(Nuotti Jääkärin valituksesta: Elon mainingit korkeina käyvät.)
Nyt armaani yksin mä heitän,
En viipyä vierellä saa,
Surun synkimmän sydämmeeni peitän,
Koska kutsuvi mua isänmaa.
Sotatorvi on sorjasti soinut,
Sävel outo ja ihmeellinen.
Pyhän lempeni tuskissa voinut
Minä vastustaa kutsua en!
Sun viimeinen kuiskeesi, kulta,
Konsa tempasin laukkuni mie:
Se mun lietsoi rintani tulta,
Siitä erkani kohtalon tie.
Jäit yksin sä itkemään sinne,
Sydän parkaani kouristi niin.
Mun edessäni nous elon rinne,
Sepä vei minut korkeuksiin!
Lemmen lastamme muistelen aina,
Sinisilmäistä prinssiämme,
Hälle hengessä suukon ma painan
Sodan soidessa vierellämme.
Sodan arpahan nöyrästi taivun:
Elon armon vai päästönkö saan?
Pyhän rukouksen hehkussa vaivun
Minä helmahan syntymämaan.
Olis ainoa toivomus mulla
Elon erhelmäin ihanteiss':
Sais välillemme juopa ei tulla,
Vaikka kuolema miehenkin veis!
Että rakkaus äidin ei sammuis
Lemmen lapseemme milloinkaan!
Että sydämmes ei tuonesta tummuis,
Mutta kirkastuis yhä vaan!
Ei maailman juoru ja saasta
Tätä rakkautta raiskata voi!
Unet uljaimmat urhojen maasta
Meidän sielumme valkeiksi loi!
Vaasa--Antrea keväällä 1918.