jotenkin kiivaasti.
Hän ei näyttänyt juuri kiinnittävän huomiota huonoon tuuleeni ja
ilonpuuskauksessaan, joka minusta tuntui omituisen silmäänpistävältä,
hän ylen vilkkain ja huvittavin värein kuvasi minulle, millä tavoin oli
viettänyt sen päivän.
-- Kummallinen nainen! -- ajattelin itsekseni. Mitähän minulla liekään
odotettavissa tämän valmistelun jälkeen!
Mieleeni muistui meidän ensimäinen ero-seikkailumme. Kuitenkin luulin
hänen ilonsa ja hyväilynsä takaa näkeväni pilkoittavan esiin jotain,
mikä sai minut uskomaan, että ne olivat vilpittömiä.
Minun ei ollut vaikea illallisen aikana selittää alakuloisuuttani,
josta en voinut vapautua, johtuvaksi pelihäviöstä, jonka valitin
minua kohdanneen. Olin pitänyt erittäin edullisena, että ehdoitus
jäämisestäni Chaillot'hon koko seuraavaksi päiväksi oli hänen itsensä
tekemä. Sillä tavoin voitin aikaa asian punnitsemista varten. Minun
läsnäoloni poisti kaiken pelon seuraavaan päivään nähden. Ja jos en
huomaisi mitään, mikä olisi pakoittanut minua ilmaisemaan sitä, minkä
olin saanut kuulla, päätin jo seuraavana päivänä muuttaa taloutemme
kaupunkiin ja sellaiseen kaupunginosaan, missä minun ei tarvinnut
olla tekemisissä prinssien kanssa. Tämä järjestely saattoi yöni
rauhallisemmaksi, mutta se ei vapauttanut minua uuden uskottomuuden
tuskallisesta pelosta. Herätessäni Manon selitti minulle, ettei
hän ollut ajatellut, että minä silti esiintyisin huolimattomassa
ulkoasussa, vaikka vietinkin päiväni meidän huoneustossamme, vaan että
hän päälle päätteeksi itse tahtoi järjestää tukkani. Tämä oli minulla
sangen kaunis, ja Manon oli usein huvitellut itseään sukimalla sitä.
Mutta nyt hän pani siihen enemmän huolta, kuin mitä koskaan ennen
olin nähnyt hänen tekevän. Tehdäkseni hänelle mieliksi oli minun
istuutuminen hänen peilipöytänsä ääreen ja mukautuminen kaikkiin niihin
pikku sirosteluihin, jotka hän keksi pukeakseen minua hyvin. Keskellä
tätä touhuaan hän usein pani minut kääntämään kasvoni häneen päin ja
hän katseli minua halukkaan uteliaana, nojaten molemmat kätensä minun
hartioihini. Sitten hän ilmaisi tyytyväisyyttään parilla suudelmalla ja
antoi minun palata entiseen asentooni, voidakseen jatkaa työtään.
Tätä peliä kesti päivälliseen asti. Hänen mieltymyksensä siihen oli
minusta tuntunut niin luonnolliselta ja hänen hilpeytensä kuulosti
niin vähän teeskentelyltä, että minä, joka en voinut yhdistää näitä
uskollisuuden merkkejä synkkiin pettämistuumiin, moneen kertaan tunsin
halua avata sydämeni ja vapautua taakasta, joka alkoi minua rasittaa.
Mutta odotin joka hetki, että hän itse oli ottava asian puheeksi ja
nautin jo edeltäpäin siitä suloisesta riemusta, minkä voittoni oli
minulle tuottava.
Menimme hänen pukuhuoneeseensa. Hän alkoi uudelleen järjestää tukkaani,
ja alttiisti minä mukauduin jokaiseen hänen oikkuunsa. Silloin tultiin
ilmoittamaan, että prinssi... pyysi päästä hänen puheilleen. Tämä nimi
kiihoitti minut raivoihin.
-- Mitä kuulenkaan! -- huudahdin minä työntäen hänet luotani. Kuka?
Mikä prinssi?
Hän ei vastannut mitään kysymykseeni,
-- Pyytäkää häntä käymään sisään -- hän sanoi kuivasti palvelijalle.
