(Baptista ja Lucentio tulevat.)
Paraiksi tulette, Signior Baptista. --
Täss', isä, on se herra, josta puhuin.
Nyt pyydän, tehkää isän työ ja suokaa
Bianca mulle isänperinnöstä.
MAJISTERI.
Soh, hiljaa, poika! -- Luvallanne, herra:
Kun tänne Paduaan ma saatavia
Perimään tulin, kuulin pojaltani
Sen tähdellisen uutisen, ett' oli
Hän tyttäreenne lemmensuhteessa.
Nyt mainehenne vuoks ja senkin vuoksi,
Ett' on hän tyttäreenne kiintynyt
Ja tämä häneen, viivyttää en tahdo,
Vaan, niinkuin hellä isä, jouduttaa
Vain naimistaan. Jos sama teilläkin
On hyvä tahto, pitäkäämme neuvot,
Niin näette, että halukas ja valmis
Min' olen naimakauppaan suostumaan;
Sill' epäillä en teitä voi, Baptista,
Kun maineestanne hyvää kuulin vain.
BAPTISTA.
Sanani anteeks suokaatte, signior:
Mua miellyttää tuo lyhyt suoruutenne.
Niin, oikein, poikanne Lucentio lempii
Mun tytärtäin, ja tämä lempii häntä,
Jos molemmat ei perin teeskentele.
Siis, jos ei teillä muuta sanomista,
Kuin että hän saa isän-sydämmenne
Ja tyttäreni hyvät myötäjäiset,
Niin kauppa tehty on, ja poikanne
On luvallani saapa tyttäreni.
TRANIO.
Suur' kiitos, herra! Missä teist' on paras
Julaista kihlaus ja kirjat tehdä
Molempain meidän tyydytykseksi?
BAPTISTA.
Ei vainkaan minun talossani: seinill'
On korvat, mull' on monta palvelijaa.
Lisäksi vanha Gremio yhä vaanii:
Vois sattumalta meidät yllättää.
TRANIO.
Siis minun luonani, jos suvaitsette:
Siell' asuu isäni, ja vielä tänään
Asian voimme salavihkaa päättää.
Tää palvelija tuokoon tyttärenne,
Notaarin heti hankkii poikani.
Pahinta vain: kun hätäiset on laitteet,
Tytyä saatte halpaan hätäruokaan.
BAPTISTA.
Vähätpä siitä! -- Cambio, juokse kotiin,
Biancaa käske heti pukeumaan.
Jos kysyy, kerro mit' on tapahtunut:
Lucention isä ett' on Paduassa,
Ja ett' on kohta hän Lucention vaimo.
LUCENTIO.
Oi, sitä jumalilta rukoilen!
TRANIO.
Jumalat jätä rauhaan; nyt vain mene. --
(Lucentio menee.)[15]
Signior Baptista, tietä näytänkö?
Siis tervetullut! Yhdet vain on ruoat;
Pisassa sitten parataan.
BAPTISTA.
Ma tulen.
(Tranio, majisteri ja Baptista menevät.)
BIONDELLO.
Cambio!
LUCENTIO.
Mitä nyt, Biondello?
BIONDELLO.
Näitte kai, kuinka herrani iski teille silmää ja hymähteli?
LUCENTIO.
Mitä se tietää, Biondello?
BIONDELLO.
Oo, ei mitään; mutta hän jätti minut tänne jälkeensä selittämään
teille hänen viittojensa ja merkkiensä mielen ja tarkoituksen.
LUCENTIO.
No, selitä ne sitten.
BIONDELLO.
Näin ikään siis: Baptistasta ei vaaraa, hän pakisee nyt petollisen
pojan petollisen isän kanssa.
LUCENTIO.
No, ja mitä sitte?
BIONDELLO.
Teidän on määrä viedä hänen tytärtään illallispöytään.
LUCENTIO.
Entä sitte?
BIONDELLO.
Pyhän Luukas-kirkon vanha pastori on teille apuna milloin hyvänsä.
LUCENTIO.
Ja mitä tietää tämä kaikki?
BIONDELLO.
Sitä en minä tiedä; sen vain tiedän, että he puuhaavat väärää
tallekirjaa; Ottakaa te hänet talteen _cum privilegio ad imprimendum
solum_. Kirkkoon pois! -- ottakaa mukaan pappi, lukkari ja pari
pätevää, kunniallista todistajaa.
Jos tää ei keino auta, niin en minä muuta keksi:
Biancan saatte mielestänne heittää ainaiseksi.
LUCENTIO.
Kuules sinä, Biondello, --
BIONDELLO.
Ei ole aikaa. Tunnen tytön, joka tuli naiduksi eräänä iltapäivänä,
kun meni puutarhaan poimimaan persiljaa kanin täytteeksi; ja niin
voitte tekin tehdä, herra, ja sillä hyvästi! Herrani käski minun
mennä Sant Luukaaseen pyytämään pappia olemaan saapuvilla, kun te
tulette sivullisenne kanssa.
(Menee.)
LUCENTIO.
Ma voin ja tahdon, jos hän siihen suostuu;
Ja sen hän tekee; miks siis epäilen?
