He lähtevät nyt sotaan:
Pojat meidän puolen.
Silmissä kimmel kiiluu:
Jäänkö eloon vai kuolen?
Koko kaupunki heitä saattaa.
Joku puhuu. Joku hurraa.
Naiset itkee. Liinat liehuu.
Juna lähtee. Surraa...
Arki-ihmiset kotiinsa kulkee.
He kantavat kaihoa -- suotta.
Sodan jylinä kaukana kiirii.
Suomen leijona harppaansa vuottaa.
Mitäs siitä, jos lähtivät, veikot?
Se olihan pyhä velvollisuus.
Toki urhoks' ei tultane ennen
Kuin nähty on -- urhoollisuus.
On ihmiskurjan luonteessa
Kaikota, karttaa kuolemaa.
Mut Sankarin sieluss' on salaisuus
Käy tuskatonna Tuonelaan!
Paras rukous puolesta Poikain
Sodan päivinä näinä on tämä:
He tehtävänsä täyttäkööt!
Se on enempi kuin itse elämä!