Sitten hän kääntyi minun puoleeni:
-- Rakkaani, sinä, jota jumaloin -- näin hän virkkoi hurmaavalla
äänellä, pyydän sinua malttamaan mielesi hetkeksi, yhdeksi ainoaksi
hetkeksi. Palkaksi siitä tulen rakastamaan sinua tuhat kertaa enemmän;
ja tulen olemaan siitä sinulle kiitollinen koko elinikäni.
Närkästys ja hämmästys sitoivat kieleni. Manon toisti hellittämättä
pyyntöään, ja minä hain sanoja evätäkseni sen halveksivasti. Mutta kun
hän kuuli etuhuoneen ovea avattavan, hän tarttui toisella kädellään
hiuksiini, jotka valuivat hartioilleni; ja toiseen käteensä hän otti
peilin. Hän ponnisti kaikki voimansa laahatakseen minut tässä tilassa
ovelle. Ja hänen avattuaan tämän polvellaan, tarjoutui vieraalle,
joka melusta oli pysähtynyt keskelle huonetta, näky, joka epäilemättä
häntä hämmästytti. Näin edessäni erittäin hienosti puetun miehen, joka
kuitenkin oli jotenkin epämiellyttävän näköinen.
Huolimatta hämmästyksestään hän ei unhoittanut kumartaa syvään. Manon
ei jättänyt hänelle aikaa avatakseen suutansa. Hän ojensi vieraalle
peilinsä ja virkkoi:
-- Katsokaa, herraseni -- näin hän sanoi -- katselkaa tarkoin
kasvojanne ja myöntäkää minun olevan oikeassa. Te odotatte minulta
rakkautta. Tässä näette miehen, jota minä rakastan ja jota olen
vannonut rakastavani koko elinikäni. Verratkaa itse. Jos luulette
voivanne riistää häneltä minun sydämeni, niin ilmaiskaa minulle,
minkä nojalla, sillä minä vakuutan teille, etteivät teidän nöyrän
palvelijattarenne silmissä mitkään Italian prinssit vedä vertoja
yhdelle niistä hiuksista, joita pidän kädessäni.
Tämän hullunkurisen puheen aikana, jonka Manon oli edeltäpäin tuuminut,
minä turhaan ponnistelin vapautuakseni, ja säälien ylhäissäätyistä
miestä, olin halukas kohteliaisuudella hyvittämään tämän lievän
solvauksen. Mutta prinssi tointui helposti, ja hänen vastauksensa, jota
minä pidin hieman kömpelönä, vei minulta halun siihen.
-- Neitiseni -- hän sanoi väkinäisesti hymyillen -- silmäni ovat
todella auenneet, ja huomaan nyt, että te olette paljon vähemmin
vasta-alkaja, kuin mitä olin kuvitellut.
Hän poistui heti luomatta Manoniin ainoatakaan katsetta, lisäten
puoliäänen, etteivät Ranskan naiset olleet sen parempia kuin
Italiankaan. Tässä tilaisuudessa ei mikään houkutellut minua
herättämään hänessä parempia ajatuksia kauniista sukupuolesta.
Manon hellitti tukkani, heittäytyi nojatuoliin ja nauroi, niin että
huone kaikui. En kiellä, että sydämeni pohjaa myöten olin liikutettu
uhrauksesta, jota en voinut katsoa johtuvaksi muusta kuin rakkaudesta.
Kuitenkin pila tuntui minusta käyneen yli kohtuuden rajojen. Soimasin
häntä siitä. Manon kertoi silloin, että kilpailijani juostuaan hänen
perässään useina päivinä Boulognen metsässä ja ilmaistuaan tunteitaan
ilmeillään, lopulta oli tehnyt hänelle avoimen rakkaudentunnustuksen,
mainiten nimensä ja kaikki arvonimensä -- ja tämän kaiken
kirjeen muodossa, jonka oli toimittanut perille Manonin ja hänen
ystävättäriensä ajurin välityksellä. Siinä hän lupasi hänelle loistavan
aseman ja iäistä ihailua toisella puolen Alppeja. Manon oli päättänyt
Chaillot'hon palattuaan kertoa minulle tämän seikkailunsa, mutta sitten
hänen päähänsä oli pälkähtänyt, että meillä siitä voisi olla huvitusta,
joten hän ei malttanut olla toimeenpanematta ilveilyään. Tämän vuoksi
hän imartelevassa vastauksessaan oli antanut italialaiselle prinssille
luvan käydä häntä katsomassa ja oli lisätäkseen huviaan sekoittanut
minut juoneensa, herättämättä minussa pienintäkään epäilyä siitä. Minä
en maininnut sanaakaan siitä, minkä toista tietä olin saanut kuulla, ja
voittoisan rakkauden huumaus saattoi minut hyväksymään kaiken.