Käy kuinka käy, ma tahdon liehakoita;
Kovalle ottaa, jos ei Cambio voita.
(Menee.)
Viides kohtaus.
Maantie.
(Petruchio, Katariina ja Hortensio tulevat.)
PETRUCHIO.
Hiis olkoon, joudu! Isän luo on matka.
Hyväinen aika, kuinka paistaa kuu!
KATARIINA.
Kuu? Aurinkohan! Ei nyt kuutamaa.
PETRUCHIO.
Se kuu on, joka paistaa, sanon minä.
KATARIINA.
Ei, aurinkohan paistaa, tiedän minä.
PETRUCHIO.
Kautt' emoni pojan, joka olen minä,
Se kuu on, tähti, taikka mitä tahdon,
Ennenkuin tästä isäs taloon lähden. --
Mene ja laita kotiin hevoset. --
Teet aina tenää, aina, aina tenää!
HORTENSIO.
Mukautukaa, tai paikalt' emme pääse.
KATARIINA.
Eteenpäin, oi, kun näin jo pitkäll' ollaan;
Kuu olkoon, aurinko, tai mitä mielit,
Niin, vaikka päresoitto, jos niin tahdot;
Vast'edes vannon, että se se on.
PETRUCHIO.
Se kuu on, sanon minä.
KATARIINA.
Kuu, niin aivan.
PETRUCHIO.
Valetta! Se on Herran aurinko.
KATARIINA.
Niin, Herran aurinko, sen Herra tietköön,
Mut aurinkokaan ei, jos sin' et tahdo;
Ja kuukin vaihtuu, niinkuin mielesi.
Jos miksi nimität sen, se se on
Ja Katariinast' oleva on aina.
HORTENSIO.
Petruchio, eteenpäin! Jo voiton sait.
PETRUCHIO.
Eteenpäin siis! Noin pallon tulee vierrä
Eik' aina ristiin rastiin poikin rataa. --
Mut hiljaa! Mikä seura tulee tuossa?
(Vincentio tulee matkapuvussa.)
(Vincentiolle) Huomenta, kaunis neiti! Mistä matka? --
Sanoppa, Kati, suoraan, oletko
Noin pulskaa vallasnaista koskaan nähnyt?
Sasuillaan valko taistelee ja puna;
Ei taivaall' loista tähdet niin kuin silmät
Kasvoissa noissa taivahallisissa. --
Soma neiti, hyvää päivää vielä kerran! --
Syleile, Kati, tuota kaunotarta.
HORTENSIO (syrjään).
Hän miehen hulluks saa, kun naiseks sanoo.
KATARIINA.
Ihana, soma, raitis immen umppu,
Mihinkä matka, miss' on kotisi?
Miekkoinen isä, joll' on laps noin kaunis,
Mut miekkoisempi mies, jonk' avioksi
Sun suopeat on tähdet määränneet!
PETRUCHIO.
Mit' aiot, Kati? Ethän liene hullu?
Se mies on, rypistynyt ukko-räivä,
Ei tyttö, joksi sinä häntä sanot.
KATARIINA.
Anteeksi, vanha isä, silmän harha:
Näköni aurinko on häikäissyt,
Niin että kaikki näyttää vihannalta.
Nyt näen, ett' olet arvollinen vanhus,
Siis anteeks anna tyhmä erheeni.
PETRUCHIO.
Se, hyvä vanhus, tee, ja sano meille,
Mihinkä matka; jos meill' yks on tie,
Niin seurasi on meille iloksi.
VINCENTIO.
Te, arvon herra, ja te, hauska neiti,
Jonk' outo tervehdys mua peljätti,
Nimeni on Vincentio, Pisass' asun,
Ja matka Paduaan on poikaani
Tapaamaan, jot' en ammoin ole nähnyt.
PETRUCHIO.
Ken nimeltään?
VINCENTIO.
Lucentio, hyvä herra.
PETRUCHIO.
Hyväpä tuo, ja paras pojallesi.
Ei yksin ikään, heimouteenkin nähden
Sanoa minun suonet: rakas isä.
Mun puolisoni, tämän rouvan, siskon
Sun poikas äsken nai. Äl' ihmettele,
Äläkä suutu: häll' on kelpo maine
Ja suku suuri, myötäjäiset runsaat,
Lisäksi kaikki ominaisuudet,
Jotk' ylimyksen vaimoll' olla tulee.
Mun suo sua syleillä, Vincentio-vanhus.
Nyt käymme katsomaan sun kelpo poikaas,
Jot' ilahuttaa varmaan tulosi.
VINCENTIO.
Tää tottako? Vai matkamiesten lailla
Pilana pidättekö huviksenne
Vain muukalaista, jonka tapaatte?
HORTENSIO.
Se totta, isä, on; sen vakuutan.
PETRUCHIO.
No, tule pois, niin näet totuuden;
Ens' ilveemme sun teki luulokkaaksi.
(Petruchio, Katariina ja Vincentio menevät.)
HORTENSIO.
Bravo, Petruchio! Miehuutt' annoit mulle.
Nyt lesken luo! Jos aikoo suutaan soittaa,
Niin keinon tiedän, millä suulaat voittaa.
(Menee.)