Sodan pauhuissa parhaat nyt Suomessa näin:
Koko Karjala noussut on pärskyvin päin,
Ei _vierasta_ vierelle huoli!
Lie kuinkakin kurja: se kerjäile ei,
Yks usko, yks rusko sen uhmahan vei,
Miss' sinkuvi surman nuoli,
Jäi elämään tahi kuoli!
-- Terve Karjalan kalpa!
Minust' tuntuu kuin Karjalan kalskeessa sois
Sävel uusi, mi Suomesta _Suomen_ lois:
Ei tääll' ole herraa, ei orjaakaan,
Joka Mies käy kultaista kulkuaan,
Joka Poika polkunsa tietää!
Yks kuningas Karjalan täällä on vaan:
_Tasavalta_, mi nousevi raunioistaan,
Joka Ryssän ei valtaa voi sietää.
-- Terve Karjalan kalpa!
Olen nähnyt mä porskehet Pohjanmaan,
Miten siellä on kunnostus kukkurallaan,
Miten osatahan kuolla tai voittaa. --
Kun nyt näen Karjalan kärsivän maan,
Kun kuuntelen sankari-seikkailujaan,
Kun Haadeksen harput soittaa,
Niin tiedän sen varmaan: on Karjala sitkee!
Ei huokaillut muinoin -- miks nytkään siis itkee?
Se järkähdä ei, se kestää --
Ken Karjalan karhun estää? Ken?
-- Terve!
Oi terve sie Karjalan Armeijakunta!
Se minkä nyt tunnen, siis ei ole unta!
Sen päälle ei koskaan tuiskuta lunta!
Hei terve te Laatokan laakeri-joukot!
Jotka tunnette Tuonelan tummat loukot,
Te Ahvolan patterit -- te Vuoksen vartiot,
Te Raudun rakuunat -- te Joutsenon partiot,
Te kaikki, joilla on Herkuleen hartiot!
Te Joensuun juurevat nuorukaiset,
Te Karjalan lentävät muurahaiset,
Jotka keräätte kortenne ylväästi yhteen,
Jotka nostatte Suomelle suurimman lyhteen!
-- -- Pois korusanat -- Jumal'auta!
Tässä sodassa ratkaista saapi vain rauta!
Sisu kestävi _Sihvon_ rykmenteissä!
Näen miehiä, Isänmaan Poikia teissä!
-- Terve Karjalan kalpa!
Ota tervehdykseni halpa!
Antrean soturi-iltamassa Pitkänäperjantaina.