Koko elämäni ajan olen pannut merkille, että Kaitselmus aina on
valinnut sen hetken, jolloin onneni on tuntunut varmimmalta,
kurittaakseen minua kaikkein ankarimmalla rangaistuksellaan. Pidin
itseäni niin onnellisena omistaessani herra de T:n ystävyyden ja
Manonin hellyyden, ettei kukaan olisi saanut minua uskomaan, että minun
oli pelkääminen uutta onnettomuutta. Kuitenkin kohtalo valmisti minulle
sitä surkeaa onnettomuutta, mikä on syössyt minut siihen tilaan,
jossa näitte minut Passyssa, ja askel askeleelta niin säälittävään
kurjuuteen, että te vaivoin voitte uskoa minun todenperäistä
kertomustani.
Kerran, kun herra de T. oli meillä illallisella, kuulimme vaunujen
jymyn, jotka pysähtyivät majatalon portille. Uteliaina kysyimme, kuka
saattoi saapua näin myöhäisenä hetkenä. Meille kerrottiin, että se
oli nuori G.M., nimittäin sen pahimman vihamiehemme poika, joka oli
sulkenut minut Saint-Lazareen ja Manonin sairaalavankilaan. Hänen
nimensä nosti veren kasvoihini.
-- Taivas lähettää hänet luokseni -- sanoin herra de T:lle, -- jotta
saisin kostaa hänelle hänen isänsä raukkamaisen teon. Hän ei tule
pääsemään minua pakoon, ennenkuin olemme mitelleet miekkojamme.
Herra de T., joka tunsi hänet, jopa oli hänen lähimpiä ystäviään,
koetti minussa herättää toisia ajatuksia hänestä. Hän vakuutti
minulle, että hän oli hyvin rakastettava nuori mies ja niin vähän
kykeni olemaan osallisena isänsä tekoihin, että minun tarvitsi olla
hänen seurassaan vain hetken kunnioittaakseni häntä ja toivoakseni
kunnioitusta hänen puoleltaan. Vielä mainittuaan joukon seikkoja tuon
nuoren miehen eduksi, herra de T. pyysi minua suostumaan siihen, että
hän menisi pyytämään vierasta istuutumaan meidän luoksemme pöydän
ääreen ja tyytymään ateriamme tähteisiin. Hän torjui huomautukseni,
miten vaarallista oli ilmaista vihamieheni pojalle Manonin olinpaikka,
vakuuttamalla kunniansa kautta, että tuosta nuoresta miehestä oli
tuleva meidän innokkain puolustajamme, niin pian kuin hän oli oppinut
tuntemaan meidät. Tällaisten vakuutusten jälkeen minä en tehnyt mitään
esteitä.
Herra de T. toi vieraan sisälle vasta hetken kuluttua, ilmoitettuaan
hänelle keitä me olimme. Kun hän astui sisään, saattoi hänen
ulkonäkönsä meidät mieltymään häneen. Hän syleili minua, ja me
istuuduimme. Hän ihaili Manonia, minua ja kaikkea, mikä kuului meille,
ja hän söi ruokahalulla, joka tuotti kunniaa illallisellemme.
Kun ruoat oli korjattu pöydästä, muuttui keskustelu vakavammaksi. Hän
loi katseensa alas, puhuessaan isänsä meitä kohtaan toimeenpanemasta
väkivaltaisuudesta. Hän pyysi sitä mitä nöyrimmin anteeksi.
-- En pitkitä tätä anteeksipyyntöäni -- näin hän virkkoi -- jotta en
herättäisi muistoa tapahtumasta, joka minua hävettää.
Jo alusta tämä anteeksipyyntö oli vilpitön, ja tämä vilpittömyys eneni
kuta pitemmälle aikaa kului, sillä tätä keskustelua ei ollut jatkunut
puolta tuntia, ennenkuin minä huomasin, minkä vaikutuksen Manonin sulo
teki häneen. Hänen katseensa ja käytöksensä ilmaisivat vähitellen yhä
suurempaa hellyyttä. Siitä huolimatta hän ei puheissaan paljastanut
tunteitaan. Mutta vaikka en ollutkaan mustasukkainen, minulla oli
liiaksi kokemusta rakkaudesta, jotta en olisi älynnyt, mikä johtui
siitä lähteestä.
