FUCHS. Tippa vettä janomme sammutteeksi, kallihimmat ystävät!
KASPER. (Antaa heille kummallekin tuopin käteen) Tässä! Nyt
sammuttakaat janonne niiden sankarten verellä, jotka te surmasitte
Berlinin kaduilla. Juokaat!
MAX. Haa!
FUCHS. Olkaat armelijaat!
KASPER. Juokaat! Onpa tässä lähellä kuoppa syllän syvä, syllän leveä ja
pitkä ja täynnä verta, jonka olette ulosvuodattaneet meistä ja muista
meidän onnettomista veljistämme. Juokaat!
MAX. Ah!
FUCHS. Voi meitä!
GILBERT. Juokaat! muuton teidät paikalla viskasemme tuonne syvyyden
pimeään kitaan.
KASPER. Tahdotteko juoda!
FUCHS. Me juomme, hyvät ystävät, me juomme. Oo, oo! (Vievät molemmat
tuopit huulillensa)
MAX JA FUCHS. (Yhtaikaa ja vetäen suunsa suureen ilveeseen) Das ist
Bier! (Toiset nauraa. Faustus ja Maura, taluttaen toinentoistaan
käsivarresta, tulevat, ja seuraa heitä ne kaksi sotamiestä, lamput
käsissä)
KASPER. Toivotamme onnea morsiuskunnalle.
FAUSTUS. Kihlatut olemme.
KASPER. Faustus, sun tiedän mieheksi, joka ei siirry sanastansa vaihka
repeisi allansa maa.
FAUSTUS. Antakaat mulle morsian, nuori ja kaunis kuin seraaffi ja monin
kerroin rakkaampi kuin henkeni kultakipenä, ja jospa hänen lupaisin
räjäyttää ilmaan tynnörillä kruutia, kuin sihisevän raketin, sen
tekisin heti, tulenleimauksella hänen kyydittäisin pilvistöön ylös.
(Maura vetää itsensä äkisti hänestä irsi)
MAURA. Uu! Sinä kauhea mies!
FAUSTUS. Peräytkö?--Yhden kerran kysyn vielä ja sitten tästä niinkuin
vuoripässi. Peräytkö?
MAURA. (Ryhtyy taasen Faustukseen) Katso sinun palvelijas.
KASPER. Kas niin, sopii hyvin. Onni teille, kauvallinen onni!
SOTAMIEHET. Hurraa!
MAURA. Uskallanpa käskeä teitä kaikkia tyhjentämään kihlausmaljamme
tänä-ehtoona tässä.
KASPER. Siihen, frouvani, emme varro toista käskyänne. (Muutama
Preussin sotamiehistä tulee taluttaen Timoteusta ja Marianaa vankeina)
Ketä tuodaan tässä?
MAURA. Hoo! (Käy Timoteusta ja Marianaa vastaan, niiaten syvään heidän
eteensä) Nöyrin palvelijanne! No terve tuloa, terve tuloa! Ha ha haa!
Kaikin nöyrin palvelijanne!
KASPER. Hiljaa, muoriseni! He ovat voitettuja vihollisia ja tulee siis
heitä katsella säälin silmällä, muistaen, että pyörä pian taitaa
kääntyä ympär.
4:S SOTAMIES. Nämät kaksi otimme vangeiksi, herra kapteeni; ja
tuntuvatpa he kovin rakkaiksi.
TIMOTEUS. Hän on minun morsiamen...
MAURA. Ah sinä!
TIMOTEUS. Se on hän. Minä olen invalid, siis voimaton sekä pakoon että
taisteloon ja sentähden olen nyt vanginne. Mitä tahdotte? Minun surmata
ja katkaista rakkautemme siteet? Se tehkäät, jos teitä miellyttää.
KASPER. Miksi tekisimme sen? Preussin lähetys on nyt, ei hajottaa vaan
kokoa ja yhteenliittää, vaihka täytyykin sen tässä toimessansa tehdä
syviä leikkauksia ja pistoksii; mutta kaikki on hyvin jos loppu on
hyvin.--Sano, tyttö, onko tämä mies sun sulhases?
MARIANA. Sitä en häpee tunnustaa.
MAURA. Sinä mailmanlintu!
KASPER. Frouvani, vihanne sammuttakaat ja tytykäät onneenne. Saittehan
miehen, jalon kuin salon partanen kuusi; sama onni suokaat tälle
tytölle myös. Ja sen teette, minä tiedän sen, vaihka mielenne nyt
kipenöitsee hieman.--No, käsi kädessä nyt seiskäät molemmat
kihlausparit. Soma on lemmen toimi keskellä sodan ryminää; ihanata,
katsella sireenilehtoa ja kukkastarhaa kolkossa linnassa, jonka
muureilta kanuunat irvistelee; siinä sekä taistelo että sovinto. Oi
että veljet toinentoistaan raatelevat! Mutta sovintoon he käyvät kerran
vielä, sovintoon niin rakkaaseen kuin nyt tämä Preussin impi ja tämä
uljas poika Bayerista. Pois riita ja vaino Germanian velisarjasta!
(Maxille ja Fuchsille) Te kaksi sankaria siinä, tunnetteko jo maailman
ympärillänne?
MAX. Minun täytyy itkeä.
FUCHS. Samoin minun.
KASPER. Miksi niin?
FUCHS. Olemmehan vielä elävien joukossa, vaihka äsken jo luulimme
itsemme varjoina nääntyvän kuolon maassa.
KASPER. Olkaat lohdutetut. Kaikki on kohta hyvin taas; ja sen
tuumakansan, ne pienet-ruhtinat me teistä siirrämme kauvas kuin
pohjoinen myrsky jyvistä akanat sinkoilee. Kaikki on kohta hyvin, koska
päällämme lepää sovinnon ja rauhan taivas ja Germanian tähti kirkkaana
loistaa taas.
MAX. Mua kuolon valtakunnan kamottava muoto on herättänyt unestani ja
kaikki käsitän nyt. Oi mennettä elämääni! Nyt se kauvas poistukoon!
Minä häpeen. (Peittää kasvonsa)
FUCHS. Se poistukoon kauvas, kauvas! Minä häpeen. (Peittää kasvonsa, ja
istuvat niin loppuun asti)
GILBERT. Olenpa kuullut, että niinkuin peloitus saattaa viisaan
hulluksi, niin taitaa se myös tehdä viisaaksi hullun. Sen näemme nyt.
KASPER. Hyötyä siis matkaansaattoi ilveemme.--Jaa, kaikki hyvin! No,
emäntämme, mielimmepä kaikki nyt tyhjentää onneksenne maljan.
MAURA. Kaikki kaikki! (Oltta annetaan ympär. Maura täyttää myös
Marianalle ja itsellensä pikarillisen oltta)
KASPER. Juokamme! Ja soikoon vaskitorvet kihlausjuhlan kunnioiksi!
(Juovat torvien pauhinassa.)