Siltala, 28 p:nä toukok.
Terveempi kuin milloinkaan -- vanhapoika! Ei, veli rakas, niin hyvin ei
toki asiat ole! Kiitos kuitenkin hupaisasta kirjeestäsi ja Thorsbytä
koskevista tiedonannoistasi.
Mitä taas minuun tulee, niin tunnen itseni kyllä paremmaksi, mutta se
on vaan satunnaista, muuttuneesta elinjärjestyksestä johtuvaa. Jolla
kerran on ollut sellaisia oireita kuin minulla, niin kyllä sen terveys
on mennyttä -- vaikkapa nyt sitten riutuminen estyy joksikin aikaa tai
jatkuu yhä edelleen.
Olen työskennellyt jotenkin uutterasti nykyään, olen järjestänyt nim.
kirjanpidon ihan uudelleen täällä -- koko talossa ei ole muuta kuin
yksi muistikirja, jota tuskin voi lukea, ja suunnattomalla vaivalla
olen saanut selville tulot ja menot.
Mitä enemmän perehdyn tilan taloudenhoitoon, sitä suuremmin minua
hämmästyttää ja ihmetyttää, että moinen voi lainkaan tulla kysymykseen
nykyään.
Johan pienimpäinkin sisämaan talonpoikaistalojen olisi pitänyt
ruveta ottamaan vaaria tulolähteistään ja lähettämään edes
jonkun voidrittelin vuodessa ulkomaille. Mutta Siltala, jossa on
kaksisataakahdeksankymmentä lehmää, tyytyy myömään osan voistaan
Heinolaan. Muuten myödään täällä joku satanen syltä halkoja, muutamia
lampaanruhoja, jokunen muna satunnaisilla kaupunginmatkoilla -- ja
siinä kaikki.
Suurin osa maitoa menee täällä kotona väelle ja elukoille. Oikea
aarniometsä kerrassaan -- kuten jo kerroin -- on koskemattomana ja
käyttämättömänä, luultavasti siksi, että puiden rungot ovat käyneet
liian jykeviksi ja työläiksi kaataa ja metsä on liian kaukana,
kun lähempääkin taloa saadaan riittämiin halkoja. Erinomaisista,
vieläpä ihan uskomattoman runsaista kalavesistä pyydetään vain
kotitarpeiksi -- ja samaan tapaan kaikki muukin. Mutta etenkin noiden
kahdensadankahdeksankymmenen lehmän ja -- voin ihan huoletta sanoa --
yli sadan hengen pito, joista ei ole vähintäkään hyötyä tai tuloja, se
ajatus jo paljaaltaan voi tehdä hapset harmaiksi.