Hän viipyi seurassamme osan yötä ja ilmaisi lähtiessään mielihyvänsä
siitä, että oli tutustunut meihin ja pyysi lupaa silloin tällöin saada
palata tarjoamaan meille palvelustaan. Aamulla hän läksi herra de T:n
seurassa, joka nousi hänen ajoneuvoihinsa.
Minä en, kuten jo huomautin, ollut mustasukkainen. Luotin entistä
enemmän Manonin valoihin. Olin niin täydellisesti tämän viehättävän
olennon vallassa, ettei minussa ollut sijaa millekään muulle tunteelle
kuin kunnioitukselle ja rakkaudelle. Kaukana siitä, että olisin lukenut
Manonille viaksi sitä seikkaa, että hän oli miellyttänyt nuorta herra
G.M:iä, iloitsin hänen suloutensa vaikutuksesta ja olin ylpeä siitä,
että minua rakasti nainen, jota kaikki pitivät miellyttävänä. En edes
katsonut tarpeelliseksi ilmaista hänelle epäilyksiäni.
Muutaman päivän ajan oli meillä hommaa hänen puvustonsa kuntoonpanossa
ja samalla tuumimme, rohkenimmeko mennä teatteriin, jossa meidät
tunnettaisiin. Herra de T. tuli viikon lopulla meitä katsomaan, ja
me kysyimme hänen mielipidettään asiassa. Hän oivalsi, että hänen
oli pakko vastata myönteisesti, tehdäkseen mieliksi Manonille, ja me
päätimme lähteä sinne jo samana iltana hänen kanssansa.
Tämä päätös ei kuitenkaan ollut toteutettavissa, sillä hän vei minut
heti syrjään ja virkkoi:
-- Minä olen viime käyntini jälkeen ollut mitä pahimmassa pulassa,
ja tuloni tänään on seuraus siitä. Herra G.M. rakastaa teidän
lemmittyänne, hän on uskonut tämän salaisuuden minulle. Olen hänen
läheinen ystävänsä ja altis häntä kaikessa auttamaan; mutta olen yhtä
paljon teidänkin ystävänne. Minun mielestäni hänen pyyteensä ovat
väärät, enkä minä niitä ole hyväksynyt. Olisin säilyttänyt hänen
salaisuutensa, jos hän olisi aikonut käyttää ainoastaan tavallisia
valloituskeinoja. Mutta hän tuntee tyystin Manonin mielenlaadun. Hän
on jollakin tavalla saanut tietää, että Manon rakastaa ylellisyyttä
ja huveja, ja kun hänellä jo on melkoinen omaisuus, hän on maininnut
aikovansa houkutella Manonia ensin hyvin kallisarvoisella lahjalla
ja tarjoamalla hänelle kymmenen tuhannen frangin suuruisen eläkkeen.
Jos edut molemmin puolin olisivat olleet samat, olisi minun täytynyt
melkoista enemmän pakoittaa itseäni pettääkseni häntä. Mutta
oikeudentunto on yhtynyt ystävyyteen teidän eduksenne, sitäkin enemmän,
kun saatoin hänet täällä tuttavuuteenne, antaen siten aavistamatta
tilaisuutta hänen intohimonsa syntymiseen, minkä vuoksi olen
velvollinen torjumaan sen pahan, jonka olen aiheuttanut.
Kiitin herra de T:tä näin tärkeästä palveluksesta, ja tunnustin
hänelle, täydesti vastaten hänen luottamukseensa, että Manonin luonne
oli sellainen, joksi herra G.M. sitä kuvitteli, nimittäin, ettei hän
voinut sietää kuulla puhuttavan köyhyydestä.
-- Niin kauan kuitenkin -- sanoin hänelle, -- kun on kysymys
enemmyydestä tai vähemmyydestä, en luulisi hänen hennovan hylätä minua
toisen tähden. Minä kykenen asettamaan asiat sille tolalle, ettei
häneltä puutu mitään, ja toivon, että varani tulevat kasvamaan päivä
päivältä. Pelkään ainoastaan yhtä: että herra G.M. tulee käyttämään
sitä seikkaa, että tuntee olinpaikkamme, tehdäkseen meille jonkun
ikävän kepposen.
