään
verrattuina niihin, jotka kohdistuivat tulevaisuuteen: minua riudutti
pelko Manonin puolesta. Hän oli jo ollut sairaala-vankilassa, ja vaikka
hän sieltä oli päässyt säädyllisellä tavalla, tiesin, että toistuminen
tässä suhteessa toi mukanaan mitä vaarallisimpia seurauksia. Olisin
tahtonut ilmaista hänelle ahdistukseni, mutta pelkäsin peloittavani
häntä liiaksi. Vapisin hänen tähtensä, rohkenematta varoittaa häntä
uhkaavasta vaarasta, ja suutelin häntä huoaten, vakuuttaakseni hänelle
ainakin rakkauttani, ainoa tunne, jota rohkenin tulkita.
-- Manon -- sanoin hänelle -- puhu vilpittömästi, tuletko aina
rakastamaan minua?
Hän vastasi olevansa hyvin onneton siitä, että minä sitä saatoin
epäillä.
-- No hyvä -- jatkoin minä -- enhän minä sitä epäilekään, ja kun
minulla on tämä varma tietoisuus, tahdon uhmailla kaikkia meidän
vihollisiamme. Tulen vetoamaan omaisiini päästäkseni vapaaksi
Châtelet'sta, ja henkeni on minulle vallan hyödytön, ellen heti vapauta
sinua, itse päästyäni irti.
Saavuimme vankilaan. Siellä meidät suljettiin kumpikin eri koppiin.
Tämä isku ei ollut minulle niin julma, sillä olin sitä edeltäpäin
aavistanut. Suljin Manonin vankilan ovenvartijan suosioon, huomauttaen
hänelle, että olin jalosukuinen mies, ja luvaten hänelle melkoisen
palkinnon. Syleilin lemmittyäni ennenkuin erosin hänestä. Vannotin
häntä pidättymään liiasta surusta ja vakuutin, ettei hänen tarvinnut
pelätä mitään, niin kauan kuin minä olin elossa. En ollut ilman rahoja,
annoin hänelle niistä osan ja maksoin jäljellä olevista varoistani
ovenvartijalle etukäteen runsaasti kuukauden elatuksesta sekä Manonin
että itseni edestä.
Rahani tekivät erittäin hyvän vaikutuksen. Minut pantiin siististi
kalustettuun huoneeseen, ja minulle vakuutettiin, että Manonilla oli
samanlainen.