Herra de T. vakuutti, ettei minulla siltä taholta ollut mitään
pelättävissä. Tuo mies tosin saattoi antautua mielettömään
lemmenseikkailuun, mutta ei kyennyt tekemään halpamaista tekoa. Jos
hän kuitenkin olisi kyllin katala sellaista tehdäkseen, niin hän, joka
puhui, oli oleva ensimäinen rankaisemaan häntä siitä, siten korjaten
aiheuttamansa onnettomuuden.
-- Olen teille kiitollinen tästä aivoituksestanne -- virkoin minä --
mutta onnettomuus olisi silloin tapahtunut ja parannuskeino sangen
epävarma. Paras keino on siis ehkäistä tuo onnettomuus lähtemällä
Chaillot'sta ja valitsemalla toinen olinpaikka.
-- Se on kyllä totta -- arveli herra de T., -- mutta tuskin voisitte
sen tehdä tarpeeksi nopeasti, sillä herra G.M. saapunee tänne kello
kahdentoista aikaan. Hän mainitsi sen minulle eilen, ja tämän vuoksi
olen tullut näin varhain saattaakseni tietoonne hänen aikeensa. Hän voi
saapua minä hetkenä tahansa.
Tieto tästä niin lähellä uhkaavasta vaarasta pani minut ottamaan asian
vakavammalta kannalta. Kun minusta näytti mahdottomalta välttää herra
G.M:n tuloa ja samoin estää häntä purkamasta tunteitaan Manonille,
päätin itse ilmaista tälle tämän uuden kilpailijani tuumat. Kuvittelin,
että Manon, huomatessaan, että minä jo tiesin tuon miehen aikomat
tarjoukset ja kuullessaan minun niistä puhuvan, tulisi olemaan
tarpeeksi luja hylätäksensä ne. Ilmaisin ajatukseni herra de T:lle,
joka vastasi, että asia oli ylen arkaluontoinen.
-- Sen myönnän -- vastasin minä -- mutta kaiken sen, joka takaa
miehelle varmuuden hänen lemmittyynsä nähden, sen takaa minulle
rakastettuni hellä kiintymys. Ainoastaan tarjousten suuruus olisi
omansa häntä häikäisemään, ja olenhan sanonut teille, että hän on
kokonaan vapaa voitonhimosta. Hän rakastaa mukavuuttaan, mutta hän
rakastaa minuakin. Ja raha-asioideni ollessa nykyisellä kannallaan en
saata uskoa, että hän syrjäyttäisi minut sen miehen pojan tähden, joka
on sulkenut hänet sairaala-vankilaan.
Sanalla sanoen, pidin kiinni aikeestani, ja vetäydyttyäni syrjään
kahdenkesken Manonin kanssa, ilmaisin hänelle peittelemättä kaiken,
minkä olin saanut tietää.
Hän kiitti minua siitä hyvästä ajatuksesta, joka minulla oli hänestä,
ja lupasi vastaanottaa herra G.M:n tarjouksen tavalla, joka oli
riistävä häneltä halun uudistaa sitä.
-- Ei -- keskeytin minä -- häntä ei pidä kiihoittaa
epäkohteliaisuudella: hän voi vahingoittaa meitä. Mutta sinä tiedät
varsin hyvin, pikku veitikka, millä tavoin voit päästä vastenmielisestä
tai epämukavasta rakastajasta.
Hieman mietittyään Manon virkkoi:
-- Mieleeni juolahtaa erinomainen tuuma, ja minä oikein ylpeilen tästä
keksinnöstäni. G.M. on meidän pahimman vihamiehemme poika. Meidän tulee
kostaa isälle hänen rahakukkaronsa, eikä hänen poikansa kautta. Aion
kuunnella häntä, vastaanottaa hänen lahjansa ja sitten vetää häntä
nenästä.
-- Tuumasi on ovela -- sanoin minä -- mutta et ota huomioon,
lapsi-parka, että tuo sama tie johti sinut sairaala-vankilaan.
Turhaan puhuin hänelle tähän yritykseen liittyvästä vaarasta. Hän
arveli, että täytyi vaan hyvin pitää varansa, ja hän kumosi kaikki
vastaväitteeni. Mainitkaa minulle rakastaja, joka ei sokeasti alistuisi
lemmittynsä kaikkiin oikkuihin, ja minä tunnustan menetelleeni väärin
niin helposti myöntyessäni.
Päätimme siis petkuttaa herra G.M:iä, mutta omituinen kohtalon käänne
aiheutti, että minä päinvastoin jouduin hänen petkutuksensa uhriksi.
Kello 11:n paikkeilla näimme hänen ajoneuvojensa saapuvan. Hän
pyysi valituin kohteliaisuuksin anteeksi rohkeuttaan tulla meille
päivällisille. Hän ei ihmetellyt herra de T:n meillä-oloa, tämä
kun edellisenä päivänä oli niinikään luvannut tulla ja oli sanonut
joidenkuiden toimiensa estäneen häntä tulemasta samoissa ajoneuvoissa.
Joskohta ei yksikään meistä ollut vapaa vilpistä, istuuduimme pöydän
ääreen ulkonaisesti osoittaen luottamusta ja ystävyyttä. Herra G.M.
sai helposti tilaisuuden ilmaista tunteensa Manonille, enkä minä liene
tuntunut hänestä häiritsevältä, sillä poistuin tahallisesti muutamaksi
hetkeksi.
Palatessani huomasin, ettei tuota miestä suinkaan taipumattomalla
kovuudella ollut saatettu epätoivoon. Hän oli mitä parhaalla tuulella.
Minä teeskentelin samaa. Hän nauroi sielussaan minun typeryyttäni, ja
minä samoin hänen typeryyttään. Koko iltapäivän näyttelimme toinen
toisemme edessä ylen hupaisasti. Ennen hänen lähtöään myönsin hänelle
vielä yksityisen keskustelun Manonin kanssa, niin että hänellä oli
syytä olla yhtä tyytyväinen kohteliaisuuteeni kuin hyvään kestitykseen.
Heti kun hän herra de T:n kanssa oli noussut vaunuihinsa, Manon riensi
avosylin luokseni ja suuteli minua purskahtaen nauruun. Sanaakaan
muuttamatta hän toisti minulle tuon herrasmiehen puheet ja tarjoukset.
Niiden sisällys oli seuraava: tuo mies jumaloi Manonia ja tahtoi jakaa
hänen kanssaan neljänkymmenen tuhannen frangin korot, jotka jo olivat
hänen käytettävissään, lukuunottamatta niitä rahoja, joita hän odotti
isänsä kuoltua. Manon oli tuleva hänen sydämensä ja omaisuutensa
valtijattareksi ja näiden lahjojen takuuksi hän oli valmis antamaan
hänelle vaunut, kalustetun huoneuston, kamarineitsyen, kolme palvelijaa
ja kyökkimestarin.
-- Siinä poika, joka on isäänsä paljoa anteliaampi -- sanoin minä
Manonille. Puhukaamme vakavasti -- näin lisäsin -- eikö tämä tarjous
houkuttele sinua?
-- Minuako? -- hän huudahti muutellen mielijohteensa mukaisesti paria
Racinen säettä:
Mun kykenevän luulet moiseen vilppiin,
ma voisin kasvojansa vihattuja sietää,
mi vankilani häpeätä aina tietää!
-- Et suinkaan -- virkoin minä, jatkaen ivamukailusta:
Tuo muisto, joka yhä katkeruutta kantaa,
ei voine sulle lemmen suloutta antaa.
-- Mutta kalustettu huoneusto, vaunut ja kolme palvelijaa olivat hyvin
voimakkaita houkutuskeinoja, ja rakkaudella on harvoja yhtä tehoisia.
Manon vakuutti, että hänen sydämensä oli ainaisesti minun, ja etteivät
siihen koskaan painuisi toisen miehen piirteet niinkuin minun.
-- Hänen minulle antamansa lupaukset -- jatkoi Manon -- ovat enemmän
omiaan kiihoittamaan kostonhalua kuin nostamaan lemmentunteita.
Kysyin, aikoiko hän vastaanottaa huoneuston ja vaunut. Hän vastasi
tahtovansa tuolta mieheltä ainoastaan rahoja.
Vaikeus oli siinä, miten saada toiset niistä, ilman toisia. Päätimme
odottaa herra G.M:n tarjouksen täydellistä selvittelyä, jonka hän oli
luvannut antaa kirjeen muodossa. Manon saikin todella tämän kirjeen
seuraavana päivänä livreapukuiselta lakeijalta, joka hyvin taitavasti
hankki itselleen tilaisuuden puhua hänen kanssaan ilman todistajia.
Manon käski hänen odottaa vastausta ja toi minulle heti tuon kirjeen,
jonka yhdessä avasimme.
Paitsi tavanmukaisia hellyyden vakuutuksia se sisälsi kilpailijani
lupausten yksityiskohtaisen luettelon. Tuo mies ei suinkaan
kitsastellut rahoillaan. Hän sitoutui antamaan Manonille
kymmenentuhatta frangia sinä hetkenä, kun tämä asettui asumaan tuohon
huoneustoon ja sittemmin niin täydentämään tässä rahamäärässä syntyneet
vähennykset, että Manonilla aina olisi se edessään puhtaana rahana.
Muuttopäivää hän ei ollut siirtänyt kauaksi. Hän ei pyytänyt enempää
kuin kaksi päivää valmistuksiin, ja hän mainitsi kadun ja talon, jossa
lupautui odottamaan Manonia toisen päivän iltapäivällä, jos tämä
saattoi salaa pujahtaa pois käsistäni. Tämä oli ainoa seikka, jonka
suhteen hän häneltä pyysi rauhoittavaa vastausta. Kaikesta muusta hän
näytti olevan varma. Mutta hän lisäsi keksivänsä keinon saattaakseen
hänen pakonsa helpoksi, jos hän epäili esiintyvän vaikeuksia. G.M. oli
ovelampi isäänsä. Hän tahtoi omistaa saaliinsa, ennenkuin pani rahat
pöytään.
Punnitsimme, millä tavoin Manonin tuli menetellä. Minä yritin vielä
kerran saada hänet luopumaan tästä yrityksestä, huomauttaen kaikkia
siihen yhtyviä vaaroja. Mutta ei mikään voinut saada hänen päätöstään
horjumaan.
Hän lähetti herra G.M:lle lyhyen vastauksen, vakuuttaen ettei hänelle
olisi ollenkaan vaikeata saapua Parisiin määräpäivänä, ja että tuo
herra saattoi varmasti odottaa häntä.
Sitten sovimme siten, että minä heti lähtisin vuokraamaan uuden asunnon
jossakin kylässä vastakkaisella puolella Parisia, ja ottaisin mukaan
pienet taloustavaramme. Seuraavana päivänä iltapäivällä Manonin oli
sopimuksen mukaan määrä hyvissä ajoin lähteä Parisiin. Saatuaan herra
G.M:n lahjat hänen tuli pyytämällä pyytää tuota herraa lähtemään
kanssaan teatteriin ja ottaa mukaansa niin paljon noita rahoja, kuin
jaksoi kantaa, antaen loput palvelijalle, jonka aikoi ottaa seuraansa.
Tämä oli edelleen sama mies, joka oli auttanut häntä pakenemaan
vankilasta ja joka oli meihin ylen määrin kiintynyt. Minun oli määrä
vuokravaunuissa saapua Saint-André-des-Arts-kadun suulle ja seitsemän
aikaan jättää ajoneuvot siihen odottamaan ja jalan lähestyä pimeässä
teatterin sisäänkäytävää. Manon lupasi keksiä jonkun verukkeen hetkeksi
poistuakseen aitiostaan, käyttäen tätä hetkeä tullakseen alas kadulle
minun luokseni. Muut toimenpiteet olivat helpot. Kädenkäänteessä
saavuttaisimme vaununi, me poistuisimme Parisista Saint-Antoinen
esikaupungin kautta, mistä tie kulki uudelle asunnollemme.
Tämä tuuma, vaikka olikin uhkarohkea, tuntui meistä hyvin älykkäältä.
Mutta oikeastaan oli mielettömän varomatonta kuvitella, että me,
vaikka se olisikin täydelleen onnistunut, koskaan olisimme voineet
turvata itseämme seurauksilta. Siitä huolimatta panimme itsemme mitä
uhkarohkeimmin vaaralle alttiiksi. Manon läksi matkaan Marcel'in
seurassa; tämä oli palvelijamme nimi. Erosin Manonista alakuloisena ja
sanoin, syleillen häntä:
-- Manon, ethän vaan petä minua? Tuletko todella olemaan minulle
uskollinen?
Hän valitti hellänä epäluuloani ja toisti minulle kaikki valansa.